Jos vl käy naapurissa omanavarkaissa, on naapurin käytävä nuhtelemassa varasta, sillä varas ei muuten mitenkään voi tietää olevansa viassa eikä ole vastuussa tekemisistään.
Näin SRK, ämmä ja muut sivupersoonat asian esittävät saatanalleheittämisenkin yhteydessä. Eli vl on synnitön niin kauan kuin vääryyden kohde asian ottaa puheeksi. On outo uskonto!
Näin SRK, ämmä ja muut sivupersoonat asian esittävät saatanalleheittämisenkin yhteydessä. Eli vl on synnitön niin kauan kuin vääryyden kohde asian ottaa puheeksi. On outo uskonto!
Vastaukset 13
Vanhimmat
koska se on erehtymätön.
Jos satuu tekeen vähän rouheemman hintase remontin jolleki vanhukselle. Virhe täytyy käydä kuluttajavalittajan kans kertoo tekijäl. Tsiikaa kuningaskuluttajasta.
Lapsuuteen kuuluu omenavarkaudet. Se on huono juttu. Syntiä. Omenaksi sanotaan myös naisen SITÄ.
tekemä (vl?)vaan hieroo käsiään, sillä on hyvä mieli kun sai huijattua epäuskoiselta rahat oikeaan osoitteeseen.
remonttifirmasta. Ei mitään moraalia. Työn jälki oli mitä oli, eikä sopimuksia tarvinnut noudattaa!
Ja hinnat, ei ihme, että johtoporras paistattelee äyrilistan kärkipäässä!
Varmaan varas voisi myös sopia omenan kanssa, ettei asia kuulu naapurille lainkaan, eikä syötyjä omenoita saa kaivella.
Omenan kanssa sopiminen myös käy kitkatta ja kalinoitta. Veli sitten ymmärtää rakkaasti miten pysytään yhteisessä rakkaudessa ja yksimielisyydessä. Sitä paitsi syötyä omenaa on paha kaivella.
jos joku kehottaa varasta itseään sopimaan asiansa? SRK ämmineen on todella pahentnut siitä, että heitä on kehotettu parannuksen askelille. Jumalan sana joko parantaa tai pahentaa.
että lämimmäisten pahetumiset meidän jokaisen kannattaa korjata. Etenkin lapset huomaavat helposti 'ilman vaateita olevan keisarin'.
Kristityt ovat kuitenkin laista vapaat; meillä on syytesuoja siinä mielessä, että edelleen elävä Jeesus Kristus on sovittanut ei ainoastaan minunkin ja tuon lähimmäisen 'syyttäjän_kin' vaan myös koko maailman synnit uskon kautta. Haluammehan korjata vikoja ja virheitä evankeljumilla joka päivä, niin saamme olla vapaita kuin taivaan lintuset.
Koko syntisinä emme voi muuta kuin tarttua armoon!
KOKO SYNTINEN tarkoittaa sitä, että ajatuksissa, sanoissa ja töissä olemme rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan.
Kyse ei siis ole srk:n pilkun viilaamisesta, vaan sen tosiasian myöntämisestä, että jopa rakkauden neuvojen noudattaminen on tullut synniksi; omana vanhurskautena, joka on katalin synti siksi, että se vaatii tekoja autuuden ehtona!
Ikään kuin ihminen voisi omilla suorituksillaan "ansaita" armoa. Mitä uskoa se on? Uskoa omiin ansioihin ja suorittamisiin! MIKSI JEESUS SIIS KÄRSI JA KUOLI, JOS VOISIMME SUORITUKSILLA ANSAITA PÄÄSYN TAIVAASEEN ja välttää helvetin?
hylkäämään kaikki ja
ottamaan jokainen ristinsä
elävän Herran Jeesuksen
joka kuninkaana lapsiaan
ruokkii mannalla jokapäivä.
ei ole minkäänlaista hengellistä ulottuvuutta koska SRK on sen jo anteeksi antanut ja taivaspaikkasi varmistanut, se vaan kannattaa ettei lapset näe...? Olette outoja.
nuhdella omenavarasta.