Viikko efexoria takana..

Kyllä ne tunteet tulevat takaisin. Ota nyt vaan kaikki "ilo" irti siitä, että saat hommat hoidettua. Itselläni meni useita kuukausia hieman robottina, mutta sillä pääsin takaisin rytmiin ja se kai on nimenomaan efexorin tarkoituskin. Pistetään tunteet ensin syrjään siksi aikaa kun saadaan arki toimimaan ja sitten voi pikku hiljaa antaa tunteiden tulla takaisin. Olihan se vähän tyhmää, kun ei edes naurattanut mikään. Joutui sopivissa paikoissa muodon vuoksi sanomaan hehheh tai voivoi, ettei loukkaisi ketään:)

Ajattele niin, että ehdit vaikka kuinka paljon vielä nauraa ja itkeä ja tuntea vaikka mitä, mutta nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada arki takaisin raiteilleen ja itsesi takaisin "ruotuun".

Kyllä ne lapset ja miehesi pientä haahuilua sen aikaa kestävät. Varsinkin jos selität asian. Isommille lapsille ainakin voi vaikka sanoa, että äiti syö tällaisia lääkkeitä, mitkä vähän tylsistyttävät, mutta ne auttavat sitten muuhun.

Kyllä lapsillekin on parempi tylsä ruokaa laittava äiti, kuin sängyn pohjalla itkevä.

Paranemisia sulle ja voimia koko perheelle!!

Jep. Itsellä meni koko viime talvi (marraskuusta huhtikuuhun) täydellissä tunnehorroksessa. Ei surua, mutta ei suurempaa iloakaan. Ei mitään. Tyhjyyttä. Monesti olisin halunnut itkeä sitä onttoa tunnetta sisälläni, mutta en pystynyt! Enkä oikeastaan muista viime talvesta mitään. Sitä eli niin päivästä toiseen, turtuneena ja tukahdutettuna. Itselläni oli vielä isompi annostuskin, 150 mg.

En ole tyytyväinen. Onneksi ymmärsin lopettaa kyseisen lääkkeen. Se ei todellakaan minulle sopinut.

Otin lääkäristä tuollaisen punaisen potilasohjeen Efexorista. Siinä lukee mm:

"Efexor Depot parantaa masentunutta mielialaa ja siihen liittyvää ahdistuneisuutta ohjaamalla näiden välittäjäaineiden (serotoniin ja noradrenaliini) toimintaa terveeseen suuntaan.

Efe ei muuta persoonallisuuttasi, se ei turrutta eikä siihen kehity riippuvuutta".

Pian tulee vuosi täyteen kun olen ollut efen turruttamana. Ahdistus meni tosi pahaksi ennen kun sain tämän. Aloitettiin 75 mg:lla ja aika pian se alkoi vaikuttaa. Muutos oli uskomaton. Mulla on vielä puhelimessa pari tekstaria tallessa jotka lähetin ystävälleni tämän lääkkeen aloituksen jälkeen.

Ensimmäinen viesti:
"Tällainen ahdistusvapaa elämä tuntuu elettävältä. Vaikka onhan se aika rankkaa kun lääkkeillä tapetaan, tai ainakin loivennetaan tunteita".

Toinen viesti:
"Ai että on ahdistusvapaa olo. En halua enää niitä synkkiä, epätoivoisia tunteita. Tämäkö uusi lääke on pelastus".

Nuo viestit kuvaavat hyvin sitä, kuinka pääsin eroon ahdistuksesta. Pari viikkoa aiemmin olin lyhyen aikaa suljetullakin.

Toivotaan että miehesi ymmärtää että käytöksesi johtuu Efestä. Itse löysin itkemisen kyvyn lääkkeen myötä. Tosin viimeaikoina ei ole enää itkettänyt, ehkä se itku oli vapautus vuosien tukahdetusta tuskasta.
Minulla on hoitoneuvottelu marraskuun lopulla ja siellä varmasti puhutaan lääkken tarpeellisuudesta. Minun on vaikea tietää milloin saan jättää sen pois. Tiedän että vieroitusoireet tulevat olemaan kohtalaisia, koska olen joskus tehnyt luvattomia lääkkettömiä päiviä. Seurauksena on ollut sähköiskun tapaisia iskuja päästä varpaisiin. Mutta en ole turha kivusta valittaja, ne tulee sitten ajallaan. Näinä luvattomina lääkkeettöminä päivinä olen lisäksi tuntenut jännää "keveyttä". Siitä olenkin päätellyt että venlafaksiini aiheuttaa päähän sen turran tunteen, joka ainakin minulla on ollut poissa jo lääkkettöminä päivinä. Tietysti siinä on vaarana että ahdistus ja masennus palaisi, jos ei se Efen tunne-esto ole voimassa.
Mulla on mennyt noin puolen vuoden ajan 150 mg päivässä, ja olisi mahtavaa ettei annostusta tarvitsisi enää nostaa.
Pelkään jääväni yksin, ilman vaimoa loppuelämäkseni, mutta jotenkin tämän lääkkeen avulla sekään pelko ei pääse ahdistuksen tasolle. Lisäksi pystyn paremmin olemaan normaaleiden, parisuhteissä olevien ihmisten joukossa. Ennen lääkettä saattoi ahdistuskohtaus lähteä käyntiin nähdessäni oikein onnellisia pareja. Kierre oli sellainen että aloin pitää itseäni ihan paskana, viallisena koska en löydä elämänkumppania ja harhailen yksin. Voi olla että joudun käyttämään jotakin psyykenlääkettä lopun elämää. Olen ollut aina hyvin herkkä ja ehkäpä siksi juuri koen asioita niin herkästi, että tarvitsen jonkin tropin latistamaan tunteita. Tosin en tiedä onko ahdistuneisuus kytköksissä vain minun sairastamaan vakavaan masennustilaan. On tässä kuitenkin koettu helvetisti rankkoja asioita ja oltu hyvin lähellä jo viimeistä matkaa, mutta jokin on vetänyt takaisin kohti elämää..

Toivon sinulle aurinkoisia päiviä ja parempaa tulevaa! :)

Ystävällisin terveisin
Yleinen vuodattaja

Apteekintyttö korostamalla korosti että pitää syödä hyvin ennen Efexorin ottamista. Huonolla syönnillä se minun kohdallani tekee olon entistäkin poissaolevaksi. Tuntuu että voi kävellä keskellä kaupunkia, noteeraamatta juuri ketään vastaantulijoita. Olen kyllä joskus miettinyt että jos joku kiinnittäisi huomionsa minuun, näyttäisinköhän olevani ihan selvinpäin. Pahinta olisi jos näyttäisin vetäneeni vaikkapa piriä. Tosin ei minulla ole kokemusta laittomista huumeista, mutta aina välillä Efexorin ansioista voi vaipua vain omaan maailmaansa.

Aloitin efexorin syönnin viime huhtikuussa paniikkihäiriön ja uupumuksen hoitoon. Ajauduin aika kauheaan tilanteeseen lyhyen ajan sisällä(viime vuoden lopulla ja alkuvuonna), kun henkkoht elämässä oli kaikenlaisia itsetunto-ongelmia ja monenlaisten huonojen asioiden kasautumista...Liikutin itseni fyysisesti pahaa ylikuntoa vastaavaan tilaan, kun purin urheiluun pahaa oloani. Lopulta kroppa väsähti ja oli pakko pysähtyä miettimään. En alottanu lääkkeen syöntiä kuin vasta pari kuukautta väsähtämisen jälkeen ku hidas toipuminen ja paniikkihäiriöiden jatkuminen alkoi ottaa päähän :) Efexor kyllä turrutti alussa ajatukset niin hyvin että pystyin keskittyä pelkästään nukkumiseen ja lepoon. Pikkuhiljaa kunnon kohotessa ja fyysisten oireiden helpottaessa myös mieli koheni ja nyt olen niin hyvässä kunnossa että lopettelen lääkitystä. Ja elämä tuntuu tuhatkertaa ihanemmalta kuin milloinkaan ennen tätä vuotta...Vaikka tämä vuosi on ollut vaikea.
Mulla on ollu efexorin sivuvaikutuksina väsymystä, silmissä jännää arkuutta, ja ruoka ei oo maistunu kovin hyvin. Odottelen sitä aikaa innolla, kun pääsen kokonaan efexorista erilleen, vaikka siitä on ollu mulle tosi paljon apua...
En seurustele, joten ei ole tarvinnut ajatella mitään läheisyyteen liittyviä asioita. Mutta läheisten tuki ja huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeitä mielenrauhan saamisessa, joten kannattaa ainakin yrittää nauttia hellyydestä ja pienistä asioista.
Mielen turtuneisuutta kannattaa alkaa availla pienillä mielihyvää tuottavilla jutuilla esim. uusi harrastus(kannattaa kokeilla maalaamista =))
Ja ehdottomasti kannattaa puhua asioista jollekin ulkopuoliselle ammatti-ihmiselle jos on sellaisia juttuja esim menneisyydestä joista tuntuu olevan vaikeuksia päästä irti.
Elämästä on toisinaan vaikea repiä huumoria irti, mutta jo sekin saa aikaan hyvät naurut kun vertailee kaverin kanssa lääkenappien nimiä ja määrää...Tsemppiä!
Paistaa se aurinko loppujenlopuksi risukasaankin =)