kamalaa olla

kaurispete

Te jotka olette asiaan perehtyneet niin kertokaa ihmeessä, mistä vois johtua, että minä en ole onnistunut rakentamaan pitkäaikaista parisuhdett? Naisia on ollut vaikka kuinka. Ne naiset joiden kanssa minulla on ollut hyvä olla ovat lopettaneet suhteen aika varhaisessa vaiheessa. Syitä ovat kertoneet varmaan sata erilaista.
Ja tietenkin olen myös itse lopettanut sellaiset suhteet jotka eivät tuottaneet sitä mitä niiltä odotin. Onko horoskooppimerkkini, tämä kauris (8.1), niin vaikea vai olenko itse outo persoonallisuus?
Nopeasti mietittynä olen kokeillut ystävyyden toimimista kaikkien merkkien kanssa (35 vuoden aikana). Erakoitumiseni on alkanut lisääntymään joten toteutuuko vanha sanonta; luu jää valikoivan käteen.

32

4708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikä meissä on?

      Ikää vielä muutama vuosi lisää, olen nainen ja suhteita on ollut kaikkea mahdollista 13 vuoden ja yhden tunnin väliltä.

      Olen saanut kuulla olevani kylmä, kova, laskelmoiva, materialistinen, liian fyysinen (!!!), liian kunnianhimoinen naiseksi tai liian urheiluhullu (lätkä tai formulat = suu kiinni). Ja ihan naisen näköinen olen, vielä hyvärunkoiseksikin kehuttu.

      Edelleen odotan, että jossain on tarpeeksi vahva mies minuakin varten. Jospa olemme liian vahvoja ja siten emme herätä mitään suojelun- tai auttamisenhalua? Kaikenmaailman luuserit jopa kiven sisästä iskevät naisia, jotka haluavat auttaa ja parantaa miehen/maailmaa.

      Oletko jo kokeillut heittäytyä vähän avuttomaksi? Minusta ei kyllä sitä avutonta blondia saa tekemälläkään, joten ihmettä odottelen...

      • kaurispete

        kerrot tuttua tarinaa. Olet muuten oikeassa kun kirjoitat tuosta vahvasta persoonallisuudesta. Taitaa olla niin, että meidän tyyppisille kauriille pitää olla tasavahva kumppani. Mutta... onhan meissä se taiteellinen ja herkkä puolikin, se luovuus. Sen löytää se joka haluaa ja uskaltaa.

      • Myös itsenäisyyden "vi...
        kaurispete kirjoitti:

        Kauriitahan on vaikea, jos ei mahdottomuus "kahlita". Haluavat mennä omia polkujaan.
        Jostain aikoinaan luin, että 2 kaurista tulisi hyvin juttuun keskenään. Ei omakohtaisia kokemuksia, tuttavapiirissä pari. Toisilla synkkaa hyvin, toinen pari erosi, ovat kavereita edelleen.
        Yksinäisyyden kaipuu, ja erakoituminen aika yleistä, luulisin. (esim.Loiri, Elvis )

      • kaurispete
        Myös itsenäisyyden "vi... kirjoitti:

        Kauriitahan on vaikea, jos ei mahdottomuus "kahlita". Haluavat mennä omia polkujaan.
        Jostain aikoinaan luin, että 2 kaurista tulisi hyvin juttuun keskenään. Ei omakohtaisia kokemuksia, tuttavapiirissä pari. Toisilla synkkaa hyvin, toinen pari erosi, ovat kavereita edelleen.
        Yksinäisyyden kaipuu, ja erakoituminen aika yleistä, luulisin. (esim.Loiri, Elvis )

        tuossakin haastelet, vaikeita ollaan tai ainakin suurinosa taitaa olla. Meillä on Elviksen kanssa sama syntymäpäivä ... are you lonesome tonight...

