"Näkymätön mies"

Yritä keskustella miehesi kanssa. Kerro tunteistasi ja mitä häneltä haluat jne. Puhu, puhu ja puhu. Josko asiat ei muutu niin lähde kävelemään. Tai en minä voi sitä sanoa, kun en tiedä mitä sinä haluat suhteelta, mutta ei tuollainen minulle riittäisi... Tuntuu oudolta, että olette olleet yhdessä 9 vuotta ja nytkö vasta hän alkoi käyttäytyä näin? Voisiko johtua siis siitä, että häntä pelottaa lapsen tulo? Yritä nyt kuitenkin keskustella... Kuulostaa siltä kuin miehesi pakenisi ongelmiaan...

miehesi jotenkin on jännittynyt uudesta tulokkaasta...?voiko olla näin? olen lukenut monista neuvola oppaista ja kirjastokirjoista että mies saattaa käyttäytyä omituisesti kun on jännittynyt vauvan vuoksi.ja onhan tuo 9v pitkä aika yhteistä taivalta, muttei mikään aika ole liian pitkä sille, etteikö suhdetta voisi lopettaa sen käydessä AIVAN ylivoimaiseksi.Itse tilanteessasi (HELPPO SE ON SANOA!!) yrittäisin luultavasti vielä,mutta mieli olisi samalla lailla surkea ja kiukkuinen, enemmänkin :( voin vain kuvitella miten p*skalta sinusta tuntuu!! olisiko miehestä jonkinlaiseen syvälliseen keskusteluun? söisitte yhdessä ja täydellä vatsalla keskustelisitte asiat halki, ilman syyttelyä, ilman vihaisia ilmauksia? onhan olemassa myös kaikenlaisia parisuhde terapioita yms.Älä alistu huonoon kohteluun!!

Tilanteesi kuulostaa tutuhkolta; oma miehenikin tuntuu välillä viihtyvän poissa kotoa ärsyttävän paljon. Ei kuitenkaan juo, eikä tietääksnei valehtele, mutta jatkuva töissä olo ja muiden menojen ainainen tärkeysjärjestyksen 1.sija on ajoittain ottanut pannuun niin että tekee mieli kiukuta vakavasti. Olen kuitenkin ollut suurimmaksi osaksi hiljaa..

Tuosta miesten panikoinnista oli muistaakseni juttua jossakin noista neuvolasta saaduista opuksista ja ihan loogiseltahan se kuulostaa.
Mies kuvittelee, että kaikki "vapaus" loppuu lapsen syntymään ja ottaa nyt kaiken irti mitä voi. Se kuvitelma pitäisi saada rikottua pois.

Miehesi käytöstä en ala sen enempää analysoimaan, sinä hänet tunnet 9v ajalta parhaiten ja varmasti vaistoat jos jotakin on pahemmin pielessä.
Ota esille tuo panikoimisen yleisyys ja sano ääneen, ettei hän ole ainoa. Ehkä hokaisi alkaa etsimään "vertaistukea" ja muutenkin keskittymään asiaan enemmän...?

Itse tuppaan olemaan tiukkaa plaatua; menetin hermot kertaalleen tässä männä kesänä ja "vihelsin pelin poikki" (osaksi syytän hormonitornadoa, osaksi miestäni> oli niin paljon poissa);
kerroin, että minusta ei ole roikkumaan tilanteessa jossa kärsin vain koko ajan ja että olen valmis muuttamaan hetkeksi vaikka pois kokonaan. Saa miettiä rauhassa mitä elämältään tahtoo ja sitä, missä kohtaa arvojärjestystä minä ja vauva, kaikki tämä, ollaan.
Riitelyyn, huutamiseen ja raivoamiseen ei kannata lähteä; siitä on vain haittaa kaikille, myös vauvalle.
Ja tapahtui mukavia; mies pysähtyi miettimään ja tilanne on parantunut jonkin verran.
Korostin, että mitään ei ole pakko tehdä ja että omaa ääntä pitää kuunnella; en ala elämään kulississakaan.
Työkiireilleen ei mahda mitään ja vapaa-aika on kortilla, mutta on sentään keskittynyt raskauteen ja vauvaan enemmän kuin ennen.

Ole tiukka mutta reilu, ja ajattele nyt omaasi ja vauvanne parasta.
Ikuisessa stressissä elävä äiti on paljon huonompi juttu, kuin erosurua muutaman aikaa poteva.
Eronkin tullessa sinulla on lapsi johon keskittää kaikki huomio; se voi nyt kuulostaa kamalalta, mutta luulen eroprosessin olevan paljon helpompaa kuin sitä tajuaakaan.
Eikä mikään sano, että loppuiäksi ero tulee; miehesi tarvitsee nyt osoituksen rankemmalla kädellä ja sinulta pitäisi löytyä reilusti rohkeutta avata suusi ja ilmaista itsesi suorin sanoin. Pidän peukkuja katossa ja toivotan voimia ja rohkeutta :)

Kävi miten kävi, niin hemmottele nyt itseäsi niin paljon kuin vain on mahdollista.
Nautiskele stressin vastapainoksi nyt kaikin keinoin, mikä vain hyvältä tuntuu ja juttele vauvalle paljon; soita musiikkia, iltaisin tuutu-laulua ja päivisin lauleskele!
Mussuta herkkuja ja lillu kylvyssä/ota pitkiä suihkuja ja helli vartaloasi hyvillä tuoksuilla yms.
Taakka tuntuu paljon pienemmältä, kun kaikki huomio ei mene stressin purkuun ja miehesi miettimiseen. Kun olet itse rauhallinen ja hyvin voivassa kunnossa, on asian käsittelykin paljon helpompaa.

Ps. Saanko udella lasketua aikaasi? Samoilla viikoilla mennään..ihan vain uteliaisuuttani :) Meillä la on 28.11.

Jotenkin tuntuu että miehille tämä raskaus ei ole ollenkaan niin konkreettista kuin meille naisille, tietenkään.

Vaikka oma mieheni on todella mukavasti mukana koko jutussa niin silti huomaan aina että hän ei vain ymmärrä. Kovasti puhutaan ja kerron omista tuntemuksista, toinen niin kuuntelee ja yrittää myötäelää mutta silti hän ei vain voi ymmärtää. Vaikka haluaisi.

Mieheni on maailman kiltein ja vaatimattomin. Hän ei koskaan valita eikä ole sanonut minulle pahasti koko 7 vuoden yhdessä olon aikana. Tottakai kohtelen häntä yhtähyvin. Jouduimme käymään lapsettomuushoidot läpi ja nyt ollaan rv 32. En voisi enempää mieheltäni toivoa, hän oli suuri tuki hoidoissa ja ilman häntä ja hänen kannustusta en olisi uskaltanut niihin lähteäkkään.

Mutta huomaan että nämä kaikki, siis hoidot ja raskaus ovat hänelle ns. etappeja. Siis mies ajattelee esim. : Nyt ollaan hoidossa, toivotaan parasta... Hän ei mieti sitä kuitenkaan niin syvällisesti kuin naiset yleensä. Mennään asia kerrallaan ja katsotaan miten käy. Mies elää siinä hetkessä eikä missään muussa.

Monesti hän on sanonut että miettii enemmän kuin puhuu. Tavallaan tuo käyttäytyminen tekee miehestä niin urhean oloisen. Taito elää siinä hetkessä. Ja taito olla sopeutumiskykyinen.

Kyllähän se joskus tuntuu että välittääköhän se joissain tilanteissa mutta sitten huomaankin että hän ei vain mieti asioita niin pitkälle kuin minä. Ei hän osaa murehtia sellaisesta mitä ei ole tapahtunut. Minä osaan =)

Hän on pitänuy minua hyvänä ja hoitaa mutta ei onneksi liikaa. Jos olen kipeä niin pyydän ja saan apua mutta jos oma olo ok niin yritän antaa miehen olla rauhassa tai päinvastoin auttaa vuorostani häntä. Itsellänikin alkaa olla jo rajoituksia tekemisiin mutta ei vielä pahasti.

Puolestasi tuntuu kyllä kurjalle. Yhdessä käyminen ultrassa olisi niin ihana kokemus. Saatikka muu yhdessä tekeminen.

En osaa sanoa mikä auttaisi tuohon kotona pysymiseen. Onko mies aina ollut tuollainen? Omani on aikamoinen kotihiiri niin en osaa oikein edes kuvitella miten kurjalle sinusta tuntuu. Mieheni tekee kyllä paljon töitä, on yrittäjä joten harrastukset sun muut on karsiutunut ja kun kotona on niin sitten myös lepää ja rentoutuu.
Toiset ihmiset on kai vain niin meneväisiä.

Mutta olisi hienoa jos miehesi nyt pysähtyisi ja auttaisi sinua laittamaan kodin kuntoon. Kun saisitte ne hommat ja tulevan asukin tavarat paikoilleen niin kerkeäisitte vähän aikaa vielä lepäillä.

Vaikutat todella herttaiselle ja antipirttihirmulle jos näin voi edes sanoa =)

Luuletko että miehesi tajuaisi jos teet selväksi että tänään kun tulet töistä niin tehdään se ja se asia. Piste. Huomenna sama, niin kauan ennekuin koti on valmis. Ja kerrot mitä kaikkea
hankintoja pitää vielä tehdä. Laita se vaikka hakemaan kaupasta jotain lapselle tarkoitettua...

Sinulla alkaa niin viimeiset hetket olla menossa että jotain on tapahduttava ja pian. On vain ajan kysymys milloin vaavi syntyy ja joka tapauksessa tarvitset lepoa enemmän mitä lopumpaan raskaus etenee.

Paljon tsemppiä sinulle =) Toivottavasti saatte asiat kuntoon mahdollisimman pian.

Mistäs tiedät ettei mies petä? Tiedätkö yleensä kuinka moni mies käy vieraissa etenkin raskauden aikana ja kun lapsi on syntynyt? Sori nyt vaan mutta kannattaisi ehkä avata silmät (vai onko sittenkin parempi pitää ne kiinni..). Pettää voi nimittäin monessa paikassa, se ei useinkaan tapahdu minkään baarireissun jälkeen vaan ehkä keskellä kirkasta päivää "töissä".