Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Näin Norjassa

Lastentarhanopettajan seksipuheet kuohuttavat
16.10.2007 14:24, päivitetty 16.10. 14:45

Oslolainen lastentarhanopettaja on nostattanut Norjassa myrskyn lausunnoillaan, joiden mukaan lasten tulee saada harrastaa päiväkodeissa vapaasti seksileikkejä ja jopa itsetyydytystä.

- Lapset voivat leikkiä lääkärileikkejä, isä-ja-äiti-leikkejä ja peppuleikkejä. He voivat tanssia alastomina ja harrastaa itsetyydytystä. Näitä asioita ei tule estää, Bjerkalleen lastentarhassa toimiva Friis sanoi kohun nostattaneessa haastattelussa.

Bjerkalleen lastentarhassa lapset saavat muiden muassa liikkua sisällä alastomina, eikä sukupuolielimiään tutkiskelevaa, mahdollisesti onanoivaa, lasta saa keskeyttää. Päiväkodissa pyritään kannustamaan avoimuuteen, mutta korostetaan, että kanssaihmisiä on kunnioitettava.

Tästä syystä pojilta on esimerkiksi kielletty peniksensä koskettelu ruokapöydässä. Friis painottaa haastattelussa, että ketään ei myöskään saa painostaa tai alistaa seksileikkeihin.

Friis avasi keskustelun seksileikeistä, koska hän katsoi, että päiväkotien työntekijät ovat usein hämillään lasten seksuaalisuutta koskevien kysymysten ja tekojen edessä.

Lapset haluavat ennemmin tai myöhemmin leikkiä seksuaalisia leikkejä ja tutkiskella toisensa kehoja. Henkilökunnan epävarmuus kuitenkin tarttuu lapsiin ja se voi saada aikaan negatiivisia seurauksia. Monet unohtavat, että lapset voivat tuntea halua ja saada jopa orgasmeja, Friis perusteli Dagbladet-lehdessä.

Friisin näkemykset saivat eilen hyvin hämmästyneen ja kriittisen vastaanoton Dagbladetin nettilukijoiden keskuudessa. Avoimeen seksuaalisuuteen opettamisen katsottiin tekevän lapsista muiden muassa entistä helpompia uhreja pedofiileille.

Poliittisista puolueista jyrkimmin asiaan otti kantaa oikeistopopulistinen Edistyspuolue. - Luulin juttua aluksi vitsiksi. Seksileikit eivät kuulu päiväkotiin. Ne ovat mielestämme terveydelle haitallisia, kansanedustaja Karin Ståhl Woldseth sanoi.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1445522
21498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minun piti aivan sama juttu pistää tänne, mutta löysinkin sinun viestisi.
Mikä noita norjalaisia vaivaa?

Ensinnäkin, minulla on kolmen vanha poika ja itse ottaisin kyseisestä päiväkodista HETI pois, jos joku hoitaja alkaisi MIETTIMÄÄNKÄÄN ettei estäisi poikaani leikkimästä pippelillään toisten lasten edessä! Vaikka tiedän että on pari kertaa vessasta lähtenytkin juoksemaan housut alhaalla läpi päivänkodin ja "pyytäen vauvamaisesti nostamaan housut ylös".
3-vuotias on siinä iässä, että pojille on yleistä että he yrittävät olla jo "aikuismaisempia" mutta haluavat olla myös vielä vauvoja vaikka eivät enään olekaan.

Lapsi on lapsi, eikä heidän kuulu saada sellaista kuvaa maailmasta, että jos kerran pienenä lapsena on jo opetettu että yleisellä paikalla saa leikkiä pippelinsä kanssa niin silloin vanhempana saa myös vaikka keskellä katua!
Mitä niistäkin lapsista on kasvanut, kun perheessä vanhemmat ovat aina piereskellyt ja kaivanut nenäänsä?

Minusta on aivan pöyristyttävää edes ajatella, että pieni 3-vuotias poika masturboisi ikäistensä tai jopa nuorempien lasten keskellä.

Enkä tarkoita sitä, ettei 3-vuotias poika saisi leikkiä pippelillään, mutta painotan sitä että heille pitäisi kertoa ettei muiden ihmisten läsnä ollessa sellaista pitäisi tehdä.
Itsetyydytys, seksileikit ja itse seksi tehdään rauhassa, yksityisyydessä tai toisen, samalla aaltopituudella olevan ihmisen kanssa. Ei keskellä ihmisjoukkoa!

-AngeLight

Äänestä

Toi on valitettava esimerkki siitä, mihin yhteiskunta on menossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnistuuko meillä? kirjoitti:

Lastentarhanopettajan seksipuheet kuohuttavat
16.10.2007 14:24, päivitetty 16.10. 14:45

Oslolainen lastentarhanopettaja on nostattanut Norjassa myrskyn lausunnoillaan, joiden mukaan lasten tulee saada harrastaa päiväkodeissa vapaasti seksileikkejä ja jopa itsetyydytystä.

- Lapset voivat leikkiä lääkärileikkejä, isä-ja-äiti-leikkejä ja peppuleikkejä. He voivat tanssia alastomina ja harrastaa itsetyydytystä. Näitä asioita ei tule estää, Bjerkalleen lastentarhassa toimiva Friis sanoi kohun nostattaneessa haastattelussa.

Bjerkalleen lastentarhassa lapset saavat muiden muassa liikkua sisällä alastomina, eikä sukupuolielimiään tutkiskelevaa, mahdollisesti onanoivaa, lasta saa keskeyttää. Päiväkodissa pyritään kannustamaan avoimuuteen, mutta korostetaan, että kanssaihmisiä on kunnioitettava.

Tästä syystä pojilta on esimerkiksi kielletty peniksensä koskettelu ruokapöydässä. Friis painottaa haastattelussa, että ketään ei myöskään saa painostaa tai alistaa seksileikkeihin.

Friis avasi keskustelun seksileikeistä, koska hän katsoi, että päiväkotien työntekijät ovat usein hämillään lasten seksuaalisuutta koskevien kysymysten ja tekojen edessä.

Lapset haluavat ennemmin tai myöhemmin leikkiä seksuaalisia leikkejä ja tutkiskella toisensa kehoja. Henkilökunnan epävarmuus kuitenkin tarttuu lapsiin ja se voi saada aikaan negatiivisia seurauksia. Monet unohtavat, että lapset voivat tuntea halua ja saada jopa orgasmeja, Friis perusteli Dagbladet-lehdessä.

Friisin näkemykset saivat eilen hyvin hämmästyneen ja kriittisen vastaanoton Dagbladetin nettilukijoiden keskuudessa. Avoimeen seksuaalisuuteen opettamisen katsottiin tekevän lapsista muiden muassa entistä helpompia uhreja pedofiileille.

Poliittisista puolueista jyrkimmin asiaan otti kantaa oikeistopopulistinen Edistyspuolue. - Luulin juttua aluksi vitsiksi. Seksileikit eivät kuulu päiväkotiin. Ne ovat mielestämme terveydelle haitallisia, kansanedustaja Karin Ståhl Woldseth sanoi.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1445522

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu