Kyllähän nyt voi sanoa kärjistetysti, että Nighwishin tilanne on ihan sama kuin Pink Floydin 60-luvun lopulla. Karismaattinen keulakuva lempattiin pois. Noh, kuinkas Pink Floydin kävikää? Siitä tuli yksi maailman suurimmista ja suosituimmista yhtyeistä.
Joskus bändien on vain käännettävä lehti historiassaan. Syd Barrettiakin jäi suremaan iso osa PF-faneista. Itse David Bowiekin sanoi, että Pink Floyd ei ollut enää hänelle olemassa Syd Barretin jälkeen. Mutta uusia faneja tulee, ja nykyisellä linjallaan NW tulee varmasti saavuttamaan entistäkin isompaa suosiota.
Muutenkaan vertailu PF:n ja NW:n välillä ei ole kovin kaukaa haettua. Jopa musiikillisia yhtäläisyyksiä löytyy. Toivottavasti vaan Tuomaksesta ei tule samanlaista kusipäätä kuin Roger Watersista.
Joskus bändien on vain käännettävä lehti historiassaan. Syd Barrettiakin jäi suremaan iso osa PF-faneista. Itse David Bowiekin sanoi, että Pink Floyd ei ollut enää hänelle olemassa Syd Barretin jälkeen. Mutta uusia faneja tulee, ja nykyisellä linjallaan NW tulee varmasti saavuttamaan entistäkin isompaa suosiota.
Muutenkaan vertailu PF:n ja NW:n välillä ei ole kovin kaukaa haettua. Jopa musiikillisia yhtäläisyyksiä löytyy. Toivottavasti vaan Tuomaksesta ei tule samanlaista kusipäätä kuin Roger Watersista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo onhan siinä samoja piirteitä, Barret oli luova muusikko ja Taape bändistä uloskasvanut diiva. Turunen leimasi Nighwishin musiikin dramaattisella sopraanolla, josta tuli bändin tavaramerkki vaikka hän muuten ei osallistunut musiikin tekoon. Barret oli taas hullu ja nero sekä Pink Floydin musiikillisen ilmeen luoja.
Kitaraa rämpyttävänä minulle David Gilmour on aina ollut The Pink Floyd, siis soittaa hän missä tahansa siitä tulee heti Pink Floyd . Gilmour on kantanut bändin Barretin jälkeen ja paljolti vaikuttanut siihen soundiin josta bändi tunnetaan…siinä oli menestyksen avain. Roger Watersia minä en tajua, toisaalta ihmettelen mitä Gilmour äijällä yleensäkään teki vaikka oli vanha bändikaveri.
Tuomas on selvästi avautunut Tarjan lemppujen jälkeen ja on vaikuttanut julkisuudessa varsin selväpäiseltä Heebolta. Toisaalta Cabulien ja bändin välinen juopa oli jo sitä luokka, että ilman kunnon tuuletusta bändi olisi kaatunut. Vaikka sen erottamisen perään huudetaan, oma mielipiteeni on se että tämä pelasti Nighwishin
enemmän tämä on gillan/coverdale case kun floyd.
Barrett-vertaus ontuu sikäli, että hänhän oli Pink Floydissa yksinomainen biisintekijä toisin kuin Tarja Nightwishissä. Toisin sanoen se, että Pink Floyd selvisi Barrettin erosta, oli selvästi kovempi teko kuin se, että Nightwish näyttää nyt selvinneen Tarjan erosta.
Näitä keulakuvien ero(tt)amisia on monenlaisia, mutta niitä yhdistää se seikka, että jompikumpi osapuoli häviää ellei kumpikin. Ajatellaan esim. Black Sabbathia, jonne Ozzyn tilalle tuli häntä teknisesti selvästi parempia laulajia kuten Dio ja Gillan, mutta siltikin melkein kaikki pitävät Ozzya ainoana oikeana Black Sabbath-vokalistina (vähän samaan tapaan kuin Rollareita olisi aika vaikea kuvitella ilman Jaggeria).
Ainoa mieleeni tuleva poikkeus mainittuun sääntöön on Genesis ja Peter Gabriel, jotka molemmat ovat pärjänneet paremmin erikseen kuin yhdessä (taloudellisesti eivätkä siis välttämättä taiteellisesti). Historian synkkä opetus on siis kuitenkin se, että melkein aina vähintään toinen osapuoli häviää...
ole Queen ilman Freddie Mercuryä. Kuten Freddie totesi: "...we're going to stay together until we fucking will die..."