ujous mediassa

Nykyaikana media antaa pitkälti käsityksen siitä millaisen ihmisen pitäisi olla, varsinkin nuorten osalta. Jo pikkulapsille ostetaan Bratz -tuotteita joiden ulkonäöstä ja juhlimisesta skidit ottaa mallia omaan elämäänsä. Nuorille on kaikenmaailman TV-sarjoja, joissa ikätoverit vain bilettävät ja näyttävät hyviltä. Kaikissa kykykilpailuissa vain puhelijaat ja rohkeat pääsevät pitkälle.

Mutta mitä jos ei löydä itselleen yhtään samaistumiskohteita mediasta? Tuntuu, että on ihan yksin ja todella erilainen, kuin ei käyttäydy kuin "kaikki muut". Se on vaikeata kun koko ajan tupataan sellaista kuvaa, että pitäisi olla tehokas ja rohkea ja suosittu, mutta sitten kun ei ole oikein mitään noista ominaisuuksista. Pistää vähän harmittamaan tämä juttu...

... No ei kai sille voi mitään tehdä.
2786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

löydy, mutta ainakin monet näyttelijät ja muut esiintyvät taiteilijat ovat tunnustautuneet olevansa ujoja. Valitettavasti monesti sitä ei vain tuoda tarpeeksi esille.

Äänestä

kehittää, eikä kannata ajatella, että olen nyt tälläinen enkä muuta voi. Ujoistakin lapsista voi tulla aikuisena oikein karismaattisia esiintyjiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelle boksi kirjoitti:

Nykyaikana media antaa pitkälti käsityksen siitä millaisen ihmisen pitäisi olla, varsinkin nuorten osalta. Jo pikkulapsille ostetaan Bratz -tuotteita joiden ulkonäöstä ja juhlimisesta skidit ottaa mallia omaan elämäänsä. Nuorille on kaikenmaailman TV-sarjoja, joissa ikätoverit vain bilettävät ja näyttävät hyviltä. Kaikissa kykykilpailuissa vain puhelijaat ja rohkeat pääsevät pitkälle.

Mutta mitä jos ei löydä itselleen yhtään samaistumiskohteita mediasta? Tuntuu, että on ihan yksin ja todella erilainen, kuin ei käyttäydy kuin "kaikki muut". Se on vaikeata kun koko ajan tupataan sellaista kuvaa, että pitäisi olla tehokas ja rohkea ja suosittu, mutta sitten kun ei ole oikein mitään noista ominaisuuksista. Pistää vähän harmittamaan tämä juttu...

... No ei kai sille voi mitään tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu