Olen 28-vuotias erittäin vaikeasta endometrioosista kärsivä.
Lapsettomuus riipaisee syvältä, koska sairauteni takia juuri mikään hoitokaan ei kohdallani auta.
IVF-hoito aloitettiin, siitä seurasi hyperstimulaatio joka vei sängynpohjalle.
Odoteltiin viikkokausia oireiden poistumista ja kuukautisia, kunnes saatiin varattua kauan odotettu
pakaste-alkion siirto-aika.
Kuinka ollakaan, vuorokautta ennen kauan jännittämääni päivää alkoivat kuukautiset yllättäen, ilman mitään järkevää syytä . NIinpä meni sitten pieleen sekin.
Nyt nieleskelen pettymystä, odottelen että Naisteklinikalla saadaan lomat pidettyä, että hoitojamme voitaisiin jatkaa! Ymmärrän kyllä resurssien puutteen ja kaikkea
mutta on vaikea pitää omaa elämää "jonossa" ...
Turha kai mainitakaan, että ympärillä vilisee raskaana olevia ystäviä, tuttuja, sukulaisia ja äitiyslomastaan nauttivia tietysti. Paras ystäväni odottaa tällä hetkellä "Vahinkovauvaa",
niinkuin hän asian itse ilmaisee. Toisilla natsaa vaikkei lasta olis halunnutkaan, pistää kirvelemään tämä elämän epäreiluus!
Tuttua varmaan teille kohtalotovereille, onko teitä täällä??
Lapsettomuus riipaisee syvältä, koska sairauteni takia juuri mikään hoitokaan ei kohdallani auta.
IVF-hoito aloitettiin, siitä seurasi hyperstimulaatio joka vei sängynpohjalle.
Odoteltiin viikkokausia oireiden poistumista ja kuukautisia, kunnes saatiin varattua kauan odotettu
pakaste-alkion siirto-aika.
Kuinka ollakaan, vuorokautta ennen kauan jännittämääni päivää alkoivat kuukautiset yllättäen, ilman mitään järkevää syytä . NIinpä meni sitten pieleen sekin.
Nyt nieleskelen pettymystä, odottelen että Naisteklinikalla saadaan lomat pidettyä, että hoitojamme voitaisiin jatkaa! Ymmärrän kyllä resurssien puutteen ja kaikkea
mutta on vaikea pitää omaa elämää "jonossa" ...
Turha kai mainitakaan, että ympärillä vilisee raskaana olevia ystäviä, tuttuja, sukulaisia ja äitiyslomastaan nauttivia tietysti. Paras ystäväni odottaa tällä hetkellä "Vahinkovauvaa",
niinkuin hän asian itse ilmaisee. Toisilla natsaa vaikkei lasta olis halunnutkaan, pistää kirvelemään tämä elämän epäreiluus!
Tuttua varmaan teille kohtalotovereille, onko teitä täällä??
Vastaukset 9
Vanhimmat
olisikohan sinulla "pieni" pakkomielle lapsen saamisen suhteen? etkö osaa elää ilman?
Aika paha tuo kommenttis! Ilmeisestikään sulla ei ole lapsia ja jos on, niin helpolla tulleet. Et tiedä yhtään mistä puhut kun ilmaisit asian noin tökerösti.
Jos joku haluaa lapsen niin siitä TULEE pakkomielle jos ei onnistu saamaan. Itselläni on kolme ja tämä viimeinen oli tosi hankala saada ( sairastan pco:ta ). Ravasin apteekissa joka hiton kuukausi ja vielä monta kertaa ajatellen että oli vikaa testissä kun näytti miinusta. Tämä oli pakkomielle ja sitä se tulee olemaan kaikilla jos haluaa lapsen eikä syystä tai toisesta heti tärppää. Ystäväni yritti 12 vuotta ja kaksi vuotta niistä hedelmöityshoidolla. Pettymyksiä pettymysten perään. Viimein onnistu ( seitsemännellä kerralla) ja nyt on vuoden ikäinen vauva. Tsemppiä sulle ja miehellesi! Toivotaan että syksy toisi iloisia uutisia!!
Hei skorpioni-77, kiitos kannustuksesta, toi "valkean" kommentti pahoitti mieleni
pitkäksi aikaa. Onneksi jo nyt tajuan, että aina riittää noita ihmisiä jotka katsovat asioita vain
omalta kantiltaan eivätkä välitä muiden tunteista/mielipiteistä. Onneksi omassa lähipiirissä ei ole noin
kamalia tyyppejä....
Itsekin kärsin lapsettomuudesta ja ymmärrän, miltä susta tuntuu. Tosin vähän eri syystä. Mulla ei kuukautiset tule ilman hormonihoitoja ja on epäilty munasarjojen monirakkulatautia mut ei vielä varmuutta kun tutkimukset kesken..
Suosittelen käymään mm. näillä sivuilla, josta löytyy varmasti kohtalotovereitakin:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tt.asp?appid=93
http://groups.msn.com/lapsettomuus
Tsemppiä sulle!
Hei Wilma!
Kiitti vinkeistä, niitä aina tarvitaan.
Näiltä palstoilta onkin löytynyt jonkin verran kohtalotovereita joiden
kanssa voi taakkaa "jakaa".
Omia omaisia/sukulaisia ei kehtaa kuitenkaan koko ajan rasittaa tilityksillä!
Toivotaan yhdessä meille kaikille parempaa huomista ja yritetään tsempata....
Moi
Olen käynyt lapsettommuusklinikalla hoisossa ja 2.6 minulle tehtiin koeputkihedelmöitys joka ei tuottanut positiivista tulosta.Olin todella pettynyt mutta meinaan jaksaa vielä yrittää.Tuntuu että olen epäonnistunut niasena kun en saa kauan toivottua lasta
Moi Tupu!
Kohtalotoveri siis löytyi, tosin itse en ole päässyt vielä kertaakaan edes alkionsiirtoon asti jotenka
sillä tapaa tilanteemme on erilainen.
Mulla on kanssa tuo epäonnistumisen ja huonouden tunne, kaikki muut tuntuu
onnistuvan ja saavan mukuloita ihan "tekemättäkin" paitsi minä. Ei vaikka päällään seisoisi.
Tuntuu epäreilulta että meidän lapsettomien pitäisi sitten adoptoida=ostaa lapsemme (ja jonottaa vuosikausia)
jos mielimme joskus jälkikasvua saada.
Ulkopuolisten mielestä sekin on ihan yksinkertaista, mutta vaan kun ei ole. On valtavan iso asia
luopua biologisen lapsen saamisen unelmasta!
Miten mahd.kumppanisi suhtautuu asiaan, oletko saanut tukea lähipiirissäsi?
Moi!
Kiitos viestistäsi.Oletko jo luopunut ajatuksesta että koittaisit jotain keinohedelmöitystä tai muuta vastaavaa menetelmää?Kallistahan se on mutta mielestäni jos todella haluaa lapsen siitä on valmis vaikka maksamaan että saa jonkinlaista apua.Menen nyt elokuussa uudestaan koittamaan hedelmöitystä.Jos emme saa omaa lasta niin tuskin adoptoimme,mieheni haluuaa kuitenkin että se olisi omaa lihaa ja verta.Mieheni on suhtautunut hyvin tähän ensimmäiseen epäonnistumiseen ja on sitä mieltä että jatkamme yrttämistä maksoi mitä maksoi.Tuttaville ja lähi piirille emme ole puhuneet asiasta mitään vielä.Se on kuitenkin sillälailla arka ja henk.koht.asia,ja eritoten minulle tosi vaikea kun tuntuu että on epäonnistunut naisena.Toivotaan että me saamme joskus pitää omaa nyyttiä sylissä.Aurinkoista jatkoa.
Moro Tupu,
kyllä ollaan ajateltu että sitä pakaste-alkionsiirtoa kokeilemme, jos vaan saamme mahdollisuuden!!!
Mulla on niin paha vuoto-ongelma että jo pakkasessa olevia valmiita alkioita ei olla voitu siirtää vielä.
Elokuussa kuulemme "lopullisen tuomion", ja sitä tässä pelkään/odotan, ristiriitaiset fiilikset on kyllä!
Kamalan vaikea ajatus on luopua ajatuksesta että joskus saisi oman lapsen, siis biologisesti.
Adoptio-asiaa emme ole vielä puineet, tää muu hommeli on jotenkin niin päällimmäisenä vielä.
Meillä on pakkasessa 23 täydellistä, hedelmöittynyttä alkiota, mutta kysymys kuuluukin;saammeko mahdollisuuden
yrittää antaa edes yhden niistä kehittyä lapseksi?
Olisi kiva kuulla jatkossa teidänkin kuulumisia??!!
e-mailini on [email protected]