Olen raskaana 24. viikolla, eli kuudennella kuulla. Aluksi olin innoissani tulevasta lapsesta, mutta en enää. Olen ajatellut että on varmaan parempi syödä muutama laatta unilääkkeitä kun kestää tulevaa. Lapsen isän kanssa meni melkein alussa jo poikki, ajattelin silloin selviäväni yksinkin. Aborttia en voi enää tehdä. Mä oon umpikujassa!! En halua synnyttää, enkä ajatellakaan adoptioo, eli mikä vaihtoehto jää jäljelle?? Ei muu kuin ikuinen uni.. Olen vasta 17 vuotias ja tulin vahingossa raskaaksi. Onko ketään joilla sama tilanne? En todellakaan tiedä mitä tehdä! Mulla olis vielä parhaat nuoruusvuodet jäljellä mutta ei oo enää. MITÄ PAHAA MÄ OON TEHNY!!!?
Kuollakko mielummin??
En kestä tätä
223067
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
En tiedä miten alottaisin mutta päällimäisenä pyörii mielessäni se että ala vain lopeta itseäsi. Uskon että tulet taatusti juttuun lapsesi kanssa sitten kun hän syntyy tai jos et jaksa hoitaa lasta, niin anna hänet adoptioon.
Minutkin on aikanaan äitini antanut adoptioon ja olen hänelle siitä aina kiitollinen, sain todella hyvän & rakastavan perheen josta myös olen onnellinen.
Myös itsekin - lapsettomana henkilönä - mielelläni haluaisin, jos en itse kykenekään lasta saamaan, adoptiolapsen. Antaisin hänelle hyvän kodin ja rakkautta. Tämä varmasti tulee ehkä liian äkkiä ja liian jyrkästi sanottuna, älä järkyty, mutta jos et itse jaksa hoitaa lastasi, niin voisin mielelläni ryhtyä tulevan lapsesi sijaisäidiksi. Koska on kulunut jo muutamia vuosia eikä vauvaa vain ole kuulunut, niin haluaisin mielelläni hoitaa pikkuista.
Täältä lapsesi taatusti saisi hyvän,
turvallisen ja rakastavan kodin.
Myös kokemusta minulla on pienistä, olen ammatiltani perhepäivähoitaja ja hoidan parhaillani pientä lapsukaista hänen kodissaan.
Jos haluat meilata minulle niin osoitteen voin antaa jatkokirjeessä.
Nyt kannattaa turvautua ystäviin,lähisukulaisiin...et ole yksin .
Kun vauva on syntynyt asiat järjestyvät varmasti...silloin tiedät mitä tehdä.
Jos aiot pitää vauvan,joudut luopumaan joksikin aikaa menoistasi koska vauva tarvitsee sinua.En kuitenkaan tarkoita että sinun pitäisi olla 24 tuntia /vrk sidottuna lapseesi.
Jos taas päädyt adoptioon...ajattele että rakastat vauvaasi niin paljon että haluat antaa hänelle hyvän kodin ja perheen.
Olet nyt paniikissa mutta usko minua kun sanon että varmasti saat kaiken järjestymään...kunhan et jää yksin vaan tosiaankin puhut asiasta neuvolassa...ystävillesi...vanhemmillesi...
Toivon sinulle lempeitä kesäpäiviä kasvavan masun kanssa.
Ps et varmasti ole ainoa jolle on käynyt noin...
olet vain totaalinen idiootti! ja taas syntyy yksi tuleva,heitteille jätetty mummon potkija erään sisäsiittoisen tolvanan huolimattomuuden vuoksi...HUHHUH! p.s synnytys muuten SATTUU aika saatanasti...
No kiitos sulle. Petti ehkäsy joten siks kävi näin. En halunnut tehdä aborttia aikaisemmin kun luulin että olen hyvä äiti vielä, mutta nyt kun olen todella tajunnut mitä on tapahtunut niin kaikki ei olekaan niin hyvin. Kiitos kuitenkin kaikille jotka lohdutti.
Ei se niin kamalaa oo sitten kun saat sen vauvan,vaikka se tuokin muutoksia elämääsi.Ehdit kyllä kypsyä koko ajan ja kun etsit tukea läheisiltäsi,se on enemmän kuin hyvin!Jos et ole muuten mikään hulttio ja laitapuolen kulkija,uskon,että sinusta tulee hyvä äiti,etkä silloin edes henno antaa lasta kenellekään,uskoisin näin!Nyt olet vaan masentunut,mutta kun etsit tukea vertaisryhmästä niin saat varmasti apua!Avioliitossakin saattaa tulla vahinkoja ja sellaistenkin lasten pitäsi olla yhtä rakkaita ja arvokkaita kuin niiden ns.toivottujen lasten.Vaikka isä ei olisi sinun tapauksessa mukana kuvioissa,aina on kumminkin joku joka välittää!Oon kaupungilla kulkiessani nähnyt monia nuoria äitejä,varmaan sinun ikäisiäsi ja mukavasti heillä näyttää menevän nuoruudestaan huolimatta.Tietysti lapsen kasvattaminen tuo mukanaan monia haasteita,mutta kyllä sinä siinä itsekin kasvat,lapsesi mukana!Tiedän erään nuoren naisen,joka synnytti 16-vuotiaana ekan lapsensa ja tuo lapsi on jo 12-vuotias.Vaikka lapsen isä ei ollut aluksi mukana kuvioissa,olen ymmärtänyt,että nykyään on ja ovat menneet naimisiin tämän naisen kanssa ja toisenkin lapsen ovat saaneet.Näinkin voi siis käydä,joten älä masennu!
tulet olemaan hyvä äiti...ei nuoruus ole mikään este sille =)
Eikä synnytys satu paljon kunhan pyydät puudutukset ajoissa...kyllä kaikki hyvin menee
vääränlaista auttamista!
Älä vaadi häntä olemaan hyvä! Siitähän koko homma kiikastaa! Hän kokee olevansa riittämätön.
Jos hän on tilansa ymmärtänyt, niin hyvä niin. Tilanteesta pitää vain selvitä nyt ulos. Turhaa ja vahingollista on yrittää palata takaisin...
ite 17 ja oon aina halunnu lapsen. mutta en ihan vielä . mutta lapsen synnyttyä ajattelet toisin ja apua saat varmasti. mun yhellä kaverilla 18v on nyt puolvuotias poika ja se on tosui onnellinen siitä. vaikka silloin odotus aikana se ei ollutkaan. Ja otan sen pienen pojan joka perjantai meille ni se saa viettää nuoruusvuosia. ja luulen että kyllä joku sinunkin lasta pitäää. kun haluat juhlia.
Pieni lapsonen kasvaa masussasi nyt kovaa vauhtia. Hän ei saanut valita tuleeko tänne vai ei, sinä sen päätit. Nyt kaduttaa, sehän tuossa nyt on, että mitään ei voi tehdä enää. Ja miksi nyt kuolla haluaisit ja samalla kuolisi tuo pieni vauva.Jos hänetkin pystyisit tappamaan(kamala sana), niin miksi et sitten pystyisi antamaan häntä rakastavaan kotiin?? Tuossa joku tarjoutui antamaan lapsellesi hyvän ja rakastavan kodin.. Oli kauniisti ajateltu. Jos sinä et yksin oikeasti jaksa etkä halua, niin sinun ei tarvitse. Jos ajattelisit tuota,vakavasti.Lapsellasi olisi turvallinen ja rakastava koti, johon häntä ainakin olisi odotettu.(sinä vielä haluaisit olla nuori ja mennä, eli eikö se olisi hyvä ratkaisu tähän tilanteeseen) Entä oma äitisi? Voisiko hän hoitaa lasta?olla tukenasi? Mieti oikeasti sitä adoptitota, jos koet, ettet jaksa. Eikä sinulla ole ketään, joka pitäisi huolen lapsesta kunnes olet täysi-ikäinen ja koet olevasi valmis ottamaan vastuun lapsestasi. Vastuuta se nimenomaan vaatii. Vanhemmuus vaatii paljon, mutta myös antaa. Itselläni on puolivuotias suloinen tyttö.
Ilmoittele, kuinka voit ja jaksat!
Kaikkea hyvää sinulle:)
Tervehdys...
Vaikka oletkin nuori ja tällä hetkellä peloisasi, niin olen melko varma että pääset peloistasi (ja saat ne takaisin vielä monta kertaa...)
Itse olen 24 ja synnytin 3,5 vuoden yrittämisen jälkeen iki ihanan tyttäreni. Olin viimeisen viikon raskaudesta sairaalassa raskausmyrkytyksen takia. Ja aina kun ilta tuli, minulle tuli kauheat katuma päälle fiilikset. Minua todella pelotti aivan sairaasti tuleva elämäni. Tulenko pärjäämään, ajattele jos saankin kauhean synnytyksen jälkeisen depiksen ja vain inhoan lastani...jossain vaiheessa tunisn jopa mustasukkaisuutta masussani kasvavaa lasta kohtaan. Olin sitä mieltä että kaikki sitten vaa hyysää ja paapoo vauvaa ja unohtaa minut kokonaan... Uskon että kaikki nämä epävarmat ja pelon tunteet valmistavat meitä vain.
Sillä sitten kuin vihdoin sain lapseni rinnalleni (synnytyksen ja suihkun ja osaston vaihdon jälkeen) niin se tunne mikä täytti mielen on sanoin kuvaamaton. Makaat sängyssä vauvasi rinnallasi ja vain käperryt sykkyrään ja nuuhkit vain vauvaasi, mieletöntä ikiomaa ihmettäsi...! Ja tiedät sydämmessäsi, että teitpä melkein mitä vaan niin tämä lapsesi ajattelee tuo on minun äitini ja rakastan häntä, ilman häntä en olisi olemassa. Eikö vain...
Ja mitä nuoruus vuosiin tulee, niin voin kertoa että ne ravintolat ja ravintola illat on samanlaiset myös parin vuoden päästä jolloin lapsesi on jo pari vuotias ja mummo varmasti ottaa yökylä hoitoon. Ja itse olet alle 20!
Paljon rakkautta ja voimia sinulle...
Ja muista kaikki tuntemasi tunteet ovat sallittuja ja salli itsellesi tunnemyrskyjen heittelyt...
Mukavaa kesän jatkoa kaikille lukijoille. =)
Aivan! minun kirjoittamasta viestistä sai nyt sellaisen kuvan, että suosittelen adoptiota vain, en tietenkään. Olen myös sitä mieltä, että kun saat lapsesi syliisi, niin olet vain onnellinen ja ihmeissäsi miten ihmeellinen tuo on, ja se on sinun. sinun omasi. rakas lapsesi, jonka sinä olet synnyttänyt.
Olisi kovin tärkeää, että sinulla olisi nyt odotusaikanakin joku, jonka kanssa voisit jutella noista mitä ihmeeliisimistäkin tunteista..:) raskaus saa naisessa aikaan kaikenlaista ja outojakin ajatuksia ja pelko tulevasta ob´n niistä varmasti yleisin, myös vanhemmilla ensimmäistä lastaan odottavilla. Kirjoittele vaikka tänne meille, minä ainakin vastailen (jos suinkin vain osaan..) sinulle, ihan vain kokemus tietoahan se on.
Niin kuin edellinenkin kirjoittaja sanoi, kyllä ne ravintolat siellä pysyvät. Ja luulenpa, ettei synnytyksen jälkeen niin tee mieli ihan heti mihinkään lähteäkään,sitä on niin ihmeissään ja onnellinen pienestä ihmeesttään, että haluaa olla jokahetki tämän lähellä. (toki on hyvä välillä käydä tuulettumassa ystävien kanssa:)
Minä olen 23 vuotias ja muutaman kerran kun olen ollut ystävien kanssa ulkona, mietin kuitenkin mitä se pikkuinen siellä mummulassa nyt tuumii.. Joka hetki hän on mielessäni. Tottakai. Mutta kyllä äideilläkin saa ja pitääkin olla muita kontakteja, kuin lapsi.
Kunpa sinullakin olisi äitisi, joka olisi tukenasi?
Joko olet tuntenut vauvasi liikkeet? sekin tunne on aivan mahtava. "täällä minä olen äiti.."
Voi hyvin! Ilmoittele itsestäsi:)
... no jos nyt tämä vaikka sattuis täyttä tosielämää olemaan niin. Niin sanoit itse tulleesi vahingossa raskaaksi, joten et halunnut lasta? (rivien välistä päättelin). No vahinko on nyt sitten mennyt jo pidemmälle, eikä ole enää mahdollista aborttiin, joten suosittelen adoptiota. Mutta älä nyt minua silmät ummessa kuuntele, koska en tiedä tilanteesta sen enempää kuin kerroit.
Paha mokahan tuo oli, mut mut sen maarittelu ei tietenkään auta yhtään vaan on katsottava jäljelle jääneitä kortteja. Mut täältä tulee varmasti kommentteja et pidä lapsi, kyllä pärjäät ja silleen, joka voi olla tottakin, mut todennäköistä on myös, ettei elämä mene parempaan suuntaan vaan jotain muuta. Ehkä adoptio tilanteessa tuntisit itsesi huonoksi äitiksi (normaalia kait). Mutta toisaalta saattaisit olla parempi äiti näin tehdessään. Pitää puntaroida aina resursseja (esim talvisodassa: Suomi tiesi omat resurssinsa eikä lähtenyt koskaan yltiöpäiseen hyökkäykseen, ja lopultahan Suomi joutui luovuttamaan Venäjälle alueitaan mutta kuitenkin Suomi käytännössä voitti sodan, koska sotaa jatkamalla olisi loppujen lopuksi tullut turpaan ja tylysti, kaikki olisi menetetty).
Jos tulee paha olo niin hommaappas jostain pyörätuoli ja vietäppä siinä vaikka viikko, huom. et saaliikuttaa jalkoja yhtään! Kahdeksannen päivän aamuna saat liikuttaa jalkoja, väittäisinpä tunteen olevan silloin edes vähän parempi. Ihmisillä vain on tapana ottaa jotkut vastoinkäymiset todella huonosti vastaan ja luopuvat lähes elämäntoivosta, näkemättä kuitenkaan muita positiivisia asioita "voit kävellä=pelata jalkapalloa, pyöräillä jne"... Olet vain mennyt pimeään nurkkaan, etkä näe muita hyviä asioita. Eihän tilanne helppo ole, muttei se noin vakava ainakaan ole.
Ei saa luovuttaa noin helposti. Koita ajatella juuri niitä positiivisia asioita elämässäsi. Elämä on helvetin vaikeaa. Se on tosi, mutta ei se varmasti kellään muulla ole sen helpompaa. Jokaisella on omat ongelmansa. Aina voi yrittää! Sillä ei ole väliä jos epäonnistuu, jos on kuitenkin yrittänyt kaikkensa. Ja silloin harvemmin epäonnistuu.
Olen varma, että sinusta tulee hyvä äiti ja onnellinen sellainen. Onnellisuus koostuu pienistä hetkistä. Niistä hetkistä joita vietät ihanan vauvasi kanssa. Kysy esimerkiksi äidiltäsi tai joltakin sukulaiselta, jos he voisivat auttaa sinua lapsen kasvatuksessa (tai adoptoida sen). Sinua saattaa myöhemmin kaduttaa, jos et voikaan pitää omaan lapseesi yhteyttä. Tilanteesi on kieltämättä vaikea, mutta ajattele sitä viatonta lasta joka syntyy tähän maailmaan. Hän rakastaa sinua kaikesta huolimatta.
Riehua ja bailata ehdit myöhemminkin. Muutaman vuoden päästä voi jo huoletta jättää lapsen hoitoon jos haluat itse päästä ulos tuulettumaan. Ei se elämä lopu siihen. Kanna vastuu tekemisistäsi. Eikö ole jännittävämpi katsoa mitä tapahtuu, kuin että vaipuisi ikuiseen uneen. Se olisi sama kuin jättäisi hyvän elokuvan kesken. Itse ainakin tahdon tietää mitä lopussa tapahtuu! =)
Voit halutessasi lähettää sähköpostia [email protected]
Hei! Minäkin olen 17 ja odotan vauvaa (rv 22). Tiedän, että olen nuori ja on paljon vastuuta, mutta en ole katunut sitä, että en ole tehnyt aborttia tai edes harkinnut sitä. Itse en ole kaivannut mitään taakse jäänyttä, se jää joskus kuitenkin. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että on parhaat vuodet elämättä? Ryyppäämistä ja poikien kanssa värkkäilyä? Minä join ja poltin ennen raskautta, mutta ei ole kyllä yhtään harmittanut, etten nyt voi juoda tai polttaa. Ei tarvi kärsiä aamulla krapulaa ja miettiä mitä tuli tehtyä. Ja ajttele sitten kun vauva syntyy. Se on sinulle seurana aina kun on yksinäistä. Ja sitä vartenhan me olemme olemassa, sillä lailla jätämme jälkemme maailmaan. Voithan sinä olla onnellinen vaikka sinulla onkin vauva, saatat olla vielä onnellisempi kuin ilman vauvaa. Yritä olla iloinen vauvastasi. Joskus se on varmasti tärkein asia elämässäsi.
kyllä sä pärjäät, usko pois!vaikka nyt ei siltä tuntuiskaan niin asioilla on aina taipumus selkiintyä, jossain vaiheessa. Sä olet vasta puolessa välissä raskautta ja sun mieli saattaa vielä muuttua sen aikana..raskauden aikana hormonit voi pistää mielialat sekasin ja senkin takia susta voi tuntua vielä kurjemmalta..mulla itelläni oli masennusta raskauden aikana ja välillä oli ihan toivoton olo...en tietenkään tarkoita että sun olos johtuis vaan hormoneista, mutta ne saattaa pahentaa sun oloas entisestään.mä itse synnytin lapseni keisarinleikkauksella kuukausi sitten, maailman söpöin pikku-ukko sieltä syntyi!=)itteäni kans pelotti raskaus aikana aika paljon että miten mä pärjään ja miten kestän sen mullistuksen elämässäni..mä en nimittäin tullut tarkoituksella raskaaksi vaan jouduin käymään aika kovan kriisin läpi ennen kuin pystyin iloitsemaan raskaudestanija hyväksymään tosiasian että musta tulee äiti.jos et ole vielä käynyt, niin käy ihmeessä nuoretaidit.net sivuilla, siellä on teiniäitien kertomuksia ja keskustelufoorumi, ehkä sieltä löydät apua!?paljon voimia sulle, kyllä sä pärjäät ja jaksat, ja sä et varmasti tule olemaan yksin vauvasi kanssa vaikkei isä olekkaan kuvioissa, eiköhän vauvalle hoitajia ja sulle tukijoita riitä, jolloin säkin saat välillä hengähtää ja viettää vapaa iltoja!ei se vauvan saaminen ole pelkkää menetystä, siitä myös saa paljon itse!
vanha sanonta kuuluu: jos haluaa naida saa myös
kehtoa tuudittaa..sitäköhän sä olisit tehnyt?????
kokenut...tulin 17-kesäisenä raskaaksi. mies, poikanen vasta, jätti pian. vei huonekalut ja kaiken mennessänsä. odotusajan olin totaalisen yksin, mitä nyt kävin syöpäsairasta äitiäni hoitamassa. äitini kuoli, isääni ei ollut mitään suhteita..syntyi lapsi, vammainen lapsi. elämä oli yhtä helvettiä aina siihen asti kun sain lopulta taisteltua itselleni omaishoitajan palkan ja lapselleni oikean kuntoutuksen ja oikean koulun. viranomaisten kanssa saa tapella joka asiasta, lapselle on nyt vasta järjestynyt kuntoutuskeskuksesta aikoja, niin että pääsen kerran kolmessa kuukaudessa pitämään yhden vapaan viikonlopun ( ne kuluvat nukkuessa ).
rahaa ei tule mistään ( omaishoitajan palkka on TOSI olematon, vaikka teen todella töitä 24 h/vrk ). kesäaikana saan leipää keräämällä pulloja jotka vien palautukseen, kun lapsi on toimintaterapiassa tai muualla kuntoutuksessa.
lapsen isää ei ole näkynyt, enkä minäkään näyttäytyisi, jos olisin hän.
Oletko puhunut neuvolassa ajatuksistasi, peloistasi, jaksamisestasi? Hyvä ja ammattitaitoinen terv.hoitaja suhtautuu ongelmiisi asiallisesti ja auttaa ja neuvoo.
Asutko yksin, vai vanhempiesi luona? Jos asut yksin, kannattaa pyytää kodinhoitaja-apua heti kun vauvan kanssa tulet kotiin. Jos hoitoapua ei ole saatavilla, esim. mummolaa tms., jotta voisit hengähtää ja viettää hetken omaa aikaa ja nuoruutta, kysy sijaisperhettä lapsellesi esim. kerran kuussa viikonloppuisin. On varsin normaalia käytäntöä muissakin kuin yh.perheissä. Eli lapsi menee sovittuina ajanjaksoina ko. perheeseen ja perhe saa pienen korvauksen joko sossun tai Pelastakaa Lapset tai jonkun muun vastaavan kautta. VOi olla viikolla, viikonloppuna, lomilla jne. Kovin vauvaa ei tietenkään, mutta sitten kun muksu on isompi.
Et sä ole mitään pahaa tehnyt.. ja on hyvin ymmärrettävää että mietit kyseisiä vaihtoehtoja.. Mutta ei se ole ainut vaihtoehto... Muistan kun itse tulin raskaaksi ja oksensin 5 kuukautta ja laihduin ja oksensin silloin ajattelin et enää jaksa tätä paskaa mut ystävät ja perhe kannusti mua tajuttomasti... Ajattelin kun makasin tiputuksessa et on ryhdistyttävä ja tosiaan tsempattava.. Kun se vaavi vihdoin syntyi neljä päivää myöhässä sillo sekuntilla unohdin oksentamisen ja närästykset.. Se tunne.. Meen aivan kananlihalle kun ajattelen sitä.. Toivottavasti sinä saat tukea lähipiiriltäsi ja meiltä kaikilta keskustelijoilta.. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia.. Näytä kaikille että olet sisukas nainen!!
Voimia ja rakkautta sinnepäin.. =)
ja hormoonit hyrräävät lujaa.
Siinä syy tämän hetkiseen tuntemukseesi.
Tulet jaksamaan vallan mainiosti ihanan
vauvasi kanssa.
Onko äitisi lähellä, saat varmasti tukea :))
Tsemppiä odotukseen, joskus vielä naureskelet
näitä pelon tunteita.
Niin se meillä naisilla menee.
miksi et hakenut katumuspillereitä? edes varmuuden vuoksi? nyt on myöhäistä katua. mitkä ihmeen parhaat vuodet menetetty? nehän sinulla on vasta edessä! ehdit mennä myöhemminkin. koita nyt nauttia raskaudestasi ja tulevasta lapsestasi. muista että olet hänelle korvaamaton!!!
OISKO ehkä kannattanut miettiä vähän tarkemmin alussa? Pentuhan olet vielä itsekin. Tyhmyydestä sakotetaan ja varmaan mutsis saa kasvattaa lapsesi. Aikuistu siis hyvän sään aikana.
Kyllä lapsen kanssa selviää, ja varmasti pystyt siihen itseki, kuhan saat pääs kuntoon. Muuten ehkä kannattaa miettiä adotiota.
Seuraavalla kerralla käytä ehkäisyä ja katumuspillereitä.