Vain rikkailla on varaa lähteä ulkomaille opiskelemaan. EF Opintovuosi Ulkomailla 11350eeuta, toi hinta on san diagoon. Mutta italiaankin on yli 8000eetua. Nuo summat on enemmän kuin tulini 4ssä vuodessa. Mistä ihmeestä mä hommaan tollasen summan rahaa? Ryöstämällä pankin? Ei kuulosta kovin houkuttelevalta, ainakaan täällä kuin jää kuitenkin kiinni. Tekemällä töitä? Mistä saan työpaikan, jossa voisin iltaisin tehdä töitä? Päivällä olen koulussa, opiskella täytyy. Turun seudulta saa tarjota töitä. Ei mielellään pimeänä (mailaa jos on tajota). Kuukausi on 2000eetua, kallis on sekin. 500eetua viikko (3000mk). Lähtisin erittäin mielelläni ja eläisin edes kuukauden elämästäni hienosti, mutta kuin ei ole rahaa. Mitä teen olen lähtemättä, vai mitä? Helppikää!!
Vain rikkailla varaa lähteä kielikursseille tjmv.
Köyhä
272667
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Moro!
Odota kun oot vähän vanhempi ja opiskelet esim AMK:ssa. Silloin saat korotetun asumislisän opintotuen ja lisäksi tukirahan EU:lta. Silloin tosin asutaan koulun asuntolassa eikä missään isäntäperheessä. Lisäksi ei ole lukukausimaksuja.
Itse olen parhaillaan saksassa. Lukio aikana minulla ei olisi ikinä ollut mahdollisuutta lähteä.
ne ei ole mitään hyväntekeväisyyttä ne vaihdot vaan raakaa bisnestä.
eli kantsii pari vuotta kestää vielä, lukion jälkeen pääsee sitten, menet vaikka suoraan lukion tokarilla ulkomaille opiskeleen, vältät pääsykokeet ja pääset parempaan kouluun. ja fiksumpaakin on, ei tarvii olla toisten perheessä jne.
Vaihto-oppilasvuosi on todella kallis. Vaihtoehtona on esimerkisi kuukauden kielikurssi. Itse maksoin sellaisesta pari vuotta sitten noin 7000 markkaa. Tama olis siis nuorten kielikurssi. Aikuisten on sitten erikseen, ja se on kalliimpi.
Au pairtyo on toinen vaihtoehto paasta ulkomaille. Joudut joka tapauksessa ottamaan vaihtovuoden uusiksi, joten on aivan sama teetko toita vai opiskeletko.
Toki monet jarjestot esim. Lionsit antavat apurahoja vaihto-oppilaille. Olet tassa suhteessa hyvassa asemassa erityisesti, jos vanhempasi eivat pysty auttamaan sinua taloudellisesti.
No se on hirveän lyhyt aika se 2kk ja siinä ei viellä oikein opi tuntemaan maata/maan tapoja ihmisiä oppimaan sujuvaa kieltä. Mutta kun on vuoden tai pidempään oppii kielen, maan tavat, oppii tuntemaan kunnolla paikallisia jne. Itse olen 18v. eli ihan perheeseen en kai enää voi mennä? Voisitko vaikka antaa osoitteita mistä voisi kysellä noita tukia?
Sorry, mutta en minakaan sentaan kaikkea tieda.
Jos rahasta on pulaa, suosittelen edelleen toihin lahtemista.
ja ulkomaille opiskeleen.
tai jos ei kiinnosta, töihin, netissä on yksityisiä työnvälitystoimistoja, laita googleen jobs in __kauupungin tai maan nimi___
kantsii soittaa lionseille ja rotareille ja kysyä.
Juuh, kyllähän sitä itsekin mielellään lähtisi EF:n opintovuosiohjelmaan, mutta on kyllä aivan liian kallista... Sitä paitsi on halvempiakin tapoja oppia kieltä ja päästä mukaan kulttuuriin. Yksi on juuri tuo aupairiksi lähteminen, tai sitten vaikka tarjoilijaksi ym palkkatyöhön(ulkomailla kun ei aina tarvitse olla mitään työkokemusta tai koulutusta, toisin kuin Suomessa...).
Jos en pääse tänä vuonna kouluun, yritän suunnata Ranskaan tai jonnekin Alppien tuntumaan. Riippuu ihan siitä, mistä suunnasta tuntuisi löytyvän paremmin töitä. Ranska olisi siinä mielessä hyvä vaihtoehto, että olen aina halunnut oikeasti oppia puhumaan ranskaa, siis ääntämään kunnolla, enkä mongertamaan...
Miehet yleensä ei ole ollut AU pair vaihtohommissa :) Haluaisin jenkkilään, mutta sinne on todella vaikea saada työlupa. Jo pelkän anomuksen käsittely taitaa viedä pari vuotta. Ja naimisiinkaan en ole siellä nyt menossa että että. Ja lukiossa en ole, vaan kauppakoulussa (vai mikä onkaan peruskoulun jälkeen kuitenkin), mut voihan silti päästä korkeakouluun yms. Täytyy koittaa suorittaa tuo datanomitutkinto hemmetin hyvillä papereilla, niin voi olla mahdollisuuksia päästä konnekkin ;)
USA on yksi ainoista maista, joka hyvaksyy miehet au paireiksi. Useimmiten kyseessa on yksinhuoltaja isa ja muutaman poika.
Ei paha vaihtoehto.
metsän keskelle töitä tekeen meneviä sinne kans lähtee (tosin, ei ole sitten mitään järkeä jollei tosiaan metsää rakasta lähteä suomesta sinne ja metsään, yhtä hyvin voi kävellä muutaman metrin kotoa eteenpäin niin siellähän niitä karhuja vastaan tulee) netistä varmaan löytyy ajankohtaista tietoa jos etsii, googlella vaan nakuttelee jobs in america, summer camp jobs (tai mitä sitten lie ovatkaan) jne.
joihinkin maihin datanomitutkinto rinnastetaan yo.tutkintoon kun hakee korkeakouluun eli saattaa saada hyvätkin lähtöpisteet jos opiskeleen menee
Itse olen miettinyt tuota vaihtoehtoa, koska se voisi olla minulle halvin tapa oppia kieltä ja kulttuuria. Menen ensivuonna lukioon ja eka vuoden jälkeen olisi tarkoitus lähteä. Lapsenhoidosta on kokemusta useampaankin otteeseen joten siitä tuskin jäisi kiinni. Vaikka ei kylläkään mitään virallisia työtodistuksia.
Ja sitten itse asiaan, eli onko pojilla hyvät mahdollisuudet päästä au pairiksi? Kuinka paljon pitää olla ikää tai työkokemusta? Kuinka luvat sun muut sellaiset hoituvat? Ja mitä tuohon pitää itsellä olla varaa panostaa vai maksaako perhe matkat?
Pojilla on huonompi mahdollisuus, mutta kuten kerrottu, joissain maissa menekkiä on.
Muut vaatimukset riippuvat siitä menetkö yksityisesti vai järjestön kautta.
Ikäraja on lähes poikkeuksetta kahdeksantoista vuotta, ja esimerkiksi USAan ajokortti on lähes välttämätön. Kokemusta pitää olla tietty.
Työluvat saa sivussa, jos käytät välitystoimistoa. Yleensä au pair maksaa itse matkansa. Taskuraha on varsin pieni, joten kannattaa säästää. Rahaa menee esimerkiksi kielikurssien maksuun.
Tämän neuvon olen antanut täällä ennenkin. Pyri Suomessa yliopistoon tai ammattikorkeakouluun opiskelemaan ja lähde opiskelijavaihtoon. Ei maksa mitään ja saa vielä hyvän stipendin. Erasmus ja Nordplus on suurimmat vaihto-ohjelmat. Opintotuet saa samalla tavalla kuin Suomeen.
Miksi lähteä lukioaikana kun voi helpommin mennä vähän myöhemmin?
lähtee suoraan ulkomaille, eikä jää märehtiin tänne ja johonkin leikkivaihtoon
Jos haluaa tutkinnon Suomesta, niin vaihto on hyvä valinta. Eikä todellakaan ole mitään leikkiä, ihan oikeasti pääsee ulkomaille ja ihan oikeaan korkeakouluun ihan oikeasti opiskelemaan. Ihan oikeasti saa elää ihan oikeaa elämääkin.
mee pattajalle paneksiin thaityttöjä (mutta muista laulun sanat siitä kireydestä ja pienivehkeisestä kaverista) samalla rahalla niin on paljon hauskempaa kuin tylsässä perheessä tv.tä katsoessa (no, jos rahaa on paljon enempi mukana kuin suosittelevat voi jotain harrastaakin tms. tai jos on hyvää tuuria perheen kans niin ne on rikkaita ja maksaa mut epätodennäköstä se hyvä tuuri on, kuulemma vähemmän varakkaat on vähemmän itsekkäitä ja ottaa helposti niitä vaihto-oppilaita (eikä niille tule mieleen että miksi joku firma rikastuisi niitten kustannuksella kuten rikkaat taitaa tajuta)
varattomille, eli ei huolta, älä käytä välikäsiä niin pääset sinne halvalla. Opintotuki riittää.
Tajuat että vain rikkailla on varaa NAISIIN, mikä kuitenkin on paljonkin tärkeämpi asia elämässä kuin opiskelu. Joka toki tuo naisia sekin mutta vasta sitten kun vihdoin on siellä kunnollisessa koulussa josta ei köyhiksi valmistuta.
Kurjaa
Rotary-yhdistys järjestää nuorisovaihtoa joka puolelle maailmaa. Itse olin pari vuotta sitten vuoden vaihdossa järjestön kautta. Ohjelma ei maksa mitään, ainoat kustannukset olivat lennot ja vakuutus, ja tietysti omat pikkumenot. Isäntäperheet huolehtivat ruoasta ja asumisesta.
Koska ohjelma on ilmainen, niin varsinkin suuremmilla paikkakunnilla joudutaan tietysti karsimaan hakijoista paras tai parhaat, eli kaikki eivät tietystikään pääse. Hakea kumminkin varmaan kannattaa, jos kävisi tuuri! Itse en kanssa olisi ikinä voinut lähteä, ellen olisi sattunut pääsemään Roraryjen kautta.
Niin kun muutkin sua jo neuvo, niin kyllä köyhätkin pääsee!
Mä oon kans tosi köyhä mut kun opiskelen ammattikorkeessa, niin mulle maksettiin erasmus-rahaa sen verran että lensin tänne ja pieni ruoka-avustus. Lisäksi saan korotettua opintukea ja asumislisää joka kuukausi,kun asun täällä omassa yksiössä, ja sain vielä erästä apurahaa kun anoin. Kohtalaisesti täällä pärjää..oon sveitsissä,eli aika kalliissa maassa, ja oon koko vuoden vaihdossa eli älä menetä toivoas! Ei mullakaan ois ollu varaa lähtee lukioaikoina.
Mitenkäs olisi vapaaehtoistyö?
Tiedot CIMO:sta/Allianssista:
Vapaaehtoistyöjakso kestää 6–12 kuukautta. Vapaaehtoistyön alaohjelma on tarkoitettu 18–25 -vuotiaille nuorille.
Vapaaehtoiselle ohjelmaan osallistuminen
on maksutonta. Vastaanottava taho
kustantaa ruoan, asunnon ja valmennuksen
jakson aikana. Vapaaehtoiselle korvataan
matka vapaaehtoistyöhankkeeseen,
hän saa jakson ajalta taskurahaa ja hänet
vakuutetaan
"Ohjelma on ensisijaisesti tarkoitettu nuorille, joilla on muita nuoria huonommat mahdollisuudet osallistua kansainväliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen esimerkiksi sosiaalisista, taloudellisista tai maantieteellisistä rajoitteista johtuen. Kohderyhmään kuuluvat ensisijaisesti nuoret, joilla ei ole muita kanavia kansainvälistymiseen ja joilla ei ole aikaisempia kansainvälistymiskokemuksia. "
Kiinnostaako?
Lisää osoitteista:
http://www.maailmalle.net
(sivustolla tietoa erilaisista kansainvälistymis
mahiksista, suosittelen!)
http://www.cimo.fi
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Puhelin (09) 7747 7033 (vaihde)
PL 343, 00531 Helsinki Faksi (09) 7747 7064
Käyntiosoite: Hakaniemenkatu 2
(Jos olet vapaaehtoistyöstä kiinnostunut, kantsii ottaa yhteyttä CIMO:on, palvelu on ystävällistä nimimerkillä: "kokemusta on")
http://www.alli.fi
Hei !
Halvimmillaan pääsee Englantiin kieliä opiskelemaan £200 lukuvuosimaksulla (EU:n tukema systeemi)
Ja mistä tollasen paikan löytää???!!!
Voisitko informoida hiukan enemmän? kiitän.
Tämän köyhän naisen kielikurssi oli seuraavanlainen:
Siskolta 2000 mk lainaan menolippuun. 1 vuosi Dublinissa tarjoilijana. Kimppakämppä. Samalla opiskelin englantia koko ajan - eli osallistuin joka viikko kieliopiston kursseille. Oleilemalla ja pelkästään puhumalla kieltä ei opi tehokkaasti. Loppuhuipennuksena oli 4 vk kokopäiväkurssilla Dublinin yliopistossa (eli kesälomani ravintolasta) ja tein Cambridgen Proficiency - kielikokeen!
Suosittelen. Rahaakin jäi Suomeen tuotavaksi 700 irlannin puntaa ;-))
Kaikista mieluiten olisin halunnut toki lähteä Australiaan kielikurssille vaikka 3 kk, tai vielä parempi ottaa se 1 vuoden ohjelma ja 3 kieltä....Australia/englanti, Etelä-Amerikka/espanja ja vaikka Ranskaan ranskaa oppimaan.... mutta...Irlannin vuosi oli upea!
mistä ihmeestä oot repiny hinnan 11350 euroa????
Mä lähen ihan vaan 5600 USA:n vuodeks...
kallein paikka jonne voi hakea on Uusi-Seelanti
tai Australia ja ne maksaa 6800 euroa vuos...
eli mistä sä noi sun hinnat oikeen revit???
Käypä tutustumassa EF:n netti sivuihin osotteessa
www.ef.com sieltä valitset sitten High School Year sitten "tärkeää tietoa" (oikea ylälaita)
ja sitten "ohjelmamaksut"(vasen laita,keskellä)
ja mietippä sitten ne hinnat uusiks...!!!