Ei uskalla

Minulla on ollut elämässäni liian monia pettymyksiä, jotka ovat aiheuttaneet sen, etten uskalla enää elää kunnolla. Olen varmaan jo teini-ikäisenä alkanut elämään kuin vanhukset: odottaen pahinta mahdollista vaihtoehtoa ja peläten uusia hylkäämisiä.

Pari vuotta sitten laskin vähäksi aikaa muurini ja ihastuin, jopa rakastuin. Kuvittelin, että tämä mies oli kiltti ja hyväsydäminen. Siltä hän vaikuttikin kunnes satutti minua mitätöimällä mut. En ehtinyt häntä montaakaan kertaa tapaamaan, mutta tuntui että se kaikki oli viimeinen pisara. Kiltiltä ja turvalliseltakin vaikuttanut mies kohtelee mua kuin jotain pohjasakkaa: tuntuu välillä, että ansaitsenkin sen.

Viimeiset pari vuotta olen vain herännyt, koettanut saada päivän askareeni tehtyä, mutta aika heikolla menestyksellä. Pienen hetken uskoin siihen, että olisi joku mies- joka päinvastoin kuin kaikki muut miehet- kohtelisi mua inhimillisesti- mutta ei. Enää en uskalla ihastua- tuskin koskaan. Haluaisin, mutta en kykene. Lyhyt tuttavuus tähän mieheen katkaisi kaikki elämänhaluni, koska en jaksa enää uskoa siihen, että joku mies kohtelisi mua kuin ihmistä.

Minulla ei ole enää haaveita, ei minkäänlaisia. Kaikki muut ympärillä pariutuvat, menevät naimisiin, tekevät lapsia. Minä vain olen.
9843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Kaikki muut ympärillä pariutuvat, menevät naimisiin, tekevät lapsia. Minä vain olen."

Miksi se on niin kauheata? No tietenkin siksi että evoluutio on muokannut aivosi sellaiseen tilaan, että sinulla on tarve elää parisuhteessa ja saada lapsia. Jos jäät ilman tunnet itsesi vajaaksi.

Minusta on hirvittävää kuinka synnymme itsestämme riippumattomien tarpeiden orjiksi. Pakko saada lapsia, pakko mennä naimisiin, pakko olla ystäviä, pakko olla turvassa. Olisi hyvä oppia ymmärtämään, että tuollainen "normaali elämä" ei ole todellisuudessa niin normaalia kuin yleisesti tajatellaan. Se on vain sitä mitä meiudät on ohjelmoitu tekemään. Millä perusteella se olisi normaaliuden kriteeri?

Mutta minkäs ihminen tälle tekee? Ei näitä aivoihimme ohjelmoituja tarpeita pääse karkuun. Tai pääsee kyllä.

Äänestä

Kaikki mikä onnistuu päättyy ikävästi. Mikään ei pysy pidempään. Ihan niinkuin tässä masennuksessa sairautena jo olisi tarpeeksi kestämistä vaan elämän täytyy vielä potkia päähän epäonnistumalla yrityksissäni.

Äänestä

sinun elämääsi ei kukaan mies tule pelastamaan. Jos surkuttelet kohtaloasi, karkotat asenteellasi kaikki ihmiset ympäriltäsi. Jos haluat muutosta elämääsi, aloita itsestäsi huolehtiminen. Muussa tapauksessa sinua säälitään ja itsetuntosi saa vielä lisää kolhuja. Ota huomioon, että sinä itse päätät elämäsi suunnan, ei kukaan mies tule sinua pelastamaan. Toinen asia on sitten se, että päätyy sellaisen miehen kontrollin alle, joka juuri etsii heikon itsetunnon omaavia naisia, joita on helppo alistaa mitätöimällä ja muullakin henkisellä/fyysisellä väkivallalla.

Lue tuo kirjoittamasi juttu uudelleen ja mieti, mitä hyviä puolia löydät itsestäsi!

Äänestä

oli kuin suoraan omasta elämästäni.
En enää uskalla elää vaan koitan rämpiä päivästä toiseen ja tehdä vain tarvittavat asiat (=opiskelu) Kaverit ja mies-suhteet on jääneet ja elän vain yksinäisyydessä ja masennuksessa.
Ylös on liian pitkä matka varsinkaan kun motivaatio on jo mennyt kaikkeen..

Äänestä

tiedätkö miten vähän me ihmiset toisiamme tunnemme itseasiassa? Ja kuinka moni menee toiseen tutustuessaan sieltä mistä on aita matalin eli ei jaksa sen enempiä tutustua tai miettiä toisen käytöstä vaan pakenee hyvinkin pian jos näkee jotain ikävää. Elikkä jos pidät itseäsi ei minään niin heijastat tuota uskomustasi muihin ja se taas heijastuu takaisin siten ettet ole mitään. Ehkäpä huonon itsetunnon omaavalle olisi hyväksi että kertoisi avoimesti omanarvontunnon nollapisteestä kunhan nyt sitten senverran on älliä että osaisi nähdä ja hylätä pois ne jotka ovat heti valmiit käyttämään tuota sinua vastaan ja viemään sinulta kaikki mitä sinulta vietävissä on vielä jäljellä.... Älä enää kuvittele mitään tavatessasi jonkun miehen, vaan katso häntä ihmisenä millainen on. Ei ole prinssi uljaita eli älä yritä mielessäsi rakentaa heitä paremmaksi kuin ovat todellisuudessa. Miten sinä oletkin osannut jo noin itsesi nollata ja estää mahdollisuuksiesi mukaan itseäsi elämästä ja satuttamastakin itseäsi välillä. Ei se helppoa ole, vaikeampaa vielä vain ja kun ei anna itselleen arvoa ja mahdollisuutta. Voita itsesi itsellesi sellaisena kuin olet ja silloin varmaan voi jotain hyvää tapahtua.

Äänestä

Kerro mulle vähän tarkemmin. Millä tavalla sua kohdeltiin kuin "pohjasakkaa"? Oliko se välinpitämättömuyyttä ja sen sellaista? Millainen sä olet itse muita kohtaan?

Voin jättää tänne sähköpostiosoitteeni, jos haluat jatkaa kirjoittamista?

Äänestä

Vanha, katkera, aina kiusattu ja paljon kuritettu. Missään ei oo enää mitään itua.

Äänestä
  • Ei saa kiusata ja jos silti kiusataan miten siihen tekee lopun , millä lauseilla tukitaan ilkeiden ihmisten suut, opastakaa ?????

    Äänestä

  • se on sieltä.... kirjoitti:

    Ei saa kiusata ja jos silti kiusataan miten siihen tekee lopun , millä lauseilla tukitaan ilkeiden ihmisten suut, opastakaa ?????

    ilkeitten ja kiusaavien ihmisten suuta saa millään tukittua. Paha paikka, koska se ilkeily sattuu pahemmin kuin nyrkin isku. Täytyy vain yrittää laskea toisesta korvasta sisääm ja toisesta ulos. Yrittää selittää itselle "jos ne on noin tolloja niin se ei ole minun vika vaan niiden omaa hölmöyttä". Tämän tapaisia selviytymiskeinoja on pakko opetella kun muutakaan ei voi.

    Aikoinaan minua kiusattiin koulussa ihan mielettömästi. Se sattui mutta en näyttänyt sitä. Vuosikymmeniä myöhemmin kysyin yhdeltä mieheltä "miksi te aina kiusasitte minua?" Sain vastauksen "meistä oli niin kiva katsella kun sinä punastuit aina." Kyseinen mies on ollut manan mailla jo pitkään. Minä sen sijaan elän vielä joten kuten sairauksieni kanssa.

    Voisitko lukea uhden kirja? Philip C. McGraw "pidä huolta itsestäsi". Se antaa hyviä työkaluja oman itsensä kokoamiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enää elää kirjoitti:

Minulla on ollut elämässäni liian monia pettymyksiä, jotka ovat aiheuttaneet sen, etten uskalla enää elää kunnolla. Olen varmaan jo teini-ikäisenä alkanut elämään kuin vanhukset: odottaen pahinta mahdollista vaihtoehtoa ja peläten uusia hylkäämisiä.

Pari vuotta sitten laskin vähäksi aikaa muurini ja ihastuin, jopa rakastuin. Kuvittelin, että tämä mies oli kiltti ja hyväsydäminen. Siltä hän vaikuttikin kunnes satutti minua mitätöimällä mut. En ehtinyt häntä montaakaan kertaa tapaamaan, mutta tuntui että se kaikki oli viimeinen pisara. Kiltiltä ja turvalliseltakin vaikuttanut mies kohtelee mua kuin jotain pohjasakkaa: tuntuu välillä, että ansaitsenkin sen.

Viimeiset pari vuotta olen vain herännyt, koettanut saada päivän askareeni tehtyä, mutta aika heikolla menestyksellä. Pienen hetken uskoin siihen, että olisi joku mies- joka päinvastoin kuin kaikki muut miehet- kohtelisi mua inhimillisesti- mutta ei. Enää en uskalla ihastua- tuskin koskaan. Haluaisin, mutta en kykene. Lyhyt tuttavuus tähän mieheen katkaisi kaikki elämänhaluni, koska en jaksa enää uskoa siihen, että joku mies kohtelisi mua kuin ihmistä.

Minulla ei ole enää haaveita, ei minkäänlaisia. Kaikki muut ympärillä pariutuvat, menevät naimisiin, tekevät lapsia. Minä vain olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu