Sudet

Ei tarvitse mennä kovin montaa vuosikymmentä taaksepäin, kun vielä mummoni kertoi, kuinka heidän kylällään sudet veivät pihalta pienen lapsen. Vain verivanat jäivät, kun olivat raahanneet pienen metsään. Nyt näitä susia on alkanut ilmestyä omankin pihamme läheisyyteen n. 200 m:n päähän, jossa ovat ilmeisesti käyneet katsastelemassa aitauksessa olevia koiria. Lapset pelkäävät aamuhämärässä kouluun lähtöä ja lenkkeilijät ovat hävinneet kylältämme. Ei enää uskalleta liikkua hämärän aikaan. Tämä on todellista elämää täällä maaseudulla, emmekä ole kovin harvaan asutulla alueellakaan. Sudet eivät vain pelkää jostain syystä meitä ihmisiä, ovat todella rohkeita. Täytyykö jotain todella pahaa tapahtua, ennenkuin päättäjät ja luonnonsuojelijat havahtuvat tähän tosiasiaan, että meidän ihmisten normaalia elämää rajoittaa jo nyt suojelun kohteena olevat petoeläimet. Ei ole normaalia, että susi ilmestyy ihmisten piha-alueille. Siinä vaiheessa täytyisi jo hälytyskellojen alkaa soida suojelijoidenkin ringeissä.Jos ihmiselämällä on enää mitään arvoa.
181091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kohtasin suden jokunen päivä sitten. Susi ei millään tavalla ollut agressiivinen. Parhaimmillaan suteen oli alle 20m mutta kun poistuin koneesta pihalle niin susi otti ripeästi etäisyyttä parisen kymmentä metriä. Oli kyllä vaikuttava näky ja sain taltioitua useita kuvia kännykkäkameralla. Toivottavasti tämä vielä toistuu.Ymmärrän kyllä huolen maatalouksille ja siihen pitäisi keksiä joku keino mutta ei susien tappamista. ihmiseen susi ei käy kiinni. Kyllä esim.autot ovat paljon vaarallisempia ja kummasti uskalletaan tiellä kävellä,vaikka oka päivä ihmisiä jää auton alle.

Äänestä
  • Haastan sinut kokeilemaan Ähtärin eläinpuistoon susiaitaukseen. Haluan kuulla, miten kävi. Jos väität, ettei susi käy ihmisen kimppuun, niin uskallat toki mennä aitaukseen susikatraan sekaan. Ja vielä siihen aikaan, kun ne eivät ole vähään aikaan saaneet ruokaa. Todisteeksi kelpaa valokuva nettiin siitä, kun rapsuttelet leppoisasti sutta korvan takaa.

    Äänestä

  • Että sillälailla kirjoitti:

    Haastan sinut kokeilemaan Ähtärin eläinpuistoon susiaitaukseen. Haluan kuulla, miten kävi. Jos väität, ettei susi käy ihmisen kimppuun, niin uskallat toki mennä aitaukseen susikatraan sekaan. Ja vielä siihen aikaan, kun ne eivät ole vähään aikaan saaneet ruokaa. Todisteeksi kelpaa valokuva nettiin siitä, kun rapsuttelet leppoisasti sutta korvan takaa.

    Ähtärin susiaitauksessa käy henkilökuntaa susiaitauksen sisällä ja sudet pakenevat aitauksen takanurkkaan näkymättömiin, että älä puhu julkisesti p...aa!

    Äänestä

  • Että sillälailla kirjoitti:

    Haastan sinut kokeilemaan Ähtärin eläinpuistoon susiaitaukseen. Haluan kuulla, miten kävi. Jos väität, ettei susi käy ihmisen kimppuun, niin uskallat toki mennä aitaukseen susikatraan sekaan. Ja vielä siihen aikaan, kun ne eivät ole vähään aikaan saaneet ruokaa. Todisteeksi kelpaa valokuva nettiin siitä, kun rapsuttelet leppoisasti sutta korvan takaa.

