Odotan ensimmäistäni, 17 rv menossa, Jo ihan alusta saakka on vaivana ollu kovat lyhytkestoset kouristukset alamahassa. Alkuvaiheessa ne on kai ihan normaaleja venytytskipuja, mutta kivut jatkuu edelleen. Nyt neuvolassa epäiltiin, että ne vois olla supistuksia ja jäin sairaslomalle. Itseäni kuitenkin vähän epäilyttää, kun kipuja on ollu alusta asti ja ne on vaan muutaman sekunnin mittaisia. Supistukset vissiin kestää n. puol minuuttia.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Huolettaa, enkä meinaa nyt uskaltaa edes liikkua.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Huolettaa, enkä meinaa nyt uskaltaa edes liikkua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
Oireet on tuttuja. Niitä esiintyy lähinnä silloin kun on aikaisemmin liikkunut enemmän ja sitten hetken istuu paikallaan ja nousee siitä liikkeelle. Satunnaisesti niitä oli itselläni alkuviikoilla 10-15 ja kovempina viikoilla 20-23. Sitten ne pysyivät hetken poissa, vaikka kaveri vatsassa viikolla 28-29 verensokerista johtuen otti valtavan kasvupyrähdyksen, eli 900g oli kuukautta myöhemmin 2,5kg. Nyt kun viikolla 33 kaveri painaa yli 3kg tuntuu kipuja satunnaisesti uudelleen.
Sopivasti liikuntaa, pehmeitä venytyksiä ja tarpeeksi lepoa. Toivon mukaan se siitä.
Aurinkoista kesää toivoen,
Tirlittan