Tiede lehdessä 8/2007. Valitettavasti en löytänyt tästä netti versioista, mutta ostaa sen voi tai käydä lukemassa kirjastossa.
Pieni näyte eli suoraa lainausta ko artikkelista.
>>>Intohimo kasvattaa älyn jättiläisen.
Synnynnäiset älynlahjat eivät käy tasan. Ne eivät suinkaan ratkaise, kenestä tulee nero. Älyllisen työn suurille sankareille yhteistä on intohimo ja epäonnistumisten sieto. Niitä tarvitaan, sillä nousu huipulle vaatii ihmelapsiltakin kymmenen vuotta täyttä työtä, sanoo, sanoo oppimisen ja asiantunjuuden tutkija Kai Hakkarainen. Teksti Annikka Mutanen
Älykkäiden yhdistyksen Mensan jäsenet saivat ikuulla 40-vuotisjuhlaviikollaan viime vuonna esitelmän, jossa oppimistutkimuksen professori Kai Hakkarainen silitti heitä vastakarvaan.
Mensaan pääsee, jos älykkyysosamäärä on suurempi kuin 98 prosentilla väestöstä. Älykkyysosamäärän mittaamiseen käytetyt testit on yritetty suunitellla niin, että kulttuuri ja koulutus vaikuttavat mahdollisimman vähän. Ne sisältävät esimerkiksi kuviopäättelyä, johon ei tarvita matematiikkaa tai kielellistä harjaantumista.
Näiden testien mittaamaan yleisälykkyyteen, niin sanottuun g-tekijään, liittyy muun muassa nopea reaktiokyky ja tehokas uuden tietoaineen käsittely. Psykometriikasta eli henkisten ominaisuuksien mittaamisesta innostuneen koulukunnan mukaan äly periytyy: vähintään puolet ihmisen yleisälykkyydestä tulee geeneissä, ja loppu on ympäristön vaikutusta.
Nopeat hoksottimet ovat eittämättä hyödyksi. Älykkyysosamäärä korreloi selvästi koulu- ja opintomenestyksen kanssa. Työelämään siirryttäessä yhteys heikkenee, ja Hakkaraisen suuri yllätys kuulijoilleeen oli, että tieteen, taiteen ja muiden aivotyötä vaativien alojen huippusuorituksia testiäly ei selitä lainkaan.
- Arkiajattelussa huippusaavutuksia selitetään usein synnynnäisellä älykkyydellä ja lahjakkuudella, mutta vakuuttavaa tieteellistä todistusaineistoa tälläisestä yhteydestä ei ole.
Huippututkijoitakaan ei yhdistä huippukorkea älyykyysosamäärä . Shakin mestareilla äö on keskimäärin sata eli sama kuin koko väestön keskiarvo.
Huipulle pääsy kestää kymmenen vuotta
>>>>>>>>>>>>>>>>
Tutkimusten valossa lahjakkuutta tärkeämpää on harjoitus. Minkä tahansa alan huipulle pääseminen vaatii pitkäkestoista ja intensiivistä työtä. Asiansa alkaa hallita, kun on paneutunut siihen keskimäärin neljä tuntia päivässä kymmenen vuoden ajan.
- Sellaisia synnynnäisiä neroja ei ole, jotka pystyisivät suoraan hyppäämään huippuosaajaksi, sanoo Hakkarainen. Vastoin yleisiä uskomuksia "lahjakkailta" ja "älykkäiltä" ihmisiltä menee asiantuntijuuden saavuttamiseen suunnilleen yhtä kauan kuin muiltakin.>>>
Aika mielenkiintoisia havaintoja ja tuloksia eikö olekin?
Pieni näyte eli suoraa lainausta ko artikkelista.
>>>Intohimo kasvattaa älyn jättiläisen.
Synnynnäiset älynlahjat eivät käy tasan. Ne eivät suinkaan ratkaise, kenestä tulee nero. Älyllisen työn suurille sankareille yhteistä on intohimo ja epäonnistumisten sieto. Niitä tarvitaan, sillä nousu huipulle vaatii ihmelapsiltakin kymmenen vuotta täyttä työtä, sanoo, sanoo oppimisen ja asiantunjuuden tutkija Kai Hakkarainen. Teksti Annikka Mutanen
Älykkäiden yhdistyksen Mensan jäsenet saivat ikuulla 40-vuotisjuhlaviikollaan viime vuonna esitelmän, jossa oppimistutkimuksen professori Kai Hakkarainen silitti heitä vastakarvaan.
Mensaan pääsee, jos älykkyysosamäärä on suurempi kuin 98 prosentilla väestöstä. Älykkyysosamäärän mittaamiseen käytetyt testit on yritetty suunitellla niin, että kulttuuri ja koulutus vaikuttavat mahdollisimman vähän. Ne sisältävät esimerkiksi kuviopäättelyä, johon ei tarvita matematiikkaa tai kielellistä harjaantumista.
Näiden testien mittaamaan yleisälykkyyteen, niin sanottuun g-tekijään, liittyy muun muassa nopea reaktiokyky ja tehokas uuden tietoaineen käsittely. Psykometriikasta eli henkisten ominaisuuksien mittaamisesta innostuneen koulukunnan mukaan äly periytyy: vähintään puolet ihmisen yleisälykkyydestä tulee geeneissä, ja loppu on ympäristön vaikutusta.
Nopeat hoksottimet ovat eittämättä hyödyksi. Älykkyysosamäärä korreloi selvästi koulu- ja opintomenestyksen kanssa. Työelämään siirryttäessä yhteys heikkenee, ja Hakkaraisen suuri yllätys kuulijoilleeen oli, että tieteen, taiteen ja muiden aivotyötä vaativien alojen huippusuorituksia testiäly ei selitä lainkaan.
- Arkiajattelussa huippusaavutuksia selitetään usein synnynnäisellä älykkyydellä ja lahjakkuudella, mutta vakuuttavaa tieteellistä todistusaineistoa tälläisestä yhteydestä ei ole.
Huippututkijoitakaan ei yhdistä huippukorkea älyykyysosamäärä . Shakin mestareilla äö on keskimäärin sata eli sama kuin koko väestön keskiarvo.
Huipulle pääsy kestää kymmenen vuotta
>>>>>>>>>>>>>>>>
Tutkimusten valossa lahjakkuutta tärkeämpää on harjoitus. Minkä tahansa alan huipulle pääseminen vaatii pitkäkestoista ja intensiivistä työtä. Asiansa alkaa hallita, kun on paneutunut siihen keskimäärin neljä tuntia päivässä kymmenen vuoden ajan.
- Sellaisia synnynnäisiä neroja ei ole, jotka pystyisivät suoraan hyppäämään huippuosaajaksi, sanoo Hakkarainen. Vastoin yleisiä uskomuksia "lahjakkailta" ja "älykkäiltä" ihmisiltä menee asiantuntijuuden saavuttamiseen suunnilleen yhtä kauan kuin muiltakin.>>>
Aika mielenkiintoisia havaintoja ja tuloksia eikö olekin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
vain onko, vai ei vastauksia.
Kiitos
tuossa ei ole mitään uutta, ei ainakaan minulle. Olen aina ajatellut Hakkaraisen tavoin. Oikotietä ei ole onneen. Siksi vihasin niin paljon Ateneumissa vallitsevaa opetusmetodia, että oppilaat hierottiin heti opettajien kantapäiden alla mitättömyyksiksi ja pakotettiin oppilaat heti alusta alkaen tekemään kaikkia ismejä. Kuinka kukaan taiteilija osaisi tehdä heti ismejä, jos hänellä ei ensin ole naturalismi täysin opittuna ja hallussaan? Nämä olivat selvitykseni tulokset, kun selvittelin lukiossa piirustuksen opettaja Mirja Launolta, millaista opiskelu Ateneumissa olisi, mikäli sinne pyrkisin ja pääsisin. Niinpä en edes pyrkinyt Ateneumiin. Mielestäni vain Pietarin taideakatemiassa on säilynyt oppi, että oikotietä onneen ei ole. Ensin pitää tehdä työtä, työtä ja työtä. Vasta kun on saavuttanut naturalismissa huikean tason, voi aloittaa pelkistämisen, jolloin voi syntyä uusi ismi, uusi taidesuunta, uusi keksintö jne.
Mieltä, mutta Suomessahan valitettavasti pitää itsestään selvyyksistäkin olla väitöskirjoja olemassa ennenkuin voidaan asiallisella tasolla asiallisesti keskustella.
Se on sitä ikuista aukotiteettiuskoa, jonka olemme omaksuneet hyvin syvästi valitettavasti ja hyvin pitkällä aikavälillä näitä on ihmisille ja varsinkin meille suomalaisille opetettu.
Luulen, että ihminen, joka ei itse jaksa/viitsi/halua/uskalla jne perehtyä mihinkään perusteellisesti tarvitsee noita auktoriteettejä. Valmiit pureksellut jutut voi vain nopeasti omaksua sisäistämättä yhtään mitään noista jutuista. Hei eivät kyseenalaista, pohdi, syvenny jne tämä on toistoa, mutta tarkoituksellista toistoa.
Minullekaan jutussa ei sinänsä uutta, mutta suurinosa ihmisistä tarvitsee tuollaisia juttuja.
Luulen, että Mensalaiset tarvitsevat tuollaisia juttuja jostain kumman syystä! (Miksiköhän muuten tuo minä olen älykäs Mensa on aikanaan perustettu?)
Yksi älykkyyden tärkeä osa-alue on halu perehtyä ko asiaan hyvin perusteellisesti ym.
Luovuus luo uusia näkökulmia ja muuta uutta, mutta toiset tarvitsevat aukotetiteettejä voidakseen edes jotenkuten elää ja olla.
Tää juttu voisi olla tosi paljon paremmin ja selkeämmin kirjoitettu, mutta nyt on oikeasti aikapula. Suonette anteeksi. Toivottavasti kirjoittamastani vähän jotain saattaisi ymmärtää.
kovankin onnen voittaa. Sano vanha äitini.
Olet hyvä piirtään
kehuista. Kun pidin näyttelyä Tampereen kaupungin kirjastossa, Metsossa, lupauduin olemaan paikalla viikon 2 viikon näyttelyajasta. Toista kertaa en vastaavaa virhettä suostu tekemään. Kuhunkin työhön jääneet virheet ja muut puutteet hyökkäsivät kirkuen silmilleni. Näyttelypaikalla olo muuttui minulle hurjaksi piinaksi. Jatkossa minulle riittää, että kokoan taulut, pystytän näyttelyn, pidän avajaiset, puran näyttelyn ja palautan taulut omistajilleen. Siinä ehdin palauttaa kuhunkin työhön jääneet virheet ja puutteet mieleeni, jotta en tekisi vastaavia virheitä jatkossa. Se saa riittää. Ei itseään pidä kuitenkaan kiduttaa.
Kerron tämän sen vuoksi, että monilta osin olen tyytymätön työni tulokseen. Jokaisesta taulusta löydän siihen jääneitä puutteita ja virheitä. Toisaalta se on hyvä merkki. Kehitys loppuu heti, kun omasta työstään ei löydä enää virheitä. Silloin alkaa tasollinen syöksykierre huonompaan suuntaan.
Ostin keväällä omakotitalon, jossa yksi huone on ateljee. Teen taloon pintaremonttia. Sen jälkeen otan ateljeen tarkoitukseensa ja voin ottaa tilauksia.