uskovien

"Kirjoittanut: sillai kosketa 16.10.2007 klo 11.10
Tämän maailman jumala on paljon ankarampi kuin taivaan Jumala.
Maailman jumala vaatii, että naisten pitää olla pakkeloituja ja maalattuja. Heillä pitää olla hyvin korkeakorkoiset epämukavat kengät, kireät tai muuten hankalat avoimet ja paljastavat vaatteet."

tähän juttuun liittyen kerronpa asiaa vl-liikkestä.

Jokaiselta vl:lle voisi alkaa saarnaamaan kaikkein eniten tällä hetkellä kateudesta. Siitä ei nimittäin kovin paljon saarnata ja siitäkö se sitten johtuu se vl:n kova kateus toisia kohtaan?

Minulla oli ystävä joka oli vl. Jumala oli antanut hänelle lahjana kauniin ulkonäön. Tällä naisella oli myös esteettistä silmää ihan luonnostaan. Aina kun hän osti vaatteita vaikka alennusmyynnistä hän osasi valita aina vain hyvännäköistä koska hänellä tuo tyylitaju oli verissä. No siitähän ei näköjään vl-naiset tykänneet, että joku oli heitä kauniimpi ja pukeutui parhaiten. Siitä lähtikin sitten vähän väliä sitä sun tätä juorua ja tätä naista ja käyttäytymistä seurattiin tarkkaan.
Tunsin tuon naisen erittäin hyvin ja tiesin ettei hän itse edes ymmärtänyt omaa kaunettaan ja vaikka olisi ymmärtänyt ei hän sitä koskaan tuonut esille käyttäytymisessään tai puheissaan.
Ihmettelin usein miksi tuota naista muut naiset vainoavat ja uskon että kyse on ollut yksinkertaisesti kateudesta, liekö tuo nuori nainen saanut paljon suurta huomiota meihiltä ja muut eivät ole sitä kestäneet...
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...positiiviseksi voimavaraksi. Kaipuu, kauneuteen ja luovuuteen voi jopa auttaa pääsemään eroon kateuden pirun helmoista.

Totuus kuitenkin on, että kateellinen etenkin nainen haluaa pois tai tuhota toiselta kaiken sen mitä ei itse omista. Kateus voi liittyä mihin tahansa. Etenkin naisilla esim. valtava ulkonäöllinen epäsuhta tekee lihavasta rumiluksesta suden, vaikkei kauniin ulkonäön omaava mitenkään korosta tai tuo julki omaa kauneuttaan eikä arvostele "rumilusta".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kateus pannaan kirjoitti:

"Kirjoittanut: sillai kosketa 16.10.2007 klo 11.10
Tämän maailman jumala on paljon ankarampi kuin taivaan Jumala.
Maailman jumala vaatii, että naisten pitää olla pakkeloituja ja maalattuja. Heillä pitää olla hyvin korkeakorkoiset epämukavat kengät, kireät tai muuten hankalat avoimet ja paljastavat vaatteet."

tähän juttuun liittyen kerronpa asiaa vl-liikkestä.

Jokaiselta vl:lle voisi alkaa saarnaamaan kaikkein eniten tällä hetkellä kateudesta. Siitä ei nimittäin kovin paljon saarnata ja siitäkö se sitten johtuu se vl:n kova kateus toisia kohtaan?

Minulla oli ystävä joka oli vl. Jumala oli antanut hänelle lahjana kauniin ulkonäön. Tällä naisella oli myös esteettistä silmää ihan luonnostaan. Aina kun hän osti vaatteita vaikka alennusmyynnistä hän osasi valita aina vain hyvännäköistä koska hänellä tuo tyylitaju oli verissä. No siitähän ei näköjään vl-naiset tykänneet, että joku oli heitä kauniimpi ja pukeutui parhaiten. Siitä lähtikin sitten vähän väliä sitä sun tätä juorua ja tätä naista ja käyttäytymistä seurattiin tarkkaan.
Tunsin tuon naisen erittäin hyvin ja tiesin ettei hän itse edes ymmärtänyt omaa kaunettaan ja vaikka olisi ymmärtänyt ei hän sitä koskaan tuonut esille käyttäytymisessään tai puheissaan.
Ihmettelin usein miksi tuota naista muut naiset vainoavat ja uskon että kyse on ollut yksinkertaisesti kateudesta, liekö tuo nuori nainen saanut paljon suurta huomiota meihiltä ja muut eivät ole sitä kestäneet...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu