Olemme mieheni kanssa useiden lasten kummeja. Nuorimman kummilapsemme perheen kanssa emme pidä juuri yhteyttä, ja tuntuukin että kummius on pelkkää lahjoilla muistamista. Mielestäni kummiajatus pitäisi olla muuta kuin lahjoja synttäreinä ja jouluna, etenkin kun lapsi itse vielä on niin pieni ettei asiaa ymmärrä. Kehtaako olla ostamatta hänelle joululahjaa...? Synttärilahjan vein vasta ovelta eikä siitäkään ole kiitosta tullut. Onko kummin velvollisuus olla lahjalinko? t. köyhä opiskelija, jolla itselläkin lapsia...
voiko kummilapsen
24
3414
Vastaukset
- suostuit...
kummiksi, jos ette pidä yhteyttä? Jos kerran lapsikin on niin pieni, ettei ymmärrä, niin silloinhan teidän on täytynyt vasta suht hiljattain suostua kummeiksi.
Jos on omia lapsia, jonka lisäksi vielä useampia kummilapsia, ja itse opiskelee, niin voisi hieman miettiä ennen suostumista.
Lähetä vaikka kaunis, itse tehty kortti lapselle.- mirrian
"Jos on omia lapsia, jonka lisäksi vielä useampia kummilapsia, ja itse opiskelee, niin voisi hieman miettiä ennen suostumista."
Sinäkin kuulostat nyt ihan siltä että kummin tehtävä olisi vain ostaa lahjoja, mutta eihän se näin mene. Kyllä kummilapsen vanhempien pitää huolehtia siitä että lapsi saisi viettää aikaa kummiensa kanssa. Ei se ole pelkästään kummin vastuulla aina muistaa kummilasta.. Ja minun mielestä ei tarvitse ostaa lahjaa, jos ei ole edes osattu kiittää entisistäkään.
- muu merkitys
Kummin velvollisuuksissa ei ole mitenkään mainittu lahjoja. Itse olen myös kummi ja hyvin aktiivinen vielä, mutten silti osta lapselle lahjoja mielin määrin, koska katson että tehtäväni on toinen. Ja ne, jotka olettavat kummin olevan lahjalinko ovat käsittäneet kummiuden väärin.
Onkin todella huvittavaa, että monet täällä peräänkuuluttavat sitä, että oikea kummi kuuluu kirkkoon, mutta eivät kuitenkaan ole millään tavalla kiinnostuneet kummin aidoista velvollisuuksista.
Minä anna kummilapselleni aikaa ja yritän olla hyvänä vaikuttajana hänelle. Syntymäpäivinä olen usein vienyt lapsen johonkin tapahtumaan, joululahjoja en ole antanut. Mielestäni se on perheen tehtävä. Lisäksi tyttö saa jo mielestäni ihan liian paljon tavaraa ja vaatetta, onhan suvun ainoa tyttölapsi.
Kummius ei todellakaan ole itsestäänselvyys ja jos kummilapsen vanhemmat eivät osaa kummeja arvostaa, myös heidän osallistuminen saattaa jäädä vähäiseksi. Sinulla itselläsi on pieniä lapsia, mikä myös vaikuttaa jaksamiseesi, ja kummiperheesi luulisi myös tiedostavan sen.- kummia voida
ei kai nyt kummia valikoida sen mukaan onko omia lapsia vai ei ? hei haloo...itseäni kyllästyttää tämä lahjalinkous ja ihmisten motiivit ottaa useampia lahjalinkoja kummeiksi. Ällöttää myös tämä hierarkisuus mistä on jo kirjoitettu tuolla aikaisemmin sylikummi vai ei...meillä on tilanne sellainen ettei olla sylikummeja mutta ne on selvästi osoitettu ja meinaan tulevaisuudessa sysätä heille ns päävastuun kummeudesta. Koomisinta on että meidän tähän astiset muistamiset ym ovat olleet ylivertaisia muihin sylikummeihin nähden. Nyt kun oma lapsi tulee jää luonnollisesti vähemmälle huomionosoitukset ym.
- ärsyyntynytttttt
kummia voida kirjoitti:

todellakin sun pitää viiä lahja!! Oon 15vuotias ja ostan lahjat 2 kummilapselleni omista viikkorahoista :)
- ole lahjalinkona
ärsyyntynytttttt kirjoitti:
todellakin sun pitää viiä lahja!! Oon 15vuotias ja ostan lahjat 2 kummilapselleni omista viikkorahoista :)
en todella aja itseeni lahjalingoksi ! jos siihen menee niin sit saa olla !
- edellinen
kummia voida kirjoitti:
ei kai nyt kummia valikoida sen mukaan onko omia lapsia vai ei ? hei haloo...itseäni kyllästyttää tämä lahjalinkous ja ihmisten motiivit ottaa useampia lahjalinkoja kummeiksi. Ällöttää myös tämä hierarkisuus mistä on jo kirjoitettu tuolla aikaisemmin sylikummi vai ei...meillä on tilanne sellainen ettei olla sylikummeja mutta ne on selvästi osoitettu ja meinaan tulevaisuudessa sysätä heille ns päävastuun kummeudesta. Koomisinta on että meidän tähän astiset muistamiset ym ovat olleet ylivertaisia muihin sylikummeihin nähden. Nyt kun oma lapsi tulee jää luonnollisesti vähemmälle huomionosoitukset ym.
Käsitit väärin. En tarkoittanut, että kummeja valitaan lapsiluvun mukaan, vaan sitä, että kummin lapsipaljous vaikuttaa myös jaksamiseen ja luulisi kummiperheen tämän käsittävän.
Luetun ymmärtäminen.... - on helppo
ärsyyntynytttttt kirjoitti:
todellakin sun pitää viiä lahja!! Oon 15vuotias ja ostan lahjat 2 kummilapselleni omista viikkorahoista :)
kertoa elämän totuuksia 15-vuotiaana. jos joku antaisi minullekin ilmaiseksi rahaa joka viikko, eikä vuokraa ym. tarvitsisi maksaa, oli helppoa ostella lahoja vaikka kenelle.
- teinin se
ärsyyntynytttttt kirjoitti:
todellakin sun pitää viiä lahja!! Oon 15vuotias ja ostan lahjat 2 kummilapselleni omista viikkorahoista :)
on helppo ostella lahjoja rahoista, jotka ilmaiseksi vanhemmiltaan viikottain saa, ja jotka tosiaan voi käyttää miten vain ilman että se vaikuttaa elämän peruskustannuksiin mitenkään. Sinun viikkorahasi tuskin on pois ruuistasi, asumiskustannuksistasi, telkkarin katselustasi, tuskin edes netin ja puhelimen käytöstäsi.
Ehkä muutaman vuoden kuluttua tajuat senkin, että on olemassa ihmisiä, jotka tosiaan joutuvat ihan itse maksamaan asumisensa, ruokansa, sähkönsä yms yms yms. Ja heille ei välttämättä vain jää ylimääräistä rahaa kaiken tämän elämän peruskustannuksien jälkeen tuskin edes niin paljoa, että OMALLE lapselleen saisi joululahjan hankittua.
Kerrohan, että jos sinun pitäisi päättää saako oma lapsesi pienen joululahjan vai ostatko sellaisen mieluummin kummilapsellesi, kumman valitsisit? Jos sinun pitäisi päättää, että elääkö oma lapsesi ja sinä itse viikon kaurapuurolla, vai ostatko kummilapselle lahjan, niin kumman vaihtoehdon valitsisit?
- kummitusss
Laitapa kortti merkkipäiviä muistamaan.
Jos ei kelpaa, ei voi mitään.
Olen itse monet vuodet ostellut tulotasooni nähden todella kalliita lahjoja jouluksi ja synttäriksi (lapsen toiveiden mukaan!) kummilapselle edes kiitostekstaria saamatta. Joten kaipa se on aivan sama miten muistaa.
Eikä kortti ole huono tapa. Kai vanhemmat voivat opettaa lastaan, että muistamisen tapoja on monia. Nykyisin taitaa kummiksi alkaminen olla suuri erehdys.- hlkhkl
tuo on hyvä! itse en siis ole kummi kenellekään, mutta itselläni on 2kummia ja minulle riittää että esim.jouluna lähettävät kortin. en kaipaa mitään lahjoja, kunhan jotenkin muistaa, oli se sitten kortti tai tekstiviesti.
- vastaa taas :!!
hlkhkl kirjoitti:
tuo on hyvä! itse en siis ole kummi kenellekään, mutta itselläni on 2kummia ja minulle riittää että esim.jouluna lähettävät kortin. en kaipaa mitään lahjoja, kunhan jotenkin muistaa, oli se sitten kortti tai tekstiviesti.
Mulle ei todellakaan joka viikko anneta ilmasiks sitä rahaa vaan teen sen eteen myös hommia: Imuroin kerran viikossa, vahdin pienempiä sisarruksia maanantaisin 4- 7 ja torstaisin 4-7! Kesällä leikkaan nurmikoita vuorotellen mun veljen kanssa, ja talvella tehdään puoliks veljen kanssa lumityöt. Ja saan viikkorahaa 10 euroa, että kyllä sitä vähän pitää säästää että kahelle kummilapselle ne lahjat saan ostettua! Et voi tietää miten mukavaa on 8kk lapsesta saada vaikka pehmolelu ja lapsen vanhemmatkin tykkää kun vie uuden söpön nalle puh bodyn :D
On kyllä oikeasti ne vanhemmat hieman tökeröitä kun ei kiitä, mutta ajattelisit enempi sitä lasta ja sen takia veisit sen lahjan sinne :) - sisältöä elämään
vastaa taas :!! kirjoitti:
Mulle ei todellakaan joka viikko anneta ilmasiks sitä rahaa vaan teen sen eteen myös hommia: Imuroin kerran viikossa, vahdin pienempiä sisarruksia maanantaisin 4- 7 ja torstaisin 4-7! Kesällä leikkaan nurmikoita vuorotellen mun veljen kanssa, ja talvella tehdään puoliks veljen kanssa lumityöt. Ja saan viikkorahaa 10 euroa, että kyllä sitä vähän pitää säästää että kahelle kummilapselle ne lahjat saan ostettua! Et voi tietää miten mukavaa on 8kk lapsesta saada vaikka pehmolelu ja lapsen vanhemmatkin tykkää kun vie uuden söpön nalle puh bodyn :D
On kyllä oikeasti ne vanhemmat hieman tökeröitä kun ei kiitä, mutta ajattelisit enempi sitä lasta ja sen takia veisit sen lahjan sinne :)Ehkä kun tuosta kasvat käsität mitä kummeus on .
8 kk lapsesta mukava saada pehmolelu.... - lapsesta!!
sisältöä elämään kirjoitti:
Ehkä kun tuosta kasvat käsität mitä kummeus on .
8 kk lapsesta mukava saada pehmolelu....niin ainakin niistä vanhemmista on varmaan kiva et tuo jotain sille lapselle, joka on ostettu itse tienaaamilla rahoilla. Ja kyllä kuule aion kummityttö ja kummipoikaa viedä uimaan tivoliin ym. kun vähän kasvavat :P
- tina-auto(f)
lapsesta!! kirjoitti:
niin ainakin niistä vanhemmista on varmaan kiva et tuo jotain sille lapselle, joka on ostettu itse tienaaamilla rahoilla. Ja kyllä kuule aion kummityttö ja kummipoikaa viedä uimaan tivoliin ym. kun vähän kasvavat :P
Musta tuli kanssa kummi 10-vuotta sitten, 15-vuotiaana. Mä en silloin, enkä nytkään juuri vie lahjoja kummipojalle. Satunnaisesti ostan joskus jonkun esim kivan paidan, jos tuntuu siltä, että kummipojalle se kävis.
Mun juttu on ollut se aika.
Kun rahaa ei ole ollut (jos olikin, niin se on hassattu villiin elämään muuten :P), niin se on korvattu metsäretkillä; eväät mukaan ja nuotio metsään, uintireissuilla, sohvallalöhöämisillä, iltasadun lukemisella, lempiruuanlaitolla, ymsyms.
Sillä ei ole väliä olenko itse tienannut aikani vaiko sen jostain varastanut, mutta voin vaikka vannoa, ettei kummipoikani tai kummipojan vanhemmat vaihtaisi antamaani aikaa mihinkään rahasummaan!
Tavara on kertakäyttöstä, välittämisestä jää aina jälki sydämeen :)
- nimettömänä...
Jos kävit ovella... Onko sinulla mahdollisuus käydä kummilapsesi luona??
Mikset mennyt sisälle??
Odotat kiitosta? - odottavatko he vierailua?
"Olen itse 3:n lapsen kummi joista 2:n pidän yhteyden miltei päivittäin (kolmas on sijoituksessa, joten näemme harvemmin)..
- valitettavasti"
He ovat kuitenkin valinneet teidät kummeikseen.? - pitäkää huoli oikeuksistenne..- Annattehan heillekkin mahdollisuuden.. - 17 v kummitäti
Se on se aika. Lahjat on sit sellasii pienii kivoi.
Itelläni on kaks kummia ja toinen niistä ei paljoo pitäny yhteyttä (mitä ny lahjoi lähetteli, usein viä sellasii joist en tykänny...) ku olin pieni ja se on mun vanhempien ikänen, toisen luona sit taas kävin melkei joka viikonloppu ja se on mua vaan 15 vuotta vanhempi ja muutenki tosi lapsirakas tyyppi.
Voitte arvata kummasta tykkään enemmän.
Samaan oon huomannu oman kummipojan kohdal joka on nyt 2v pikkumiäs. Toista kummiaan se melkei pelkää ku on nii epätuttu, mut ku mä oon ollu niin paljon sen kans nii joha naamaa vääntyy hymyyn ku mä tuun käymää :D se on se paras palkka :D
Lahjat on sit sellasii pienii kivoi.- 16vkummi
Ite oon 16v(koht 17v)kummitäti, ja ite oon kans aatellu että se ois enemmänkii se aika!
Se just että nyt kun kummilapseni on vauvoja viel (nuorin 6kk, vanhin 10kk) niin pyrin heitä näkemään ja aina välillä hoitamaan ja ulkoiluttamaan, oon kyllä lapsirakas!Ja lahjat,..ne on just niitä pieniä kivoja lisiä mut ei niihin tarttee omaisuutta kaataa todellakaan!
Kunha lapset isompia ni mielummin vois just viedä uimaa,tivoliin,sirkukseen,leffaan tai käydä vaikka kattomassa jos heidän harrastuksissa on joku esiintyminen jne..ja just ihan vaikka yhessä pelaaminen ja juttelu, eiköhän se jää parhaiten lapsen mieleen kun rahalla ostetut lahjat,joita ei kumminkaan käytetä kuin vähän aikaa... - valitaan semmonen
16vkummi kirjoitti:
Ite oon 16v(koht 17v)kummitäti, ja ite oon kans aatellu että se ois enemmänkii se aika!
Se just että nyt kun kummilapseni on vauvoja viel (nuorin 6kk, vanhin 10kk) niin pyrin heitä näkemään ja aina välillä hoitamaan ja ulkoiluttamaan, oon kyllä lapsirakas!Ja lahjat,..ne on just niitä pieniä kivoja lisiä mut ei niihin tarttee omaisuutta kaataa todellakaan!
Kunha lapset isompia ni mielummin vois just viedä uimaa,tivoliin,sirkukseen,leffaan tai käydä vaikka kattomassa jos heidän harrastuksissa on joku esiintyminen jne..ja just ihan vaikka yhessä pelaaminen ja juttelu, eiköhän se jää parhaiten lapsen mieleen kun rahalla ostetut lahjat,joita ei kumminkaan käytetä kuin vähän aikaa...joka yrittää olla niin hyvä kaikille ja on siis suosittu ihminen. Muuten semmosen ihmisen elämänarvot voi olla ihan mitä tahansa. Yleensä kummiehdokkaat on vaan ulkokullattuja mihin ei kannata luottaa. Mitä jos perheen vanhemmille tapahtuis jotain, ni kuka ottaa vastuun.... tietenkin sosiaaliviranomaiset. Ei kummius ole enää, kun symbolinen merkitys. Kummiudella ei ole enää mitään väliä nyky-yhteiskunnassa. Ainoostaan lahjan antajana.
- ......
Kummeus tuntuu olevan vain rahastusta. Jos ei ole lapsen/perheen kanssa tekemisissä, niin miksi syytää rahaa sinne? Vuoden päästä nähdään taas kun pitää rahallisesti muistaa..
- jaa-aa-aa-aa -84
Miksi ihmeessä ryhtyä kummiksi jos ei ole läheinen kyseisen perheen kanssa? Jos ei koskaan ole yhteydessä, tapaa tai mitään muutakaan, niin mitä järkeä ryhtyä kummiksi? Eikö yleensä kummit ole edes jollain lailla läheisiä ihmisiä lapsen vanhemmille? Tätä en vain voi ymmärtää. Jos joku jota en ole vaikka tavannut pitkään aikaan, tai ole muutenkaan yhteyksissä/läheinen, pyytäisi minua kummiksi, niin sanoisin kauniisti että kieltäydyn kunniasta. Minua on kerran pyydetty kummiksi ja suostuin mielelläni. Pyytäjä oli siskoni, jonka kanssa olen suht läheinen. Näemme olosuhteisiin nähden usein, muutenkin kuin jouluna. Viime kesänäkin olin heidän kanssaan kun käytiin Sea Lifessa ja Korkeasaaressa. Oli todella hauskaa! Suostuin kummiksi, koska todella haluan olla lapsen (ja perheen) elämässä mukana.
Lahjoihin ei todellakaan tarvitse kuluttaa semmoisia summia, että syö viikon kaurapuuroa. Itse olen myös opiskelija, elän minimitoimeentulolla, joten en ole rikas. Ostin alennuksesta hyvälaatuisen, "persoonallisen" ja hauskan satukirjan, maksoi huimat 3 e. Välillä on todella tiukkaa rahasta, joinain päivinä on pitänyt olla käymättä kaupassa kokonaan. Yleensäkin syön lähinnä sitä, mitä on alennuksessa. Kaikkia lahjoja ei myöskään tarvitse ostaa juuri joulun alla, voi hieman jakaa lahjojen ostamista/tekemistä useammalle kuukaudella. Ja jos on todella niin tiukkaa ettei ole varaa ostaa mitään lahjaa lapselle, niin kyllä lapsen vanhemmat sen ymmärtävät. Itse olen aikuisenakin useana vuotena antanut vain parin itsetekemiä kynttilöitä perheenjäsenille (kurssi maksoi ehkä 10 e, ei paha hinta koko perheen joululahjoista!) ja he ovat niitä arvostaneet. Elämä on valintoja! - ................
jaa-aa-aa-aa -84 kirjoitti:
Miksi ihmeessä ryhtyä kummiksi jos ei ole läheinen kyseisen perheen kanssa? Jos ei koskaan ole yhteydessä, tapaa tai mitään muutakaan, niin mitä järkeä ryhtyä kummiksi? Eikö yleensä kummit ole edes jollain lailla läheisiä ihmisiä lapsen vanhemmille? Tätä en vain voi ymmärtää. Jos joku jota en ole vaikka tavannut pitkään aikaan, tai ole muutenkaan yhteyksissä/läheinen, pyytäisi minua kummiksi, niin sanoisin kauniisti että kieltäydyn kunniasta. Minua on kerran pyydetty kummiksi ja suostuin mielelläni. Pyytäjä oli siskoni, jonka kanssa olen suht läheinen. Näemme olosuhteisiin nähden usein, muutenkin kuin jouluna. Viime kesänäkin olin heidän kanssaan kun käytiin Sea Lifessa ja Korkeasaaressa. Oli todella hauskaa! Suostuin kummiksi, koska todella haluan olla lapsen (ja perheen) elämässä mukana.
Lahjoihin ei todellakaan tarvitse kuluttaa semmoisia summia, että syö viikon kaurapuuroa. Itse olen myös opiskelija, elän minimitoimeentulolla, joten en ole rikas. Ostin alennuksesta hyvälaatuisen, "persoonallisen" ja hauskan satukirjan, maksoi huimat 3 e. Välillä on todella tiukkaa rahasta, joinain päivinä on pitänyt olla käymättä kaupassa kokonaan. Yleensäkin syön lähinnä sitä, mitä on alennuksessa. Kaikkia lahjoja ei myöskään tarvitse ostaa juuri joulun alla, voi hieman jakaa lahjojen ostamista/tekemistä useammalle kuukaudella. Ja jos on todella niin tiukkaa ettei ole varaa ostaa mitään lahjaa lapselle, niin kyllä lapsen vanhemmat sen ymmärtävät. Itse olen aikuisenakin useana vuotena antanut vain parin itsetekemiä kynttilöitä perheenjäsenille (kurssi maksoi ehkä 10 e, ei paha hinta koko perheen joululahjoista!) ja he ovat niitä arvostaneet. Elämä on valintoja!No meillä sitä kummiutta vielä arvostetaan. Itselläni ei ole vielä kummilapsia mutta omalla pojallani on 4 kummia. Yhteen heistä olen jokseenkin pettynyt koska käy kyläilemässä ehkä neljä kertaa vuodessa vaikka asumme samassa kaupungissa. Ystävä pariskunnallamme on itsellä kolme lasta ja käymme viikottain heidän luonaan leikkimässä ja olemme muutenkin päivittäin tekemisissä. Neljäs kummi on paras ystäväni joka käy luonamme aina kun vain ehtii. Kuitenkin viikottain. Mulle on ihan sama ostelevatko kummit meidän lapsille lahjoja vai eivät. Kunhan ovat läsnä, sekä lapselle että aikuisille. Mulle nämä kummit (lukuun ottamatta tuota ensimmäistä) ovat myös tuki ja turva ja hyvin rakkaita ystäviä jotka auttavat jos on vaikeaa, se kuuluu ystävyyteen ja toimii myös toisin päin. Halusin lapselleni kummeiksi ihmisiä jotka ovat elämässä läsnä. Ja tämä paras ystäväni on kummina ja ystävänä sellainen tapaus että jos meille mieheni kanssa sattuisi jotain niin tahtoisin että hän ja hänen miehensä saisivat lapsemme/lastemme huoltajuuden.
- 3xkummi
................ kirjoitti:
No meillä sitä kummiutta vielä arvostetaan. Itselläni ei ole vielä kummilapsia mutta omalla pojallani on 4 kummia. Yhteen heistä olen jokseenkin pettynyt koska käy kyläilemässä ehkä neljä kertaa vuodessa vaikka asumme samassa kaupungissa. Ystävä pariskunnallamme on itsellä kolme lasta ja käymme viikottain heidän luonaan leikkimässä ja olemme muutenkin päivittäin tekemisissä. Neljäs kummi on paras ystäväni joka käy luonamme aina kun vain ehtii. Kuitenkin viikottain. Mulle on ihan sama ostelevatko kummit meidän lapsille lahjoja vai eivät. Kunhan ovat läsnä, sekä lapselle että aikuisille. Mulle nämä kummit (lukuun ottamatta tuota ensimmäistä) ovat myös tuki ja turva ja hyvin rakkaita ystäviä jotka auttavat jos on vaikeaa, se kuuluu ystävyyteen ja toimii myös toisin päin. Halusin lapselleni kummeiksi ihmisiä jotka ovat elämässä läsnä. Ja tämä paras ystäväni on kummina ja ystävänä sellainen tapaus että jos meille mieheni kanssa sattuisi jotain niin tahtoisin että hän ja hänen miehensä saisivat lapsemme/lastemme huoltajuuden.
Onpa kiva, että kummeja arvostetan. Itellä vanhin kummilapsi täytti just 30 v. ja tiedän hänen arvostavan niitä yhteisiä hetkiä, joita hänen pienenä ja nuorena ollessa vietimme. Tänäänkin hänen perheensä on tervetullut kotiini, ja yleensä kyynelsilmin heitämme jäähyväiset. Keskimmäinen kummilapsi täyttää kohta 16. Oli mahtava hetki olla siunaamassa tyttöä konfirmaatiotilaisuudessa. Molempien näiden vanhemmat ovat luottaneet, antaneet viettää aikaa, jopa hullutella. VAAN.. nuorimmainen pikkuneiti on justiin 1,5 v. suloinen kuin karamelli! Ongelma on siinä, että äiti pistää lapset (siskotyttö 5 v.) nukkumaan jo klo 17, joten työssäkäyvän sylikummin kanssa emme viikolla pääse käymän (kunnioitamme tässä kohtaa äidin tahtoa). Viikonlopppuisin, kun meilläkin olisi aikaa, äiti rahtaa molempia tenavia sirkukseen ja muihin menoihin, muiden ystävien luo, jotta emme varmasti tapaa. Tuntuu keljulta!
- ujhgty
olen miettinyt hieman samaa...olen ostellut kummilapselleni koka joulu ja syntymäpäivä lahjan, ja edellisen kerran siitä on kiitetty ehkä 6 vuotta sitten:( ajattelin, että jos nyt tänä vuonna laittaisin vain kortin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391