Härskit Kellolaiset

Puskaradion mukaan Haukiputaan paloasema siirretään Kelloon ensi vuonna.
Siitä on jo Oulussa eilen rehvakkaasti sovittu isolla kunnanhallituksen joukolla.

Miten meidän marttilaisten ja muiden enemmistö Puttaallanyt käy kun palvelut sirtyy aina vaan lähemmäs Oulua?

Onko meidän henki ja omaisuus nyt vähempi arvoista?

Kellon asukaaat hyötyvät röyhkeästi meidän kaikkien kustannuksella saavat taas luxus-palvelut siipeilemällä.

On se niin väärin - taas jälleen kerran.

Miksi meitä aina kunnan päätöksissä sorrtetaan ja syrjitään. Virkamiehetkin vetävät jatkuvasti rikkaiden kellolaisten puolta.

Varmaan siksi nöyristellään ja halutaan olla oululaisille mieliksi kun sinne ollaan liittymässä ehdoin tahdoin. Omaa etuansa ne ajattelevat tuevassa Suur-Oulussa kaikkien ei-kellolaisten Puttaan kuntalaisten kustannuksella.
101124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja myydään se oululaisille kovaan hintaan ja pian että päästään siitä maan vaivasta ja murheesta ja öykkäriporukasta.

Mitähän ne siitä maksas??

Äänestä

myös asiasta. Eikö ole kuitenkin pohjoispuolen asukkaita ajatellen parempi, että palolaitos tulee Kelloon kuin jos se tulisi Holstinmäelle? Paras paikka olisi ollut kuitenkin Haapakangas.

Äänestä
  • paikka on martinniemessä laitakarissa siellä on tilaa

    Äänestä

Olen ymmärtänyt, että palolaitoksen uusi paikka on siksi Kellossa, että se palvelee myös Oulun pohjoisosaa.

Hälytyksen sattuessa täytyy ehtiä tietyssä ajassa paikalle. Martinniemestä kuluisi liikaa aikaa.

Yksi vaihtoehto lienee ollut, että palolaitos sijaitsee Oulun pohjoisosassa. Eikö ole parempi, että se on sentään meillä Haukiputaalla?

Äänestä
  • ole jonkun vuoden odotellu sitä palokuntaa putaalta..
    jos asiat oikein olisi niin sillonhan putaalla ei olis lakkautettu muutamien virkamiesten takia puolivakinaista palokuntaa vuonna 2000(ois miehiäkin niihin tilanteisiin eikä tarvis aina odotella ymp.kuntia).. mut jostainhan piti saaha golf kenttään yms turhanpäiväseen paskaan rahat..mun veikkaus on kuitenkin että alle 10% putaalaisista golffaa ikinä.. ois varmaan niillekin rahoille ollut järkevämpääkin käyttöä.. mut niinhän se suomes menee et rahat päätyy herrojen liiveihin ja huvituksiin ja samalla kansa voi pahoin.. kannattas ehkä itte kukasenkin ens vaaleissa muistaa että uudet naamat vois tuoda muutosta..

    Äänestä

  • ne kellolaisetkin kirjoitti:

    ole jonkun vuoden odotellu sitä palokuntaa putaalta..
    jos asiat oikein olisi niin sillonhan putaalla ei olis lakkautettu muutamien virkamiesten takia puolivakinaista palokuntaa vuonna 2000(ois miehiäkin niihin tilanteisiin eikä tarvis aina odotella ymp.kuntia).. mut jostainhan piti saaha golf kenttään yms turhanpäiväseen paskaan rahat..mun veikkaus on kuitenkin että alle 10% putaalaisista golffaa ikinä.. ois varmaan niillekin rahoille ollut järkevämpääkin käyttöä.. mut niinhän se suomes menee et rahat päätyy herrojen liiveihin ja huvituksiin ja samalla kansa voi pahoin.. kannattas ehkä itte kukasenkin ens vaaleissa muistaa että uudet naamat vois tuoda muutosta..

    Tosi vitsin lykkäsit. Kansa voi pahoin. Herrat huvitteleee. Rahat päätyy herrojen liiveihin. Että sillä lailla.

    Golfkenttää taidetaan syyttää kaikesta. Kunta ei liene laittanut lanttiakaan koko kenttään ainoastaan vuokrannut maat. Yhtiö on rahat siihen itse kerännyt.

    Koetapa hankkia vähän faktoja vaalipuheittesi tueksi. ... nyt kun KUNNALLISVAALITKIN lähestyvät. Uusia FIKSUJA naamoja kyllä valtuustoon kaivataan aina lisää.

    Äänestä

  • armas78 kirjoitti:

    päätöksiä tehtiin kentästä ja vene satamasta.. myös esim:kustannus laskelmat oli päin p.... miksi sit maksetaan englannille 141milj.euroa jtn thacherin aikasta tukea?? eikö sillä rahalla sais esim:tehyn palkat kohilleen?? miksi pukataan miljoonia kehitysmaihin kun iteltäki löytyy köyhiä?? niillä voitas palkata pitkä-aikais työttömiä vesurin varteen hakkaan teiden vieriltä ja muualta pajukot muut risukot pois ja ne kait palas vaik lämpövoimalassa??? paljoko on kaiken hinta kallistunut sen jälkeen kun mentiin euroon??? entä palkat noussut duunareilla?? paljoko edustajat nosti itse omia palkkojaan kk tasolla euroina??

    Äänestä

Jos sitä asemaa olisi sinne alettu suunnittelemaan niin voi olla, voi olla, että kaikenmaailman valitusrumban ja jonkin lepakon puolesta itkettyjen virsien jälkeen, ehkä olisi jopa saattanut toeutuakin se paloasema sinne josku vuonna 2030..

Äänestä
  • Marttilaiset!

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Marttilaiset!

    ...mistä ketju on lähtöisin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asialla ja astialla kirjoitti:

Puskaradion mukaan Haukiputaan paloasema siirretään Kelloon ensi vuonna.
Siitä on jo Oulussa eilen rehvakkaasti sovittu isolla kunnanhallituksen joukolla.

Miten meidän marttilaisten ja muiden enemmistö Puttaallanyt käy kun palvelut sirtyy aina vaan lähemmäs Oulua?

Onko meidän henki ja omaisuus nyt vähempi arvoista?

Kellon asukaaat hyötyvät röyhkeästi meidän kaikkien kustannuksella saavat taas luxus-palvelut siipeilemällä.

On se niin väärin - taas jälleen kerran.

Miksi meitä aina kunnan päätöksissä sorrtetaan ja syrjitään. Virkamiehetkin vetävät jatkuvasti rikkaiden kellolaisten puolta.

Varmaan siksi nöyristellään ja halutaan olla oululaisille mieliksi kun sinne ollaan liittymässä ehdoin tahdoin. Omaa etuansa ne ajattelevat tuevassa Suur-Oulussa kaikkien ei-kellolaisten Puttaan kuntalaisten kustannuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu