Alkusanat:
Haluan todeta, että tämän tarinan henkilöillä ei ole mitään pohjaa todellisiin ihmisiin. Tarkkaavainen lukija saattaa kuitenkin huomata joissakin lauseissa yhtäläisyyksiä erääseen chat-keskusteluun, mutta sen tarkoitus on ainoastaan tuoda hiukan realismin tuntua ja ns. näkemystä tähän fiktiiviseen tarinaan.
Lyhyt tarina herra Suomisen elämästä
Herra Suominen on kuin kuka tahansa meistä. Hän on keski-ikäinen, eronnut ja asuu mukavassa kerrostalokolmiossaan vehreässä ja viihtyisässä kaupunginosassa. Lapset ovat jo lentäneet pesästä – nuorin tyttökin muutti viime viikolla sulhasensa kanssa toiselle paikkakunnalle.
Ainoa murhe – tai sanoisiko ”häiriötekijä” – on hra Suomisen naapurissa asustava nuoripari. Heillä kun tahtoo yhteiselo enemmän tai vähemmän sujua riitelyn merkeissä. Nujakoinniksikin se välillä menee, mutta hra Suomisen mielestä toisten perhe-elämä ei kuulu hänelle, joten hän ignooraa parhaansa mukaan pariskunnan tappelut, tarvittaessa vaikkapa korvatulpat apunaan. Sitä paitsi herra Suominen ei halua tinkiä harrastuksistaan – mitä siitäkin tulisi, jos odotettu purjehdusreissulle lähtö viivästyisi, kun joutuisi mahdollisesti poliisille antamaan lausuntoja onnettomien naapurien välienselvittelyistä. Ei, ajattelee hra Suominen. Niin makaa kuin petaa.
Eräänä iltana nujakointi yltyy taas melkoiseksi. Herra Suomista se harmittaa kovin, koska televisiosta tulee Bumtsi Bum ja naapurista kuuluva muksiminen ja huuto häiritsevät ikävästi katselunautintoa. Hra Suominen lisää volumea, mutta kun sekään ei auta, hän laittaa kuulokkeet korviinsa. Ah, mikä ihana rauha!
Seuraavana aamuna hra Suominen herättyään menee parvekkeelle sauhuille ja ihmettelee pihalla olevaa väkijoukkoa. Kovasti ovat murheellisen näköisiä. Hra Suominen ei ole uteliasta sorttia, mutta hän on ymmärtävinään rivien välistä, että naapurin rouva sai sitten edellisyönä viimeisen naulan arkkuunsa – sananmukaisesti. No, hra Suominen ei jaksa ottaa asiasta sen enempää paineita, koska omassakin elämässä on ihan tarpeeksi murehdittavaa. Pitäisi mm. päättää, minkä väriset kelluntaliivit hankkisi upouuteen purjeveneeseensä.
Hra Suomisen elämä jatkuu tuttuun tapaan. Naapuriin muuttaa uudet asukkaat – naapureidenkin suhteen vanha tahti jatkuu, sillä uusillakin asukeilla on selkeästi ongelmia sosiaalisten suhteidensa vaalimisessa. Perheen vanhempien alkoholinkäyttö kun on melkoisen suurta ja sen takia lapset välillä etsivät turvapaikkaa naapureiden luota. Hra Suomisen ovikelloa he eivät ole soittaneet, mutta kerran rohkeuspuuskissaan Hra Suominen uhosi kuitenkin Siwan kassalla naapurin miehelle, että ”yritäpäs kuule minun aikanani tehdä jotain lapsilles – siinä vaiheessa täältä pesee ja lujaa”. Hra Suominenhan on siis lapsirakas, mutta silti hän muistaa olla puuttumatta toisten elämään tämän enempää, sillä niinhän se oli, että kukin huolehtikoon omista asioistaan.
Eräänä päivänä hra Suomisen kännykkä pirahtaa. Soittaja esittelee itsensä rikospoliisiksi ja pyytää hra Suomista tulemaan poliisiasemalle. Hra Suominen on järkyttynyt, sillä hän oli juuri suunnitellut lähtevänsä golffaamaan! Onko joku naapureista mennyt sanomaan jotakin? Tarvitaanko häntä todistajaksi? Mistä on kyse?
Lievästi sanoen ärtyneenä hra Suominen suuntaa poliisiasemalle. Siellä hän saa kuulla, että hänen tyttärensä on edellisyönä pahoinpidelty kuoliaaksi poikaystävän toimesta.
Hra Suominen on täysin ymmällään. Tytärhän asui kerrostalossa! Eikö muka kukaan naapureista kuullut, mitä tapahtui?? Oliko tämä muka ensimmäinen kerta??? Eikö kukaan tehnyt mitään????
Poliisin mukaan kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Naapureiden mukaan pahoinpitely oli säännöllistä, mutta kukaan ei osannut aavistaa, että mitään näin vakavaa voisi tapahtua. Ja sitä paitsi naapureiden mielestä heidän asiansa ei ole sekaantua toisten elämään, kukin kantakoon vastuun omasta elämästään… niin makaa kuin petaa…
Tarinan opetus(?)
Me emme voi pelastaa koko maailmaa. Meidän ei tarvitse pelastaa koko maailmaa. Itsekin syyllistyn siihen, että mieluummin suljen silmäni maailman pahuudelta kuin kohtaan sen silmästä silmään, koko maailman kurjuutta kun emme kertakaikkiaan pysty parantamaan.
Mutta me voimme yhdellä puhelinsoitolla pelastaa yhden elämän. No – sanoo kyynikko - voimmeko sitten olla varmoja, että se elämä ei lopu heti ensi viikolla seuraavassa kahakassa? Emme voi. Mutta onko todellakin niin, että mieluummin valitsemme silmien ja korvien sulkemisen totuudelta kuin sen, että yksinkertaisesti tartumme puhelimeen ja soitamme poliisille, eli siis toimimme?
Onko sinusta sulkemaan silmäsi tällaisessa tilanteessa?
Minusta siihen ei ole.
Haluan todeta, että tämän tarinan henkilöillä ei ole mitään pohjaa todellisiin ihmisiin. Tarkkaavainen lukija saattaa kuitenkin huomata joissakin lauseissa yhtäläisyyksiä erääseen chat-keskusteluun, mutta sen tarkoitus on ainoastaan tuoda hiukan realismin tuntua ja ns. näkemystä tähän fiktiiviseen tarinaan.
Lyhyt tarina herra Suomisen elämästä
Herra Suominen on kuin kuka tahansa meistä. Hän on keski-ikäinen, eronnut ja asuu mukavassa kerrostalokolmiossaan vehreässä ja viihtyisässä kaupunginosassa. Lapset ovat jo lentäneet pesästä – nuorin tyttökin muutti viime viikolla sulhasensa kanssa toiselle paikkakunnalle.
Ainoa murhe – tai sanoisiko ”häiriötekijä” – on hra Suomisen naapurissa asustava nuoripari. Heillä kun tahtoo yhteiselo enemmän tai vähemmän sujua riitelyn merkeissä. Nujakoinniksikin se välillä menee, mutta hra Suomisen mielestä toisten perhe-elämä ei kuulu hänelle, joten hän ignooraa parhaansa mukaan pariskunnan tappelut, tarvittaessa vaikkapa korvatulpat apunaan. Sitä paitsi herra Suominen ei halua tinkiä harrastuksistaan – mitä siitäkin tulisi, jos odotettu purjehdusreissulle lähtö viivästyisi, kun joutuisi mahdollisesti poliisille antamaan lausuntoja onnettomien naapurien välienselvittelyistä. Ei, ajattelee hra Suominen. Niin makaa kuin petaa.
Eräänä iltana nujakointi yltyy taas melkoiseksi. Herra Suomista se harmittaa kovin, koska televisiosta tulee Bumtsi Bum ja naapurista kuuluva muksiminen ja huuto häiritsevät ikävästi katselunautintoa. Hra Suominen lisää volumea, mutta kun sekään ei auta, hän laittaa kuulokkeet korviinsa. Ah, mikä ihana rauha!
Seuraavana aamuna hra Suominen herättyään menee parvekkeelle sauhuille ja ihmettelee pihalla olevaa väkijoukkoa. Kovasti ovat murheellisen näköisiä. Hra Suominen ei ole uteliasta sorttia, mutta hän on ymmärtävinään rivien välistä, että naapurin rouva sai sitten edellisyönä viimeisen naulan arkkuunsa – sananmukaisesti. No, hra Suominen ei jaksa ottaa asiasta sen enempää paineita, koska omassakin elämässä on ihan tarpeeksi murehdittavaa. Pitäisi mm. päättää, minkä väriset kelluntaliivit hankkisi upouuteen purjeveneeseensä.
