Mikä vikana?

Miesystävälläni on outoja mielialanvaihteluita; Välillä hän on iloinen ja ystävällinen ja toisinaan taas todella ärtyisä ja räjähdysaltis. Välillä, joskin harvemmin nykyään kuin seurustelumme alussa ( 5v sitten) hän saattaa kimpaantua siitä, että läikyttää lasista vettä lattialle, silloin lentää lasi ja muut irtotavarat ympäriltä. Olen lukenut maanis-depressiivisyydestä , mutta minusta se ei sovi tähän kuvaan.

Hän on muuttunut viimevuosina todella erakoituneeksi, ei käy töissä, harvoin edes kaupassa. Valittaa huonoa itsetuntoa, mutta käyttäytyy todella tyrannimaisesti , ei lainkaan alistuneesti kuten huonon itsetunnon omaavat yleensä. Itsetuntoaan valittaessaan olen joskus kysynyt ovatko hänen vanhempansa koskaan kehuneet häntä, antaneet positiivista palautetta, vastaus on ei. Uskon myös siihen kun olen seurannut heidän välejään. Välit vanheempiin ovat jotenkin etäiset, ei lainkaan sellaiset kuten "normaaleilla ihmisillä". Hän käyttäytyy ja puhuu myös heille perin tökerösti, mitä ei tuon ikäisen miehen enään kuuluisi puhua omille vanhemmilleen.

Lapsena häntä on kuritettu fyysesti, ja on ilmeisesti ollut jotenkin väliinputoaja neljästä lapsesta.

Lapsuudesta ilmeisesti heijastuu hänen ongelmanratkaisu tekniikkansakin. Hän ei osaa puhua asioista , niinkuin aikuisetihmiset. Vaan sulkeutuu, kiukuttelee ja kiukku purkaantuu joskus riehumisena.

Ja yksi piirre vielä, hän puhuu kovin usein päälle. Jos aloitan kertoa hänelle jotain esim. työpäiväni tapahtumista , hän saattaa vetäistä päälle jotain sellaista mitä olisi voinut kertoa myöhemminkin, esim ;Kyllä sitä taitaa kohta lunta sataa ! Todella turhauttavaa.

Hän ei ilmaise mielipiteitään sellaisista asioista joista valtaosa ihmisistä puhuu. Häntä ei kiinnosta maailman meno, ei uutiset. Hän ei tiedä minkänimisiä henkilöitä on maamme johdossa. Edellisen kerroin siksi, että kuuluu aikalailla perussivistykseen, mutta ei hänen.

Hänellä on diagnosoitu sosiaalisten tilanteidenpelko, mutta minusta tässä on nyt jotain muutakin. Mutta tuskin hän itse nyt menee kertomaan psykologille käyttäytymisestään, hän tuskin ongelmaa huomaa. Kuka sen sitten voi tehdä? Voiko psykologin kanssa keskustella jonkun toisen tilanteesta, niin ette ao. ole itse mukana?

Asiallisista vastauksista kiitos jo etukäteen.
0136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

CEliana kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu