Kajsan uusi maailma JATKUU (osa12)...........

Wooper kirjoitti:

Kajsan tarinan 12. osa – jaksaako näitä enää
kukaan lukea?

Mahogany Town ei ollut mikään järin suuri
kaupunki, mutta kaupunki kumminkin. Kajsa oli
viimein löytänyt itsensä kaikkien murheiden
keskeltä ja oli nyt valmis jatkamaan matkaansa
täysillä sielun ja ruumiin voimilla. ”Varo,
Pryce! Kajsa on tullut kaupunkiin!” Kajsa sanoi
uhmakkaasti seistessään kaupungin rajalla.

”Kiitos, Joy!” Kajsa kiitti pokemon centerin
hoitajaa. ”Eipä kestä!” Joy kiitti aivan samalla
tavalla, kuin hänen muut serkkunsakin. ”Muuten,
et satu tietämään mitään Prycestä?” Kajsa kysyi
ohimennen. ”Prycestäkö? Hih! Hän on yksi
vanhimmista salipäälliköistä, joita JOHTO- ja
KANTOmaissa on”, Joy kertoi. ”Hänen
erikoisalaansa ovat jääpokemonit, joita vastaan
tulipokemonit ovat vahvoilla.” ”Tulipokemonit? Se
olikin arvokas tieto...”

”Joy sanoi, että Pryce käyttää Swinubbia ja
Piloswineä... Piloswineä vastaan käytän
Typhlosionia, mutta entäs Swinubbia vastaan...
Squirtlea? Ei... Espeon tai Pidgeotto, jompikumpi
sen on oltava”, Kajsa tuumi. Lopulta hän
päätti: ”Pidgeotto ja Typhlosion, siinä on minun
voittotiimini!”

Kajsa oli kuvitellut Prycen vanhaksi mieheksi,
mutta ei nyt sentään niin vanhaksi, kuin mitä
mies todellisuudessa oli: hänellä oli harmaat
hiukset ja paksut ja voimakkaat kulmakarvat,
harmaat nekin. Miehen katse oli samanaikaisesti
sekä tuima että lempeä. Hänen äänensä värisi
hieman, mutta niin vähän, että sen erotti juuri
ja juuri. ”Haluatko haastaa minut?” mies kysyi
silmäillen Kajsaa. ”Tahdon. Kaksi kahta vastaan”,
Kajsa sanoi ennen kuin Pryce ehti mitään
sanoa. ”Hyvä on. Siirrytään areenalle”, Pryce
sanoi ja kuten muutkin salipäälliköt, ihmetteli
nuoren, niin heikolta ja haavoittuvaiselta
näyttävän tytön sinnikkyyttä.

”Mene, Swinub!” ”Mene, Pidgeotto!” pokepallot
lensivät ilmassa ja niistä tulivat ulos
edellämainitut pokemonit. ”Pidgeotto, älä anna
armoa! Myrskytuuli!” Kajsa kiljui. Pidgeotto
totteli ja pian Swinub sai naamaansa vastaan
kovan tuulen – tuuli puhalsi Swinubin päin
seinää. Se pyörtyi. ”Jes! Hyvä, Pidgeotto!” Kajsa
onnitteli. ”Takaisin, Swinub. Mene, Piloswine!”
Pryce valitsi toisen ottelijansa. ”Takaisin,
Pidgeotto!” Kajsa käski ja heitti uuden
pokepallon kohti areenaa. Sieltä tuli
Typhlosion. ”Typhlosion, tulihiillos!” Kajsa
komensi. Hän arveli sen riittävän. Piloswine
saikin aiakmoisen tällin, mutta kun Kajsa oli
melkeinpä kiljahtaa ”Voitto kotiin”, Piloswine
nousi ylös ja oli valmis jatkamaan. ”Piloswine,
lumijauhe”, Pryce komensi hiljaisella mutta
varmalla äänellä. Piloswine lähetti matkaan
pieniä lumihiutaleita, kuin jauhetta. Ne osuivat
Typhlosioniin niin, että Typhlosion karjui
tuskasta. ”Hyvä, Piloswine. Toista se uudelleen”,
Pryce komensi. Piloswine uusi hyökkäyksen ja taas
oli Typhlosionilla aihetta karjua. ”Typhlosion,
sinnittele! Tee liekinheitin!” Kajsa oli
epätoivoinen. Näin ei olisi käynyt, jos Todd
olisi ollut vielä heidän mukanaan. Ei, Kajsa! Älä
ajattele Toddia, tai tässä käy vielä huonommin!
Kajsa komensi itseään. Samalla hetkellä
Typhlosion avasi suunsa ja raivokkaat lieskat
purkautuivat ulos kohti Piloswineä. Nyt oli
Piloswinen vuoro karjua. Se pyörtyi karjuttuaan
suurimman tuskan pois. Pryce kutsui sen
takaisin. ”Sinä olet voittanut minut. Olet
taistellut tiesi Clairen luo. Ole siitä ylpeä.
Ota tämä merkki ja jatka matkaasi”, Pryce selosti
Kajsalle hiljaisuuden keskellä. Ja todellakin –
Kajsa oli sananmukaisesti taistellut tiensä
Clairen luo – läpi muiden salipäälliköiden,
muiden haastajien, Timin ja pojan, josta Kajsa
niin kovasti piti: se oli ollut jopa vaikeampaa,
kuin salipäälliköiden voittaminen.

”Blackthorn City. Sinne minun täytyy nyt
suunnata”, Kajsa pohti mielessään kävellessään
ulos pokemon centeristä. Ehkä hän tulisi siellä
kohtaamaan Toddin. Tai sitten kohtalo halusi
lykätä sitä päivää, jolloin he taas tapaisivat,
myöhemmäksi, jotta viha heidän välillään ehtisi
laantua. Joka tapauksessa, oli asia miten
tahansa, niin Kajsa tiesi, että se päivä kohtaisi
väistämättä – vaikka Kajsa tai Todd yrittäisivät
piiloutua toisiltaan, oli vain yksi paikka, josta
he eivät löytäisi toisiaan – heidän omat
sydämensä, jonne ihminen saattoi vetäytyä ja näin
kadota muilta ihmisiltä – oma ”kuori” oli niin
hyvä piilopaikka, jos elämässä oli jotain
ongelmia.

JATKUU................................

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä