Minulle on sattunut että ex-vaimo sai 2003 syksyllä keskenmenon ja keväällä 2004 kohdunulkopuolisen raskauden. Nykyisen tulevan (1.12.2007) vaimoni kanssa olen kokenut keskenmenon 25.8.2007 ja nyt eilen illalla hänellä todettin kohdunulkopuolinen raskaus. Onkohan vika minun siittöissäni, vai onko tämä pelkkää huonoa onnea?
Uusinta=(
Ei isäksi
4638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole lekuri,joten luotettavaa vastausta ei ole tiedossa. Mutta minun tietojeni mukaan nuo kohdun ulkoiset raskaudet ovat kyllä naisesta kiinni. On saattanut olla tulehduksia, leikkauksia, endometrioosia, kystia ym, jotka ovat aiheuttaneet vaurioita esim. munanjohtimiin. Joskus vain alkio syystä tai toisesta kiinnityy väärään paikkaan ja alkaa kehittyä. Myös vahinkoraskauksissa, joissa naisella on ollut ehkäisykierukka käytössä, kohdunulkoisen raskauden riski on suurempi.
En tiedä onko siittiöiden liikkuvuudella/laadulla vaikutusta asiaan, uskoisin, että jos on vaikutus on kuitenkin vähäinen.
Toki keskenmenoissa (mukaan kukien monet,monet muut syyt)saattaa esim. kromosomivaurioinen tai muuten elinkelvoton alkio poistua. Silloin saattaa miehessäkin olla vikaa. Mutta korostan, että keskenmenoihin on paljon syitä.
Hyvin positiivista on se, että raskaus lähtee käyntiin. Suurin ongelma lapsettomuudesta kärsivillä pariskunnilla yleensä on, että edes hedelmöittymistä ei tapahdu. Keskenmenoja sattuu hyvin paljon, varsinkin alkuraskauksissa se on todella yleistä. Itseni mukaan lukien ystäväpiirissäni on useita keskenmenon saaneita naisia, jotka kaikki ovat äitejä nykyään.
Asiasta kannattaa kuitenkin keskustella lääkärin kanssa. Mieshän on helppo tutkia ja nykymenetelmillä naisenkin tutkiminen esim.(ultralla, hormonimäärityksillä ym.)on helppoa. Teillä kuitenkin hedelmöittyminen tapahtuu,. mikä sinänsä helpottaa tutkimista. Hedelmöittymisongelmat jäävät joskus mystisiksi kysymysmerkeiksi. Toivotaan, että vastoinkäymisenne olivat ikävää sattumaa.
Onnea uuteen yritykseen!
Kiitti tuesta=)Tuntuu vaan noidutulta, kun molemmilla naisillani on ollut täysin samanlaiset tapahtumat....
Keskenmenot ovat hyvin yleisiä. Hedelmöittyneistä munasoluista kuolee heti jopa yli puolet. Jäljelle jääneistä menee jostain syystä kesken seuraavien viikkojen aikana kolme kymmenestä. Raskauden loppukuukausina kesken menee vielä yksi kymmenestä. Jokainen syntyvä lapsi on siis oikeastaan suoranainen ihme ja poikkeus!
Ei se varmasti ole huonoaa onnea! Olen halunnut aina ainakin neljä lasta mutta tutkimusten edetessä, en voi saada edes yhtä, sitä jota haluaisin......yritän vakuuttaa kaikille että ettei se satu mutta...tiedän tunteen...jaksamisia teille!Yrittäkää vaan. pidän peikkua teille. :)