Ilo- vai suru-uutinen?

Olimme yrittäneet mieheni kanssa saada lasta puoli vuotta,ei nyt kuitenkaan yrittämällä yritetty,mutta odotettu lapsi kuitenkin oli.Sitten tuli se onnen päivä ja raskaustesti näytti positiivista,itkimme molemmat onnesta:)Nyt on meneillään viikko 16 ja molempia jännittää kovasti,koska esikoinen tulossa.
Kerroimme viikolla 12 kaikille,ystävät olivat iloisia,mikä oli mahtavaa,koska itse olimme niin innoisssamme,että halusimme kaikkien olevan onnessaan meidän puolesta.Omat vanhemmat olivat myös iloisia,tosin olisi voinnut iloisempiakin olla,mutta heillä on jo monta lastenlasta,että kai se oli tiedossa että meillekkin kohta lapsi tulee.Mutta mieheni vanhemmat,etenkin äiti ei vaikuttanut ollenkaan innostuneelta,tietenki tuli paha mieli.Hyvä jos edes onnitteli,lähinnä vain kyseli,että tiedämmekö mihin ollaan ryhtymässä,hänelle lapsi olisi ensimmäinen lapsenlapsi.No mutta oikein ihana ihminen hänkin on ja varmasti vaatii aikaa totutella ajatukseen,että hänen kuopuksesta tulee isä,ja ehkä häntä arveluttaa ikämme,mies 21 minä 20.Mutta uskon,että niin meilläkin kun sitten Sinullakin lapsen synnyttyä,kaikki ovat iloisia ja onnellisia.Kaikki eivät suhtaudu lapsi uutisiin niinkuin halutaan,mutta nautitaan ja iloitaan me itse siitä

Kaikki otti uutisen vastaan hyvin ja onnittelivat. Mieheni isä oli vaan hiljaa eikä kommentoinut asiaa mitenkään. Hän oli kuulemma pari tuntia ollut ihan hiljaa ja sitten todennut mieheni äidille, että vai tulee meidän pojasta isä. Nyt "vaari" on kustantanut meille 4-d ultran, suunnitellut ostavansa meille hoitopöydät, rattaat y.m. Se taitaa olla joillekkin vaan pieni shokki. Vaikka ollaan seurusteltu jo kohta viisi vuotta, tosiaan ollaan nuoria..itse 23 ja mies 25. Kyllä uskon että ihmisten suhtautuminen muuttuu viimeistään siinä vaiheessa kun näkevät pienen suloisen nyytin =). Tsemppiä!Välejä ei kannata pistää poikki, antakaa ajan näyttää...

Taitaa sitten täälläkin johtua vaan ensijärkytyksestä, toivottavasti =) Ja onneksi kaikki muut ovat olleet iloisia asiasta, enää oma isäni mietityttää. Mutta ehkä tämä tästä lutviutuu.. Kiittää vastauksista =)

kerron näin:
ystäväni ym tutut olivat todella onnellisia meidän puolesta

isäni heitti vitsillä: "tätä ne minun uneni tiesivät" ja korkkasi kaljan.silmissä siinsi kuitenkin ylpeys tuleva ukkiudesta.
äitini on kuollut mutta tiedän että olisi ollut onnellisempi kuin koskaan.
ukkini ei reagoinut,tätini onnitteli neutraalisti kun taas mummoni alkoi heti höpöttelemään mahalleni ja silittelemään sitä.

mieheni veli oli onnellinen puolestamme.
sisko hieman kaartaen onnitteli
mutta isä eikä äiti ole onnitelleet kunnolla vieläkään.asian käsitteleminen kai kesken,no onhan laskettuun aikaan vielä 4 viikkoa :D

Veikkaan, että kun kerromme minun vanhemmilleni asiasta, niin: ensin he hyppivät viikon kattoon. Sitten kirmaavat asuntoautoonsa, kaahaavat meille, parkkeeraavat sen mun pihaan... ja jäävät siihen odottamaan. Että se syntyy, se heidän toistakymmentä vuotta hartaudella odottamansa, ensimmäinen lapsenlapsi.
Lapsi syntyy kesäkuussa ja äiti on ehtinyt siihen mennessä kutoa sille vaatteita kymmeneen ikävuoteen asti, ja isä ostanut sille kaiken näkemänsä "tätä se takuulla tarvitsee ja tämä on tosi hieno ja tätäkin voidaan tarvita"-tavaran.
Näin minä luulen että siinä käy ;D . Ja luulen myös, että minua vahditaan silmä kovana, pahemmin kuin ikinä edes lapsena on vahdittu :O . Etten vaan tee mitään luvatonta, tai syö mitään asiatonta, tai tai tai... Niin, minähän oon vasta 37 vuotias, enhän minä vielä ymmärrä mitään, täytyyhän minua vahtia :D .