Minulla on tämä pirullinen sairaus ja olen hakenut tähän apua.Tahtoisin kummiskin kuulla muiden tarinoita jotka ovat parantuneet tai saavat hoitoa parhaillaan.Ehkä se auttaisi ymmärtämään paremmin tätä kaikkea ja selviytymään tästä
miten parantua?
onneton_
8719
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No ihan ekaks täytyy sanoa, että en ole parantunut, ja hoitokin nyt on sellasta, että en tiedä voiko hoidoksi sanoa. Eli käyn ravitsemusterapeutilla, ja kävin jollakin psykiatrilla tai psykologilla, mutta lopetin sen, oikeastaan ennen kuin se ehti kunnolla alkamaankaan.
Ensinnäkin se utelu alkoi suunnattomasti ärsyttämään, en tykännyt puhua lapsuudesta ja perheestä, mitä se sille kuuluu, yritti urkkia kaikki tiedot, se oli sellasta menneiden puintia, ja sit alko ärsyttään ku pitäis ajatella tulevaa, eikä mitään vanhoja juttuja, ei ne mua kiinnosta, tiedän täysin miks mulla on bulimia, haluan siitä vain nyt eroon, enkä itsestäänselvyyksien jauhamista.
Eli ei ollut mun juttu.
Ravitsemusterapiasta on jonkinlainen apu, että ateriarytmit pysyvät suht tasaisempina ja muutenkin tajuaa jotenkin, miten älytöntä oksentaminen on laihduttamisen kannalta, mutta edelleen puolustan oksentamista jollakin omituisella tavalla, heti jos joku haukkuu tapaa huonoksi tai tehottomaksi, menen täysin puolustukannalle, en tiedä miksi, mutta jotenki se ajatus on mun päässä.
Toivottavasti sä paranet ja olet kärsivällisepi kuin mä hoidon suhteen. Ku helppoa se ei kyllä ole.
Mä en usko, että ikinä itse voin tästä parantua, mutta ehkä opin elään tän kanssa, oonhan mä näin elänyt jo vuosia, onki jo sellanen olo, että tällanen elämä mulle nyt vaan on luotu, näin on kai tarkotettu.
Ja en mä oo ollu ennen tätä bulimiaakaan sen onnellisempi..
Mutta uskon, että ne paranee, jotka jaksaa yrittää ja on vaan ahmimatta ja oksentamatta vaikka mikä ois, lopulta uudet tavat ehkä iskostuu päähän ja alkaa elään niiden mukaan.
Kiitos vastauksesta. Itsellä pyörii ruoka koko ajan mielessä. Uskon että pääsen ahmimisesta ja oksentamisesta eroon helpommin mitä siitä pakkomielteestä ja lihomisen pelosta. Ehkä joskus vielä rakastan itseäni tämmöisenä kun olen ja pystyn hallitsemaan elämääni eikä niin että ruoka hallitsee
hoitoon...? Tai sii se kynnys mennä lääkäriin sanomaan, että olenpas vähän sairas ja tarvisin vähän apua, on niin suuri, että en pysty siihen. Menittekö omalle lääkärille vai päivystykseen, terveydenhoitajalle..? Kelle kerroitte ensimmäisenä?
Hei,
nimenomaan minäkin haluaisin tietää kenelle tästä asiasta voi ensimmäisenä kertoa? Bulimia tuntuu niin mitättömältä asialta muiden "oikeiden" ongelmien rinnalla? Olisiko amk:n terveydenhoitajasta apua?
Todellakin Amk terkkarille voi mennä, ite menin lukiossa terkkarille, mielestäni se on kaikkein helpointa, ja ei ne ammattilaiset pidä bulimiaa edes pienenä sairautena...
terkkari laitto ajan lääkärille jne...
Itse soitin mielenterveystoimistoon ja sieltä ohjasivat tilaamaan ajan kouluterveydenhuoltoon terkkarille.Lääkärillä minun ei tarvinnut edes henkilökohtaisesti käydä vaan hoitaja konsultoi lääkäriä ja sain lähetteen mielenterveystoimistoon.Mistä sain apua lopulta. Kynnys hakea hoitoa on iso mutta kyllä bulimia otetaan vakavasti. Jos hoitaja on sellainen jolle ei pysty kertomaan voi rohkeasti pyytää aikaa toiselle hoitajalle. Itse koin tärkeäksi että hoitaja jolle menin oli sellainen jolle pystyin jotenkin vain puhumaan. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä
typerältä kävellä terveydenhoitajan luokse ja ilmoittaa, että juu minulla on muuten bulimia.. olen kuitenkin jo melko vanha ja siksi häpeä on valtava.
En käy lääkärissä ikinä, minulla on periaate etten sairasta, jollin lääkäriinkään ei tarvitse mennä.. nyt en enää selviä yksin ja haluan apua. häpeän vain liikaa.
Oiskos sulla ketään joka tietää sun sauraudesta? Jos pyytäisit häntä mukaan tueksi? saattaisi olla apua jos hän vaikka aloittaisi sen keskustelun hoitajan kanssa tai jotain. Hmm joillakin on keuhkosyöpä tupakoinnin takia eikä ne häpiä mennä lääkäriin miksi siis mekään häpeäisimme. Noin koitin asiaa itse lähtiä ajatteleen koska itse olen kans semmonen sisulla selvitään ihminen ja lääkäriin ei mennä ellei ole aivan pakko. Vaan ohan tää se pakko.