Hra Suomisen elämä jatkuu tuttuun tapaan. Naapuriin muuttaa uudet asukkaat – naapureidenkin suhteen vanha tahti jatkuu, sillä uusillakin asukeilla on selkeästi ongelmia sosiaalisten suhteidensa vaalimisessa. Perheen vanhempien alkoholinkäyttö kun on melkoisen suurta ja sen takia lapset välillä etsivät turvapaikkaa naapureiden luota. Hra Suomisen ovikelloa he eivät ole soittaneet, mutta kerran rohkeuspuuskissaan Hra Suominen uhosi kuitenkin Siwan kassalla naapurin miehelle, että ”yritäpäs kuule minun aikanani tehdä jotain lapsilles – siinä vaiheessa täältä pesee ja lujaa”. Hra Suominenhan on siis lapsirakas, mutta silti hän muistaa olla puuttumatta toisten elämään tämän enempää, sillä niinhän se oli, että kukin huolehtikoon omista asioistaan.
Eräänä päivänä hra Suomisen kännykkä pirahtaa. Soittaja esittelee itsensä rikospoliisiksi ja pyytää hra Suomista tulemaan poliisiasemalle. Hra Suominen on järkyttynyt, sillä hän oli juuri suunnitellut lähtevänsä golffaamaan! Onko joku naapureista mennyt sanomaan jotakin? Tarvitaanko häntä todistajaksi? Mistä on kyse?
Lievästi sanoen ärtyneenä hra Suominen suuntaa poliisiasemalle. Siellä hän saa kuulla, että hänen tyttärensä on edellisyönä pahoinpidelty kuoliaaksi poikaystävän toimesta.
Hra Suominen on täysin ymmällään. Tytärhän asui kerrostalossa! Eikö muka kukaan naapureista kuullut, mitä tapahtui?? Oliko tämä muka ensimmäinen kerta??? Eikö kukaan tehnyt mitään????
Poliisin mukaan kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Naapureiden mukaan pahoinpitely oli säännöllistä, mutta kukaan ei osannut aavistaa, että mitään näin vakavaa voisi tapahtua. Ja sitä paitsi naapureiden mielestä heidän asiansa ei ole sekaantua toisten elämään, kukin kantakoon vastuun omasta elämästään… niin makaa kuin petaa…
Tarinan opetus(?)
Me emme voi pelastaa koko maailmaa. Meidän ei tarvitse pelastaa koko maailmaa. Itsekin syyllistyn siihen, että mieluummin suljen silmäni maailman pahuudelta kuin kohtaan sen silmästä silmään, koko maailman kurjuutta kun emme kertakaikkiaan pysty parantamaan.
Mutta me voimme yhdellä puhelinsoitolla pelastaa yhden elämän. No – sanoo kyynikko - voimmeko sitten olla varmoja, että se elämä ei lopu heti ensi viikolla seuraavassa kahakassa? Emme voi. Mutta onko todellakin niin, että mieluummin valitsemme silmien ja korvien sulkemisen totuudelta kuin sen, että yksinkertaisesti tartumme puhelimeen ja soitamme poliisille, eli siis toimimme?
Onko sinusta sulkemaan silmäsi tällaisessa tilanteessa?
Minusta siihen ei ole.
Vastaukset 13
Vanhimmat
...en sulje aistejani enkä herkkyyttäni reagoida... jos yhdenkin lapsen itku katkeaa ja toivoa näkyvissä...työlläni on ollut suuri merkitys...
...tarvitaan vain tahtoa, uskallusta ja oman itsensä hetkellistä unohtamista - priorisointia arkielämässä, empatiaa unohtamatta...
valitettavasti juttusi on totta.
mutta:ennenvanhaan ihmiset sotkeutuivat liiankin
herkästi toisten ihmisten asiohin,mutta silloin naapurit yleensä tunnettiin hyvin.
nykyään monet eivät edes tunne naapureita.
ja voi olla jopa vaarallista sekaantua niiden asioihin.
voin kuvitella,mitä tapahtuis,jos naapurissa tapeltais ja menisin katsomaan.sitä voi saada yksinkertaisesti itse turpaan,ja jos soittaa poliisit,niin saa ikuisen vihan päälleen.
ja naapurin viha on niitä pahimpia juttuja.
ne voivat särkeä jotain tai muuten pilata koko ympäristön.
se sulkisinko minä silmäni niin se riippuu tapauksesta,mutta jos on ihmishengestä kyse,niin soittaisin varmasti.mutta milloin tiedät,että on tosi kyseessä?? siihen on vaikea vastata.
tuli vielä mieleen ilmoitus:
myytävänä omakotitalo halvalla
jollekkin rikollisen taustan omaavalle.
kostoksi naapureille.
Naapurit eivät saa puuttua toisten asioihin.Jos minulla olisi riitaa jonkun tyttöystäväni kanssa ja joku naapuri tulee ovelle sölköttämään, niin vetäisin turpiin.On tossa naapurissa riidelty jo aika kauan, enkä ole sotkeutunut toisten asioihin.Mietin, miten voisin viettäää lomani.Olisiko Kanarian saaret kohdallaan?
