Näyttelykäyttäytyminen

Ihmettelen todella!!

Kävin alkukesästä koiranäyttelyssä, joka järjestettiin koulun pihalla. Ihmettelin kyllä Tanskandoggien omistajien välinpitämättömyyttä, kun antoivat koirien KUSTA koulun rappusille!!?? Ja yksi jopa ulosti rappujen viereen??!!! Tämän koulun talkkari on niin tarkka ettei anna edes lasten istua rappusilla!Mahtoi ilahtua maanantai aamuna töihin tullessaan. Muutenkin jäi mietityttämään kyseisen rodun omistajat, koiria pidettiin pienissä aitauksissa, joissa ei rekku-parka edes maate mahdu. Ymmärrän kyllä että koira on iso,mutta pitäisikö sitten hommata RIITTÄVÄN iso aitaus, tai jäädä kotiin, jos ei oman koiran hyvinvointi ole se tärkein asia!

4

1013

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäilevä...

      Liekkö provoa tää sinun kirjoitus, vai mitä? Aika hurjaa, että VAIN dogit tekivät rappujen viereen. Enpä ole yhdessäkään näyttelyssä nähnyt, että koirat olisivat noin huonossa jamassa kuin kerroit. Missähän päin Suomen maata tämä kertomasi näyttely on pidetty?

      • Aloittaja

        Kiinnitin huomion nimenomaan doggeihin, koska kyseinen rotu oli kai(?) esittelyvuorossa seuraavana ja siksi "kaikki" dogit "kasaantuneet" samalle alueelle. En siis harrasta itse näyttelyitä, siksi en ole varma hakeutuuko yleensäkin saman rotuisten koirien omistajat samoihin paikkoihin..?! Toki siellä on voinut muutkin paskottaa koiriaan rappusille, mutta näin kun dogit tekivät niin.Ei siis ole provo.


      • Doggihan
        Aloittaja kirjoitti:

        Kiinnitin huomion nimenomaan doggeihin, koska kyseinen rotu oli kai(?) esittelyvuorossa seuraavana ja siksi "kaikki" dogit "kasaantuneet" samalle alueelle. En siis harrasta itse näyttelyitä, siksi en ole varma hakeutuuko yleensäkin saman rotuisten koirien omistajat samoihin paikkoihin..?! Toki siellä on voinut muutkin paskottaa koiriaan rappusille, mutta näin kun dogit tekivät niin.Ei siis ole provo.

        On kokonsa puolesta hyvin huomiota herättävä rotu =) Laitappa 10 eri rotuista koiraa riviin paskomaan yhtäaikaa niin takaan, että doggi se on joka mieleen jää ;)
        Mitenkään rotua kuitenkaan mollaamatta! Itselläni on 2 doggia, mutta surullinen totuus se vain on, että isoihin kiinnittää tilanteesa kuin tilanteessa enemmän huomiota. Esim. omani syövät hyvin sulavaa ruokaa, mutta silti kun vakio-lenkkipolulla ihmetellään suurimpia p-kasoja (jotka eivät siis ole koirieni), laitetaan ne automaattisesti suurimman koiran piikkiin. Joo, on epäreilua, mutta meitähän riittää niin moneen junaan ettei jaksa välittää.


    • mmjklms

      mä taas sain kuulla joltain naiselta myyrmäessä jotain ihme kommenntia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1703
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      272
      888
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      857
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      107
      649
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      581
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      540
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      529
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      522
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe