Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn kaikilta, että mitä teette kun tulee sellainen yksinäinen ja ahdistava olo? Vaikka ei olisi energiaa eikä huvittaisi nähdä ketään niin pakotatteko itsenne vaan liikkeelle vai mitä teette?
Itsellä tuppaa tulemaan viikonloppuisin näitä ahdistuksia ja yksinäisyyden tunteita kun ei ole mitään pakottavaa tekemistä esim. työ. On siis ihan silkasta itsestä kiinni että miten sen ajan saa kulumaan. Eikä oikein kavereitakaan huvittaisi nähdä kun on tälläinen olotila päällä...
Monimutkaista, tiedän.
Ei vaan mikään kiinnosta mutta silti pitäisi saada parempi olo joten mikä neuvoksi?
Itsellä tuppaa tulemaan viikonloppuisin näitä ahdistuksia ja yksinäisyyden tunteita kun ei ole mitään pakottavaa tekemistä esim. työ. On siis ihan silkasta itsestä kiinni että miten sen ajan saa kulumaan. Eikä oikein kavereitakaan huvittaisi nähdä kun on tälläinen olotila päällä...
Monimutkaista, tiedän.
Ei vaan mikään kiinnosta mutta silti pitäisi saada parempi olo joten mikä neuvoksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla on viikonloput pahoja, etenkin sunnuntaina tuntuu välillä tyhjältä (venlafaksiini-pöhnästä) huolimatta.) Viikot menee onneksi pääpiirteittäin hyvin kun on päivisin seuraa ja toimintaa koulussa.
Vapaa-aikana harvoin tapaan kavereita, ehkä vain kerran viikossa tai harvemmin. Olisko sulle kuitenkin parempi viettää enemmän aikaa kavereidesi kanssa, jos vältyt siten ahdistukselta?
Minä yritän käydä joka ilta lenkillä ja se auttaa kun edes sen verran käy pihalla. Yritän opetella olemaan enemmän yhteudessä sieluuni ja saada sieltä rakkautta ja tarkoitusta elämään. Kun ei ole läheistä ystävää, pitänee alkaa viettää enemmän aikaa sielun kanssa. Toivottavasti tästä ei seuraa lataamokeikkaa.. Mutta ei auta kun alkaa rakastaa itseänsä yli kaiken ja löytää rakkaus sisältä sielustaan..
Mulla on vähän ristiriitaisia tuntemuksia noihin kavereihin toisinaan... Joskus niitä on ihan kiva nähdäkkin mutta joskus tuntuu että niitä näkee ihan liikaa. Johtuu varmaan osin siitä että meilla on vähän erilainen ajatusmaailma ja että mä koen olevani henkisesti "aikuisempi". :P Mikään perseeseen ammuttu tiukkapipo en kuitenkaan ole.
Työkavereitten kanssa tulee oikeastaan toimeen paremmin välillä ne ei sillä tavalla ole kavereita että mä niitten kanssa vapaa-aikana hengaisin. Ne on vaan hyviä tyyppejä joitten kanssa mä käyn samassa työpaikassa.
Mä en ole sitä tyyppiä joka tarvii toisten ihmisten seuraa koko ajan... Liiasta sosialisoimisesta mulle tulee vaan pää kipeäks. Uuvuttavaa moinen
Yleensä annan sen tunteen vain olla, kunnes se menee ohi jos on mennäkseen. Tuntuu että suuri osa pahasta olosta on itsensä syyllistäminen sen pahan olon takia. "Olen maailman eppäonnistunein ihminen, kun (ensinnäkin minulla ei ole seuraa ja toiseksi kun) en pysty pitämään pahaa oloa poissa." Ulkoilu auttaaa myös.
Teen tuntemuksesta mind-mapin jos nyt paperia on lähettyvillä. Omiin ahdistuskohtauksiin auttaa hieman kun epämääräinen paha olo on sekalaisina sanoina papereilla.
Sitä on vähän helpompi tarkastella ja miettiä mistä se on lähtöisin.
En siis tahdokkaan olla yksin mutta en myöskään missään ihmisvilinässä, silloin kaipaisin sellaista hiljaista olvaa seuraa jossa voisi vain olla . Tuntisi vain että toinen on läsnä ja tietää olostani mutta ei tuputa eikä tunge vaan kaikki lähtee minusta itsestäni.
musiikki sen verran tärkeä, että tylsistyneessä olotilassa alan yleensä aina soitella nuottejani läpi. Koskaan en tosin ole päässyt loppuun asti, kun mieli on jo kohonnut sen verran, että innostuu esim. katseleen telkkarista jotain tai vanhoja nauhoja läpi, mitä on videolle ottanut joskus kauan sitten ja jäänyt katsomatta tai lähden kävelylle tuonne rannalle tai... Musiikki vain innostaa minua niin paljon :) Jos on tylsä olo, niin soittelen aluksi surullisia kappaleita ja sitten pikkuhiljaa iloisempiakin tai jos olen jo valmiiksi iloinen, niin saatan myös innostua soittelemaan kaikkea mahdollista :) Ja en todellakaan ole mikään mestarisoittaja, mutta nuotteja vain on kiva plarata läpi ja soitella omaksi iloikseen, menee sitten miten menee. Jos ei huvitakaan itse soittaa, niin kuuntelen tunteisiin sopivia biisejä. Anssi Kelaa kuuntelen usein, jos joku ottaa oikein kamalasti päähän. En tiedä, mistä tuo valinta johtuu, mutta ehkä olen joskus suutuspäissäni vain sattunut kuulemaan radiosta Anssi Kelaa, niin siitä saanut alkunsa tuo "terapia" :)
vaan lähde reippaasti jonnekin kaverin luo käymään. Eihän siellä tarvitse olla kauaa.Sekin jo piristää kun jonkun kanssa juttelee.Ota siitä tapa vkon loppuisin aivan kuin menet töihin viikolla niin tapaat edes yhden kaverin vkonlopulla.Tai menet vaikka syömään jonkun kanssa,...
fiilisten mukaan. Lenkkeilen, teen kävelylenkkejä, pyöräilen, käyn uimassa, käyn joskus konsertissakin, luen lehtiä ja kirjoja, soitan äidille ja ystäville, käyn kaupugilla ja kaupoilla, käyn kaverin ja äidin luona luona jne.
samat ajatukset,olo usein ahdistunut eikä mikään kiinnosta. Mihinkään en viitsi lähteä kun ihmiset tuijottavat ja luulevat minun olevan onnellinen. Onnellisuus ja yksinäisyys eivät ole veljiä keskenään,molemmista saa maksaa katkeran hinnan.