Tässä toinen (vähän pidempi) osa, jossa
Nina jatkaa päiväkirjansa kirjoittamista:
Keskipäivällä:
Ihanaa rakas Päiväkirja!
Istun puun juurella syömässä eväitä Pokemonini
kanssa. Emme ole vielä saapuneet Cherrygroove
Cityyn. No, kerron nyt mitä tähän mennessä on
tapahtunut:
Aamulla minä kiukustuin Mangelle siitä että hän
oli kurkkinut päiväkirjaani ja räyhäsin hänelle
varmaan 10 minuuttia, jonka jälkeen Mange pakeni
pois huoneesta. Miksei minulla voisi olla omaa
huonetta? Kömmin takisin sänkyyn ja nukahdin.
Heräsin vähän ennen kahdeksaa siihen, että
Mange oli palannut nukkumaan ja - kuorsasi...
Köllin hetken sängyssäni silmät auki. En kerinnyt
maata siinä pitkään, kun isä ja äiti raottivat
ovea, hiipivät sisään huoneeseen ja alottivat
laulaa: "Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan,
paljon onnea Nina, paljon onnea vaan! Paljon
onnea vaan paljon onnea vaan, paljon onnea Mange,
paljon onnea vaan!"
minä nousin istumaan ja äiti kiirehti halaamaan
minua: "Hyvää syntymäpäivää Nina!" Ja sitten tuli
isä: "Onneksi olkoon Nina!" Myös Mangea halittiin.
He ojensivat meille lahjapaketit ja jäivät
sänkyjemme viereen seisomaan ja katselemaan
ilmeitämme, kun avasimme lahjamme.
Minun paketistani paljastui paksu pokemontieto-
kirja ja erinäisiä pokemonin hoitovälineitä,
kuten harja, kampa ja rusetteja.
Mangen paketista ei rusetteja löytynyt. Hän
kääri esiin paksun pokemontietokirjan, kuten
minäkin, mutta sen lisäksi hän sai sukkia (hih),
shampoota (äiti on varmaan vihdoinkin huomannut,
ettei Mange peseydy kunnolla) ja shampoota
pokemonin turkille.
"Kiitos!" minä hyökkäsin halaamaan äitiä ja
isää. "Kiitti, näitä tarvitaan", Mange mutisi
tuijottaessaan hieman epäilevästi shampoopul-
loaan.
"Olkaa hyvät, lapsikullat", äiti myhäili.
"Hmm, joo", isä totesi suu hymyn tapaisessa
irvistyksessä. Isä ei oikein tajua, mitä
milloinkin pitäisi sanoa. Hän vielä nolaa minut
pahan kerran... "Ei mutta Fred, mehän lähdemme
nyt kattamaan pöytää", äiti sanoi, ja katsoi isää
napakasti. "Mmm..." isä vastasi ja lähti äidin
perään.
Minä puin nopeasti päälleni ja lähdin alas
aamupalalle.
Letun tuoksu tunkeutui nenääni heti, kun astuin
rappusiin. Totta, äiti asetti juuri suurta
lettuvatia pöytään, kun minä saavuin keittiöön.
"Ihanaa äiti!" minä sanoin ja äiti hymyili taas.
Mange tuli alas ja me söimme, ihme kyllä, rauhal-
lisesti.
Aamiaisen jälkeen minä ja Mange heitimme reput
selkäämme ja astuimme ulos ovesta. "Me tulemme
vilkuttamaan teille pihalle, kun lähdette!" äiti
kiljui peräämme.
Me suuntasimme prof. Elmin luo.
"Huomenta Mange, huomenta Nina", Elm tervehti
iloisesti, kun koputimme aukinaiseen
oveen. "Tulkaa sisään."
Me menimme. Elm johdatti meidät takahuoneeseen,
missä oli pöytä, jolla oli 2 pokepalloa.
"Yksi poika lähti eilen matkaan, uskoisin, että
te tulette tapaamaan hänet vielä monta kertaa
matkanne aikana", Elm kertoi meille. "No, niin
valitkaa", hän kehotti.
Minä ja Mange astuimme pöydän luo ja tartuimme
pokepalloihin yhtä aikaa(ihme, kun emme
tarttuneet samaan, ja alkaneet riidellä siitä).
Elm antoi meille pokedexit ja muutaman tyhjän
pokepallon.
Me kiitimme ja minä kävelin Mange perässäni
ulos. " Nina! Mange!" äiti kiljui hieman
kauempana ja juoksi luoksemme isä vanavedesään.
"Nina, näytetään äidille ja isälle, miten
pokemon kamppailu käydään!" Mange huusi ja veti
pokepallonsa taskustaan. "Matkaan, pokepallo!
"Oh, Totodile! Nyt minä voitan sinut!" Mange
kiljui inooissaan.
"Matkaan pokepallo!" minäkin huusin ja heitin
pokepalloni ilmaan. "Wow, Chikorita!" minä
kiljaisin. "Mange, olet tuhoon tuomittu!" minä
naurahdin.
Mange vilkaisi Chikoritaa hetkellinen kauhu
silmissään, mutta otti sitten itsevarman ilmeen
(sen joka minua ärsyttää kaikista eniten) ja
huusi: "Totodile, vimmahyökkäys!" Totodile
syöksyi Chikoritan kimppuun, ennen kuin minä
ennätin sanoa hep ja Chikorita kaatui.
"Oi! Chikorita, nouse ylös, viiltolehti,
Chikorita!" minä kannustin, mutta Chikorita ei
noussut. "Chikorita!" minä huudahdin, mutta
mitään ei tapahtunut. Chikorita ei tainnut pitää
minusta kovinkaan paljoa.
"Hahaa!" kuulin Mangen naurahduksen. "Taklaus,
Totodile!" Totodile totteli. Kuinka kiltti ja
avoin se olikaan jo heti alussa uudelle
kouluttajalleen.
Chikorita vain kökötti paikallaan, kun Totodile
syöksyi sen kimppuun.
"Chikorita!" minä kiljuin.
Viimein Chikorita nousi ja minä
huusin: "Viiltolehti!"
Mutta Chikorita seisoi paikallaan.
"CHIKORITA!" minä karjuin. "VIILTOLEHTI!"
Silloin Chikorita totteli ja lähetti lentensä
matkaan. Ne viilsivät Totodilea uudestaan ja
uudestaan, kunnes Mange kohotti
pokepallonsa: "Takaisin Totodile!" Väsynyt
Totodile meni palloonsa. Minä olin voittanut,
mutten ollut yhtään iloinen. Chikorita ei
pitänyt minusta tipaakaan.
"Minä vielä voitan sinut! Mange huusi. "Heippa
isä ja äiti!" hän sanoi ja paineli tiehensä.
"Hyvä Nina! Hienosti meni!" isä kehui, hän ei
näyttänyt tajuavan mitään.
"Sinun täytyy pitää Chikoritaa hyvänä, niin se
alkaa pitää sinusta", äiti neuvoi. Hän ymmärsi.
Minä halasin isää. Sitten minä halasin äitiä ja
sanoin: "Niin teenkin."
"Hei hei! Soitellaan!" toivottivat isä ja äiti.
"Hei hei! Joo!" minä vastasin heille.
"Onnea matkaan Nina!" he vielä huusivat ja
vilkuttivat.
"Kiitos", minä huusin takaisin ja vilkutin.
Sitten käännyin ja lähdin kohti Cherrygroove
Cityä.
Hetken matkaa taivallettuani huomasin, että
minun oli nälkä. Niinpä kaivoin eväspussin, joka
sisälsi voileipiä ja keksejä. Päästin Chikoritan
vapaaksi ja istuin puunjuurelle. Chikorita kävi
kahlaamasssa vieressä kulkevassa purossa ja tuli
sitten - ihme kyllä - istumaan viereeni. Minä
annoin sille keksin pussista ja otin itse
leipäpalan.
Hetken päästä Chikorita sanoi jo hieman
ystävällisemmin: "Chikoo", ja kävi viereeni
köllimään. Siitä huolimatta se nuolaissut kättni,
hieraissut päätänsä minuun tai mitään vastaavaa,
eikä se varmastikaan suostuisi ottelemaan, tai
tekemään mitään minun hyväkseni. Tästä tulee
vaikeaa, mutta minä saan sen vielä pitämään
itsestäni, jollakin konstilla.
No, nyt lienee parasta lopettaa ja jatkaa
matkaa. Oho, Chikorita nukkuu. Se ei varmaankaan
pidä minusta yhtään enempää, jos herätän sen,
niinpä otan sen pokepalloon. Illalla lisää.
JATKUU....
Nina jatkaa päiväkirjansa kirjoittamista:
Keskipäivällä:
Ihanaa rakas Päiväkirja!
Istun puun juurella syömässä eväitä Pokemonini
kanssa. Emme ole vielä saapuneet Cherrygroove
Cityyn. No, kerron nyt mitä tähän mennessä on
tapahtunut:
Aamulla minä kiukustuin Mangelle siitä että hän
oli kurkkinut päiväkirjaani ja räyhäsin hänelle
varmaan 10 minuuttia, jonka jälkeen Mange pakeni
pois huoneesta. Miksei minulla voisi olla omaa
huonetta? Kömmin takisin sänkyyn ja nukahdin.
Heräsin vähän ennen kahdeksaa siihen, että
Mange oli palannut nukkumaan ja - kuorsasi...
Köllin hetken sängyssäni silmät auki. En kerinnyt
maata siinä pitkään, kun isä ja äiti raottivat
ovea, hiipivät sisään huoneeseen ja alottivat
laulaa: "Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan,
paljon onnea Nina, paljon onnea vaan! Paljon
onnea vaan paljon onnea vaan, paljon onnea Mange,
paljon onnea vaan!"
minä nousin istumaan ja äiti kiirehti halaamaan
minua: "Hyvää syntymäpäivää Nina!" Ja sitten tuli
isä: "Onneksi olkoon Nina!" Myös Mangea halittiin.
He ojensivat meille lahjapaketit ja jäivät
sänkyjemme viereen seisomaan ja katselemaan
ilmeitämme, kun avasimme lahjamme.
Minun paketistani paljastui paksu pokemontieto-
kirja ja erinäisiä pokemonin hoitovälineitä,
kuten harja, kampa ja rusetteja.
Mangen paketista ei rusetteja löytynyt. Hän
kääri esiin paksun pokemontietokirjan, kuten
minäkin, mutta sen lisäksi hän sai sukkia (hih),
shampoota (äiti on varmaan vihdoinkin huomannut,
ettei Mange peseydy kunnolla) ja shampoota
pokemonin turkille.
"Kiitos!" minä hyökkäsin halaamaan äitiä ja
isää. "Kiitti, näitä tarvitaan", Mange mutisi
tuijottaessaan hieman epäilevästi shampoopul-
loaan.
"Olkaa hyvät, lapsikullat", äiti myhäili.
"Hmm, joo", isä totesi suu hymyn tapaisessa
irvistyksessä. Isä ei oikein tajua, mitä
milloinkin pitäisi sanoa. Hän vielä nolaa minut
pahan kerran... "Ei mutta Fred, mehän lähdemme
nyt kattamaan pöytää", äiti sanoi, ja katsoi isää
napakasti. "Mmm..." isä vastasi ja lähti äidin
perään.
Minä puin nopeasti päälleni ja lähdin alas
aamupalalle.
Letun tuoksu tunkeutui nenääni heti, kun astuin
rappusiin. Totta, äiti asetti juuri suurta
lettuvatia pöytään, kun minä saavuin keittiöön.
"Ihanaa äiti!" minä sanoin ja äiti hymyili taas.
Mange tuli alas ja me söimme, ihme kyllä, rauhal-
lisesti.
Aamiaisen jälkeen minä ja Mange heitimme reput
selkäämme ja astuimme ulos ovesta. "Me tulemme
vilkuttamaan teille pihalle, kun lähdette!" äiti
kiljui peräämme.
Me suuntasimme prof. Elmin luo.
"Huomenta Mange, huomenta Nina", Elm tervehti
iloisesti, kun koputimme aukinaiseen
oveen. "Tulkaa sisään."
Me menimme. Elm johdatti meidät takahuoneeseen,
missä oli pöytä, jolla oli 2 pokepalloa.
"Yksi poika lähti eilen matkaan, uskoisin, että
te tulette tapaamaan hänet vielä monta kertaa
matkanne aikana", Elm kertoi meille. "No, niin
valitkaa", hän kehotti.
Minä ja Mange astuimme pöydän luo ja tartuimme
pokepalloihin yhtä aikaa(ihme, kun emme
tarttuneet samaan, ja alkaneet riidellä siitä).
Elm antoi meille pokedexit ja muutaman tyhjän
pokepallon.
Me kiitimme ja minä kävelin Mange perässäni
ulos. " Nina! Mange!" äiti kiljui hieman
kauempana ja juoksi luoksemme isä vanavedesään.
"Nina, näytetään äidille ja isälle, miten
pokemon kamppailu käydään!" Mange huusi ja veti
pokepallonsa taskustaan. "Matkaan, pokepallo!
"Oh, Totodile! Nyt minä voitan sinut!" Mange
kiljui inooissaan.
"Matkaan pokepallo!" minäkin huusin ja heitin
pokepalloni ilmaan. "Wow, Chikorita!" minä
kiljaisin. "Mange, olet tuhoon tuomittu!" minä
naurahdin.
Mange vilkaisi Chikoritaa hetkellinen kauhu
silmissään, mutta otti sitten itsevarman ilmeen
(sen joka minua ärsyttää kaikista eniten) ja
huusi: "Totodile, vimmahyökkäys!" Totodile
syöksyi Chikoritan kimppuun, ennen kuin minä
ennätin sanoa hep ja Chikorita kaatui.
"Oi! Chikorita, nouse ylös, viiltolehti,
Chikorita!" minä kannustin, mutta Chikorita ei
noussut. "Chikorita!" minä huudahdin, mutta
mitään ei tapahtunut. Chikorita ei tainnut pitää
minusta kovinkaan paljoa.
"Hahaa!" kuulin Mangen naurahduksen. "Taklaus,
Totodile!" Totodile totteli. Kuinka kiltti ja
avoin se olikaan jo heti alussa uudelle
kouluttajalleen.
Chikorita vain kökötti paikallaan, kun Totodile
syöksyi sen kimppuun.
"Chikorita!" minä kiljuin.
Viimein Chikorita nousi ja minä
huusin: "Viiltolehti!"
Mutta Chikorita seisoi paikallaan.
"CHIKORITA!" minä karjuin. "VIILTOLEHTI!"
Silloin Chikorita totteli ja lähetti lentensä
matkaan. Ne viilsivät Totodilea uudestaan ja
uudestaan, kunnes Mange kohotti
pokepallonsa: "Takaisin Totodile!" Väsynyt
Totodile meni palloonsa. Minä olin voittanut,
mutten ollut yhtään iloinen. Chikorita ei
pitänyt minusta tipaakaan.
"Minä vielä voitan sinut! Mange huusi. "Heippa
isä ja äiti!" hän sanoi ja paineli tiehensä.
"Hyvä Nina! Hienosti meni!" isä kehui, hän ei
näyttänyt tajuavan mitään.
"Sinun täytyy pitää Chikoritaa hyvänä, niin se
alkaa pitää sinusta", äiti neuvoi. Hän ymmärsi.
Minä halasin isää. Sitten minä halasin äitiä ja
sanoin: "Niin teenkin."
"Hei hei! Soitellaan!" toivottivat isä ja äiti.
"Hei hei! Joo!" minä vastasin heille.
"Onnea matkaan Nina!" he vielä huusivat ja
vilkuttivat.
"Kiitos", minä huusin takaisin ja vilkutin.
Sitten käännyin ja lähdin kohti Cherrygroove
Cityä.
Hetken matkaa taivallettuani huomasin, että
minun oli nälkä. Niinpä kaivoin eväspussin, joka
sisälsi voileipiä ja keksejä. Päästin Chikoritan
vapaaksi ja istuin puunjuurelle. Chikorita kävi
kahlaamasssa vieressä kulkevassa purossa ja tuli
sitten - ihme kyllä - istumaan viereeni. Minä
annoin sille keksin pussista ja otin itse
leipäpalan.
Hetken päästä Chikorita sanoi jo hieman
ystävällisemmin: "Chikoo", ja kävi viereeni
köllimään. Siitä huolimatta se nuolaissut kättni,
hieraissut päätänsä minuun tai mitään vastaavaa,
eikä se varmastikaan suostuisi ottelemaan, tai
tekemään mitään minun hyväkseni. Tästä tulee
vaikeaa, mutta minä saan sen vielä pitämään
itsestäni, jollakin konstilla.
No, nyt lienee parasta lopettaa ja jatkaa
matkaa. Oho, Chikorita nukkuu. Se ei varmaankaan
pidä minusta yhtään enempää, jos herätän sen,
niinpä otan sen pokepalloon. Illalla lisää.
JATKUU....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jatka samaan malliin ja kirjoita lisää! Osaat
kirjoittaa tosi hienoja tarinoita!!!!
Kiitos Wooper...=))))