Mitä te teette

ku vaik pitäis päiväkirjaa milloin ja mis masentaa ja mis ei masenna niin paljoo, vois oivaltaa jotain

Tunteiden ja oman itsensä liika tarkkailu on vain pahasta. Pitää elää ja vaikkapa jelppiä jotain ihmistä. Kysyppä naapurin mummolta, että saisinko haravoida lehdet pihaltasi, kun haluan ulkoilla ja se olisi terveellistä hyötyliikuntaa.
Tai autappa nuorta äitiä lastenvaunujen kanssa linja-autoon.
Aikoinaan oma äitini sanoi minulle, että sinä kiinnität liikaa huomiota itseesi. Hän taisi laukaista melkoisen totuuden. En sitä silloin oikein ymmärtänyt. Olin silloin murkkuiässä ja ulkoiset ja sisäisetkin asiat tietenkin täydessä myllerryksessä. Kovaa elämänkoulu on ollut, mutta se ei ole pelkkä klise, että antaessaan saa. Suoppa ilonen tervehdys kaupan kassalle, tai kysyppä rannalla seisovata lintupongarilta, mitä lintuja olet tänään nähnyt. No ei se tietysti noin yksinkertaista ole, jos pongari on jörtti, niin hän lyö sua päähän kaukoputkellaan.
Tarkoitin sitä, että ota muut ihmiset huomioon ja jaa heidän kanssaan mielipiteitä. Ehkäpä omakin urautunut ajattelu saa uusia vivahteita.

kirjoitan tietty tälle palstalle jotain ja toivon että joku sielu edes välittäisi vastata ja ymmärtäisi että on hiton paha olo ja jotain... Vahtaan ihan neuroottisesti vastausta, vaikken edes koskaan ajattele että sielläkin puolella on oikeasti joku ihminen.

Jotkut sanat on lohduttaneet enemmän kun mikään muu reaalimaailmassa yhteensä. En edes uskaltaisi puhua mistään mitään, koska hienoon reaaliminään ei kuulu mitään niin mielisairasta. Pärjään ja voin hyvin, eikä kukaan tiedä miksi olin sairaslomalla. No jotkut voi puhua, mutta puhukoon. Ihan sama minulle (siis periaatteessa), ei ne ymmärtäisi kuitenkaan. Joka tapauksessa tiedän että täällä on muitakin, kenties joskus jopa tuttuja :)