      • ....
        kaurispete kirjoitti:

        tuossakin haastelet, vaikeita ollaan tai ainakin suurinosa taitaa olla. Meillä on Elviksen kanssa sama syntymäpäivä ... are you lonesome tonight...

        kuules kaurispete.te mieskaurihit olette liian dominoivia läheisten suhteen!vaikka tiedän että teilläkin on lämmin ja hellä sydän..käyttäkää sitä sen mökötyksen tai sanomisen tarpeen sijaan!kauris peittää heikkouttaan silläkin uhalla että menettäisi jotain arvokasta,mutta hei,näyttää heikkouttaan on yllättäen vahvuutta ja se sitäpaitsi sulattaa sydämiä=)tv naiskauris ja ylpeä siitä!=)))

    • Ice Capricorn

      Meikäläisen suhteet eivät kestä. Tosin se olen aina minä joka pistää homman poikki. Järki sanoo, että mua ei vain ole tarkoitettu parisuhteeseen, mutta hölmö sydän haluaisi uskoa, että vielä joskus tapaan sen naisen, jonka kanssa haluan olla päivieni loppuun saakka.

      Mutta vain typerykset rakastuvat. Tunteet tekevät ihmisestä heikon ja estävät ajattelemasta selkeästi. Ja mä en pidä heikkoudesta. Moni nainen on yrittänyt sulattaa minut, mutta tammikuinen routa on liian kylmä ja kova...

      • kaurispete

        oivallettu tuo routa. Minulla oli pitkä suhde Kirsi ( routa) nimisen naisen kanssa, vaan ei se... kään pelittänyt kuin kaksi lasta joita hoidetaan nykyään yhteishuoltajuudessa ja minä maksan apuja. Onkohan se sitten niin, että kauriin rakkaus on itserakkaus? Oliko Marlon Brandokin kauris? Hän se oli varsinainen narsisti.

    • scorpionez

      pitkä suhde takana kauriin kanssa, kyllä meillä meni hyvin siihen asti kunnes kuningas-alkoholi tuli miehelle tärkeimmäksi siihen loppui, 16-vuotta kestänyt suhde.

      Itse vaadin mieheltä vahvuutta ja itsenäisyyttä, minun mieheni ei saa olla heikko eikä narussa talutettava.

      Nytkin seurustelen kauriin kanssa (yllättäen), ja olemme molemmat välillä yksinäisyyteen vetäytyviä, mutta kuitenkin salaa sitä läheisyyttä ja hellyyttä kaipaavia. Viihdymme hyvin yhdessä, voimme istua kynttilän valossa ihan hiljaa ja vain olla.

      Enkä sanoisi että te olette kylmiä, kovia, itsekkäitä, vaan herkkiä, helliä ja avuliaita.

    • yks kauris

      En vain pysty kuvitella itseäni parisuhteeseen ja tyttöystäväksi. En ainakaan "perinteisellä" tavalla.
      Olen jotenkin etäinen muihin ihmisiin. Harva pääsee lähelleni niin että tuntisi minut.
      Eikä suhteeni ikinä kehity kovinkaan pitkälle. Ne jäävät vain pinnallisiksi.
      En silti halua olla yksin! Mutta jotain hiton vikaa minussa...

      • Tunturikauris

        Ei sinussa muuta vikaa ole kuin ,että et ole tarpeeksi aikuinen sitoutumaan ,siksi et halua suhteesta liikoja ,sinulla vielä ilmeisesti identiteettisi haku päällä.

    • Vanha Kauris

      Kaurishan on analysoija eli olet varmaan pohtinut, miksi naiset ovat jättäneet sinut - uskon, että löydät jonkun yksisittäisen selittäjän asialle, vaikka et sitä helposti itsellesi myönnä.

      Ruikutus on turhaa - senhän me Kauriit tiedämme! Me olemme olemme outo merkki vaateinemme, käsityksinemme - äly hallitsee kaikkea tekemisiämme. Haluamme kumppanin, joka vastaa älylliseen haasteeseemme ja jos saamme siihen vastauksen, voimme lähteä rakentamaan suhdetta kaikenpuolisen tasa-arvon puitteissa. Paljon puhutaan tasa-arvosta sukupuolten välillä, mutta juuri Kauris olettaa sitä kumppaniltaan, olipa tämä mies tai nainen. KaurisM:hen mielestä naisen on oltava yhtä vahva ja pystyttävä kaikissa suorituksissaan samaan kuin hän ja sama pätee varmasti myös KaurisN:kin kohdalla

      Me olemme omaa vapauttamme arvostava merkki ja siksi meidän on vaikea löytää sopivaa kumppania, joka antaisi meille tuo vapauden mahdollisuuden. Käsite "vapaus" ei tarkoita, että olisimme kumppanillemme uskottomia, vaan sitä että, kumppanimme on meidän kanssamme niin hyvinä kuin huonoina aikoina kuten vihkikaavassa todetaan eikä sido meitä omien käsitystensä mukaan, vaan ymmärtää vaikean persoonallisuutemme ja ei ole turhasta mustasukkainen. Menikö vaikeaksi ymmärtää ;=)

    • ZIRO

      Viestisi sai ja jäi hymyilyttämään... sama tunne, jännä vain lukea se tuosta noin konkreettisesti. Olen myös kauris, nainen tosin. Mulle yksi kaveri kiteytti kyseisen ongelmani et "sä oot kaunis ja sinkku, eli sä olet joko VAIKEA TAI VALIKOIVA!!! " Taidan olla vähän kumpaakin ? ; ) Pidetäänhän siis lippu korkealla!!!

      • eläminen

        (keski-ikäisenä) ei ainakaan minusta ole ollenkaan kamalaa.

        En ole mielestäni vaikea enkä valikoiva enkä erityisen itsekäskään. Palaset eivät vaan ole loksahtaneet paikalleen.

        Mihinkään "puolivillaiseen" parisuhteeseen tai parisuhdekokeiluun en ryhdy vain siksi, että pariutuminen jossain elämänvaiheessa kuuluu ikään kuin asiaan. :)

        Olen ajatellut, että minä olen minä enkä edes yritä olla joku muu tai elää jonkun vakiokaavan mukaan. Jos jään ikisinkuksi niin asia sitten on yksinkertaisesti niin.

        jk Zirolle: Joskus liehuu lippu joskus viiri, mutta liehuu joka tapuksessa.

      • kanssa...
        eläminen kirjoitti:

        ..on vaikeaa.

        Seurusteltiin vuosi. Suhteesta jäi tunne, että mies ei oikeastaan päästänyt ikinä lähelleen, eikä edes halunnut opetella todella tuntemaan minua.

        Hän oli luotettava ja kaikin puolin hänellä oli asiat muutoin ok, mutta minulle jäi sellainen kuva, että henkisesti hän on kylmä ja etäinen.

        Jotain perustavaa meidän suhteesta puuttui, sellaista, mitä rakastavassa ja avoimessa ihmissuhteessa on.

      • lukea,
        kanssa... kirjoitti:

        miten monet tuntuvat tismalleen tietävän, mitä rakastava ja avoin ihmissuhde on ja mitä varsinkin toiselta tällaisessa suhteessa edellyttää. luulis siis noitten henkilöitten törmäävän toisiinsa alvariinsa ja parisuhteiden onnistumisprosentin olevan huippuluokkaa. :)

    • suhteet

      Joopa, jossain mättää, kun olen eronnut jo yli 10 v sitten, mutta uutta kumppania vain ei ole löytynyt. tutut, ennen ja jälkeen eronneet löytävät aika äkkiä uuden kaverin. suoraan sanottuna olen tuossa asiassakin aika laskelmoiva ja valikoiva.tuntuu, että on vaikea ihastua kehenkään rakastumisesta puhumattakaan. ja miehen täytyy täyttää tietyt kriteerit, ennenkuin alan edes tapailua.
      Ohjenuorana minulla on ollut: älä ota sitä, jonka kanssa voit elää, ota se, jota ilman et voi elää. Ja sellaista ei ole vielä tullut vastaan. Epäilen tuleekokaan. Eli luu jää käteen.

      • kaurispete

        pelaa. Juuri noin sitä on ajatellut, jossain alitajunnan sopukoissa.
        Onko niin, että jos kauristyyppi löytää sen oikean, hän alkaakin epäillä toisen luotettavuutta, rakkauden aitoutta ja irrottautuu. Minä ainakin suren syvästi kun joudun luopumaan minua kiinnostavasta suheteesta.
        Miten muilla?

    • kaurispete
      • kaurispoika

        menettelee, mut mua ei kiinnostas pätkääkää olla jossain tuolla huojuvan massan joukossa. Kait sekin jotenki johtuu kauriin erakkoluonteesta.

    • liittyen:

      Moni merkki täällä horoskooppisivuilla on väittänyt meitä kauriita sitoutumisKAMMOISIKSI ja että PELKÄÄMME sitoutua.

      Tiedän, mikä tunne on esimerkiksi korkean tai ahtaan paikan kammo.
      Pelännyt olen viimeksi kun äiti makasi teho-osastolla ja pelästynyt olen vaikka auton ratissa, kun on sattunut likeltä liippas tilanne.

      Osaako joku kertoa, millainen tunne on sitoutumiskammo tai -pelko?
      Ja leikkaisiko jollakulla sen verran, että kertoisi, mikä on sitoutumiskammon/-pelon vastakohta? :)

      • 4.1 kauris

        sitoutumiskammon vastakohta lienee aivan hervoton riippuvaisuus toisesta ihmisestä,ei PYSTY ei KYKENE elämään,tekemään päätöksiä yksinään tykönään ja sehän on seikka mikä ei kosketa meitä kauriita(normaaleja ja täysijärkisiä!)ei sitten hiventäkään..

    • 7.1.-kauris

      vika siinä, että olet vuosien varrella loppujenlopuksi ollut luitenkin kiinostunut enemmän määrästä kuin laadusta.

      Muuten, jos vaihtoehdot ovat luu ti ei mitään kädessä, kumman valitset? :))

    • kaurispete

      pohtii suhteiden määrää ja ajattelee, että määrä on tavoite. En minä oikein jaksa siihen uskoa, sehän jos mikä, on kuluttavaa. Itse nauttisin parisuhteen tasaiesta elämänrytmistä mutta sellaista suhdetta en ole vielä kohdannut. Ja kun tässä istun ja kirjoitan, niin luulen, etten tule sellaista onnea koskaan löytämäänkään. Siispä kiillotan tämän norsunluutornini ja katson maailmaa omasta pienestä ikkunastani.
      No, ehkäpä käväisen joksus kalassa...

      • oikkari345

        Pahoittelen tunkeiluani keskuteluunne, Kauriit, haluan vain sanoa Oinaana, että minulla on elämässäni ollut kauriin kanssa 2 melko lyhyttä suhdetta, ja ikäväkseni on todettava että vaikka kumpikin alkoi upeasti ja havaitsin kauriissa monia piirteitä, joita kunnioitin, tuli kummassakin suhteessa niin paha olla (ilmeisesti puolin ja toisin) suhteellisen pian, että oli pakko lopettaa. Emme sopineet toisillemme, yksinkertaisesti. Ekan pisti kauris poikki, ja voi että se oli sitten kova paikka, toisen pistin minä poikki.

        En enää yritä kauriin kanssa. Sen sijaan, olen huomannut että *ystävyys* toimii Kauris - merkkisten ja minun oinaan välillä, samoin jonkinlaiset "kumppanuudet" (ehkä liikekumppanuusin voisi). mutta romantiikka - ei!

      • kaurisMIES
        oikkari345 kirjoitti:

        Itselläni oli parin vuoden mittainen juttu oinasnaisen kanssa. Se alkoi hyvänä ystävyytenä, mutta sitten teimme sen virheen, että veimme jutun liian pitkälle. Siitä sitten alkoi parin vuoden mittainen hässäkkä josta ei oikein ottanut mitään selvää. Minä sitten lopulta pistin jutun poikki ja oinasnainen oli kanssani samoilla linjoilla.

        Oinas ja kauris voivat todellakin olla loistokavereita, mutta toimivaa parisuhdetta ei näistä kahdesta saa. Sitä on vaikea selittää. Meissä oli paljon samaa, mutta toisaalta olimme sitten ihan liian erilaisia. Silloin kuin meillä oli hauskaa, niin meillä oli todella hauskaa. Ja seksi oli aina vähintäänkin hyvää, yleensä jopa loistavaa.

        Mutta sitten tuli niitä kausia, että toinen tuntui ihan vieraalta ihmiseltä. Tai no ei ehkä vieraalta, mutta kuitenkin sellaiselta, jonka kanssa ei haluaisi seurustella.

        Noh, onneksi teimme siitä jutusta lopun kuitenkin suht ajoissa ja hyvässä hengessä. No hard feelings! Pidän oinasnaisista, mutta en seurustelumielessä. =)

      • sagittarian
        kaurisMIES kirjoitti:

        Olen huomannut pitkän elämäni varrella että on olemassa joitakin suhteita joissa yhteisymmärrys on syvää ja vahvaa, toisten ulottumattomissa, ja suhteet ovat olleet kestäviä, usein kestäneet lopun elämän. Kauris-Härkä
        Kauris-Skorpioni
        Skorpioni-Rapu
        Jousimies-Kalat

      • kaurisMIES
        sagittarian kirjoitti:

        Olen huomannut pitkän elämäni varrella että on olemassa joitakin suhteita joissa yhteisymmärrys on syvää ja vahvaa, toisten ulottumattomissa, ja suhteet ovat olleet kestäviä, usein kestäneet lopun elämän. Kauris-Härkä
        Kauris-Skorpioni
        Skorpioni-Rapu
        Jousimies-Kalat

        Nimittäin tuo kauris/skorpioni-kaksikko. Kyseistä yhdistelmää tosiaankin pidetään yhtenä parhaimmista. Itsekin olin kerran erittäin ihastunut skorpioninaiseen, mutta olimme molemmat omilla tahoillamme varattuja.

        Skorpioni ja kauris pystyvät viemään yhdessäolon aivan uudelle tasolle. Se ei ole sellaista pintapuolista säätämistä, vaan todella syviä tunteita ja voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä fyysisesti että myöskin henkisesti.

        Jos nyt ihan horoskooppimerkin perusteella saisin valita itselleni kumppanin, niin haluaisin ehdottomasti kokeilla, että olisiko skorpioninainen elämäni viimeinen elämäni rakkaus. =)

      • Sota
        oikkari345 kirjoitti:

        Pahoittelen tunkeiluani keskuteluunne, Kauriit, haluan vain sanoa Oinaana, että minulla on elämässäni ollut kauriin kanssa 2 melko lyhyttä suhdetta, ja ikäväkseni on todettava että vaikka kumpikin alkoi upeasti ja havaitsin kauriissa monia piirteitä, joita kunnioitin, tuli kummassakin suhteessa niin paha olla (ilmeisesti puolin ja toisin) suhteellisen pian, että oli pakko lopettaa. Emme sopineet toisillemme, yksinkertaisesti. Ekan pisti kauris poikki, ja voi että se oli sitten kova paikka, toisen pistin minä poikki.

        En enää yritä kauriin kanssa. Sen sijaan, olen huomannut että *ystävyys* toimii Kauris - merkkisten ja minun oinaan välillä, samoin jonkinlaiset "kumppanuudet" (ehkä liikekumppanuusin voisi). mutta romantiikka - ei!

        KaurisN ja oinasM. Liitosta myös 3oinas lasta. Vielä yhdessä! Ehkä sitten poikkeus vahvistaa säännön. Itse luulen, että kun nouseva merkki on sama, se helpottaa.;-)

      • kauriina
        Sota kirjoitti:

        KaurisN ja oinasM. Liitosta myös 3oinas lasta. Vielä yhdessä! Ehkä sitten poikkeus vahvistaa säännön. Itse luulen, että kun nouseva merkki on sama, se helpottaa.;-)

        seurustelukumppanina noin parisen vuotta. Kemiat kohtasivat ja säkenöi. Mies oli hurmaava kuin mikä, kaveruus ja kumppanuus olivat priimaluokkaa. Oltiin vaan niin nuoria, että en halunnut vakiintua silloin. Uskallan kuitenkin väittää, että oinasM ja kaurisN sopivat kyllä oikein hyvin yhteen.

    • Tunturikauris

      Olen syntynyt 9.1 siis ,,,kokemukset ovat aivan samat. Ehkä me olemme liian sitovia ,minusta ainakin tuntuu,että kun tunnustan rakkauteni toiseen osapuoleen minusta otetaan ero.

    • kauriinjättämä

      rakkauskäsitys oikealla tolalla? Mitä haet kumppanistasi? Kannattaa miettiä mitä rakkaus on ja mitä se tarkoittaa ennenkuin alkaa olemaan jonkun kanssa.

      Riippuvuus, onnen tavoittelu toisen kautta, egon pönkitys, toisen pelastaminen, sääliminen jne. eivät ole rakkautta. Rakkaudella ja ystävyydellä on erona seksuaalisuus.

      • loppupäätelmäsi

        on, että rakkauteen liittyy seksuaalisuus, mutta ystävyyteen ei, niin olisikohan sinun syytä vetää mietintämyssy uudemman kerran päähän. (Saatat jopa hoksata, että rakkautta on olemassa ilman seksuaalisuuttakin ja ystävyys ei välttämättä sulje pois seksuaalisuutta.)

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2700
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2567
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe