ihmettelen tässä erästä ystävätärtäni...Itse olen hetero, ja niin oli tämä minun ystäväkin 25 vuoden ajan....Nyt hän on seurustellut kuukauden ajan naisen kanssa ja on kuulema onnellinen. En minä lesboja vastusta, eikä minua tämä haittaa, lähinnä vain ihmetyttää. Ystäväni kun vannoi oikein kautta maansa olevansa täysin hetero, ja sanoi inhoavansa esim.homoja. Mutta tietysti on pääasia, että ystäväni on onnellinen, olkoon sitten naisen tai miehen kanssa...Ihmetyttääkö tämä ketään muuta???
voiko lesboksi tulla noinvain??
InnA80
254535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kuinkahan monella muulla on tämän suvaitsevamman ilmapiirin myötä ystävistä ja tutuista kuoriutunut homoja,lesboja ja varsinkin biseksuaaleja?Valtaosa naispuolisista tuttavistani on nykyjään bissejä,ainakin omiensanojensa mukaan jollain levelillä...
Olisiko ystäväsikin bi?
tiedä häntä! 20 v. aviossa miehen kanssa ja kaksi lasta. Nyt avoliitossa naisen kanssa ja PALJON parempi olla.
Jos pystyy tekemään sellaisen päätöksen ja vielä pysyä siinä niin kyllä. Kenestä tahansa voi tulla lesbo.
usko
Niin vain vaihtoi paitaansa entinen naisystävänikin. Väitti aina kivenkovaan, ettei välitä miehistä.
Petti kuitenkin ja muuttui hetkessä heteroksi. Oltiin oltu yhdessä sentään jo kahdeksan vuotta.
Ymmärsin, ettei seksuaalisuuden luokittelemisella ole oikeastaan merkitystä. Ihan sama, miksi itseäsi nimität, tunteilla ei ole titteliä. On vain elämä, joka meitä vie mukanaan.
naisen kesken. Mies pääsee vaan syvemmälle.
miehelle!
keskeisessä rakastelussa ei yhdyntää tapahdu lainkaan.Halitaan, pusutellaan ja ehkä nuollaan vähän pintaa.
oli niin, että väitin kaikille, ettei musta tule ikinä lesboa, mutta sit kuitenki sisimmissäni oon aina tienny mikä oon. oon aina katellu naisia enemmän kun miehiä, mut ei sitä vaan välttämättä tiedosta ennen kun tosissaan ihastuu naiseen.
en oikein usko, että ihmiset noin vain "rupeaa" homoseksuaaleiksi. mutta biseksuaalille on mahdollista, että on heterokausia ja lesbokausia. ehkä sun ystävällä on nyt lesbovaihe.
se tajuaminen voi tulla yhtäkkiä, vai oletteko te kaikki aidon aidot lepakot tienneet tunteistanne jo kolmen vanhasta? Kaikille se hyväksyminen ei välttämättä ole helppoa.
Mutta en usko että kukaan muuttuu yhtäkkiä.
Olen aina suuresti ihmetellyt näitä "myöhäissyntyneitä" lesboja. Ja mielestäni he ovatkin bi-seksuaaleja, ei muuten kukaan ole voinut 10-30 vuotta elää heterosuhteessa/suhteissa ja sitten "löytää" lesbouttaa yks'kaks yllättäin.
Oman käsitykseni mukaan ihminen ei kasva tai muutu seksuaalisesti jostakin johonkin, vaan seksuaalinen suuntautuneisuus on synnynnäinen ominaisuus. Syystä tai toisesta, jotkut vain eivät uskalla myöntää itselleen tai muille poikkeavansa vallitsevata heteroseksuaalisuudesta. Yleensä kyllä 15-20 vuotiaana viimeistään kyllä jo täysin pystyy oman erilaisuutensa hyväksymään ja elämään sen mukaan.
Ja hieman sinua lainaten, en minä bissejä vastusta, eikä minua tämä haittaa, lähinnä vain ihmetyttää. Pääasia, että kaikki ovat tyytyväisiä elämäänsä tältä osin...
Itse olen myöhäsyntyinen lesbo.
Oikeasti ennen ensimmäistä naiseen ihastumista olin jotenkin aseksuaali, mutta en usko aseksuaalisuuteen.
Kun nyt miettii, minulla oli epäselvärajainen minäkuva. Kun ei ole aidosti erillään toisesta, ei voi rakastaa toista. Se on kuin Münchhausenin hevonen: kuinka voi nostaa hevosen suosta kun samalla istuu sen satulassa.
Rakastaminen tulee myös siitä, että asettuu alttiiksi haavoittumiselle. Totta puhuen mielenterveyteni ei ollut sellainen, että minulla olisi ollut varaa asettua alttiiksi haavoittumiselle.
Kun selvisi tämä erillisyys ja elämäntilanteessa tuli suvantokausi, niin luonnollisesti sitten rakastuin. Rakastuminen auttoi myös masennukseen, joka oli vaikuttanut myös tähän minäkuvaan ja sen ongelmiin.
Oikeasti ensimmäistä kertaa haluan ja haluttaa, eikä ole sitä että käsketään. Ihan kuin lapsen käsketään syömään lautanen tyhjäksi niin ei silloin ymmärrä kysymystä miltä ruoka maistuu. Miten niin, sehän on velvollisuus.
...siitä, että ihminen on "entinen hetero" ja "nykyinen lesbo". Ja sillä tavoin, että on tosiaan rakastanut ja tuntenut intohimoa kummassakin "olomuodossaan"? Onko sekin sitten vain lesbo? Vai kenties bi?
Sinähän olit omassa aseksuaalisessa vaiheessasi ilmeisesti eksyksissä. Et tiennyt, mikä olet. Joten eiköhän siinä olekin kyse aivan eri asiasta.
myöhäisherännäisiä lesboja. Eräskin oli miehen kanssa 20 vuotta ja hankki lapsia. Sitten vihdoin hän uskalsi myöntää asian ja elämänlaatu muuttui ratkaisevasti. Aiemmin hän oli ahdistunut ja masentunut, nykyään vapautnut ja onnellinen. Vaikkei parisuhteessa eläkään.
On monia syitä miksi ihminen elää valheessa. Perhesuhteet, kasvatus, uskonto... Eräs tuntemani poika joutui mielisairaalaan tajuttuaan homoutensa (onneksi jo 17 vuotiaana), se oli hänelle niin pelottava ajatus. Mutta hänkin oppi hyväksymän asian, ja on nykyään tasapainoinen onnellinen ihminen.
Joku täälä kirjoitti että viimeistään 15-20 vuotiaana ihminen hyväksyy seksuaalisuutensa ja tietää mikä on. Eiköhän kaikki ihmiset ole hyvin erilaisia ja kehitys ja itsensä tunteminen ei kyllä missään iässä ole itsestäänselvyys.
En usko että kukaan yhtäkkiä muuttuu lesboksi/homoksi, se on synnynnäistä. Mutta tajuaminen ja hyväksyminen voi tulla myöhäänkin. Eikä se sitä tarkoita että silloin olisi automaattisesti biseksuali. Vaikkei siinäkään mitään värää tai outoa ole.
Kuulunko itse niihin myöhäisherännäisiin, jos tajusin "vasta" 21 vuotiaana? Ennen sitä oli parikin poikaystävää, mutta ei ne jutut ilmiselvästä syystä toiminnut. Mielestäni ne "seksikokeilut" mitä tuli harrastettua (emme koskaan olleet yhdynnässä) olivat inhottavia ja ahdistavia ja outoja. Syytin itseäni itsetuhoisuuteen asti, kaipasin vain hyväksyntää mutta pidin itseäni outona ja inhottavana. Kunnes sitten ymmärsin miksi olin aina niin " erilainen", ja hyväksytyksi tulemisen tunne tulikin itsestäni.
Olen pesunkestävä lesbo, miehet ovat mielestäni täysin seksittömiä olentoja.
... että ulospäin tilanne voi näyttää samankaltaiselta: nainen on naimisissa miehen kanssa ja hankkii lapsia, sitten eroaa ja muuttaa yhteen naisen kanssa.
Ei siinä ulkopuolinen voi tietää, onko kyse myöhäisherännäisestä lesbosta vai biseksuaalista. Kun eivät toiset voi tietää, miltä se aikaisempi elämä on tuntunut, onko se ollut nautinnollista ja rakkaudellista vai ahdistavaa ja pakonomaista.
Ihminen itse voi määritellä itsensä. Tai olla määrittelemättä. Jotkut eivät halua kuulua mihinkään kategoriaan, toisille on luontevaa olla lesbo tai biseksuaali.