    Hoitaja ruokkii susia häkin sisältä. Olen nähnyt ja tiedän henkilön joka niitä on ruokkinut ja hengissä on. Voin lähettää siitä kyllä kuvan sulle jos käyn siellä.
    Olen läheltä ähtäriä.

    Äänestä

  • Että sillälailla kirjoitti:

    Haastan sinut kokeilemaan Ähtärin eläinpuistoon susiaitaukseen. Haluan kuulla, miten kävi. Jos väität, ettei susi käy ihmisen kimppuun, niin uskallat toki mennä aitaukseen susikatraan sekaan. Ja vielä siihen aikaan, kun ne eivät ole vähään aikaan saaneet ruokaa. Todisteeksi kelpaa valokuva nettiin siitä, kun rapsuttelet leppoisasti sutta korvan takaa.

    lähetäppä sä kuva missä susi on raadellut IHMISEN. Varmasti jostain löydät jos kerta susi on niin vaarallinen...eikö luulis edes netistä löytyvän
    ???

    Äänestä

viimeksi ihmisen 1800- luvun loppupuolela. Että aikuinen? ihminen valehtelet.

Äänestä
  • Luuletko, että sudet ovat muuttuneet fiksuimmiksi, eivätkä enää käy ihmisiin kiinni???? Olet sen verran nuori ilmeisesti, ettet tiedä, että aikoinaan, kun sudet ihmisiin kajosivat, niitä alettiin vähentämään oikein urakalla, jolloin susikanta pieneni todella olemattomiin. Siitä johtuu, ettei ne ole meitä vähään aikaan hätyytelleet. Nyt ne ovat taas uhkaavasti lisääntyneet ja alkaneet käyttäytyä jälleen siihen malliin, että tulevat ihmisten pihapiireihin. Mummoni ei todellakaan ollut valehtelevaa sorttia. Kyllä hän totta puhui, mutta hän itse ei ole enää maan päällä todistamassa kertomustaan oikeaksi sinulle.

    Äänestä

  • Muissa maissa sudet ovat tappaneet ihmisiä tälläkin vuosikymmenellä, joten turha pistää päätä pensaaseen. Usa:ssa, Venäjällä, Intiassa...

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_fatal_wolf_attacks

    1800-luvulla susien tappamiksi Suomessa joutui karjan lisäksi paljonkin ihmisiä. Susiviha ei ole ollenkaan perusteeton ja pelkkä tunteenomainen asia. Samalla tasolla ravintopyramidissa ollaan...

    On tosiasia, että susien määrä on lisääntynyt voimakkaasti aivan hiljattain ja samalla niiden käytös on muuttunut. Sen on ollut pakko muuttua, sillä erämaita, minne sudet kuuluvat, on tosi vähän. Etelä-, keski- ja Länsi-Suomessa sellaisia alueita ei ole ollenkaan, vaikka susia onkin. Konfliktit ovat väistämättömiä, ellei susia vähennetä n. 100 - 200, riippuen niiden määrästä. Ja metsästyksen on oltava säännöllistä ja koko maata kattavaa sillä susi on oppivainen.

    Äänestä

ei näillä palstoilla saa ketään kehoittaa,itse hoitaisin homman esim. äänenvaimentimella.

Äänestä

on se ny ihme kun ei saa susi kantaa alemmaksi. taas tänään kuoli yksi koira. ja havaintoja on ollu jo aika lailla. se on yks helvetin kerta kun ne tulee ja vie jonkun pienen koululaisen koulumatkan varrelta.. alkaa tympiin oikeen kunnolla

Äänestä

syönyt siinä tarinassa sen mummon. Vaan jäihän eukko henkiin, kun metsästäjä myöhemmin avasi suden vatsan.

Missä päin maailmaa ei enää lenkille uskalla lähteä? Itse asun suomen susivilkkaimmalla aluelle ja ei täällä mitään hysteriaan ole. Taitaa olla kaupunkilainen äänessä, ookko edes nähny sutta koskaan?

Lenkilläkin käydään..

Äänestä
  • Kuinka nopeasti juokset?

    Äänestä

  • Koira ei suostu menemään pihalle, vaan on vauhkona iltaisin. Eilen löytyi peura puoliksi syötynä 100 m:n päässä pihastamme.

    Äänestä

  • Lisää kirjoitti:

    Koira ei suostu menemään pihalle, vaan on vauhkona iltaisin. Eilen löytyi peura puoliksi syötynä 100 m:n päässä pihastamme.

    peuraa kuin puoliksi. Mistä tiedät ettei koirasi tappanut sitä peuraa? Ehkä se paha peto on lähempänä kuin luuletkaan.

    Äänestä

  • jaksanut syödä kirjoitti:

    peuraa kuin puoliksi. Mistä tiedät ettei koirasi tappanut sitä peuraa? Ehkä se paha peto on lähempänä kuin luuletkaan.

    ja lukisit mitä toinen on kirjoittanut... Suora lainaus: "Koira ei suostu menemään pihalle, vaan on vauhkona iltaisin." ei se musti ole sisältä käsin siitä peurasta saanut syötyä mitään...

    Äänestä

  • hämärässä kirjoitti:

    Kuinka nopeasti juokset?

    edes ajateltua, että karkuun pitäisi mennä. Voi hitto,kun alan kaiken maailman vauhkoontuneiden akkojen kanssa juttelemaan susipeloista.

    Pitäishän se tietää, että hysteerikoille ei järkipuhe auta.

    Äänestä

  • Lisää kirjoitti:

    Koira ei suostu menemään pihalle, vaan on vauhkona iltaisin. Eilen löytyi peura puoliksi syötynä 100 m:n päässä pihastamme.

    tarttunut puudeliikin.

    Ettäs kehtaat kirjotella mokomia tarinoita. Onko todella ensi kerta, kun löydät jotain luonnon normaaliin kiertokulkuun liittyvää lähialueelta.

    Osta uusi hame ja tilaa Me Naiset. Ja lopeta hysterian levittäminen. Näitä palstoja lukkee kaupunkilaisetkin.

    Äänestä

Susien suojelijat on henkilöitä jotka eivät ole joutuneet asian kanssa tekemisiin. Susi on kiehtova eläin, ja sitä ihannekuvaa haalitaan ja halutaan vereen ja henkeen suojella. todellisuudessa susi tappaa. Ja reviirit alkaa lähentyyn pihapiiriä. Se ON huoletuttavaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Seuraileva kirjoitti:

Ei tarvitse mennä kovin montaa vuosikymmentä taaksepäin, kun vielä mummoni kertoi, kuinka heidän kylällään sudet veivät pihalta pienen lapsen. Vain verivanat jäivät, kun olivat raahanneet pienen metsään. Nyt näitä susia on alkanut ilmestyä omankin pihamme läheisyyteen n. 200 m:n päähän, jossa ovat ilmeisesti käyneet katsastelemassa aitauksessa olevia koiria. Lapset pelkäävät aamuhämärässä kouluun lähtöä ja lenkkeilijät ovat hävinneet kylältämme. Ei enää uskalleta liikkua hämärän aikaan. Tämä on todellista elämää täällä maaseudulla, emmekä ole kovin harvaan asutulla alueellakaan. Sudet eivät vain pelkää jostain syystä meitä ihmisiä, ovat todella rohkeita. Täytyykö jotain todella pahaa tapahtua, ennenkuin päättäjät ja luonnonsuojelijat havahtuvat tähän tosiasiaan, että meidän ihmisten normaalia elämää rajoittaa jo nyt suojelun kohteena olevat petoeläimet. Ei ole normaalia, että susi ilmestyy ihmisten piha-alueille. Siinä vaiheessa täytyisi jo hälytyskellojen alkaa soida suojelijoidenkin ringeissä.Jos ihmiselämällä on enää mitään arvoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu