Tavoitteena kaksikielistää yhdistyvät kunnat.
Rkp:n uusin, ajankohtainen missio on yrittää kaksikielistää uudet, suunnitteilla olevat suurkunnat, jos niistä voi löytää malliksi edes muutaman ruotsinkielisen.
Tämä kävi ilmi viimeksi viime viikolla Salon seudulla, Perniössä, jossa vierailemassa ollut Rkp:n puheenjohtaja Stefan Wallin ehdotti, että jo muodostettu suur-Salo anoisi vapaaehtoista kaksikielisyyttä Lohjan tapaan. Hän kehui Lohjan ratkaisun olleen kunnalle hyvin edullinen ja houkutteleva kasvutekijä. Se, että kaksikielisyys lisää kunnan menoja yhden veroprosentin verran, jäi tietenkin yhdentekevänä sivuseikkana mainitsematta, niin kuin sekin, että kaksikielisyys houkuttelevana kasvutekijänä on enemmänkin kehittymisen este. Tästä ovat esimerkkeinä Rkp-vetoiset pikkukaupungit, joista useimmat ovat suorastaan kuihtuvia.
Näitä ruotsinkielisiä, joitten takia noin 54 000 asukkaan suur-Salon tulisi Wallinin mielestä olla kaksikielinen, on pääasiassa kaupungin eteläosassa, Särkisalossa, viitisensataa, siis koko asukasmäärästä promilleluokkaa.
Kaksikielisyyden vaatimus tulee olemaan järkevien kuntaliitosten este niissä tapauksissa, joissa vähemmistökielisten osuus ylittäisi kohtuuttoman kielilain edellyttämän 3000 rajan. Näin on vaikkapa Turun seudulla, jossa yksikään Turun suomenkielinen naapurikunta ei ole kiinnostunut Turkuun liittymisestä. Esimerkiksi Turun pohjoinen naapuri, Vahdon kunta, jossa on ruotsinkielisiä peräti 12, muuttuisi Turkuun liitettynä kaksikieliseksi.
Suomen kaksikielisyys on tänään täysin turha, pelkkä rasite, kustannuksiltaan miljardiluokkaa ja pakkoruotsilla ja kielikiintiöillä suomenkielistä enemmistöä nöyryyttävä.
Olli Porra

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.