"entä mitä ajattelet
Kirjoittanut: gila 18.10.2007 klo 12.51
...siitä, että ihminen on "entinen hetero" ja "nykyinen lesbo". Ja sillä tavoin, että on tosiaan rakastanut ja tuntenut intohimoa kummassakin "olomuodossaan"?"
Vaikea sanoa tuosta intohimosta, mutta rakkaushan voi olla yleisinhimillinen tunne, jonkinlainen toveruus tai elämänkumppanuus. Toiset ihmiset sitten ovat luonnostaan tai masentuneisuuttaan intohimottomia.
"Sinähän olit omassa aseksuaalisessa vaiheessasi ilmeisesti eksyksissä. Et tiennyt, mikä olet. Joten eiköhän siinä olekin kyse aivan eri asiasta."
Olen ollut naimisissa. Se oli jonkinlainen kumppanuus/työtoveruusavioliitto. Kun kummallakaan ei ollut seksuaalikokemusta avioliittoa edeltävältä ajalta, se tuntui oikealta jonkun aikaa. Minä olisin voinut moisessa kumppanuudessa jatkaa vaikka maailman tappiin vaikka olinkin perheväkivallan uhri.
Vihkiytyminen puolison kanssa oli kuin vihkiytyminen Jumalalle.
Mutta puolisoni oli väkivaltaisuuden lisäksi myös uskoton. Kun hän oli rikkinäisestä perheestä itse, niin toisti isänsä kaavaa ja nakkasi ulkomaisen puolisonsa pihalle. Enkä minä edes hakannut häntä bambukepeillä enkä pakottanut polvistumaan riisinjyvien päälle kuten Hou Way teki.
Tunnetteko
heteroita, jotka miettivät "Olenkohan hetero? Olenko sitä täysin tai moniko prosenttisesti?"
Onko väliä sillä onko näin kysyvä heterosuhteessa elävä henkilö tai heterokokemusta omaava sinkku tai ei mitään kokemusta omaava?
Minäkin pidin itsestäänselvyytenä, että olen hetero ja ei tullut pieneen mieleenkään että voisin ihastua naiseen. Kun sitten näin kävi olin jo yli 30-kymppinen.
Kyllä se vielä itseäkin ihmetyttää, mutta olen tullut siihen tulokseen että olen myös paljon muuttunut ihmisenä ja sitä kautta tarpeet mitä suhteelta haluan ovat muuttuneet.Tämä minussa ollut puoli on tullut nyt esiin.Kun muistelen omaa nuoruuttani niin kyllä minulla ihastumisia tyttöihin löytyi, mutta en osannut niitä silloin sen "pidemmälle ajatella."
Kukin herää ajallaan ja tavallaan tai sitten ei ollenkaan.
on sitä tuota saeraotta
Mitä mieltä?
Nainen on miehen kanssa naimisissa, ei halua miehen kanssa seksiä, on yhteiset lapset, syö pahaan oloonsa ja lihoo tolkuttomasti.
Mielestäni lesbo!
Jos on oikein tarvetta vannoa olevansa hetero, se voi olla juuri sitä että koettaa itselleenkin uskotella, ettei naiset kiinnosta yhtään, siinä tilanteessa kun melkein jo tiedostaa että kyllähän vain kiinnostaakin. Silloin voi se "kääntymys" tulla yllättävän nopeasti. Sama tietysti pätee, jos kivenkovaan väittää ettei ikinä voisi olla miehen kanssa. Vannomatta paras!
Noin oli mun kohdalla. "Kuulutin" olevani hetero, vaikka oli ihastumista tyttöihin ja unelmointia yhteisestä tulevaisuudesta naisen kanssa. Inhosin ja halveksin lesboja. Ja sit kun alkoi itse tajuaan, jotenkin heräämään, niin se oli aika nopea prosessi. Olin silloin n. 27-v. Oli kuin taakka olisi pudonnut harteilta. Ja vuosia kestänyt henkinen ahdistus, jota en koskaan osannut sanoiksi pukea, loppui.
Ollaan me ihmiset aika monimutkaisia välillä. :)
Mutta ihminen muuttuu elämänsä aikana ja etsii aina siihen muutokseen sopivan kumppanin.Olen ainakin huomannut että rakastelen mielelläni ihmistä,joka tunttuu omalta ja läheiseltä.Ja ne oysyy - jopa kolmekymmentä vuotta; )