Bonsai

Kiinnostaisi bonsaiharrastus! Yritin etsiä netistä tietoa aloittelijoille, mutta tuntui, että kaikki neuvot ovat vain jo kokeneille. Löysin kirjastosta pari suomenkielistä kirjaa.

Kertokaa, että meneekö siinä monta vuotta kun saa esim. suomalaisesta männystä bonsain? Ajattelin ottaa ruukkuun luonnosta männyntaimen. Otetaanko se nyt syksyllä vai keväällä vai kesällä?

Kertokaa muutakin bonsaiharrastuksesta ja miten olette siinä menestyneet!
2364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aloittaa kokeilu kukkakaupan bonsailla tai sitten jollakin bonsaiksi sopivalla viherkasvilla. ulkona kasvaneelle männylle on niin suuri shokki muuttaa yhtäkkiä kuivaan ja pimeään sisäilmastoon, että tuskinpa tulee onnistumaan:( ellet sitten aio kasvattaa sitä mäntyäsi ulkona? mutta muista silloin varoa ettei juurakko jäädy tms.

Äänestä

että aloitat vaikkapa viikuksella, ovat helppoja kasveja ja sopivat aloittelijalle. Voit myös itse kasvattaa bonsaisi, itse aloitin sitruunansiemenellä. Eli otin siemenen kypsästä kaupan sitruunasta, pesin ja kuivasin. Laitoin jugurttipurkkiin multaan ja kastelin silloin tällöin. Meni kuukausi tai pari, ja kasvi alkoi näyttäytyä. On nyt n. 15 cm korkea, siemenen laitoin purkkiin keväällä.
Ostin myös kukkakaupasta limoviikuna-bonsain, joka jo valmiiksi näyttää bonsai-puulta. Ihan tavallisessakin kukkakaupassa voi olla näitä jo bonsailta näyttäviä, mutta niissä on usein "kaupallisen kasvatuksen jälki". Aloiottelijalle sopii kuitenkin hyvin. Ja myöhemmin voit ottaa puustasi pistokkaita.
Tämä on mielestäni mukava harrastus, suosittelen. Netistä löytyy joitain sivustoja, ja niillä kyllä on usein aloittelijallekin ohjeita. En nyt muita osoitetta erääle suosimalleni sivulle, mutta Bonsai-Antti tai vastaava niitä ylläpiti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jari T kirjoitti:

Kiinnostaisi bonsaiharrastus! Yritin etsiä netistä tietoa aloittelijoille, mutta tuntui, että kaikki neuvot ovat vain jo kokeneille. Löysin kirjastosta pari suomenkielistä kirjaa.

Kertokaa, että meneekö siinä monta vuotta kun saa esim. suomalaisesta männystä bonsain? Ajattelin ottaa ruukkuun luonnosta männyntaimen. Otetaanko se nyt syksyllä vai keväällä vai kesällä?

Kertokaa muutakin bonsaiharrastuksesta ja miten olette siinä menestyneet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu