Luulen että tätä asiaa on puitu täällä aikalailla kun oma äiti puuttuu lapsenlapsensa kasvatukseen ja hoitoon.
Minun tapaukseni on tälläinen: poikamme syntyi tämän vuoden kesäkuun alussa ja mieheni asuu eri maassa, tarkoituksemme on muuttaa sinne missä mieheni asuu ensi vuoden puolella eli olen lapsen kanssa tällä hetkellä konkreettisesti yksin, mutta lapsen isä on kuitenkin kuvioissa mukana.
Ilmoitin vanhemmilleni raskaudesta tammikuussa ja se oli heille oikeastaan aikamoinen shokki, olin kertonut lapsen isästä heille vasta vähän aikaa aikaisemmin vaikka oltiinkiin jo tunnettu pidemmän aikaa. He olivat tuolloin tulleet lomailemaan sekä minua tapaamaan maahan missä hän asuu(jossa siis myös minä työskentelin ennen kuin tulin maaliskuussa
suomeen).
Kuitenkin, heidän ensimmäinen reaktionsa oli että: kun emme oleet miehen kanssa naimisissa ja äitini kysyi että vaatiko mies pitämään lapsen eli hänelle tuli ensimmäisenä mieleen että on tapahtunut ns. vahinkolaukaus ja että kokisin lapsen taakkana. kerroin heille että pidämme toki lapsen ja odotamme häntä kovasti...heillä meni aikaa että sulattivat koko asian...
Kuitenkin nyt kun lapsi on syntynyt ja vierailemme pojan kanssa(nyt 4kk vanha) suhteellisen usein vanhempieni luona äitini on ollut todella innoissaan lapsesta ja niin pois päin.
Rakastan äitiäni ja kunioitan häntä mutta.......hän auttaa minua paljon että saan vähän käsiäni vapaaksi kun ollaan siellä mutta hänen puuttumisensa lapsen hoitoon ja kasvatukseen on sitä tasoa että hän olisi toinen lapsen vanhemmista...Aina kun on neuvola hän soittaa heti sen jälkeen että "noh kysyitkö sinä siitä runsaasta pulauttelusta" joskus hän soittaa vaan ja ilmoittaa "minä haluaisin viedä pojan oikein lastenlääkärille kun sehän on ollut niin vatsavaivainen, kyllä minä maksan".....jne.Ihan kun minä itse en osaisi viedä lastani lääkärille jos tunnen että hänellä olisi joku vikana ja kyllä me uskokaa tai älkää ollaan pojan kanssa kaksin lääkäreissä ravattu turhankin takia...siis ensinnäkin musta tuntuu pahalta se että oma äitini alistaa minua lapseni hoidossa ja koen väkisinkin mieleni surulliseksi koska kyseessä on kuitenkin oma äitini. Kaiken lisäksi olen aina ollut niin huono puhumaan ja keskustelemaan aroista asioista eli en halua ottaa tätä puheen aiheeksi hänen kanssaan, en vaan....ok jos hän pystyisi tarjoamaan lapselle parasta yksityistä hoitoa tarpeen tullessa sori vaan jos itse en pysty viemään kun kunnallisen puolen päitystysjonoon..Rahalla saa ja hevosella pääsee, se on tullut harvinaisen selväksi. No joo mä en halua mitään armolahjoja varsinkin kun sanoin hänelle että kyllä me pärjätään varmasti taloudellisestikin silloin kun kerroin heille raskaudesta. Aina kun mun pitää hankkia hänelle esim. ei rokotusohjelmaan kuuluvia rokotuksia hän haluaisi hankkia hänelle sen kalliimman saatavilla olevan rokotteen mikä on kuitenkin ihan samaa mömmöö kun toisenkin valmistajan. Siis mä en kestä tuntuu että hän alistaa mut ihan maanrakoon ja tuo käytös tuntuu jollain tavalla halveksimiselta. Hän ei ole koskaan aikaisemmin puuttunut elämääni eikä valintoihini niin kuin nyt.Ihan uutta häneltä....