P.S
ÄLKÄÄ VÄLITTÄKÖ NAAPUREIDEN RIIDOISTA.NAUTTIKAA OMASTA ELÄMÄSTÄNNE.
Vaikka kuvaamasi tapaus olikin fictional, uskon etta samantyyppiset murhenaytemat play out, “nonstop”, ymparimaailmaa.
On luonnollista ja helppoa osoittaa sormella herra “Suomista” ja syyttaa hanta torkesta toiminnasta…siis, ei toiminnasta.
Helppoa on aina syyttaa toisia, jopa sivullisia. Kuitenkin, meidan taytyy ottaa vastuu myos omista toiminnoistamme.
Emmehan todellakaan tieda herra “Suomisen” kayttaytymisen motiveeja. Perustuiko hanen paatoksensa “not to get involved” todellakin noin pintapuolisiin, omahyvaisiin syihin kuin, "Pitäisi mm. päättää, minkä väriset kelluntaliivit hankkisi upouuteen purjeveneeseensä".
Olisihan hyvinkin mahdollista etta hanen aikaisemmat puutumisensa asiaan, vastaavaanlaisissa tilanteissa, eivat olleet tuottaneet toivottua tulosta…vaan esim. saanut jopa MOLEMMAN osapuolten vihat paallensa, “heidan asiohin” puuttumisensa johdosta.
Selvastikin, kertomassasi tapauksessa, nama pahoinpitelyt, sairas, elaimellinen kayttaytyminen oli heilla kestanyt jo jonkin aikaa. Joten, molempien henkiloiden taytyi olla vakavasti sairaita koska niinkin pitkaan “viihtyivat” saman katon alla. Mielestani, yksi ainoa kerta pitasi olla jo tarpeeksi hankkimaan muutosta tilanteeseen.
Tietenkin, on paljon helpompi "neuvoa" muita, miten maaratyissa tilanteissa pitaisi/olisi pitanyt toimia, jos itse ei ole kaiken sen jarjettoman kaaoksen keskella.
Lopuksi, mita tulee silmien ja korvien sulkemiseen hadassa oleville lahimmaisillemme? ...uskon ja toivon todellakin, että emme viela ole niin alas vaipuneet.
Kiitos, asiallisesta muistutuksestasi paivan polttavasta aiheesta.
että jokainen kuka kuulee avun huudon, tulipa se vaikka seinän takaa, on velvollinen sitä järjestämään mahdollisuuksiensa mukaan. Samalla jokainen kuka sitä tarvitsee, hänellä on oikeus sitä pyytää tai jotenkin ilmaista hätänsä.
Näitä tilanteita ei kohdalle kovinkaan usein satu, mutta sen kerran kun olen itse naapurilleni ilmoittanut että seuraavan kerran kun tyttäresi huutaa apua niin soitan poliisit paikalle. Se ei ollut uhkaus vaan selkeä lupaus.
Kyseisen perheen äiti kyllä samaan aikaan kaivoi edelleen "verta nenästään", mutta käytti tytärtään kilpenä siinä välissä.
Vaikea sanoa olinko huolissani tyttärestä n.7v, vai omista yöunistani, koska kello oli yli kolme yöllä. Kuitenkin niin kävi että viranomaiset tulivat paikalle, ja mies vietiin heidän toimesta pois.
Oliko reilua ja oikein?? Vaikea sanoa, mutta kummankin vanhemman kannalta kuitenkin kävi hyvin, tytär ei kokenut mitään fyysistä väkivaltaa.
Jonkin asteista protestointia kuulin ilmoittaessani aikeistani, mutta ne jäi siihen.
Koston janoisena henkilönä kävin kuitenkin aamulla töihin lähtiessäni soittamassa ovikelloa, ilmoittaen olevani töihin menossa ja kellon olevan puoli kahdeksan, ja varmuuden vuoksi soitin vielä puoli kymmenen ja varmistin etten vain ollut herättänyt aamuisella käynnilläni.
Tarinan loppua en tiedä, sillä he muuttivat pois.
Siltikään ei harmita oma käytökseni, vieläkään.
juupa juu....kirsikka vai mikä lie, enpä jaksanut lukea sepitystäs se kun oli niin pitkä ja itseäsi ylitse pursuavankomeasti kirjoitettu.
.. mutta silti tiedät, että se oli "itseäni ylitsepursuavankomeasti kirjoitettu" :D
Lukutaito - sitä meillä kaikilla on.. luetun ymmärtäminen onkin sitten toinen juttu ;)
Mutta.. hienoa silti, että vaikket lukea jaksanutkaan, niin vastineen kirjoittamiseen sentään riitti voimavaroja! :)
Hehee... Eikö tää chat ookin ihmeellinen paikka?
Täällä JOPA voi provosoitua senverran,että siinä mielentilassa saa väsättyä pienoisromaanin, jota tosin ei jaksa loppuun lukea.
PS. Eikös ilmoitustaulun tarkoitus ole olla pikkuilmoituksille?
Tuli vaan mieleen lukemisen ymmärtämisestä.
Tällainen kuuluis kaiketi KESKUSTELUPALSTALLE
toi "suhteet","äidi & isät" olis sopiva.
Kummassakin kommentissasi.
"Provosoiduin" niin paljon tekstissäni viittaamastani chat-keskustelusta, että elämäni ekan kerran vietin unettoman yön chatin takia. Saa ihan vapaasti nauraa ja olla vahingoniloinen (mitä tilaisuutta et varmasti jätä käyttämättä).
Lisäksi todellakin olen ääliö, enkä ymmärrä, että tämä on ILMOITUSTAULU - onneksi kaikki muut kirjoittajat ovat tuntuneet sen oivaltavan ;)
Kiitos oikaisustasi!
Kirsikka :)
Mistä muuten mieleeni juolahti eräs taannoinen kirjoitus täällä ilmolla koskien jotakin Kummitus-sheriffiä...
Foorumihan siis oli varmaan oikea eli tämä ilmoitustaulu *wrn*, mutta:
"Hehee... Eikö tää chat ookin ihmeellinen paikka? Täällä JOPA voi provosoitua senverran..."
Vai oliko tuossa Iffin kommentissa nyt kyse nimenomaan provosoitumisen seurauksena syntyneiden rivien määrästä? ;) *pohtii*
No, oli miten oli (tämä on minultakin jo tosi lapsellinen kirjoitus, myönnetään) hienoa joka tapauksessa , että tällä kertaa, If, kerroit kantasi oikein nickilläsi varustettuna :D (ja mehän ei provosoiduta tuostakaan heitosta, eihän...)
*K* :)
Tän tiesin jo kirjoittaessani, että kaivat kummitusjutu esiin, joten se siitä.
Palatakseni tuohon sun paranoidiin kirjoituksees hetkeksi.
Sun vihjailus on turhaa,jos mulla asiaa, niin vastaan omalla nikilläni aina. Luulen sun tarkoittavan taannoista ilmoitutaulujuttua,aihetta en tiedä,mutta sivusta seurasin vaahtoamista yleisellä.
No. Tämä asia mun puolesta käsitelty.
eikös ookin hieno sana toi provosoituminen? Taitaa olla sivistyssana.
Tässä toinen sana. Ennalta-arvattavissa tai ennakoitavissa. :))
...eli ennalta arvattavia (mikä ei liene sivistyssana?) molemmat tyynni :D
Oma mielipiteeni ilmosta itse asiassa on, että niin kauan kun täällä ei voi rekata kirjoituksia, on ihan se ja sama millä nimimerkillä tai nimimerkittä kirjoittelee.. sisältö paljastaa kyllä- ei välttämättä kirjoittajan henkilöllisyyttä, mutta paljon kuitenkin ;)
Lisäksi en jaksa vaivata päätäni miettimällä, kuka piileskelee minkäkin nickin takana (tosin joskus henkilön vaan tunnistaa, ei voi mitään), koska en kertakaikkiaan anna minkäänlaista painoarvoa herjauskirjoituksille- säälittää vaan ne raasut, joiden energia moisiin kirjoituksiin kuluu (itse käytän energiani mieluiten muuten novellien kirjoittamiseen ;) Kaikkein vähiten jaksan vaahdota noista kirjoitelmista chatissa - yleisellä tai yksityisellä puolella.
Ja TÄMÄ oli nyt ihan yleinen kannanotto asiaan - ei kohdistettu kenellekään.
Mun puolestanikin tämä asia on loppuunkäsitelty. Itse asiassa erehdyin jo jossain vaiheessa uskomaan, että mekin voisimme "puhua" chattihuoneessa asioista asioina ja aiheista aiheina ilman hirmuista tarvetta nokitella, mutta turhaksi osoittautui näemmä sekin luulo ;) Vaan eipä tuo haittaa.. mahdumme me uskoakseni molemmat silti samaan huoneeseen, vaikka monista asioista hyvin eri mieltä olemmekin. Mielipiteiden ja persoonien erilaisuus kai ei kuitenkaan tee toisesta huonompaa kuin toinen?
Kirsikka :)