Sanat viiltävät, kuin veitsi.
Tekevät syvän haavan, rösöisen reunan,
hankalan arpeutua.
Katkennein siivin ei lentoon pääse,
poikkinaisella jalalla ei karkuun juosta,
jään siis paikalleni.
Otan vastaan sen minkä jaksan,
loput siivoan touhukkaana ulos,
itken jos itken, kenenkään välittämättä.
Tämän kaiken aiheutti rakkaus,
kaikkien havittelema, toisten kesyttämä,
minun hautaama.
Tekevät syvän haavan, rösöisen reunan,
hankalan arpeutua.
Katkennein siivin ei lentoon pääse,
poikkinaisella jalalla ei karkuun juosta,
jään siis paikalleni.
Otan vastaan sen minkä jaksan,
loput siivoan touhukkaana ulos,
itken jos itken, kenenkään välittämättä.
Tämän kaiken aiheutti rakkaus,
kaikkien havittelema, toisten kesyttämä,
minun hautaama.
Vastaukset 6
Vanhimmat
anna surun tulla.. itkeä..ja päästää irti.. voimia sinulle.. otan osaa..
sinulle tuntematon:)
Siipiä korjaillaan, ehkä ne vielä kantavat.
voi sinua pien marin
*lämpöinen hali*
itke vaan, itke niin se helpottaa,
suru on surtava ja varmasti meillä kaikilla on ollut rakkauden hautajaisia,,,,,,,, yhdessä jaksamme
ja kun siivet vahvistuneet, lentoon nouset taas
vahvempana kuin ennen,
löydät uuden rakkauden ja onnen,,,
Tällaista vuoristorataa tää elämä on.
Mutta kyllä me pärjätään, eikö vaan?
Toivoa ei saa menettää :))
rakkauden hautausmaalla, elämän pyhää vihaa tässä
runossasi ja niin helkkarin tuttua tunnetta !
Mutta me nousemme Mar, me nousemme sisulla ja
Suomalaisen naisen sitkeydellä.
Vahvaa ja puhuttelevaa tekstiä runosi.
ruusulla --