Aika hieno paikka. Ajelin eilen Puutarhakatua Portsan läpi ja ajattelin että mikähän se on tämänkin paikan historia ja seuraava linkki kertoi kyllä paljon tuosta upeasta miljööstä.
http://www.portsa.fi/
http://www.portsa.fi/
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Portsan puutaloissa?
1950-luvulla
No ei tietenkään. Nyt jokaisessa asunnossa oma vessa. Kyllä vielä 1986 oli ulkorakennuksessa yhteisvessat, mutta ne olivat posliinia ja toimivat vedellä.
Arkitehtuuri on hienoa ja pihat oikein idyllisiä. Portsa ei ole kaupunginosa vaan osa kahdeksatta (VIII) kaupunginosaa eli ruutukaava-aluetta. Matkaa on Kauppatorille runsas kilometri, mutta ei sitä uskois kun istuu vaikkapa Annanpuiston hämyssä kesäiltana tai grillaa oman taloyhtiön pihalla.
Joo..hieno paikka! Hyvät yhteydet joka paikkaan.
Joskus hommaan vielä kämpän sieltä.
Todella hieno alue. Kiva kun järjestetään niitä markkinoita, niin saa käydä samalla ihailemassa taloja.
Aivan ihmeellinen muutos elämässämme kun muutimme Aninkaistenkadulta Portsaan! lapsilla on kivoja kavereita ja mekin olemme kahvitelleet naapureiden luona. Talkootyöllä autellaan toisiamme ja kimpassa ostetaan tarvikkeita, hakesilppuri nyt viimeksi.Tämä on kuin elokuvassa,joka aamu herään onnellisena siitä, että toteutimme unelmamme ja muutimme Portsaan!