Olen menossa kohta selkäydinnäytteeseen ms-epäilyn vuoksi, tai siis luultavasti olen...En nimittäin tiedä onko sinne menemisessä mitään järkeä. Pään magneettikuva oli puhdas, joten sitä todennäköisemmin likvorkin on siis turha. Jotenkin minulla on sellainen tunne että koko likvorista takuulla seuraa jotain pahempaa, jonka vuoksi saan kärsiä vielä pitkään ja siksi minua pelottaa mennä sinne. En pelkää neulanpiston aiheuttamaa kipua, mutta montaa muuta asiaa. Esim. sitä että saan jonkin ikuisen hermovaurion, niin monilla neula tuntuu osuneen tutkimuksen aikana hermoon joten kai se vauriokin on hyvin mahdollinen. Minulla on yleensä epäonnea kaikessa. Lisäksi pelkään sitä kamalaa jälkipäänsärkyä ja huimausta. Joissakin keskuteluissa jotkut ovat luonnehtineet sitä kipua jopa synnytystä pahemmaksi, en ole itse synnyttänyt mutta verrattuna siihen miten muutamista tutuista mikään ei enää tunnu miltään verrattuna synnytykseen tuon päänsäryn täytyy olla jotain ylitsepääsemättömän kamalaa. Lisäksi veripaikkaa, joka parantaisi päänsäryn ei ilmeisesti millään anneta. Joillekin on tullut vielä päänsäryn lisäksi pahoinvointia ja oksentelua ja minulla on myös oksennuskammo joten pelkään sitäkin. Ja tuosta kaikesta voi joutua kärsimään jopa useita viikkoja, joka tuntuu ajatuksena niin kamalata ettei sitä voi edes ajatella. Asun vielä tällä hetkellä yksin joten miten ihmeessä tietää mitä kaikkea voi yksinollessa tapahtua jos tuo päänsärkykin vie useilta tajun aina ylösnoustessa. Lisäksi se ei kuulemma ala heti likvorin jälkeen vaan muutama päivä sen jälkeen. Pelottaa että se alkaa silmänräpäyksessä yleisellä paikalla, jossain missä ei voi edes olla makuulla. Jos jollakin on kokemuksia niin saa kertoa ja pahimpia kuultuja kauhukertomuksiakin, kiitos. Tietäisikö kukaan että huomaako tuota pistoskohdan vuotamista itse etukäteen? että voisi päätellä iskeekö särky vai ei ja milloin se iskee. Kuitenkinhan sitä täytyy vuotaa aika paljon jos ei kerta vielä itse näytteenotto aiheuta päänsärkyä ja siinä sitä sensijaan otetaan aika paljon, varsinkin jos joudutaan tutkimaan monta asiaa niin kuin minulla. Toisaalta varmaan lähtee ehkä sen määränkin takia jo taju itse näytteenotossa kun minun tuurillani näytettä ei voi ottaa makuulla kuitenkaan. Pakotetaankohan sittenkin vielä istumaan jos iskee älyttömän paha olo...Tuntuu niin että tästä lähtee kunnon huonovointisuus ja sairastelukierre ja kadun koko likvoria loppuelämän. Ja kuitenkin pään alipaineisista viikoista seuraa vielä tuurillani päänsäryn lisäksi kaikkea muuta neurologista ja kognitiivistakin ongelmaa....huoh.....Eikä kukaan voi auttaa. En jaksaisi sairastella taas kun pitkästä aikaa on parempi olo. Pitäisiköhän vain jättää menemättä sinne...Kuitenkin teen tässä älyttömän virheen josta voin ikuisesti syyttää vain itseäni...
Likvorkammo
uneton pelkääjä
3341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lain mukaan potilas ei voi määrätä hoidostaan, mutta voi siitä kieltäytyä (jollei kyseessä ole tahdonvastainen hoito). Sinulta tuskin otetaan likvorinäytettä väkisin. Punnitse siis tutkimuksen edut ja haitat. Mitä seurauksia on siitä, jos et mene tutkimuksiin? Vaikeutuuko mahdollisen sairauden hoidon aloitus? Vaikeuttaako epäselvä diagnoosi erilaisten sosiaaliavustusten saantia?
Minulla lähiomainen sai tutkimuksesta hankalan päänsäryn. Veripaikka laitettiin. Aikaa on jo, en muista tarkkaan.
Therapiafennica-nettisivujen mukaan lumbaalipunktion jälkeinen päänsärky tulee 10-30%:lle potilaista ja se on riippuvainen neulan paksuudesta. Hoidoksi suositeltiin runsaasti kofeiinipitoisia juomia sekä tulehduskipulääkkeitä ja lepoa.
Olisi ihan hyvä, jos voisit puhua peloistasi sairaanhoitajan tai lääkärin kanssa. Asiallinen tieto helpottaisi varmasti oloasi ja helpottaisi päätöksentekoasi. Kannattaa myös muistaa, että sellaisia tutkimuksia ei tehdä, joiden haitat ovat kokonaisuudessaan hyötyjä suurempia.
Likvorinäyte otetaan alhaalta selästä ja itse selkäydin ei enää yltä niin alhaalle. Sikiöllä selkäydin täyttää koko selkäydinkanavan, mutta kasvun myötä itse selkäydin jää aikuisella korkeammalle tasolle (rintarangan alaosan ja lannerangan yläosan tasolle). Toivottavasti tämä lohduttaa!
Itse myös pelkäsin koetta ja sen reilusti kerroin jolloin sain purkkiin rauhoittavaa jotain niin paljon että n. 10-15 min. kuluttua en tuntenut enää sellaista pelkoa ja menin rauhallisesti näytteeseen ja rentouteni ansiosta meni kaikki erittäin hyvin enkä tuntenut kipua. Myös kunnon sikiöasento auttaa neulan pistossa eli mitä mykkyrämpään menet sen helpompaa !!!
Saan Diapamin jos haluan, mutta en taida ottaa kun en koskaan ole sellaista syönyt eikä se auta jälkipanikointiin ja jälkioireisiin mitään niin on aika turhaa. Jälkioireet on kuitenkin se mitä eniten pelkään. Parempi varmaan olla skarppinakin tutkimuksessa niin huomaa heti jos osuu hermoon ja tajuaa sanoa siitä. Tuo selän taivuttaminen tarpeeksi ei varmaan onnistu kun minulla on aika notkoselkä eli ei sekään lupaa hyvää, varmaan joudutaan pistämään monesti ja riski jälkioireisiin kasvaa.