Tänään tuli puhelun jälkeen ensimmäisen kerran itku, ja vieläkin itkettää kun mietin koko asiaa, siksi halusin vähän tyhjentää mieltäni..
Kiitos ajastanne.
Minun tapaukseni on tälläinen: poikamme syntyi tämän vuoden kesäkuun alussa ja mieheni asuu eri maassa, tarkoituksemme on muuttaa sinne missä mieheni asuu ensi vuoden puolella eli olen lapsen kanssa tällä hetkellä konkreettisesti yksin, mutta lapsen isä on kuitenkin kuvioissa mukana.
Ilmoitin vanhemmilleni raskaudesta tammikuussa ja se oli heille oikeastaan aikamoinen shokki, olin kertonut lapsen isästä heille vasta vähän aikaa aikaisemmin vaikka oltiinkiin jo tunnettu pidemmän aikaa. He olivat tuolloin tulleet lomailemaan sekä minua tapaamaan maahan missä hän asuu(jossa siis myös minä työskentelin ennen kuin tulin maaliskuussa
suomeen).
Kuitenkin, heidän ensimmäinen reaktionsa oli että: kun emme oleet miehen kanssa naimisissa ja äitini kysyi että vaatiko mies pitämään lapsen eli hänelle tuli ensimmäisenä mieleen että on tapahtunut ns. vahinkolaukaus ja että kokisin lapsen taakkana. kerroin heille että pidämme toki lapsen ja odotamme häntä kovasti...heillä meni aikaa että sulattivat koko asian...
Kuitenkin nyt kun lapsi on syntynyt ja vierailemme pojan kanssa(nyt 4kk vanha) suhteellisen usein vanhempieni luona äitini on ollut todella innoissaan lapsesta ja niin pois päin.
Rakastan äitiäni ja kunioitan häntä mutta.......hän auttaa minua paljon että saan vähän käsiäni vapaaksi kun ollaan siellä mutta hänen puuttumisensa lapsen hoitoon ja kasvatukseen on sitä tasoa että hän olisi toinen lapsen vanhemmista...Aina kun on neuvola hän soittaa heti sen jälkeen että "noh kysyitkö sinä siitä runsaasta pulauttelusta" joskus hän soittaa vaan ja ilmoittaa "minä haluaisin viedä pojan oikein lastenlääkärille kun sehän on ollut niin vatsavaivainen, kyllä minä maksan".....jne.Ihan kun minä itse en osaisi viedä lastani lääkärille jos tunnen että hänellä olisi joku vikana ja kyllä me uskokaa tai älkää ollaan pojan kanssa kaksin lääkäreissä ravattu turhankin takia...siis ensinnäkin musta tuntuu pahalta se että oma äitini alistaa minua lapseni hoidossa ja koen väkisinkin mieleni surulliseksi koska kyseessä on kuitenkin oma äitini. Kaiken lisäksi olen aina ollut niin huono puhumaan ja keskustelemaan aroista asioista eli en halua ottaa tätä puheen aiheeksi hänen kanssaan, en vaan....ok jos hän pystyisi tarjoamaan lapselle parasta yksityistä hoitoa tarpeen tullessa sori vaan jos itse en pysty viemään kun kunnallisen puolen päitystysjonoon..Rahalla saa ja hevosella pääsee, se on tullut harvinaisen selväksi. No joo mä en halua mitään armolahjoja varsinkin kun sanoin hänelle että kyllä me pärjätään varmasti taloudellisestikin silloin kun kerroin heille raskaudesta. Aina kun mun pitää hankkia hänelle esim. ei rokotusohjelmaan kuuluvia rokotuksia hän haluaisi hankkia hänelle sen kalliimman saatavilla olevan rokotteen mikä on kuitenkin ihan samaa mömmöö kun toisenkin valmistajan. Siis mä en kestä tuntuu että hän alistaa mut ihan maanrakoon ja tuo käytös tuntuu jollain tavalla halveksimiselta. Hän ei ole koskaan aikaisemmin puuttunut elämääni eikä valintoihini niin kuin nyt.Ihan uutta häneltä....
Tänään tuli puhelun jälkeen ensimmäisen kerran itku, ja vieläkin itkettää kun mietin koko asiaa, siksi halusin vähän tyhjentää mieltäni..
Kiitos ajastanne.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ehkei äitisi tarkoita pahaa vaan haluaa auttaa. Oletko jutellut hänen kanssaan asiasta? Vaikka se on vaikeaa, voisit vaivihkaa anta a ymmärtää, että tahtoisit itse päättää asioista ja että pyydät sitten, jos tarvitset jotain. Ehkei hän tajua, että sinäkin osaisit omin avuin jotain.
Itsellä on ollut hiukan vastaava kokemus miehen äidin kanssa. Joskus tuntui tukahduttavalta, kun hän aina tuli ja kävi. On toki ollut paljon avuksikin.
Minun äitini antaa minulle jatkuvasti ohjeita ja se ärsyttää ihan vihaksi asti välillä. Olen yli nelikymppinen, mutta välillä hän puhuu kuin lapselle "Olethan muistanut ottaa vitamiinisi ja antanut niitä myös lapsille". Uskon kuitenkin, että hän haluaa minulle ja minun perheelleni kaikkea parasta ja siksi tekee niin. Luulenpa, että äitien on joskus vaikea ymmärtää, että omat lapset ovat kasvaneet isoiksi ja itsenäisiksi. Sinun äitisi on lapsenlapsestaan todennäköisesti niin innoissaan, että haluaa auttaa ja antaa parastaan. En usko, että hän mitenkään halveksii sinua tai miestäsi tai sitä mitä teillä on lapselle tarjota.
Alkuperäiselle: Äitisi ei varmastikkaan tarkoita pahaa :) Hän haluaa auttaa sinua ja olla hyödyksi.
Tiedä tuon tunteen että meinaa ihan tukehtua kun puhelin soi ja kysellään ja udellaan kaikki jutut ja tullaan käymään, ja neuvotaan lastenhoidossa ja kasvatuksessa. Se helpottaa ajan myötä ja pian huomaat itse mummona neuvovasi omia lapsiasi lastensa hoidossa ;)
Joo o kait sitä aina omat lapset on äidille lapsia oli sitten 5 tai 50.
Vanhempien pitäisi kyllä jo tuossa vaiheessa osata irrottaa otetta. Ja osata pysyä erillään eikä sekaantua nuoren perheen kasvatukseen. Kieltämättä varmasti rasittavaa.
Etenkin, jos oma lapsi on ihan vauva on itselläkin hyvin herkkää aikaa ja loukkaantuu pienestä. Jos siihen joku anoppi tai omat vanhemmat tulee arvostelemaan lastenhoitoa. Muutenhan on hienoa jos isovanhemmat pystyvät esim. avustamaan lastenhoidossa ym. Perheen sisäisiin asioihin ei kuitenkaan saisi liikaa puuttua.
Niin sitten kun/jos omalla lapsellasi on joskus lapsi yritä muistaa, ettet tee itse samoja virheitä :) Ja miten haluat käyttäytyä isovanhempana.
...sellaisiakin isoäitejä, jotka ilmoittavat saadessaan tietää tulevasta lapsenlapsestaan, että minä en sitä sitten hoida, en pidä lapsista ja teet virheet, elämäsi pilaat ja saat tehdä sen itse ja painostus abortiin ( vaikka olin naimisissa enkä todellakaan tullut vahingossa vaan toivottuna raskaaksi). No, ei siinä mitään, koska kaikki eivät vain ole emotyyppiä, mutta siitä aborttiin painostamisesta jäi lopuksi ikää paha maku suuhun. Ja siitä, ettei isoäiti halunnut tulla edes lapsen kastajaisiin, tapasi lapsen vasta muutaman kuukauden ikäisenä ja kappas vain, ei hän mikään emo ole vieläkään,mutta silti lapsenlapsi ihan selvästi nyt tärkeintä hänelle maailmassa ja tulevat loistavasi, lapseni ja isoäitinsä toimeen nykyään. Harvoin tapaavat mutta silloin kun tapaavat, heillä menee loistavasti kankeasta alusta huolimatta.