Tunteminen

en tiedä mitä on, mutta pitkään aikaan en ole törmännyt tässä maailmassa mihinkään joka saisi minut oikeasti tuntemaan

kaikki on itsestäänselvyyttä ja en oikeastaan tunne mitään, eikä mikään aiheuta kiinnostumisen tunteita

kykyni empatiaan on myös "heikentynyt" ja on jotain sekoamisen pelkoja (vainoharhaisuutta kai vaan)

vastakkainen sukupuolikaan ei enää kiinnosta vaikka ennen kiinnosti paljon
4272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aloitan aina jotain uusia juttuja, mutta ne kaikki kariutuvat koska en vain kykene tai mielenkiinto lakkaa.

en ole sosiaalinen, olen ujo ja oikeastaan karsastan ihmisten kanssa olemista.
pelkään että ihmiset halveksivat tai jopa vihaavat minua.
sama juttu vaivaa tätäkin kirjottaessa.
olen siis aivan vainoharhaisen pelokas siitä mitä muut minusta ajattelevat.

Äänestä
  • sama homma täällä.

    Äänestä

ennen tätä ongelmaa ei ollut.
nyt ei mikään innosta, en jaksa panostaa sitten mihinkään.
Pelkään mitä muut ajattelevat musta ja en uskalla elää niinkuin ehkä haluaisin.
Itsellänikin on jotain vainoharhaisuutta, jos huomaan että joku kuiskii kuvittelen että he haukkuvat minua vaikkei asia niin olisi.
Ennen iskin miehiä ja flirttailin hirveästi.
Nykyään miehet ovat minulle yhdentekeviä ja en kaipaa ketään.
Päivät sujuu rutiinilla läpi ja olo on tunnoton.
En ole surullinen enkä iloinen mä vain olen.

Äänestä
  • ja jutelkaa aiheesta, tutustukaa ja olkaa ensin keskenänne ystäviä, alkakaa harrastamaan yhdessä jotain. Yrittäkää saada elämäänne sisältöä ja välittämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1111111111222222 kirjoitti:

en tiedä mitä on, mutta pitkään aikaan en ole törmännyt tässä maailmassa mihinkään joka saisi minut oikeasti tuntemaan

kaikki on itsestäänselvyyttä ja en oikeastaan tunne mitään, eikä mikään aiheuta kiinnostumisen tunteita

kykyni empatiaan on myös "heikentynyt" ja on jotain sekoamisen pelkoja (vainoharhaisuutta kai vaan)

vastakkainen sukupuolikaan ei enää kiinnosta vaikka ennen kiinnosti paljon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu