Oikeasti pitäisi puhua Nightwish II:sta, tämähän on aika lailla eri bändi kuin 2 vuotta sitten?
Kuuntelin tämän uuden plätyn kappaleita tänään. Ei siinä mitään, kyllähän Anita osaa laulaa. Mutta ei Anitan ääni ole samalla lailla instrumentti kuin mitä Tarjan oli.
Aika ohutkin ja herkkäkin on pop-laulajan ääni, joten Tuomaksen liikkumavara musiikillisesti lauletuissa kappaleissa taitaa kutistua. Tämä näkyy uuden levyn kappaleissa, että kaikki eivät oikein toimi tämän uuden laulajan kanssa.
Amaranth on oikeastaan paras näistä Anitalle tehdyistä biiseistä. Oikeastaan Abbamainen popparin ääni ja varsinkin videolla näkynyt pelehtiminen on aika outo yhdistelmä. Mutta se yllättäen hassulla tavalla toimii. Muissa kappaleissa ei ikävä kyllä näin ole. Bye bye on niin omanlaista atakkia, että siinä on oikeastaan aivan sama kuka vastapainona laulaa.
Kyllähän Holopainen säveltää osaa, ei siinä mitään.
Ehkä tämä vaatii totuttelua tai sitten Nightwishin hautajaiset vaan pitkittyvät parin plätyn verta.
Lueskelin vähän, mitä muut ovat tykänneet tästä plätystä. Suomalaiseen mediaan ei ole oikein luottamista. Ei uskalleta sanoa ääneen sitä mikä on ilmiselvää. Anetten ääni ei kanna pl. Amaranth ja BBB kappaleita. Ei se niin huono ole, että voitaisiin puhua flopista, mutta hommasta puuttuu se Tarja Turusen pohjoisen kolea, matalavirittinen ja täyteläinen valkyrian ääni, joka toi tälle bändille kyvyn erottua muista metal crash hakkaajista.
Ulkomaisissa levyarvosteluissa, varsinkin naapurimaan kriittisissä äänenpainoissa mielestäni tavoitettiin se oleellinen, mikä tässä levyssä ei onnistunut http://www.musiklandet.se/ml/index.nsf/1?Open&a=sk&id=0F0F0E071FF03110C125737400003C27
Kuuntelin tämän uuden plätyn kappaleita tänään. Ei siinä mitään, kyllähän Anita osaa laulaa. Mutta ei Anitan ääni ole samalla lailla instrumentti kuin mitä Tarjan oli.
Aika ohutkin ja herkkäkin on pop-laulajan ääni, joten Tuomaksen liikkumavara musiikillisesti lauletuissa kappaleissa taitaa kutistua. Tämä näkyy uuden levyn kappaleissa, että kaikki eivät oikein toimi tämän uuden laulajan kanssa.
Amaranth on oikeastaan paras näistä Anitalle tehdyistä biiseistä. Oikeastaan Abbamainen popparin ääni ja varsinkin videolla näkynyt pelehtiminen on aika outo yhdistelmä. Mutta se yllättäen hassulla tavalla toimii. Muissa kappaleissa ei ikävä kyllä näin ole. Bye bye on niin omanlaista atakkia, että siinä on oikeastaan aivan sama kuka vastapainona laulaa.
Kyllähän Holopainen säveltää osaa, ei siinä mitään.
Ehkä tämä vaatii totuttelua tai sitten Nightwishin hautajaiset vaan pitkittyvät parin plätyn verta.
Lueskelin vähän, mitä muut ovat tykänneet tästä plätystä. Suomalaiseen mediaan ei ole oikein luottamista. Ei uskalleta sanoa ääneen sitä mikä on ilmiselvää. Anetten ääni ei kanna pl. Amaranth ja BBB kappaleita. Ei se niin huono ole, että voitaisiin puhua flopista, mutta hommasta puuttuu se Tarja Turusen pohjoisen kolea, matalavirittinen ja täyteläinen valkyrian ääni, joka toi tälle bändille kyvyn erottua muista metal crash hakkaajista.
Ulkomaisissa levyarvosteluissa, varsinkin naapurimaan kriittisissä äänenpainoissa mielestäni tavoitettiin se oleellinen, mikä tässä levyssä ei onnistunut http://www.musiklandet.se/ml/index.nsf/1?Open&a=sk&id=0F0F0E071FF03110C125737400003C27
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kuten Anetten kotimaan kriitikkokin toteaa, Anette ei laita "kaikkea peliin ja vähän lisääkin" levyn kappaleissa.
Laulut vedetään ostopalvelutyylisesti läpi. Sinänsä ammattitaitoisesti, mutta se "passio", intohimo tuntuu puuttuvan.
Onko aivan kerettiläinen ajatus mikä juolahti mieleeni, että tässä eteläruotsalainen pikkubändin poppari näki tilaisuutensa päästä MTV-kanavalle ja saada nimeään tunnetuksi?
Anette seisoo persettään keikuttamassa parin kiertueen ja plätyn ajan ja sen jälkeen lopettaa?
Kuulemma tämä Anette oli se, joka vaati päästä mukaan. Bändin pojat eivät olisi ottaneet, kun hänellä on pieni lapsikin.
Eli: Nainen käveli sisään, bändi ei tykännyt, mutta koska nainen vaatimalla vaati, bändin oli pakko ottaa nainen?
Mikä lääkitys sinulla on?
Siis Nightwish kaivoi oman kuoppansa tuon uuden solistinsa kanssa, joka on lähinnä vitsi Turuseen verrattuna. Mikä pahinta tästä Anitasta ei ole keikkalaulajaksi, koska yksinkertaiseti rahkeet eivät riitä, ei hermot eikä ääni. Kukaan ei uskalla julkisesti sanoa, että tämä laulaja on lähellä fiaskoa, niin levyllä kun livenä. Dark Passion Playn lauluosuudet ovat kaikkein huonoimmat koko Nightwishin historian aikana. Yksikään DPP:n lauluista ei yllä huonoimman vanhantuotannon tasolle.
Tämä katastrofin sai aikaan sisukas yksinhuoltajarouva, joka tuppautui väkisin bändiin, vaikka häntä ei kukaan edes laulajaksi siihen hallunnut. Siis toisin sanoen tässä on muhimassa suomalaisen musiikihistorian suurin skandaali, silloin kun ostavalle yleisölle selviää, että tämä kohulalaja ei osaakkaan laulaa.
Ei Anita tietääkseni ole yksinhuoltaja. Puoliksi väkisin hän kyllä kai kampesi itsensä bändiin. Mutta vain puoliksi, täysiä ihmisiähän nämä miehet ovat. Taisivat olla jo vähän epätoivoisia laulajan löytämisen suhteen?
Olisiko laulajan äänivarojen testaus jäänyt sittenkin yhden tai kahden demon varaan? Anitahan teki itse yhden (1) demon ja lähetti sen kuultavaksi. Luonnollisesti Anita valitsi silloin kappaleen, jossa hän on edukseen
Mutta kuten keikoilta näkee, niin Anita ei voi laulaa vain itselleen mieluisia kappaleita. Jengi vaatii, että myös vanhoja suosikkeja Nemo, She is the sin jne lauletaan. Ja aina lopuksi keikka pitäisi päättää Sleeping Sun kappaleella, jossa Tarjan klassinen laulutaito tietysti pääsee aivan toisella lailla esiin.
Ikävä kun levy ei ole niin huono, että se voitaisiin suoraan flopiksi tuomita. Siinä on paljon mm. musiikillisesti hyvää. Katsotaan, miten asiat kehittyvät.
Miten niin puoliksi väkisin? Oli lähetellyt demoja, ja kiinnostusta oli ollut. Myöhemmin kun hakuaikaa jatkettiin, otti yhteyttä itse bändiin ja kyseli kuinka menee, jolloin Tuomas oli sanonut, että Anetten lapsi taitaa olla este. Mutta jotenkin bändi oli lapsen suhteen kantansa pyörtänyt ja hyvä niin.
Anettehan oli lähettänyt ensin useita demoja (mm. Kuolema tekee Taiteilijan) ja myöhemmin vielä lisää, ja oli käynyt koelauluissakin. Ei sitä nyt ihan pystymetsästä ole valittu.
DPP levyllä on aika monta hyvää kappaletta, joissa Anetten laulu on todella mahtavaa, osa olisi Tarjalle ollut aika mahdottomia laulaa. Ehkä jopa Nightwishin tuotannon paras levy.
Kun keikkaraportteja on lukenut, yleisö on todella ollut otettu - lavaesiintyminen aivan eri luokkaa kuin Tarjalla. Noita youtuben kännykkävideoita ei paljon kannata vertailla joihinkin kunnon livetaltiointeihin - kännykän mikrofonin laatu on sellainen että se latistaa täysin koko esityksen (mukaanlukien musiikki ja Marcon laulu)
Turha jauhaa jotain tuubaa, miten se on sinne ittensä ängennyt mukaan vai onko peräti vedetty.
Siellä se on ja pysyy kuin paska seinällä.
Ehkä se jonkun uudemman, sille tehdyn biisin laulaa paremmin kuin Tarja, vaikea sanoa kun Tarja ei noita laula. Mutta vanhat kuten Nemo, Sleeping Sun, She is my sin et cetera menee kyllä enempi ja vähempi poskelleen kun vertaa Tarjaan. Muija vetää ne suurin piirtein karaoketyyliin mitä olen kattonut.
Hyvä jos tää paska uppoaa faneihin. Holopainen tarttee rahaa, sillä sinfoniaorkesterit ja gospel kuoropojat on kalliita. Samoin kuin se hollantilainen säveltäjä, joka sille oikeesti tekee duunit ja orkesterisovitukset.
Täytyypä ensin katsoa keikalla miten muija laulaa noi sun luettelemat kipaleet.
Tuubin näytteet on kyllä yhdestä toisesta tuubista:D.
Sen verran huonolaatuisia, etten niiden perusteella vetelis kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.
"Paska" näyttäis uppoavan hyvin faneihin, sekä vanhoihin, että uusiin.
Ilman tuota orkesteria ja kuoroja levyhän ei olisi ollenkaan se, mitä Tuomas hakee.
Eikä Tuomas kuitenkaan Mozart ole. Miten tällaista musiikkia tekevä vois ymmärtää orkesterin mahdollisuuksista. Tuubat ja torvet ym. kilkuttimet vaatii ammattiapua ja sitä tuo Pip Williams on antanut.
Ethän väitä, että Pip W on säveltänyt nuo NWn piisit. Vai oliko nuo duunit noita orkesterisovituksia.
Sen verran kuitenkin yleisön kiinnostuksesta haluan sanoa, että kun tänään hain neljä lippua Jyväskylään, oli se viimeinen mahdollisuus, kun sekin tilaisuus on nyt loppuun myyty.
Tuolta kritiikiltä putoaa aika paljon pohjaa pois kuin ei arvon arvostelija tiedä edes uuden solistin etunimeä, tai ei vaivaudu sitä laittamaan oikein. Vaan ollaanko sitä todella niin juntteja että Anette on pakko vääntää Anitaksi.
Itse kukin kuulee laulut omin korvin ei kai siinä mitään, itse pidän Anette Olzonia paljon laaja-alaisempana ja monipuolisempaan tulkintaan kykenevänä laulajana kuin Turusta. Molemmat ovat erinomaisia omalla tavallaan, tyylit täsyin erilaisia.
Dark Passion Play on musiikillisesti rikas teos, hienoja sävellyksiä hienosti tulkittuina. Jos ei sulle kelpaa niin ei sitten, kai suakin joku bändi miellyttää.
Maailmalla DPP on saanut pääasiassa ylistäviä arvosteluja, aina on jokunen soraääni joukossa niin kuin olla pitääkin. Jotain yksittäistä ruotsalaiskritiikkiä tuskin kannattaa nostaa esiin, svenssonit periaatteesta haukkuu kuitenkin kaiken suomalaisen musiikin esittipä sen kuka tahansa.
Siltä mitään pohjaa pois putoa.
Sitä on miltä kuulostaa. Jos Nightwish ei kuulosta hyvältä, niin se ei ole hyvä.
Vanha nyt vaan oli parempi ja ei uusi Nightwish näköjään voi keikkailla pelkästään laulamalla jotain pop-metal biisejä. Niitä ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Anita vaikuttaa olevan kusessa vanhojen hittien kuten Nemo, Sleeping Sun jne. kanssa.
Fanitkin kertovat Anetten (oletko tyytyväinen?) olevan äänellisesti pettymys.
Suomesta on vaikeaa löytää asiallista kritiikkiä, koska Suomi on Suomi ja Nightwish vaikuttaa jonkin sortin isänmaalliselta kansanliikkeeltä?
Tarja-fanit on asia erikseen aivan kuten Nightwish-fanitkin. Itse en ole mikään ihmeen fani mihinkään, joten luulisin olevani aika puolueeton kuulostelija. Tarja faneille ei varmaan mikään kuulosta hyvältä ilman Tarjaa (missä ne fanit on, miksi Tarja joutuu laulamaan markettien avajaisissa?). Nightwish faneille taas tuntuu olevan aivan sama kuka siellä lavalla möyryää, vaikka minä (laulutaito 5 ) menisin sinne piereskelemään ja taas olis upeeta mahtavaa? Tosiasia on, kuten svedukin toteaa, että useimmille Marco Hietalan rapsiääni EI ole se juttu Nightwishissä. Ehkä se joillekin on, mutta aika moni tullee jättämään tämän bändin väliin, jos se rupeaa tarjoaamaan enempi tuota Mr. Hietalaa (jos Hietala pärjäisi pelkällä lauläänellään, niin miksi hän ei ole jo aiemmilla bändeillään noussut huikeaan suosioon, selitäpä se... ;-)
Anita tai Anette, täysin samantekevää saivartelua. Kuka vittu niitä kaikenmaailman ruåttitussujen nimiä jaksaa oikein muistaa? Eihän suurin osa porukoista, edes faneista saa Anetten nimeä oikein. Kyseessä kun ei ole mikään rouva Olzon. Joten siivoahan oma porstuasi ensin, ennenkuin rupeat viisastelemaan pikkuvittuilulla.
Sitten kaikille Tuomas suitsuttajille tiedoksi. Ei Holopaisen kyvyt riitä yksinään näihin biiseihin. Miksi riittäisi? Ei Kiteen kansalaisopiston kitaranrämpytyskurssi oikein riitä kokonaisen sinforniaorkesterin johtamiseen ja soitattamiseen. Levyn sinfoniaosista vastaa Pip Williams, koska Holopaisen kyvyt eivät riitä. Joten kenelle kunnia oikeasti kuuluisi?
Jos moitit ruotsalaisnäkemystä yksittäisen kriitikon happamuudeksi - mitä sillä on muuten väliä jos hän sattuu olemaan OIKEASSA? - niin tässä lisää näkemyksiä Ruotsista, joukossa on pari kritiikittömän positiivistakin. Oleellista on se, että Ruotsissa ei ole tarvetta nuolla persettä ja kuulee helpommin totuuden tästä bändistä ja plätystä:
http://www.svd.se/kulturnoje/musik/artikel_286795.svd
http://hd.se/noje/skivor/2007/09/28/nightwish-dark-passion-play/
Se mikä on mukavaa, niin ruotsalaiskriitikoissa on mukana "tuorettakin lihaa", ts sellaisia jotka eivät ole kuulleet aiempaa Nightwishiä ja siten heillä tuskin on hirveästi tottumuksia poisopittavaksi. Tämä on rehellinen mielipide jos mikä, miltä bändi kuulostaa neitseellisissä korvissa!
http://hd.se/kax/2007/10/08/nightwish-dark-passion-play/
Tältä bändi kuulostaa vanhan fanin ja kriitikon korvissa. Erittäin tiukka analyysi eikä niin kovin kaukana täällä esitetyistä arvioista. Ottakaa laput silmiltä ja lukekaa. Ei tässä ole kyse mistään Suomi-Ruotsi maaottelusta vaan siitä, MILTÄ BÄNDI NYT VAAN SATTUU NYKYKONDIKSESSAAN KUULOSTAMAAN.
http://dagensskiva.com/2007/10/01/nightwish-dark-passion-play/
"Fanitkin kertovat Anetten (oletko tyytyväinen?) olevan äänellisesti pettymys."
Kiinnostavaa yleistystä. Itse en ole lainkaan pettynyt. Päinvastoin. YLLÄTTYNYT. Ja eipä tartte kahdesti katsoa foorumin kommentteja, niin näkee mitä nämä oikeat fanit ovat asiasta mieltä. Youtuben Tarja-fanit ovat ikuinen riesa.
Ja minä en ymmärrä tätä, että "Anettella ei ole intohimoa laulussa mukana". Kun minä en kuule mitään muuta kuin intohimoa hänen äänessään ja _monipuolisempaa_ tulkintaa kuin mihin Tarja ikinä pystyisi. Mutta kaipa tämä on taas tätä, jotkut väittävät että Tarja ei kuulosta millään levyillä tulkitsevan yhtään mitään. Jos Anette sitä paitsi on empaatti, miten helkutissa hän ei muka olisi kykenevä elämään näitä biisejä? Keikalla _oikeasti_ käyneet ovat kiitelleet Anettea nimenomaan TULKITSEMISESTA. Ja kumma kyllä, ainoat jotka haukkuvat Anetten laulusuoritusta keikoilla, ovat katsoneet vain juutuubin videot. Sitten taas ne, jotka ovat käyneet keikalla, ovat vallan ihastuneita.
Ja minä pidän muuten Nemosta paljon enemmän Anetten tulkitsemana kuin kaamean Once-kiertue Tarjan tulkitsemana. Minä en tajua, miten joku voi pitää enemmän arvossa Tarjaa Once-kiertueella, vaikka tämän äänenkäyttö oli välillä vähän mitä sattuu kuin myös tulkinta. Sleeping Sun kuulostaa IMO _yllättävän_ hyvältä, olin ajatellut Sleeping Sun 2005:n jälkeen, että se ei poppiäänellä kuulosta hyvältä mutta kuinkas kävikään.
Innolla keikalle joulukuussa.
Dark Passion Play on Nightwishin levy ja yksi kaikkien aikojen parhampia suomalaispoplevyjä.
Sitten haukuttu ANETTE ei Anita. Kaikki keikoilla käyneet ovat hänestä pitäneet joitain Tarjafaneja lukuunottatta, mutta sehän oli jo tiedossa ennakkoon.
Asiantuntemuksesi haihtuu kuin tuhka tuuleen kun tsekkaat levymyynnin verattuna Oncen myyntiin!
on sitä kotimaassakin kriitikkoja, jotka uskaltaa sanoa jotain, nekin kirjoittaa ruotsiksi
http://hbl.fi/text/kultur/2007/9/25/d6051.php?rss
Kyseiset negatiivisesti arvostelevat kriitikot osoittivat ammattitaidottomuutensa sillä levyhän myy kuin häkä :D
Eikö kriitikko osoittanut ammattitaidottomuutensa jos ei pitänyt uudesta laulajasta! Triplapaltinan verran suomessakin pidettiin enkä jaksa luetella listasijoituksia :=)
kun sulla ei ole semmoista vielä!
buhahahahahahaahaa!
myyntiluvuilla
Kyllä tavis tietää, paskan täytyy olla hyvää kun se myykin niin paljon!
vaan koita ottaa faktat faktoina. Uusi lättyhän toimii kuin häkä. Porukkaa kaatuu ja levy myy ennätyslukemia. Laulaja vaihtui ja sillä siisti. Miten voit perustella että NW kaivoi oman hautansa kun levy myy enemmän kuin koskaan. Älä ole turhan kateellinen, Tarja oli ja on hyvä mutta näköjään uusi tyyli uppoaa vielä paremmin. Tilannehan on kuitenkin se että NW tekee enää korkeintaa pari levyä ja kerää näillä ja parilla isolla mailmankiertueella rahat pois. Ikä alakaa koko poppoota painaa, Tuomaksella muita intuitioita ja nyt on kerättävä rahat pois kuleksimasta. NW on tehnyt jo klassiset ja toimivat underground metallialbumit, nyt suurempaan yleisöön uppoavalla materiallilla kerätään pelimerkit taskuun. Järkevää toimintaa. Ei tarvi olla oopperalaulaja ollakseen hyvä.
En sanonut haudoista mitään, se oli toinen kirjoittaja.
Levymyynti sinänsä ei todista mitään. Väkisinkin noin kovan maineen hankkinut bändi myy kohtalaisella plätyllä jotain.
Katsotaan, riittääkö turnauskestävyys ja kestääkö Anetten kantti. Kokonainen 1 vuosi elämästä poissa kiertueella on vittumaisen rankkaa varsinkin kun sulla on kotona 6-vuotias pikkupoika. Sitä aikaa ei saa takaisin ja se mietityttää montaa äitiä, että onko uhrausten arvoista. Sekin aika tulee vielä, että Anette rupeaa näitä kelamaan. Sinä et ehkä tajua tämmöisiä aikuisten juttuja kun olet itse niin pentu vielä?
faktat faktoina enkä jää jumittamaan kommunistiseen tyyliin jo kuopattuun asiaan. Ei bändiä kiinnosta kriitikot, ainoa mikä merkkaa on menestys ja keikat. Levyn pitää myydä ja keikoilla pitää olla porukkaa. Huono levy ei myy, olkoon se kenen tahansa tekemä. Tämä on toki suhteutettava bändin mittakaavaan ja aiempaan tuotantoon. Se että sinä et pidä uudesta laulajasta ei tee hänestä huonoa. Ja se että minä pidän uudesta laulajasta ei myöskään tee hänestä hyvää. Mutta kaikki tämä on yhdentekevää ja bändin hyvyys on suhteutettava menestykseen joka on ainoa mittari joka ratkaisee suuressa mittakaavassa. Aina on soraääniä kuten pitääkin mutta se ei todellakaan tee Anetesta huonoa. Kukaan ei ole täydellinen, mutta katelliseksi ei hyvä ihminen kannata ruveta. Antaa suuren yleisön ja meidän taviksien päättää mikä on hyvää ja mikä ei. Myyntiluvut kertoo riitävän hyvin mikä ihmisten mielestä on hyvää ja mikä huonoa.
|
"Levymyynti sinänsä ei todista mitään"
Tällä kuittasit itsesi laulukuoroon....näkemiin ja hyvää loppuelämään valkyyrian parissa. Osta Tarjan VIP kortti pääseen Cabulien kanssa samaan pöytään..heh!
PS. Jos täällä haukut mu-tu tietojesi pohjalta pojan äitä, miten olet noin hyväsydämmiseksi muuttunut, että kannat hänen lapsestaan huolta???
Ei Anetten poika ole sen huonommassa asemassa kun Jukan ja Marcon lapsetkaan ..
Niin miksi tunteilu?
En ole muuta sanonut kuin sen, miltä se minusta kuulostaa. Samoin olen lueskellut vähän kriitikoiden arvosteluja sekä Suomesta että ulkomailta.
Se minua on häirinnyt, että suomalaisissa kritiikeissä ollaan kritiikittömiä. Joku jopa suitsutti, että Anette on täydellinen valinta laulajaksi. Olen eri mieltä. Anettella vaikuttaa olevan suuria vaikeuksia aiemman tuotannon esittämisen kanssa ja keikoilla pitää heittää niitäkin. Mun mielestä Anette ei ollut täydellinen valinta just ton vuoksi. Tai sitten olis pitänyt vaihtaa bändin nimeä ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä tolla konseptilla, jottei olisi joutunut laulamaan vanhoja biisejä.
Miksei pikkasen kriittistä näkemystä saa sanoa ääneen, ilman että siitä repeää kauhea itkuvalitus täällä?
Sinänsä samaa mieltä siitä, että toistaiseksi myynti on mennyt yli odotusten. Katotaan, onko menestys pysyvää laatua.
Sori, jos sun "uskontoa", Nightwishiä, on loukattu.
Uskonnollisten fanaatikkojen kanssa väittely on täysin turhaa puuhaa.
En ole ostanut aiempiakaan Nightwishin levyjä, tuskin ostan tätäkään. You tubesta sai aivan riittävän hyvät näytit, mitä tämä uusio Nightwish on. Ei vakuuta minua. Osta sinä niitä levyjä, niin Tuomaksella on varaa rakentaa autotallikin ;-)
Äidin rooli nyt vaan sattuu olemaan erilainen kuin isän rooli. Mutta olet itse niin pentu vielä, ettet näistä asioista käsitä.
Ihmiset on erilaisia. Jukalle ja Marcolle tää on ura, Anettelle tää on ehkä trampoliini eteenpäin omiin juttuihin? Mistä sen tietää? Anette saattaa keikkailla vuoden pari ja heippa. Ketään ei voi pakottaa jäämään.
Entiseen ei onneksi ole enää paluuta ja suosio kasvaa kasvamistaan. Suurin osa ei enää kaipaa sitä kamalaa kirkunaa, josta Turusen aikana saatiin kuulla.
Naurettavaa mollata uutta solistia ja bändiä. En tiedä onko se osoitus kateudesta vai mistä, mutta jokatapauksessa jutut kuulostavat 15v teinityttöjen raapustuksilta. No teineillä on oikeus mielipiteeseensä ja järkeäkin tulee kasvaessa lisää - ehkä.
Henkilönpalvonta kuuluu muuten psyykkisiin sairauksiin.
Nightwish ja Anette jatkavat parempana kuin koskaan.
Elikä jos suomalaisissa huoltajuuskiistoissa valitetaan siitä että oikeus suosii äitejä useammin ne valittajat voivat tulla tälle palstalle katsomaan perusteen miksi näin on: "Äidin rooli nyt vaan sattuu olemaan erilainen kuin isän rooli. Mutta olet itse niin pentu vielä, ettet näistä asioista käsitä."
Absoluuttinen totuus on nyt sitten lausuttu.
Itse olen esimerkki siitä että isä voi olla ihan yhtä tärkeä kuin äitikin (joillekin jopa tärkeämpi).Mielestäni kyse on yksilöistä, ei sukupuolesta. Oman äitini valitettavan poismenon jälkeen isäni on onnistunut kasvattaan minusta tervejärkisen, omillaan toimeentulevan ja ihan onnellisen ihmisen.Myös miespuolinen serkkuni on miehenä kasvattamassa omaa lastaan todella aktiivisesti, siinä perheessä lapsella läheisempi suhde on ehdottomasti isänsä kanssa. (en toki halua mustamaalata lapsen äitiä) Mutta ilmeisesti nämä ovat vain jotain harvinaisia poikkeustapauksia. Sinällään on ikävää että kivikautiset asenteet istuvat tiukassa ja besserwisserit laukovat yleispäteviä mielipiteitään, kaikki ihmisethän ovat samanlaisia eikö vaan???
"Tilannehan on kuitenkin se että NW tekee enää korkeintaa pari levyä ja kerää näillä ja parilla isolla mailmankiertueella rahat pois. Ikä alakaa koko poppoota painaa, Tuomaksella muita intuitioita ja nyt on kerättävä rahat pois kuleksimasta."
Nousi oikein karvat pystyyn. A) NW on vasta alussa, kymmenen vuotta vanhat bändit eivät oikeasti ole vielä vanhoja B)30-40 -vuotiaat miehet eivät ole vielä kovin vanhoja. :'D Varsinkaan rock-piireissä. C)NW:n tarkoituksena ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaan kerätä rahat pois ihmisiltä. Musiikkia tehdään oman hyvän olon vuoksi, täydellä sydämellä. Musiikkia tehdään sen itsensä takia, ei menestyksen takia. Ja luulenpa, että juuri siksi bändi menestyy. musiikista kuultaa aitous. D)Tuomakselle NW on kaikki kaikessa, hän viimeisenä jättää bändin.
Jos bändille merkkaisi vain menestys jotain, he olisivat pelanneet varman päälle ja jatkaneet tarjan kanssa/hankkineet klassisen laulajan/eivät olisi käyttäneet puolta miljoonaa euroa levyyn, jonka suosiosta ei ollut täysiä takeita.
Oksettaa, kun luullaan että tuolle poppoolle menestys olisi jotenkin erityisen tärkeää.
Miten voit sanoa Tarjan laulua "kamalaksi kirkumiseksi", itse syyllistyt mollaamiseen!
omia mielipiteitäsi faktoina? Kun suurin osa arvosteluista on kanssasi eri mieltä, se ei tarkoita että ne olisivat väärässä. Jokaisella on oma mielipide. Minun mielestäni suurin osa arvostelijoista on ollut täysin oikeassa ja Anettella on kantava ääni.
Ja tuolla logiikalla Nightwish olisi tähän mennessä Nightwishin versio 6 tai jotain sellaista. Joka ikiselle levylle NW on onnistunut tuomaan jotain uutta ja uusiutumaan. Se on ollut melkein eri bändi joka levyllä.
Ja Taapen livelaulu loppuaikoina sattui olemaan aika kaameaa kuunneltavaa.