Mopin palstalla

"Taannoin oli Päivämiehessä haastattelu naisesta, joka oli vasta tehnyt parannuksen. Hän koki vallan ihanana asiana sen, että sai turhana hylätä meikkaamisen!"

Oikein hyvä esimerkki, miten Päivämies kääntää asioita päälaelleen. Tuostahan saa sen käsityksen, että vl-uskon ulkopuolella on pakko meikata, mutta vl-uskossa ei tarvitse. Aika hauskaa.
603062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Onkohan tuollainen kirjoittelu tarkoitushakuista vai näyttäytyykö tuo meikkausasiakin tuollaisena kun sitä uskon kirkastamana sisältä päin katsoo?

Ainakin meikäläisestä tuntuu aikalailla epärehelliseltä kirjoitukselta.

Äänestä
  • kyseinen nainen oli varmasti niin suurissa "armontuntemisissa" parannuksen armon saatuaan, että meikkaaminen siihen verrattuna todella tuntui turhalta. Lapsuudesta asti vl:ssä kasvaneelle asia tuntuu erilaiselta, koska harvoin niin suurissa tuntemisissa elää, että kaikki maallinen menettäisi merkityksensä.

    Äänestä

  • siitä että kirjoitti:

    kyseinen nainen oli varmasti niin suurissa "armontuntemisissa" parannuksen armon saatuaan, että meikkaaminen siihen verrattuna todella tuntui turhalta. Lapsuudesta asti vl:ssä kasvaneelle asia tuntuu erilaiselta, koska harvoin niin suurissa tuntemisissa elää, että kaikki maallinen menettäisi merkityksensä.

    Vaan Päivämiehen kirjoitus oli hauska.

    Uskonhan minä sen, että näin voi ihminen kokea.

    niitä, joilla ei ole edes houkutusta meikata.

    Tämän maailman jumala on paljon ankarampi kuin taivaan Jumala.

    Maailman jumala vaatii, että naisten pitää olla pakkeloituja ja maalattuja. Heillä pitää olla hyvin korkeakorkoiset epämukavat kengät, kireät tai muuten hankalat avoimet ja paljastavat vaatteet.

    Kyllä se on tämän maailman jumala joka vaikuttaa ihmisissä, että kerran pari viikossa pitää käydä leffassa, ottaa oluet, valvoa myöhään, yms.

    Äänestä

  • sillai kosketa kirjoitti:

    Ei korkea korkoiset kengät ole epämukavat. Monet niistä ovat todella hyvät jaloissa, ei kaikki tietenkään. Se riippuu ihan kengästä, jos et sitä tiedä.

    Ja tekstistäsi saa käsityksen että korkkarit olisi syntiä, onko nekin vl:n mielestä syntiä???

    Ei tämä maailma ole täynnä ihmisiä jotka pukeutuvat mahd. kireisiin ja paljastaviin vaatteisiin. Kato nyt vähän tarkemmin, varsinkin aikuisia ihmisiä. Kuten teilläkin vl:n keskuudessa ja muualla maailmassa nuoret ovat sellaisia että pukeutuminen on tärkeää, he haluavat olla hyvännäköisiä jne. tiedät sen. Kuin myös vl-vanhemmat ja ei vl-vanhemmat koittavat parhaansa mukaan opastaa nuoria fiksuun pukeutumiseen eikä itsensä paljasteluun. Tämä on yleinen kanta, mutta tiedät kai että jokaisessa joukossa on myös poikkeuksia joka ei ole se suurin määrä joukosta.

    Maailman jumala ei vaadi sekään mitään. On ihmisestä itsestään kiinni, mitä antaa maailman jumalalle, eli antaako markkinavoimien riepotella itseään. Maailman jumala vaikuttaa kaikkiin, myös vl:iin.

    Taitaa sittenkin olla palstalegendaa, että m.j. pistää vl_nuoret ostamaan paljastavia, muodinmukaisia vaatteita jne. Hyvin toimeentulevat aikuiset ostavat komeita autoja, rakentavat hulppeita taloja eivätkä häpeä näyttää vaurauttaan. :):(

    Äänestä

  • sillai kosketa kirjoitti:

    niitä, joilla ei ole edes houkutusta meikata.

    Tämän maailman jumala on paljon ankarampi kuin taivaan Jumala.

    Maailman jumala vaatii, että naisten pitää olla pakkeloituja ja maalattuja. Heillä pitää olla hyvin korkeakorkoiset epämukavat kengät, kireät tai muuten hankalat avoimet ja paljastavat vaatteet.

    Kyllä se on tämän maailman jumala joka vaikuttaa ihmisissä, että kerran pari viikossa pitää käydä leffassa, ottaa oluet, valvoa myöhään, yms.

    >>"Kyllä se on tämän maailman jumala joka vaikuttaa ihmisissä, että kerran pari viikossa pitää käydä leffassa, ottaa oluet, valvoa myöhään, yms."

    Naurettavaa lesta-yleistämistä. Kaikki "maailman ihmiset" käy leffassa pari kertaa viikossa, käyttää korkkareita, paljastavia vaatteita ja paklaa naamaansa...=)

    En tunnistanut itseäni ja perhettäni tuosta, vaikka olenkin niitä tuomitsemiasi "maailman ihmisiä".

    Mitä pahaa on muuten siinä, että käy leffassa silloin tällöin tai ottaa pari olutta? Verrattuna tupakanpolttoon ne ovat kai aika pieniä syntejä?
    Sitäpaitsi jos haluaa nähädä nuorilla naisilla paljastavia vaatteita, kannattaa mennä suviksiin. Siellä niitä on, ja paljon.

    Äänestä

  • syntiä? kirjoitti:

    Ei korkea korkoiset kengät ole epämukavat. Monet niistä ovat todella hyvät jaloissa, ei kaikki tietenkään. Se riippuu ihan kengästä, jos et sitä tiedä.

    Ja tekstistäsi saa käsityksen että korkkarit olisi syntiä, onko nekin vl:n mielestä syntiä???

    Ei tämä maailma ole täynnä ihmisiä jotka pukeutuvat mahd. kireisiin ja paljastaviin vaatteisiin. Kato nyt vähän tarkemmin, varsinkin aikuisia ihmisiä. Kuten teilläkin vl:n keskuudessa ja muualla maailmassa nuoret ovat sellaisia että pukeutuminen on tärkeää, he haluavat olla hyvännäköisiä jne. tiedät sen. Kuin myös vl-vanhemmat ja ei vl-vanhemmat koittavat parhaansa mukaan opastaa nuoria fiksuun pukeutumiseen eikä itsensä paljasteluun. Tämä on yleinen kanta, mutta tiedät kai että jokaisessa joukossa on myös poikkeuksia joka ei ole se suurin määrä joukosta.

    korkkarit! ;)

    Äänestä

  • ihanat kirjoitti:

    korkkarit! ;)

    Etkö tiedä, joka itsensä ylentää...

    Äänestä

  • ihastele ! kirjoitti:

    Etkö tiedä, joka itsensä ylentää...

    Tuota en tullut ajatelleeksi lainkaan. ;) Kävisikö kompromissina se, että suurimman osan aikaa käyttää lenkkareita ja muutaman tunnin viikossa korkkareita? Ei vai.

    Äänestä

  • joo. kirjoitti:

    Käytä toisessa jalassa korkkaria ja toisessa vaikka lenkkaria. Muista vaihtaa välillä toisinpäin, ettei selkäranka kasva kieroon.

    Siinä tulisi niin somasti esille se näkökanta, että vanha ja uusi osa siinä sulassa sovussa taapertaa tätä maallista tietä eteenpäin.

    Äänestä

  • sillai kosketa kirjoitti:

    niitä, joilla ei ole edes houkutusta meikata.

    Tämän maailman jumala on paljon ankarampi kuin taivaan Jumala.

    Maailman jumala vaatii, että naisten pitää olla pakkeloituja ja maalattuja. Heillä pitää olla hyvin korkeakorkoiset epämukavat kengät, kireät tai muuten hankalat avoimet ja paljastavat vaatteet.

    Kyllä se on tämän maailman jumala joka vaikuttaa ihmisissä, että kerran pari viikossa pitää käydä leffassa, ottaa oluet, valvoa myöhään, yms.

    Jos on liian matalalla.

    Äänestä

  • vaan näin kirjoitti:

    Käytä toisessa jalassa korkkaria ja toisessa vaikka lenkkaria. Muista vaihtaa välillä toisinpäin, ettei selkäranka kasva kieroon.

    Siinä tulisi niin somasti esille se näkökanta, että vanha ja uusi osa siinä sulassa sovussa taapertaa tätä maallista tietä eteenpäin.

    Tulisi varmaan paljon pahentujia. Pyrstö tuossa ratkaisussa heiluisi liikaa, ts. vanha osa. Hyi kamala!

    Äänestä

  • joo. kirjoitti:

    Tulisi varmaan paljon pahentujia. Pyrstö tuossa ratkaisussa heiluisi liikaa, ts. vanha osa. Hyi kamala!

    Olet tosi hoksaavainen. On se niin hankala näitä elämäntapasääntöjä rustata, kun jonkun kohdan saa kuntoon niin toisessa viiraa.

    Ihan kuin harakalla tervassa; kun saa nokan irti, niin jo on pystö kiinni.

    Äänestä

  • huomannut kirjoitti:

    Olet tosi hoksaavainen. On se niin hankala näitä elämäntapasääntöjä rustata, kun jonkun kohdan saa kuntoon niin toisessa viiraa.

    Ihan kuin harakalla tervassa; kun saa nokan irti, niin jo on pystö kiinni.

    Kun oikea laita on kohillaan, niin vasen laita on vinksallaan. Eihän tässä millään löydä sitä keskilaitaa muuten kuin ottamalla laidat omiin tuntoihin (tuntemisiin) ja avoimesti tunnustaa, että ruustaan itselleni oman säännön korkkareista. Ihanan ihanat korkkarit! Siinä se tuli.

    Olet niihin näköjään niin umpi-ihastunut. Mukava, kun joku kaupan tavara niin sytyttää.

    Vanhempana äijänä elämä alkaa tuntua joskus jo liian tasaiselta myötämäeltä.

    Äänestä

  • ne korkkarit ! kirjoitti:

    Olet niihin näköjään niin umpi-ihastunut. Mukava, kun joku kaupan tavara niin sytyttää.

    Vanhempana äijänä elämä alkaa tuntua joskus jo liian tasaiselta myötämäeltä.

    tämä kaupan tavara. Arvaa vaan, miten monet korkolaput suutari on korkkareihini laittanut.

    Onko sulle käynyt jo niin köpelösti, ettei sokerikaan enää sula suussa? Siitä olen tosi pahoillani. Kannattaa vielä kokeilla hienoasokeria. Eihän sitä tiedä, vaikka se maistuis vielä sullekin.

    kiinnostaa. Minulle tuli vaan mieleen, että olet ostamssa uudet korkkarit.

    Elon mainingit korkeina käyvät... , mutta toistaiseksi kirjoittelen haudan tältä puolen ja sokeria koitan käytellä kohtuudella.

    Unohdin tuossa aiemmin esittäytyä, niin teen sen sitten nyt. Nimeni on

    korpi-Kaaleppi

    Äänestä

  • antiikki niin kirjoitti:

    tavata vanha tuttu. :)

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Vaan Päivämiehen kirjoitus oli hauska.

    Uskonhan minä sen, että näin voi ihminen kokea.

    kun sanot noin. Yleensä tällä palstalla suhtaudutaan negatiivisella kritiikillä Päivämiehen juttuihin.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    on silloin negatiivista kun on siihen aihetta.

    Ei kannata ajatella, että täällä tarkoituksella vaan mustamaalataan.

    Äänestä

  • huomio! kirjoitti:

    mutta myös huonoa.

    Kerran tuttavani kertoi, miten oli kirjoittanut muistokirjoituksen hänelle rakkaasta ystävästä PM:n.
    Hän oli hyvin loukkaantunut, kun kirjoitus ei ollut ollenkaan sellainen kuin hän oli sen kirjoittanut.
    Kirjoitusta oli muokattu siten, että oli poistettu osia. Hän sanoi, että kirjoitus ei ole enää hänen, se oli muuttunut niin paljon ja alla oli kuitenkin hänen nimi. Tuntui pahalta kun kyseessä oli muistokirjoitus rakkaasta ihmisestä.

    Kerron tämän tiedoksi PM:n toimitukseen.

    Äänestä

  • huomio! kirjoitti:

    on silloin negatiivista kun on siihen aihetta.

    Ei kannata ajatella, että täällä tarkoituksella vaan mustamaalataan.

    tällä palstalla montakaan ylistyspuhetta vl:ille nähnyt!!!!

    osaat tehdä hulppean lehden!!! Jossa ei olis mitään aihetta kritiikkiin!!!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    osaat tehdä hulppean lehden!!! Jossa ei olis mitään aihetta kritiikkiin!!!

    että täällä on tullut monta kertaa esille, että sellainen lehti ei ole vapaa jos sitä ei voi, eikä saa kritisoida.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tällä palstalla montakaan ylistyspuhetta vl:ille nähnyt!!!!

    oletko saanut mitään positiivista täältä palstalta, onko sinusta aivan kaikki mitä täällä kirjoitetaan vahingollista vl-uskolle.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kun sanot noin. Yleensä tällä palstalla suhtaudutaan negatiivisella kritiikillä Päivämiehen juttuihin.

    että et ehkä huomannut kommentissani lainkaan sarkasmia, etkä siitä siis "pahentunut". ;-)

    Äänestä

  • huomio! kirjoitti:

    että täällä on tullut monta kertaa esille, että sellainen lehti ei ole vapaa jos sitä ei voi, eikä saa kritisoida.

    muita lehtiä kritisoida. ? Miksi Päivämies ei sitten niin mitenkään kelpaa kenellekään?? Sehän on lehti lehtien joukossa.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    että et ehkä huomannut kommentissani lainkaan sarkasmia, etkä siitä siis "pahentunut". ;-)

    rumasti teilannut. Jokin inhimillinen pilkahdus paistoi mielipiteestäsi.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    muita lehtiä kritisoida. ? Miksi Päivämies ei sitten niin mitenkään kelpaa kenellekään?? Sehän on lehti lehtien joukossa.

    esim kirkko&kaupunki (pk-seudun seurakuntalehti) sisältää aina erillisen mielipidesivun, jolle jokainen kirkkoon kuuluva tai kuulumaton saa vapaasti purkaa tuntojaan lehden sisällöstä tai kirkon toiminnasta tms. Nämä mielipiteet eivät suinkaan ole aina kirkkoa tai kristinuskoa mairittelevia. Silti ne julkaistaan kaunistelematta. PM topdennäköisesti vetäisi aidot, vl-oppia arvostelevat mielipiteet silppurista läpi.

    En itse nykyään lue PM:ää, kun sitä ei minulle tule, mutta joskus vanhempieni luonna pläräilen sitä ja nyt huomaa, miten sokeaa manipulointia ko lehti sisältääkään. Vl:t sanovat monesti, että heidän uskoa ja sääntöjä ei voi käsittää jollei koe omalle kohdalleen vl-parannusta. Minä sanon, että vanhoillislestadiolaisuuden mädännäisyyttä ei voi tajuta, ennen kuin oikeasti rohkenee tarkastella liiketta avoimin silmin, totuus ja todellisuus mielessään.

    Äänestä

"Tuostahan saa sen käsityksen, että vl-uskon ulkopuolella on pakko meikata, mutta vl-uskossa ei tarvitse."

Ollutkin juuri siitä. Ehkä tuo kyseinen nainen jostain syystä mekkasi tavallaan pakosta. Olisi halunnut olla meikkaamatta mutta ei voinnut. Ehkä esim. työympäristö sellainen syy joka vaatii meikkaamaan, ja ei uskaltanut olla omaitsensä jostain syystä. Kenenkään ei ole pakko meikata jos ei halua.

Liittyessään vl-uskoon, hän sai hyvän syyn olla meikkamatta, ja hylätä sen turhana. Vl-nainen ei meikkaa koska se on "syntiä", ymmärrettävä selitys jos kuku kysyisi miksi ei meikkaa.

Ehkä jotkut ihmiset tarvitsevat sille jonkun syyn miksi eivät jotain tee. Luulevat että ihminen ei saa olla oma itsensä, vaan jonkun ulkopuolisen pitää antaa syy tekemättömyydelleen, ja sitten vasta syy on pätevä.

Äänestä
  • että meikkaaminen ja hiusten värjääminen on mennyt pakon puolelle. Olen kuullut monen naisen sanovan, miten paljon aikaa menee aamulla meikkaamiseen koska ei voi lähteä ilman meikkiä kun on niin kauhean näköinen. Haloo, miten he uskovat niin, että ovat kauhean näköisiä ilman meikkiä. Miten naisia orjuutetaan tuollaisellakin hulluudella ja heidän itsetuntoa alennetaan sillä, ettei he ole kauniita ilman meikkiä, apua. Uskon, että meikit ovat miesten keino pitää nainen lestissä .-)

    Äänestä

  • meikkaamaton kirjoitti:

    että meikkaaminen ja hiusten värjääminen on mennyt pakon puolelle. Olen kuullut monen naisen sanovan, miten paljon aikaa menee aamulla meikkaamiseen koska ei voi lähteä ilman meikkiä kun on niin kauhean näköinen. Haloo, miten he uskovat niin, että ovat kauhean näköisiä ilman meikkiä. Miten naisia orjuutetaan tuollaisellakin hulluudella ja heidän itsetuntoa alennetaan sillä, ettei he ole kauniita ilman meikkiä, apua. Uskon, että meikit ovat miesten keino pitää nainen lestissä .-)

    se miesten kravatti. Onko se naisten keino pitää mies lestissä. Eihän siinä ole mitään järkeä, että miljoonat miehet hirttävät itsensä siihen joka aamu.

    Äänestä

  • meikkaamaton kirjoitti:

    että meikkaaminen ja hiusten värjääminen on mennyt pakon puolelle. Olen kuullut monen naisen sanovan, miten paljon aikaa menee aamulla meikkaamiseen koska ei voi lähteä ilman meikkiä kun on niin kauhean näköinen. Haloo, miten he uskovat niin, että ovat kauhean näköisiä ilman meikkiä. Miten naisia orjuutetaan tuollaisellakin hulluudella ja heidän itsetuntoa alennetaan sillä, ettei he ole kauniita ilman meikkiä, apua. Uskon, että meikit ovat miesten keino pitää nainen lestissä .-)

    on ollut voimassa vasta vähän toistakymmentä vuotta. Ennen saattoi olla vapaammin. Vapautetut markkinavoimat ovat saaneet sen aikaan. Niille se on mieluista, koska meikkeihin käytetään paljon rahaa. Varsinkin televisiomainokset rupesivat oikein voimalla ja makeillen syöttämään naisille mielikuvaa, että olet rakastettu vain jos teet itsesi kauniiksi tällä ja tällä aineella.

    Äänestä

  • meikkauspakko kirjoitti:

    miten naiset alistuu tuollaiseen.
    Nainen ei ole kaunis, muuten kuin laittamalla markkinavoimien meikkejä kasvoihin.

    Minusta tuntuu, että naiset haluavat olla alistettuja, toisten määriteltävinä, eihän se muuten ole mahodollista.

    Äänestä

  • meikkaamaton kirjoitti:

    miten naiset alistuu tuollaiseen.
    Nainen ei ole kaunis, muuten kuin laittamalla markkinavoimien meikkejä kasvoihin.

    Minusta tuntuu, että naiset haluavat olla alistettuja, toisten määriteltävinä, eihän se muuten ole mahodollista.

    niin helposti olemme. Haluamme vimmatusti kelvata toisillemme niillä keinoilla, mitkä ovat milloinkin muotia. Eivät miehet tuosta sen vapaampia ole, heillä on vain toisenlaiset pakot.

    Äänestä

  • me ihmiset kirjoitti:

    niin helposti olemme. Haluamme vimmatusti kelvata toisillemme niillä keinoilla, mitkä ovat milloinkin muotia. Eivät miehet tuosta sen vapaampia ole, heillä on vain toisenlaiset pakot.

    eivät ole kuitenkaan vielä alistuneet meikkaamaan.

    Jotakinhan täytyy olla vinossa, jos naiset sanovat, etteivät voi lähteä aamulla ulos ilman meikkiä, koska ovat niin kauhean näköisiä. Siis heidän luonnolliset kasvot ovat kauhean näköiset ellei niitä korjailla "maalaamalla" päälle.
    Minusta tuollainen vaikuttaa ihmisen itsetuntoon negatiivisesti. Isien pitäisi ihailla tyttäriään ja heidän kauneuttaan ilman meikkejä, sanoa, että he ovat kauniita juuri ilman meikkiä.

    Äänestä

  • Juuri noin koki eräs ystäväni, joka teki vl-parannuksen. Toisaalta itse koin tukahduttavana vl:na ollessani, että meikkaus oli kiellettyä. Nykyisin tykkään kyllä meikata, mutta esim tänään en jaksanut =)

    Äänestä

VL-yhteisössä on tupakointiin painostaminen sitä luokkaa, että on todella vaikea olla lähtemättä tuohon kunnioitettuunharrastukseen mukaan.

Äänestä
  • Ollen. Olen aina välillä ihmetellyt kun vl-ihmiset tällä palstallakin kertovat siitä, että työkaverit ihmettelevät jos kieltäytyy juomasta alkoholia tai ei osallistu firman tilaisuuksiin jossa juopotellaan.

    Siksi ihmettelen, koska itse en ole koskaan törmännyt moiseen. Jos sanon, että esim. pikkujoulut ei kiinnosta koska ovat sellaisia ryyppybileitä, tai en juo jossain alkoholia vaikka muut joisivatkin, niin ei sitä ole kukaan ihmetellyt. Asia on o.k, ja kyllä kaikki tuntuu huväksyvän ihmisten omat mielipiteet, eihän kenenkään ole pakko tehdä mitään jos ei halua tehdä. Tiedän miehiäkin joita ei nuo asiat kiinnosta, eivät hekään ole koskaan joutuneet siitä ihmettelyn kohteeksi.

    Ehkä tuollaisetkin asiat on ihan niistä työpaikoista kiinni, ja siitä millaisia työkavereita on. Mutta ei kannata niistä työkaverista välittää jotka alkavat pilkaamaan ihmisiä tämän omista henkilökohtaisista valinnoistaan.

    Äänestä

  • Olen ollut yli 30 vuotta VL-yhteisön jäsen ja kukaan ei ole koskaan eikä missään tilanteessa painostanut tai edes houkutellut tupakoimaan!

    Äänestä

  • wtyhwer kirjoitti:

    Olen ollut yli 30 vuotta VL-yhteisön jäsen ja kukaan ei ole koskaan eikä missään tilanteessa painostanut tai edes houkutellut tupakoimaan!

    kaltaisekseen.

    Äänestä

  • pakkojuomisen, pakkomeikkaamisen, pakkotelkkarin ja muun synnillisyyden tilalle.

    Äänestä

  • wtyhwer kirjoitti:

    Olen ollut yli 30 vuotta VL-yhteisön jäsen ja kukaan ei ole koskaan eikä missään tilanteessa painostanut tai edes houkutellut tupakoimaan!

    tuollainen tupakointia ihailevan yhteisön pitkäaikaiselta jäseneltä.

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    Ollen. Olen aina välillä ihmetellyt kun vl-ihmiset tällä palstallakin kertovat siitä, että työkaverit ihmettelevät jos kieltäytyy juomasta alkoholia tai ei osallistu firman tilaisuuksiin jossa juopotellaan.

    Siksi ihmettelen, koska itse en ole koskaan törmännyt moiseen. Jos sanon, että esim. pikkujoulut ei kiinnosta koska ovat sellaisia ryyppybileitä, tai en juo jossain alkoholia vaikka muut joisivatkin, niin ei sitä ole kukaan ihmetellyt. Asia on o.k, ja kyllä kaikki tuntuu huväksyvän ihmisten omat mielipiteet, eihän kenenkään ole pakko tehdä mitään jos ei halua tehdä. Tiedän miehiäkin joita ei nuo asiat kiinnosta, eivät hekään ole koskaan joutuneet siitä ihmettelyn kohteeksi.

    Ehkä tuollaisetkin asiat on ihan niistä työpaikoista kiinni, ja siitä millaisia työkavereita on. Mutta ei kannata niistä työkaverista välittää jotka alkavat pilkaamaan ihmisiä tämän omista henkilökohtaisista valinnoistaan.

    Tupakointimyönteisyys kuitenkin vaikuttaa...

    Äänestä

  • tekee kirjoitti:

    kaltaisekseen.

    keskeisessä asemassa on tupakkapaikan viihtyisyys, etteivät vl-uskovaiset alkaisi tupakoimaan sisällä tai toistensa autoissa lasten riesaksi...

    Äänestä

  • Juomari ei peri Jumalan valtakuntaa, mutta tupakointi auttaa siinä asiassa...

    Äänestä

  • tupakoit? kirjoitti:

    Tupakointimyönteisyys kuitenkin vaikuttaa...

    "Miksi sitten
    tupakoit? 16.10.2007 klo 20.46
    Tupakointimyönteisyys kuitenkin vaikuttaa..."

    Kysymystäsi? Meinaatko että joku ihminen tupakoisi vain siksi kun muutkin tupakoivat?

    Aikuisen ihmisen kohdalla tuskin on noin. Ehkä nuorten keskuudessa jos ollaan jossain porukassa missä tupakoidaan.

    Itselläni ei ole tupakkamyönteinen asenne vaikka itse olenkin poltellut. Vaikka polttaisin, niin sanon, että tyhmät poltaa, ja kenenkään ei siihen pitäisi ryhtyä.

    Omalle pojallekkin olen opettanut, vaikka olisi porukassa missä muut polttaa niin on parempi, ettei itse vain porukan vuoksi lähde polttamaan. Vaikka kaverit sitä tupakkia tyrkyttäisi, niin on vain rohkeasti niiden omien päätöstensä takana, ja kieltäytyy siitä tupakasta. Siitä on vaikea sitten aikuisena eroon päästä jos siihen pahuuteen sortuu.

    Voin polttaa tupakan jos siltä tuntuu, mutta yhtähyvin voin myös kieltäytyä polttamasta, valinta on minun, ei muiden.

    Ihan samoin on alkoholin kanssa voin sitä juoda, mutta ihan yhtä hyvin voin siitä kieltäytyä, sekin valinta on minun, ei siihen muiden ihmisten päätökset ja mielipiteet vaikuta.

    Äänestä

...Jos vanhoillislestadiolainen mies kääntyisi esikoislestadiolaisuuteen, hän voisi kokea "valtavan ihanana" sen, että saisi turhana hylätä kravaatin.

>> Tuostahan saa sen käsityksen, että vl-uskon ulkopuolella on pakko meikata, mutta vl-uskossa ei tarvitse. Aika hauskaa.

Äänestä
  • Tommyn farkut olivat ainakin muutama vuosi sitten kovaa huutoa vl-nuorison keskuudessa. Levikset ovat ollet out jo pitkään. Olisiko helpompaa ja halvempaa saman tien meikata?

    Äänestä

  • 249,00 EUR! kirjoitti:

    Tommyn farkut olivat ainakin muutama vuosi sitten kovaa huutoa vl-nuorison keskuudessa. Levikset ovat ollet out jo pitkään. Olisiko helpompaa ja halvempaa saman tien meikata?

    Ne ovat onneksi kuitenkin vaatteita, mutta ajatteleppa jos omat kasvot eivät kelpaa itsellekään ilman meikkiä niin ollaan jo aika pitkällä.

    Meikkaaminen orjuttaa itseä olemaan liikaa muiden kaltainen. Minusta pahinta siinä on juuri se, ettei ole kaunis ilman meikkiä.

    Äänestä

  • epävarmat nuoret kirjoitti:

    ja ilman meikkiä vl-piireissä on liikaa muiden kaltainen.

    Itselleni naisena koskemtiikka on arjen pieni suuri ilo ja mielihyvän lähde. Ei maailman suurin asia, mutta kiva asia. Tuntuu hyvältä huolehtia itsestään, hoitaa ihoa ja kroppaa, pukeutua kauniisti ja käyttää kivoja koruja. Tykkään erityisesti kauniista kengistä, tyylikkäistä alusvaatteista ja korkealaatuisista kaunistusaineista. Ei tämä ole mikään pakko vaan elämän se kaunis turhuus, josta Mika Waltarikin on kirjoittanut.

    Elämässä saa olla myös keveyttä, värejä ja iloa, ei vain arkista työn puurtamista ja harmautta.

    Ja muuten: meikkaaminen ei ole vain omien parhaiden puoliensa korostamista väreillä, kuten huulipunalla, poskipunalla, valokynällä, puuterilla ja ripsivärillä, vaan se on myös ja ennen kaikkea oman ulkonäön hoitamista, puhtautta ja huolenpitoa. Väriaineet ovat sitten se piste iin päälle!

    Kauneus luo ympärilleen miellyttävää ja huoliteltua ilmapiiriä.

    Äänestä

  • Kaunis nainen 43 v. kirjoitti:

    kauniista turhuudesta, mutta minulle se on kukkia maljakossa, ikkuna auringonlaskun suuntaan, yleensäkin luonnon tuomaa viehätystä, ja siitä olen valmis myös maksamaan. Kosmetiikka ja vaatteet on välttämätön paha. Kaipa jokaisella saa olla se oma kaunis turhuutensa, jos ei sitä ole vahinkoa.

    Äänestä

  • tykkään kirjoitti:

    Niinpä, olen samaa mieltä teidän molempien kanssa.
    Toiselle meikkaaminen tuo iloa elämään, toiselle taas pelkkä liikunta, toiselle taas kauniit vaatteet, toiselle kaunis koti, toiselle hienot kuonekalut, toiselle auto jne. asioita olisi loputtomiin. Eikä noilla asioilla meinata että jos joku ei pidä tästä tai ei esim. meikkaa hän olisi jotenkin huonompi. EI kaikilta olla vaatimassa samoja asioita. Nykyihminen on onnellinen siitä että KAIKKI ihmiset saavat olla erilaisia.

    Äänestä

  • Kaunis nainen 43 v. kirjoitti:

    Itselleni naisena koskemtiikka on arjen pieni suuri ilo ja mielihyvän lähde. Ei maailman suurin asia, mutta kiva asia. Tuntuu hyvältä huolehtia itsestään, hoitaa ihoa ja kroppaa, pukeutua kauniisti ja käyttää kivoja koruja. Tykkään erityisesti kauniista kengistä, tyylikkäistä alusvaatteista ja korkealaatuisista kaunistusaineista. Ei tämä ole mikään pakko vaan elämän se kaunis turhuus, josta Mika Waltarikin on kirjoittanut.

    Elämässä saa olla myös keveyttä, värejä ja iloa, ei vain arkista työn puurtamista ja harmautta.

    Ja muuten: meikkaaminen ei ole vain omien parhaiden puoliensa korostamista väreillä, kuten huulipunalla, poskipunalla, valokynällä, puuterilla ja ripsivärillä, vaan se on myös ja ennen kaikkea oman ulkonäön hoitamista, puhtautta ja huolenpitoa. Väriaineet ovat sitten se piste iin päälle!

    Kauneus luo ympärilleen miellyttävää ja huoliteltua ilmapiiriä.

    Olen vähemmän maalailevampi tuosta luksuksesta kuin sinä, mutta saahan sitä kauneutta ja tyyliä ylläpitää monin tavoin ja tuntea siitä mielihyvää. Ei elämän tarvitse aina olla hurskasta kurjuutta.

    Äänestä

  • epävarmat nuoret kirjoitti:

    Ne ovat onneksi kuitenkin vaatteita, mutta ajatteleppa jos omat kasvot eivät kelpaa itsellekään ilman meikkiä niin ollaan jo aika pitkällä.

    Meikkaaminen orjuttaa itseä olemaan liikaa muiden kaltainen. Minusta pahinta siinä on juuri se, ettei ole kaunis ilman meikkiä.

    että ostetaan kalliit merkkivaatteet ja kengät mutta pidetään samalla korvakoruja, hiusten sävyttämistä ja ehostamista kadottavana syntinä.

    Äänestä

  • sanon minä kirjoitti:

    ja ilman meikkiä vl-piireissä on liikaa muiden kaltainen.

    pidät itseäsi iljettävänä sekä rumana ilman pehmennystä? Jotenkin järkevämpää?

    Äänestä

  • Kaunis nainen 43 v. kirjoitti:

    Itselleni naisena koskemtiikka on arjen pieni suuri ilo ja mielihyvän lähde. Ei maailman suurin asia, mutta kiva asia. Tuntuu hyvältä huolehtia itsestään, hoitaa ihoa ja kroppaa, pukeutua kauniisti ja käyttää kivoja koruja. Tykkään erityisesti kauniista kengistä, tyylikkäistä alusvaatteista ja korkealaatuisista kaunistusaineista. Ei tämä ole mikään pakko vaan elämän se kaunis turhuus, josta Mika Waltarikin on kirjoittanut.

    Elämässä saa olla myös keveyttä, värejä ja iloa, ei vain arkista työn puurtamista ja harmautta.

    Ja muuten: meikkaaminen ei ole vain omien parhaiden puoliensa korostamista väreillä, kuten huulipunalla, poskipunalla, valokynällä, puuterilla ja ripsivärillä, vaan se on myös ja ennen kaikkea oman ulkonäön hoitamista, puhtautta ja huolenpitoa. Väriaineet ovat sitten se piste iin päälle!

    Kauneus luo ympärilleen miellyttävää ja huoliteltua ilmapiiriä.

    on vl-uskovaiselle kauhistus. Mitä kurjempaa ja ikävämpää täällä on, sitä kirkkaamalta kruunu näyttää ajan rajan tuolla puolen. Näin on aina opetettu, jopa LLL itse.

    Ihon hoitaminen, hiusten sävyttäminen ja korvakoru erottaa ihmisen Jumalasta, mutta eivät tietenkään muut korut, kalliit merkkivaatteet (housut 249,00), alligaattorinnahkaiset kengät, spagettiolkaimiset napapaidat, merkkiaurinkolasit jne.. Nämä jälkimmäiset vain vahvistavat sidettä vl-yhteisöön eli Jumalaan!

    Äänestä

  • hiuksiasi ja kirjoitti:

    pidät itseäsi iljettävänä sekä rumana ilman pehmennystä? Jotenkin järkevämpää?

    lyhyeksi leikatut hiukset ole pakolliset vl-naiselle?

    Nehän ovat käytännöllisetkin suurprheen äidille.
    Kodinhoitaja hoitaa lapset senaikaa kun käydään kampaajalla.

    Vl-naisilla ei juuri näe pitkiä hiuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämmöistä kirjoitti:

"Taannoin oli Päivämiehessä haastattelu naisesta, joka oli vasta tehnyt parannuksen. Hän koki vallan ihanana asiana sen, että sai turhana hylätä meikkaamisen!"

Oikein hyvä esimerkki, miten Päivämies kääntää asioita päälaelleen. Tuostahan saa sen käsityksen, että vl-uskon ulkopuolella on pakko meikata, mutta vl-uskossa ei tarvitse. Aika hauskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu