mikä saa sinut luulemaan ettet olisi tarpeeksi hyvä ihastuksellesi?
Mitä ominaisuuksia toivot itsellesi jotta "ansaitsisit" hänen huomionsa.
Mitä parantaisit itsessäsi tai muuttaisit hänessä, jotta uskaltaisit ottaa yhteyttä/ kertoa tunteistasi?
Mitä ominaisuuksia toivot itsellesi jotta "ansaitsisit" hänen huomionsa.
Mitä parantaisit itsessäsi tai muuttaisit hänessä, jotta uskaltaisit ottaa yhteyttä/ kertoa tunteistasi?
Vastaukset 48
Vanhimmat
ole saanut oikein mitään aikaiseksi hänen suhteen vaikka olen jotain yrittänytkin. Ehkä niissä tavoissa on ollu jotain vikaa.. Tai sit minussa niin kuin enemmän epäilen. Tai ajoitukset ei ole menny ihan nappiin.. Toivoisin kelpaavani ihan tällaisena hänelle kuin olen. Hänessä en muuttaisi mitään vaikka aika itsepäinen ja hankala monesti tuntuu olevankin.
Ja hänessä en muuttaisi kyllä mitään,sillä kokonaisuus on paketti johon ihastuin.
Olen sairastanut erittäin vaikean masennuksen, josta en halua kertoa vaikka olenkin toipunut (oireeton ollut jo kohta 5v siitä kun terapiakin lopetettu, lääkkeet lopetettiin miltei vuosi ennen sitä) ja kuulun ainakin tilastollisesti niihin, joilla riskiä uusimisesta tuskin on. Oli vain tosi vaikea ajanjakso elämässä ja vieläkin heijastusvaikutuksia (opiskelut kesken mutta loppu häämöttää Luojan kiitos). Lähipiirini tietää, samoin kuin opiskelijatoverini jne, mutta en halua kertoa kenellekään muuten, mutta en myöskään halua huijata ketään. Pattitilanne. Tiedän toisen kiinnostuksen syvempään suhteeseen mutta en vain kykene jakamaan tätä asiaa, koska en usko, että hyväksyy minua. Rankka sairaus ja toivonkin voimia kaikille teille, jotka sen kanssa painiskelette, joko itse tai läpiirissänne oleva. Kyllä siitä selviää!!! (vaikka pahimmilla hetkillä sitä ei meinaa uskoa.)
En koe muuten etten olisi "tarpeeksi hyvä" enkä koe että kummankaan pitäisi muuttua. Pikemminkin kyse on yleisestä asenneilmastosta. Ihmiset sotkevat arkikielessä masennuksen ja diagnosoidun sairauden nimeltä masennus, jotka ovat ihan eri asioita, toinen ääripää on se, jonka mielestä masentuneet ovat hulluja. Itse en jaksa enää valistaa ketään tai selitellä.
Mua puolestaan taas kiinnostaisi kuunnella, et millasta se on. Siis varmaan nyt joku käsittää väärin, mut oon vaan utelias.
Itsekkään en menis heti ääneen mainostamaan, et perhepiirissä yhdellä on ollut lievä psykoosi järkyttymisen ja dokaamisen seurauksena mut ei mulla tarvi sitä salatakaan. Siksi jotenkin olis kiva, kun kaikilla on jossain jotain tuolalisia juttuja, ettei niitä silti ylidramatisoitaisi, koska nekin kuuluu elämään. Minä puolestaan en pidä kenenkään elämää tai mitään tuollaista niin ihmeellisenä tai erikoisena, etteikö nyt jollain olis jotain samaa ja miksi siitä nyt ei voisi sanoa. Kun on itse kokenut elämässä aika monta vastoinkäymistä ja niistä ihan ok selvinnyt, niin joskus jopa ärsyttää joissakin ihmisissä ylidramaattisuus, ja kapeakatseisuus, et nyt mä en ole mitään ja kaikki hylkää, jos mä nyt sanon jotain ääneen. Pyh, sanon minä. Ja monesti tekee monesta asiasta niin ison mörön itselleen, et joku jopa suuttuu siitä, et hei, loppuu nyt tuo draamakuningattaren vuodatus, se on ihan normaalia, et tulee kaikkea jokaisella jossain vaiheessa elämää vastaan!!!
JA jo tuo sun karu totuus otsikko ottaa päähän. Voisin luetella vaikka jokaisen tutun elämästä sitä karua totuutta että olisit kurkkua myöten täynnä. Ehkä toiset sit vaan elää niin kultalusikka suussa, et heti jos tulee jotain ylämäkeä, niin koetaan itsensä niinniin surkeaksi, vaikka se nyt oliskin niin, mut kuka kellekkään on mitään ihanaa elämää välttämättä luvannutkaan? Ja silti sitä vaan taaperretaan eteenpäin. Kyllä nykyään sairaudet ymmärretään sairauksiksi, ainakin meilläpäin.
Anteeksi vuodatus, mutta monesti hermostuu siihen, että tuntuu että jotkut asiat kasvaa suhteettomuuksiin, kun ihmiset pyörii vaan oman navan ympärillä, kun koko maailma on täynnä milloin mitäkin hankaluutta tai vaikeutta, mihin pitäis puuttua! Ei siis henkilökohtaisesti tarvi ottaa, mut en voinut olla sanomattakaan.
sitten varmaankin olen kun olen oppinut ettei tämä tosiaankaan ole ihmisille mikään positiivinen yllätys. Ja sanon että sinä päivänä kun olet sairaalakuntoisesta masentuneesta itsesi kiskonut pinnalle ja jäjestänyt elämäsi taas suht normaaliksi (vuosien prosessi vastamäkeä eikä vilku kultalusikat missään, pikemminkin velkavankeus uhkasi välillä kun itse ei pystynyt hoitaan mitään) niin tule heittelemään noita juttujas mulle. En kenellekään toivo vakavaa sairautta, mutta vaikka ymmärrrän hyvin tarkoituksesi ja sanomasi niin sinä et ymmärrä mitä olen elänyt läpi. Juuri tän vuoksi ei huvita kertoa edes niille, jotka voisivat olla avoimia asian suhteen.
Ehkei positiivinen, muttei myöskään niin dramaattinen ja kauhea, kuin luulet. Maailma on täynnä elämän ylämäkiä, kellä mitäkin. Toisella näkyvämpää ja toisella näkymättömämpää.
Mun tutuissa ei ole ketään, jolla ei olis jollakin perheenjäsenellä tai ystävällä jotain vastaavaa hankalaa ja silti sitä vaan eletään eteenpäin. Ei sekään, että on taloudellisia vaikeuksia ole mitään ihmeellistä, suurimmalla osalla ihmisistä nyt vaan niitäkin on jossain vaiheessa elämää, jos nyt ei tule mitään perintöjä tai satu voittamaan lotossa.
Ei kaikki myöskään ymmärrä toisten ongelmia pohjamutia myöten, mut minusta jos me alettais käsittää kaikki asiat juurta jaksain, niin sehän se vasta olis raskasta. Sehän suojelee muita, ettei ne ymmärrä aivan kaikkea, ja et varmaan haluis, että moni kokis saman, koska niinhän siinä kävis, jos täysin ymmärtäis, mut tietysti se aina auttaa, jos vähänkään tietää, niin voi tukea. Mut se,että ihmiset ei edes ymmärrä ehkä kuinka raskasta voi olla, niin kertoo sen, ettei ne ehkä myöskään itse osaa suhtautua siihen sun ongelmaan niin raskaasti, ja sinä kuitenkin odotat, että ne suhtautuu siihen liian raskaasti sinun kannalta. Niinkö?
En halua missään nimessä vähätellä kenenkään ongelmia, mutta en halua myöskään sitä, että luulet muiden ylenkatsovan ihmisiä sen vuoksi ja sen vuoksi torjut muita. Joku voisi jopa loukkaantua siitä, että ei osoiteta luottamusta, koska sehän on täysin epäluottamuksen osoitus, että torjutaan jos ennenkuin mitään edes yrittää. Joku voi kokea senkin inhottavana, että ajattelee sinun ajattelevan hänestä niin inhottavasti, ettei häneen voi ikinä luottaa tuollaista asiaa, tai että joku on niin pikkusieluinen, että tosta lähtee lätkimään jos vuosia sitten on ollut esim masennus..
Ei olis kiva, et joku ajattelis vaikka itsestä niin. Sehän olis inhottavaa.
Ja on myös niin minusta, ett mistä tahansa asiasta voi tehdä niin ison ongelma itselleen, et voi aina olla sitä mieltä, ettei musta ole mihinkään, syitä kyllä löytyy jos haluaa. Ei se välttämättä ole kellään toisella sen helpompaa, jollain on hankalaa jossain kohti, ja toisella toisessa kohti elämää ja eri asiassa, mut syitä riittäis, jos niille antaa periksi.
Mutta tuo on eniten epäreilua sua ittees kohtaan.
Sähän oot selvinnyt. Voisit pitää ittees sankarina sen asian kanssa.
Ehkä en ymmärrä mitä olet elänyt läpi. En tiedä, enkä voi koskaan tietääkkään, mutta se on väärin vaan, että kukaan ei voi etkä anna kenenkään olla sinun kanssa sen vuoksi, niin se on minusta kyllä väärin. Et anna kellekkään edes mahdollisuutta, se ei ole oikein. Ajattele, jos kaikki, jolla on ollut joku sairaus, nyt päättäisivät, ettei kukaan saa olla heidän kanssaan, eikä tykätä heistä, kaikki eroais tai ei alkais millekkään. Olishan se nyt melko dramaattista ja kauheaa. :)
En tarkoita, että vähättelisin ongelmia, en myöskään niin, että alkaisin ylenmäärin ihailemaan ongelmista selvinneitä, koska sekin on taas niin, ettei ole ehkä aina elämässä valinnanvaraa ja on vain pakko selvitä, mutta niin, että elämä tuo mukanaan ylä ja alamäkiä kaikille. Kun on rämpinyt yhden ylämäen, niin ei silti tarkota, etteikö tulis niitä lisää, mutta ei silti kannata jämähtää siihen..
En tarkoittanut niinkään, että heittelisin sinulle mitään herjaa jos sen niin käsitit, mutta niin, että jos nyt joku kiinnostava ihminen kiinnostuisi susta, ja sinä taas sanoisit, ettet halua, koska sulla on ollut joskus tuollaista, niin se olis kyllä epäreilua kaikkia kohtaan. Että sen, joka olis susta kiinnostunut pitäis sen vuoksi unohtaa koko asia, et sulla on joskus ollut masennus, joka ei ole enää tai et sulla on ollut rahahuolia? Onko reilua? Olisko vähän katkeraa ihmetellä siinä, et tuossa olis mun elämän rakkaus, mut toinen sitä mieltä, että ei onnistu sen vuoksi mikään sun kanssa, kun joskus vuosia sitten oli vaikeaa? Voihan kelle hyvänsä iskeä mikä hyvänsä sairaus tai mikä muu huoli hyvänsä. Sekö olis susta hyvä syy jättää toinen? Jättäisitkö itse heti, kun tulis joku hankaluus?
Oikeastaan nyt puhut asiaa. Se on ihan hyvä että joku välillä ravistelee ja aukaisee silmät. En edelleenkään lupaa kailottaa tätä julki joka paikassa, mutta jos ei halua yksin elää niin pakkohan tästä on kertoa. Ja kun en juuttunut sairauteenkaan niin en kai voi tehdä itselleni sellaista karhunpalvelusta että juuttuisin sitten näihin mietteisiin. Kai se vain on, että kun on ihastunut niin pelkää suhteettomasti sitä torjuntaa. Mutta vaikka torjuisikin niin pystyn ainakin siirtymään taas elämässä eteenpäin.
Joskus ehkä ystävät suojelevat liikaa, olen yrittänyt puhua tästä ja kumpikin on sanonut että "ehkä ei kannata yrittää, et ainakaan pety". Totuus ei monestikaan ole miellyttävä mutta tosiystävä sanoo senkin. Nyt ei edes sitä ongelmaa, mutta virkistävää saada toisenlaista näkökulmaa. Kiitti sulle että jaksoit vastailla ja herätellä taisteluhenkeäni.
parantaisin pikkasen tota alotekykyä, se kun ei taida toimia ensinkään. Itessä ois sitte syytä tehdä ihan täysremontti ja muutaman vuodenkin vois sivuuttaa vallan kokonaan. Ehkä sitte uskaltais päivää mennä sanomaan.
remonttia kaipaa...ihana just noin
tarpeeksi hyvännäköinen hänen makuunsa, mutta ulkonäölleni en oikein mitään voi.. :(
Uskon hänen jopa minun luulevan olevan hieman erinlainen kuin oikeasti olenkaan.
Toivoisin toki olevani ulkonäöltäni enemmän naisten mieleen, toki tietyissa rajoissa. Haluaisin olla myös rohkeampi ja puheliaampi.. vallankin alkuun tarvitsisin rohkaisua.
Hänessä en muuttaisin mitään, haluaisin oppia tuntemaan millainen hän pohjimmiltaan on.
Olet komeampi ja hyvännäköisempi kuin nähtävästi itse tiedätkään ;) Ehkä hän ei tunne sinua etkä sinä häntä, vielä hyvin, mutta opit kyllä vielä tuntemaan... ;)
komeampi ja vatsaa voisi olla vähän vähemmän. Kun katson ympärille mietin miten ihmeessä minä voisin kelvata hänelle.
Hänessä ei ole mitään sellaista jota haluaisin muuttaa.
Kaikki aikalailla vastanneet että "miksi minä kelpaisin tämän ja tämän takia" "hänessä en muuttaisi mitään" Jos rakkaanne olis palstalla ja olis kirjottanu tähän ketjuun, tää ketju olis edellee täynnä samanlaisia vastauksia. Miettikää sitä =).
Entäpä jos ei ihastus olekkaan sinuun ihastunut...
Arvatenkin haluaisi vaihtaa sinut toiseen ;)
Hän on ns. kunnon perheestä, minä en. Samoin hänen ystävänsä ovat 'samaa luokkaa' kuin hän eikä tälläistä ns. rupusakkia. En häpeä perhettäni mutta se on vain niin erilainen kuin hänen.
Hänessä en muuttaisi mitään, ulkonäkö on makuuni ja hänellä on ihana luonne.
Toivoisin olevani hieman rohkeampi hänen seurassaan. Se nyt tuli ensimmäisenä mieleen :)
n->m
Jos mulla olis tollanen ihastus, muuttaisin hänen elämänkuvaansa avarammaksi, itselle lisää itseluottamusta ja myös lisää mielenavaruutta.
Eihän tässä eletä missään kasti-intiassa, kuten kuvittelet.
Ehkä voisit muuttaa omaa ajattelutapaasi.
Ei hänkään ole valinnut perhettään, kuten ei kukaan. Inhottaa tuollainen nöyristely. Ole ylpeä itsestäsi, kukaan ei ole yhtään sen kummempi ihmisenä, vaikka olis mistä kotoisin.
Siitä sitä rohkeutta tulee, että lakkaat olemasta mikään kynnysmatto ennenkuin sellaiseksi edes alat. Opeta miehelle muutama elämän realiteetti ja olkaa sitten onnellisia. :)
et edes tunne minua, pintapuolisesti ehkä tunnet työkaverini- etkä ilmeisesti haluakaan tutustua minuun. Olen self-made man, sillä on ollut hintansa.
Olen hyvin hyvin surullinen....mm. siitä, että luulin meillä olleen jotakin. Ja eilen tuli sitten sellainen georg oksetus-fiilis, ei voi olla totta! somacitko taas kehiin!
Toivottavasti löydät mitä sitten ikinä etsit.
En muuttaisi hänessä mitään. Itsessäni muuttaisin, mutta se sitten kun aika tulee.. Ja mies olen.
Mun takia ainakaan. Tahdon sut, ja sellasena kun satut olemaan.
Kun en mäkään. Olisin sulle kuin olenkin, muuttasin vaan sellasia asioita jotka olen itsekin todennut huonoiksi;)
...kehittyä, mutta mun takia ei ole tarpeen. Ei saa olla täydellinen, se rassaa.
Yks kaveri joskus kysy, miks sä oot aina niin täydellinen kaikessa? En tiiä itsekkään vastausta, kun en itse ole mielestäni. Eihän kukaan voi olla täydellinen, eikä tarvikkaan olla! Ja jokainen saa sanoa mielipiteensä, kaikki kun ne on erilaisia.,
huonot puoletkin on selvillä, niin ollaan jo pitkällä. Kyllä mä sun täydellisyytes kestän..
Mun ihastus tuntuu oikeesti olevan täydellinen...sanoisinko suorastaan nipottaja :)
Mää mikään täydellinen ole! Ja nipottaja vai, jaha. Mitenkä minut nyt täältä tuntisit?
Hän nyt vaan tuntuu jotenkin sellasesta nipottajalta :) mutta hyvässä mielessä.
Vai niin, joo:). Hyvässä mielessä.. Kerro mitäs muita luonteenpiirteitä hänestä tiedät?
tässä jotain, muutama varma, osa arvailua, osa sivukorvalla kuultua (olen salapoliisi), voi siis mennä pieleen... suorasanainen, ystävällinen, tarkka, luotettava, looginen, ahkera, suuttuu ja leppyy hetkessä... mitäs muuta, joissain asioissa hieman tahmea-aivoinen.. tulikohan nyt sanottua liikaa.
tuo tahmea-aivoisuus, heh. Miten ja missä se ilmenee/on ilmennyt?
arvoituksissa. Tietynlaisissa.
Tuo suuttuu hetkessä ei nyt niin paikkaansa pidä. Tahmea-aivoinen? Onko meillä yhteisiä kavereita, vai miten olet salapoliisin työn hoitanut?
Kertoi itse.
huonosti. Siis tahman kertoi itse.
arvailua, mikä varmaa?
ystävällisyys, sen huomasin itse, muu jääköön arvoitukseksi.
Just toi erillaiset lähtökohdat, esim. jos oletetaan että olen myllypurosta, ammatti perusduunari ja hän on esim. Westendistä Lukio pohjat ym. Nehän on kaks eri mailmaa, eli muuttaisin itseni paremmin koulutetuksi alias ansaitsevaksi...
Harmi et synnyinpaikkaa ja asuinympäristöä ei voi valita...
merkitä. Ei tytöt aina katso koulutusta, voit olla hirmu kiva tyyppi silti.
Siisti ja hyvä käytös, se on parempi kuin koulutettu ja oikee dorka.
Ne elämän arvot..
no kun mulla ei ole työtä eikä toimeentuloa, ja vaikea sitä on enää oikein löytääkään, tältä paikkakunnalta.
toisaalta meidän tapauksessa on vähän niin, että se on hän joka ei pidä itteään oikein minään. viimeksi tänään sanoi että on kuulema tyhmä.
saanhan minä hänen huomionsa. joka ikinen päivä. hän vaan ei sano oikein tunteitaan ääneen, osoittaa kylläkin kaikin tavoin. haluaisin vaan kuullakin sen.
minä olen kertonut tunteistani, joka päivä. sitä, että tämä on jo ihan rakkautta, en ole monesti sanonut.. pari kertaa kylläkin, tietyissä tilanteissa. mutta en keskellä kirkasta päivää ja tuosta vaan. en uskalla. syystä että hän ei sano takaisin, että tuntee niin. vaikka tunteekin kai!
aika syvästi hän kuitenkin tuntee, sen kertovat silmät, suu, kädet, teot, äänenpainon hellyys..
ja kun olen kysynyt tykkääkö, niin myöntää, mutta ei omatoimisesti sano.
tosin syynä on se, että olen tässä virallisesti vielä toistaiseksi rengastettu toiseen. että sikäli. mutta siis toistaiseksi, ja toivoa ei ole ollut että liitto korjautuisi.
olen todella ujo, ei ole vakituista työpaikkaa (häpeän siis vähäisiä tulojani), hän on vanhempi kuin minä ja pelkään hänen pitävän minua "pikkutyttönä"....
hänellä tuntuu olevan paljon tuttavia, ja harrastaa vapaa-ajalla kaikenlaista sosiaalista. minä taas olen enemmän erakko (on vain muutama ystävä), ja harrastuksetkin yksinäisiä. että siinäpä syitä!
voi siis ihmetellä, miksi ylipäätään olen ihastunut häneen... no, taitaa olla järki kadoksissa:-)
Sellasia syitä mitä sun täytyy muka miettiä? Kaikki mitä sinä luettelit niin korjaantuu ajan myötä, eikö?
omatunto, että olen viettänyt ns. "hurjan nuoruuden" ja ollut nuori kapinallinen. Perusluonteeltani olen kiltti, mutta impulsiivisuutta ja harkitsemattomuutta olen yrittänyt kitkeä itsestäni pois samoin ylitunteellisuutta. Ehkä jos olisin järkevämpi, niin ansaitsisin hänen huomionsa. Hänen täytyisi olla hyvin vahva kanssani. Kun satun sille päälle että kiukuttelen ja "mikään ei kelpaa", niin se on vain merkki siitä, että haluan olla hetken rauhassa. Jos toinen siinä vaiheessa repii pelihousunsa, niin peli on menetetty.
noi on aika pieniä ongelmia. Jos toisesta tykkää oikeesti...
jos ei koko pakettia huoli, niin sitten olkoot ottamatta. Hän varmaan tykkäsikin minusta, mutta jos olisin kertonut hänelle tekemiäni älyttömyyksiä, niin pelkään, että hän ei olisi niin kovasti tykännyt enää. Mutta toisaalta hän oli ymmärtäväinen, mutkaton ja reilu. Ei kaikista tykkäämisistä synny suuria asioita, että se on vaan sellaista ihmisten välistä lämpöä ja välittämistä. Se on tärkeää, että sitä on. Olin vain ihastunut, that´s it. Ja sitten on se pelko, että muutama kateellinen ex-ystävä saattaa puukottaa selkään ja hieman kertoilla omista päiväkirjoistaan, että mitä olen puuhastellut 17-vuotiaana, niin se on sitten tosi kiva. Haluan onnistua ja oppia virheistäni, niinkuin varmaan kaikki muutkin haluavat.
viestistäs. Jos et ole ihastunu enää, oot kai väärässä ketjussa. Tee oma ketju, jossa kerrot ettet välitä. Vaikka en tuo ap. ole, tuli tällasta mileen...
Hän on kaikinpuolin menestynyt ja paremmassa asemassa. Omistaa paljon. Minä asun kerrostalo kämpässä, kämppiksieni kanssa. Minulla ei ole tarjottavana muuta kuin lämmintä syliä, keskusteluita ja intohimoa.
Olen vasta aloittamassa sitä missä hän on jo.
Haluaisin olla ulospäinsuuntautuneempi ja edustavampi. En osaa etikettiä...
Hän on täydellinen kaikkine vikoineen päivineen.
Mutta tämän eteenpäin vieminen tarvitsisi kyllä jo aikamoisen ihmeen! En, siis aio tehdä mitään muuta kuin irrottautua ja yrittää rueta katselemaan kaltaiseni elämäntilanteen omaavia potenttiaalisia kumppaneita.
Onneksi ei nähdä enää niin usein.
sinä, niin sitten ei kannata. Kertomuksesi perusteella sain sen kuvan, joten unohda. Tietenkin voisit ottaa häneltä neuvoa ja oppia, mutta mieti, että onko uhraus sen väärti.
kauhulla..älä tollasia ehdottele. Miksette antaisi sen jonkun itse päättää. Ei kai kenenkään tartte luopua unelmistaan, vaikka elämäntilanne on eri..huh huh, mitä elämänohjeita
tuossa sinun kaivattusi, niin en todellakaan tahdo mitään ulkoista statusta, rikkauksia tai muutakaan katoavaista, ja sellaista mikä on vain lainassa. Minulle todellakin merkitsee aito ihminen kaikkein eniten enkä kyllä varmasti ajattele omistaako, tai siis onko hänellä lainassa jotain minkä aika vie. Rakkauden voi omistaa ja antaa toiselle ihmiselle.