Lopettakaa se naapureiden tragikoominen tenttaaminen murheellisissa perhetragedioissa (siitä saa inhotusreaktion).
Naapureille ja toimittajille suosittelen tutustumista omiin perheenjäseniinsä, kun se on niin, että oma perhekin tuppaa jäämään melko vieraaksi nykyään. Naapureiden arviot ovat niin pinnallista näkökantaa, että inho syntyy näkemyksiä kohtaan (lehtien urkimisesta voi myös kieltäytyä).
Kun kauheita tapahtuu, miksi viiletetään haastattelemaan ja etsimään perheistä hyvää? Tässäkin tapauksessa nyt puhutaan malliperheestä ja hyvästä perheestä. Jämsässäkin eleli eräs "onnellinen malliperhe", naapureiden ja otsikoiden mukaan tilannetta seuranneiden päivien otsikoissa sitä hehkuteltiin.
Löytyykö toimittajilta älyä lainkaan, saati naapureilta? Kun tuollaista tapahtuu, jotakin on pahasti pielessä ja malliperhepuheet ovat yhteyteen sopimattomia.
Elämme 2000-lukua, avatkaa silmänne näkemään mikä tässä ajassa on muuttunut. Maailma ja ihmiset eivät ole entisellään. Onko kaikki harhaa ja silmänlumetta? Elämää ja ihmisiä ei pitäisi enää katsella vaaleanpunaisten linssien läpi, tutustukaa toisiinne ja pitäkää toisianne arvossa ja toisistanne huolta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000079&posting=22000000028537203
lukekaa tämä keskustelu kokonaan
ensinkään usko, että on olemassa sellaista kuin malliperhe. Kaikissa perheissä on ongelmia ja kaikista eniten niitä on yleensä näissä malli/kulissiperheissä. Jotakin mätää tässä ajassa kuitenkin on. Vaikka olen kotkalainen, uutinen ei kummastuttanut minua, koska näitä samankaltaisia uutisia tulee nykyään joka viikko: äiti tai isä tappoi lapsensa, joku aviopuolisonsa jne.
Hyvää päivää kaunis ilma tänään-tuttuja riittää jokaisella, kukaan heistä ei ole edes kiinnostunut oikeasti ihmisestä kokonaisuutena.
Kynttilät torille-ihmiset voisivat suunnata huolensa lähimmäisiinsä, soittaa puhelun ystävälle tai sukulaiselle, josta ei ole kuulunut pitkään aikaan.
Lähestyminen syrjään jättäytyvää tai jäävää ihmistä kohtaan ei vie montaa hetkeä keneltäkään. Tutustukaa omaisiinne ja läheisiinne ensin, mitä heille mahtaakaan kuulua?
Avioliittokin on devalvoitu. Ihmisille uskotellaan että homoilu on arvokasta ja haluttiin antaa homoille avio-oikeus, kun se on niin suloista kun toinen homo pitää toisesta huolta.
Avioliiton alkuperäinen tarkoitushan oli arvokuudellaan lujittaa lapsen vanhempien välistä sidettä, mutta nyt se on devalvoitu peppuseksin arvoiseksi. Kun seksi lakkaa niin avioliiton voi purkaa koska sillä ei ole mitään arvoa.
Tietää mikä talouspuolue pystyy huippu inflaation lisäksi järjestämään myös muiden arvojen devalvoimisen.
Kansa ei jaksa käydä sanomassa tahdon. Laitkin pitää muuttaa itsekkäiden ihmisten mielihalujen mukaan.
vOI ELÄMÄ!