Lääkärin mukaan kuiviin silmiin ei auta tyroksiini. Ne eivät siis aiheudu vajaatoiminnasta. Samoin kuiva suu. Minulla nämä melkein pahentuvat tyroksiinihoidolla.
Onko muilla ollut samoja oireita ja ovatko ne parantuneet tyroksiinilla?
Onko muilla ollut samoja oireita ja ovatko ne parantuneet tyroksiinilla?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sjögrenin syndrooman todennäköisyyskö on suljettu pois? Ja on kai niitä muitakin.
Kerrotko ne kilpirauhasarvosi koska ei ilman niitä voi tietää onko lääkityksesi säädetty oikein.
Muutama vuosi sitten tehtiin joku AnaAb koe mahdollisen Sjögrenin vuoksi, mutta se oli negatiivinen. Mitä muuta voisi tutkia? Eikös se Sjögrenin syndrooma ole hyvin harvinainen?
Hiuksia on lähtenyt reilun puolen vuoden päästä lääkityksen aloituksesta. uutta kasvua ei näy. Luulisi, että näkyisi lyhyttä sänkeä, jos kasvaa.
Arvot TSH 0,09 ja T4V n. 18, T3V 5,1. Annostusta olen lisännyt kolme viikkoa sitten.
B-salpaajaa olen käyttänyt kymmenen vuotta. Lisäksi on estrogeenikorvaushoito.
Siis tuota noin: beetasalpaajahan heikentää päänahan verenkiertoa ja aiheuttaa hiusten lähtöä ja kasvuongelmia, tunnettu sivuvaikutus. Lisäksi se kuivattaa suuta. Itse en voi sitä käyttää suun kuivamisen vuoksi. Lisäksi menee ääni.
Kilpirauhasarvosi ovat hyvät ellei erinomaiset.Toivottavasti lisäys oli pieni ettei mene liikatoiminnalle.
B-salpaajani (50 mg) on ollut käytössä kymmenen vuotta. Miksi se nyt alkaisi vaikuttaa enemmän? Tyroksiininko vuoksi? Hiusten runsasta lähtöä oli viimeksi 70-luvulla. Nyt lääkityksellä alkoi taas, ei ollut ennen sitä.
Kokeilin At-reseptorisalpaajaa - siitä tuli turvotusta ja punoitusta. Ei ole oikein muita sopivia, kuin tuo hyväksi kokemani.
Toisin kuin luullaan.. Tarkkoja lukuja en tiedä mutta sekundaarisena monella reumaatikolla on Sjögrenin syndrooma. Vaihdevuosi hormonit ja ehkäisypillerit saattavat laukaista tämän taudin.
Kilpirauhasen vajaatoiminnan yleinen oire on silmien kuivuminen. Jos lääkityksesi on vajaata, auttaa tyroksiiniannoksen lisäys. Tosin nämä kilpirauhassairaudet eivät tottele yleisiä lainalaisuuksia vaan joskus liikatoimintaisellakin voi olla kuivat silmät.
kun kilpirauhasarvot oli kovin vajaalla silmät oli kuivat ja suu, nykyisin on paremmin kun arvot - ja lääkitys on kohdallaan
sinulla on?
TSH on mennyt lähes mittaamattomiin 0,03 lääkityksen takia, mutta t4v on siinä 20 pintaan, kun putoaa alle niin mm. silmät alkaa kirvellä kuivuuttaan. Lääkitystä nyt 1,5 isoa tabua päivässä. KOhta on varmaan korotuksen paikka kun tulee talvi ja edellismittauksessa t4v oli 17 (ei varmaan enää sitäkään) siispä pistän keinokyyneliä silmiin.