Hei! Haluaisin yliopistoon (Tku tai Hki) lukemaan espanjaa pääaineena, ja mietin millaisella pohjalla sinne "mennään"? Itse olen asunut vuoden espanjassa, jota ennen luin puoli vuotta espanjaa kansanopistossa 5h/vko. Pystyn puhumaan jokapäiväisistä asioista ja ymmärrän paljon esp.kielisistä sarjoista ja musiikista. Puhun melko sujuvasti mutta verbien kaikki aikamuodot ei suju :( Mietin millaisia opintoja tulisi tehdä ennen kuin pääsee yliopistoon sisään? Koulussa vahvuutenani oli kaikki kielet äidinkieli ja rakastan espanjan kieltä ja kulttuuria. Kertokaa kenellä on kokemusta! Mistä aloittaa?! Asun treella mutta en löytänyt avoimesta yliopistosta tarjontaa.
mikä pohja yo-espanjaan?
3
654
Vastaukset
- estudiante
Opiskelen espanjaa Turussa, ja porukkaa on ihan laidasta laitaan. Monet on olleet vaihtarina, mutta myös lukion/muun opiston käyneitä on.
Opiskelijavalinnassa puolet valitaan pelkällä pääsykokeella ja toiset puolet kokeen sekä yo-todistuksen perusteella.
Riippuu tietenkin muiden hakijoiden tasosta, mutta veikkaisin että tuon kuvauksesi perusteella sulla on erittäin hyvät mahikset päästä sisään!
Siitä vain kielioppia kertaamaan ja sitten keväämmällä pääsykoekirjaa selailemaan. ¡Buena suerte!- el sol
kiitos kannustavasta vastauksesta, sait muhun lisää intoa :) Vielä toivon lisää vastauksia! Gracias!
- solo yo
Moi! Mulla on sen verran kokemusta Espanjasta, että asuin siellä vuoden ja luin sitä vielä lukiossa. Kirjoitinkin siitä lonkalta b:n. Oikeassa olet, Espanjan kieli ja kulttuuri on tosi mielenkiintoista opiskeltavaa! Mä toivotan sulle kaikkea onnea opinnoissa, valitettavasti en voi kertoa noista jatko-opintomahdollisuuksista koska niistä mulla ei ole kokemusta, mutta en usko, että sinulla on hirveästi vaikeuksia saada jatko-opinto paikkaa tuolta pohjalta. Vuosi Espanjassa kyllä opettaa. Miten olisi, että menet sinne vielä vaikka kesäksi palauttelemaan kieltä muistiin niin on syksyllä helppo aloittaa opinnot. Toivottavasti pääset niihin kiinni. Onnee sulle jatkoon! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.623772Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883149Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin802378Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m681375- 891223
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401151Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55995- 47972