saako luuydinpunktioon nukutuksen tai muun tainnutuksen? Kertokaahan kokemuksianne. :)
luuydinpunktio
9
5986
Vastaukset
- kävi tuuri
Luuydinnäytteen otto saatiin sovitettua samaan nukutukseen koepalanoton kanssa. Pistokohta oli vähän arka jälkeenpäin, mutta si tarvinnut pelätä hereillä.
- on otetteu
kaksi kertaa, rintalastasta ja ristiselästä. Kumpaakaan en saanut nukutusta, en kylläkään pyytänyt. Hiukan tuntui, ei voi sanoa et sattui.
- jkl
on otetteu kirjoitti:
kaksi kertaa, rintalastasta ja ristiselästä. Kumpaakaan en saanut nukutusta, en kylläkään pyytänyt. Hiukan tuntui, ei voi sanoa et sattui.
siltä, että riippuu näytteen ottajasta ja/tai henkilöstä kuinka paljon sattuu. Mua kyllä oksettaa koko ajatuskin.
- ei nukuteta
tavallista luuydinnäytteen ottoa (koepala tai tavallinen aspiraationäyte) varten. Esilääkityksen saa halutessaan. Lapset usein nukutetaan. Yhden aikuisen tiedän, joka nukutettiin, kun aivan hillittömästi pelkäsi sitä toimenpidettä. Nukutuksessa tietty on se huono puoli, että kun on täysin taju kankaalla ei voi sanoa jos tulee kovaa jalkaan säteilevää kipua, joka johtuu siitä että ollaan kovin lähellä iskiashermoa. Hereillä on siis turvallisempaa.
- Helsingin potilas
pelkääville haluan kertoa ollessani täänään ensimmäistä kertaa kys toimenpiteessä, pelkäsin niin että itkin vaikka olenkin jo keski-ikäinen, sain karamellilta maistuvan diapam nesteen suuhunui juotavaksi, alkoi vaikuttaa melkein heti, aj rauhallinen olo tuli tosi nopeasti. Hoitaja selitti ettei toimenpide kestä kuin muutaman minuutin, ja ensin puudutus ja näytteen osta ei kestä kuin minuutin! Ja tosiaan se ei sattunut juurikaan oikeesti kuin vain hiukan enemmän kuin verikokeen otto. Olin hiukan ihmeissäni kun tilanne oli tosi nopeasti ohi, ja kiitin heitä kuinka kaikki olikin helpotuksella ohi. enää ei tarvitse pelätä jos joutuisin uudestaan!! Ihmiset pelottelevat ihan turhaan, itse nimittäin pelkään verikoettakin vaikka kaksi lastakin olen maailmaan tehnyt ..Älkää pelätkö !!Jakiitos henkilökunnalle!!ja lääkärille jonka sen teki. PS. Muistakaa vain kysyä että ottava lääkäri on tehnyt näytteitä paljon, ja siten kokenut ottaja!!
- IngaX
Luuydinpunktio voidaan ottaa rintalastasta (sternaalipunktio) tai suoliluusta (kristapunktio). Periaatteessa alue puudutetaan hyvin, mutta minulle kävi niin, että se ei ehkä puutunut kunnolla, ja lääkäri ei saanut sitä neulaa heti kristan läpi jolloin se raapi tuskallisesti luukalvoa. Samaten neula jouduttiin sitten vaihtamaan, koska se tukkeutui.
Seuraavan kerran saavat kyllä antaa midatsolaamitömpsyt, jos moista enää joudutaan yrittämään.
Lohdullista tietty, että luuaines ei ollut mitenkään hapertunutta, koska sitä neulaa oli niin hankala saada sinne luun ytimeen.
- ttttannja
Kävin tänään sisätautipoliklinikalla ottamassa luuydinbiopsian... Kävin ensin verikokeissa ja tuntia ennen tutkimusta mulle annettiin rauhottavaa... Aluks se väsytti ihan hirveesti mut sen vaikutus meni ohi joo siihen mennessä ku ite näytettä alettin ottaa, johtu vissiinki siitä ku jännitin nii paljon ni keho vastusti sitä rauhottavan vaikutusta... hoitaja puhisti ensin ihon, multa otettiin se siis rintalastasta... sit lääkäri puudutti sen alueen neulalla ja sattu aikaslailla paljon... pariminuuttia ooteltiin ja sit se alko tekee ite toimenpidettä... kyllä se aikaslailla paljon sattu, kyllä tuli ääni avattua kunnolla :s mutta lääkäripä ei saanukkaa sitä näytettä imettyä siitä kohtaa joten piti alottaa koko homma alusta suoliluusta... jälleen kerran puudutus sattu ja nii sattu kyllä sen neulan tunkeminenki luun sisälle, itkin ja huusin koko toimenpiteen ajan :s ja eipä se lääkäri saanu siitäkään kohti sitä näytettä otettua... -.- joten hukka reissun tein... ja vikahan ei mussa ollu, olin ihan paikallani mut sitä luuydinnestettä ei vaan yksinkertasesti tullu... joten nyt oottelen sit kutsua toiselle paikkakunnalle samaan tutkimukseen, kauhulla ootan sitä kertaa ku nytki koski jo :/ Suosittelen että pyydätte vahvan esilääkityksen ettei käy niinku mulla et joudut tekeen saman useempaan kertaan useesta eri kohasta :s
- Mummeli
Hei.....minä olin tänään luuydinpungtiossa,ja aivan turhaan pelkäsin!!! Se oli todella melkein kivuton toimenpide,ei koskenut sen kummemmin,kuin verikoe käsivarresta!! Ja kestikin koko touhu sen n.15min. Ei tartte pelätä...tv.mummeli
- Raukkis
Lukemieni vastausten perusteella näyttää siltä, että on arpapeliä miten näytteenotto sujuu ja miltä tuntuu. Itse pelkään niin hirvittävästi, että peruutin toimenpiteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768