Odotan esikoista ja asumme periaatteessa isän kanssa eri asuntoja eri paikkakunnilla kaukana toisistamme. Paljon kuitenkin vietämme aikaa yhdessä.
Ehkä jossain vaiheessa yritetään päästä muuttamaan yhteen, mihin ja milloin, on vielä aivan auki.
Itse kaipaisin jotain varmuutta tähän tilanteeseen mutta asiat vain seisovat. Ja jotenkin odottaisin että mies haluaisi muuttaa suhteemme laatua vaikka ehdottamalla kihloihinmenoa tms. Ei kuulemma halua kiirehtiä ja eihän se mitään muuttaisi. Antaisi se kuitenkin minulle vähän varmuutta siitä että meillä on yhteistä elämää odotettavissa, ainakin joksikin aikaa, eihän näitä asioita vannoa voi. Jotenkin tuntuu kurjalta että edessä on isyystutkimuksia ja sukunimen pohtimista jne.
Eihän sormus tee onnelliseksi eikä kihloihin menokaan ratkaise tuota isyyden tutkimista mutta jotenkin olen niin vanhanaikainen etten pääse ajatuksesta että odotan au-lasta...
Ehkä jossain vaiheessa yritetään päästä muuttamaan yhteen, mihin ja milloin, on vielä aivan auki.
Itse kaipaisin jotain varmuutta tähän tilanteeseen mutta asiat vain seisovat. Ja jotenkin odottaisin että mies haluaisi muuttaa suhteemme laatua vaikka ehdottamalla kihloihinmenoa tms. Ei kuulemma halua kiirehtiä ja eihän se mitään muuttaisi. Antaisi se kuitenkin minulle vähän varmuutta siitä että meillä on yhteistä elämää odotettavissa, ainakin joksikin aikaa, eihän näitä asioita vannoa voi. Jotenkin tuntuu kurjalta että edessä on isyystutkimuksia ja sukunimen pohtimista jne.
Eihän sormus tee onnelliseksi eikä kihloihin menokaan ratkaise tuota isyyden tutkimista mutta jotenkin olen niin vanhanaikainen etten pääse ajatuksesta että odotan au-lasta...
Vastaukset 11
Vanhimmat
tulevan isän kanssa. Yritä saada hänet ymmärtämään että sinun olosi olisi parempi ja turvallisempi jos olisitte kihloissa. Tuskin hänkään ihan mahdottoman sitoutumiskammoinen on kun haluaa perustaa perheen. Siihen kuitenkin kuuluu tietynlainen sitoutuminen ja toisesta huolehtiminen. Jos hän on kihlautumista vastaan, pyydä häntä perustelemaan mielipiteensä.
En usko että asiat muuttuvat ilman perinpohjaista keskustelua. Tsemppiä suhteellenne ja odotukseen!
ja onneksi tänä päivänä ei tarvitse hävetä sitä, ettei olla naimisissa, vaikka lapsi olisikin tulossa. Perhemuotoja löytyy lukuisia.
Itse ajattelen niin, että lapsihan on se kaikkein suurin sitoumus, joka liittää miehen ja naisen tavalla tai toisella yhteen loppuelämäksi -miksei siis voi kihlautua/avioitua, jos suhde on hyvällä pohjalla? Mutta: tänä päivänä sen suhteen ei olla ehdottomia.
Olen kerran yrittänyt puhua ja vastaanotto oli suoraan sanottuna niin tyrmäävä että ei puhettakaan että uskaltaisin edes yrittää puhua enää.
Onko kenelläkään ollut samaa tilannetta ja jos on niin miten on ratkennut?
Kun jotenkin tuntuu että tällainen vapaa elämäntapa ettei sitouduta "vanhanaikaisesti" viestii siitä ettei toinen olekaan tunteistaan ihan varma ja haluaa pitää pakoreitin auki... Tuskin hän lastaan hylkäisi missään vaiheessa mutta entä minä?
mitään isyystutkimuksia tai vääntää sukunimen kanssa vaikka ette olisikaan naimisissa. Isyyden voi tunnustaa, ihan ilma mitään testejä. Kaipa se sinun puolisosi on tämän kuitenkin aikonut tehdä? Että kyllä se saa lailliset oikeudet isäänsä ja näin voitte myös ihan vapaasti päättää kumman sukunimen lapselle annatte.
Mutta sinun ongelmasi eivät tainneet loppua tuohon :) Siihen en voi auttaa jos mies on sitoutumiskammoinen. Oudolta minustakin tuntuu, että lapseen ollaan valmiita mutta kihloja vältellään ja kartellaan. Meillä tulee lapsi noin kahden kk:n päästä ja kyllä se ukkeli on jo itsestäänselväksi ottanut että vielä me tästä sitten naimisiin mennään, ennen raskautta ei näitä asioita juuri mietitty.
Kyllä kai sinun vaan täytyy koittaa tentata ja saada se kunnon vastaus että mikä siinä mättää. Ei se hyvää tee suhteelle jos joudut epävarmana "tuulella ajamaan" toivoen että joku päivä mies vaan sitten yhtäkkiä innostuisikin kosimaan. Ei auta odottaa toisen muuttumista, sieltä tulee vaan sydänsuruja. Kyllä nyt se ukko on sen verta velkaa että selittää haluttomuutensa ja kertoo mitkä ovat "mahikset" tulevaisuuden suhteen.
Meillä sama tilanne. Ukko asuu kauempana ja töissä siellä (saanut just loistotyöpaikan) eikä ainakaan näillä näkymin olla yhteenmuuttamassa. Itse en todellakaan ole mitenkään vanhanaikainen, mutta tämä mies on ensimmäinen, jonka kanssa minä oikeasti voisin kuvitella viettäväni loppuelämäni ja siksipä olen minäkin kitissyt kihloista ja naimisiinmenosta. No mies on luvannut, että "jonain päivänä" =). Mutta sitten on kyllä sanonut mulle, että meidän vauva on hänelle suurempi sitoumus minuun kuin mikään sormus tai muu sellainen lupaus.
Minulla on paljon ystäviä, joilla on lapsia, mutta ei sormuksia. Se on kai nykyään vanhanaikaista. Naimisiin mennään enää rahallisista syistä... Kyse ei ole pakoreittien auki pitämisestä. Voihan avioliitostakin erota...
Minä kuitenkin uskon, että jahka meidän enkeli syntyy niin mies varmaan harkitsee uudelleen kyllä muuttoa tännepäin ja työpaikan vaihtoa... ;)
Itse olen ollut naimisissa neljä vuotta ja nyt vasta on lapsi tulossa. Naimisiin mentiin monen vuoden seurustelun jälkeen, koska kumpikin halusi sillä tavoin osoittaa, että on tosissaan toisen suhteen, ei niinkään rahallisista tms. syistä. Avioliitto tuo mukanaan nykyisin kuitenkin melko vähän enemmän sellaisia etuja, joita avopuoliskot saavat. Enemmän siinä oli meidän kohdalla kyse jostain sitoutumisesta toiseen ja minulle se ainakin antoi tiettyä turvallisuuden tunnetta ympäristössä, jossa kaikki (jopa omat vanhempani monen kymmenen vuoden avioliiton jälkeen) tuntuvat eroavan. Mulle tuttu ja turvallinen koti ja aviomies on hirmu tärkeitä asioita ja sieltä saa tietynlaista voimaa jaksaa suoriutua muista arjen rutiineistä kuten esim. töistä. Nyt kun lapsi on tulossa, on se kieltämättä kuin piste iin päälle koko hommalle. :)
". Mutta sitten on kyllä sanonut mulle, että meidän vauva on hänelle suurempi sitoumus minuun "
Mikäs sitoutuminen se on jos mies ei edes halua muuttaa yhteen. Sinä olet kuin yksinhuoltaja ja hoidat talouden ja kodin yksin...olet väsynyt eikä sinulla ole omaa aikaa...vai meinaako miest ulla joka ilta hoitamaan kanssasi lasta - tuskin.
Minä mieluummin jatkaisin ihan kunnolla yksin tuossa tilanteessa, toki mies voi vahvistaa isyytensä ja saada tapaamisoikeudet jne. mutta mitään seurustelua en tuossa tilanteessa enää jatkaisi.
No ohan se suurempi kuin joku sormus! Asia on tietty eri josko sinä koet varmemmaksi sen, että sinulla on joku hely sormessa kun elävä lapsi!
Ja miehellä on työ toisella paikkakunnalla. Hänenkö pitäisi irtisanoa itsensä ja minun sitten elättää hänet äitiyspäivärahallani, jotta voisimme asua yhdessä??? Haloo!!!!!! Ja minä olen aina hoitanut talouden ja kodin yksin. Minä PÄRJÄÄN yksin! Rakastan miestäni enkä tod eroa sen takia, että voi vittu teet musta yyhoon!!!
Älä puutu asioihin mistä et mitään tiedä.
Tuota, sanoin vain oman mielipiteeni :-). MInua ei helyt sormessa kiinosta, tosin pidän avioliittoa tärkeänä perheen kannalta - tuo lisää turvaa ilman tai sormusta tai sen kanssa. Mutta vielä enemmän tuo helpotusta ja turvaa käytännön apu ja arjen jakaminen.
JOkainen saa elää sellaista elämää kuin haluaa, mutta jos mies haluaa osallistua perheen elämään tarkoittaa se yhdessä asumista ja asioiden ja lastenhoidon jakamista. Jos hän ei yhteen muuttaisi niin mitä minä sellaisella miehellä tekisin ja mikä miehen malli se olisi lapselle. Taloudelllisesti pärjäisin yksinkin ja onhan elatusmakutkin ja sitten on vapa löytämään vielä miehen joka oikeasti haluaa osallistua perheen kasvattamiseen ja arkeen. Vaikeaampaahan se toki on yksinhuoltajana, mutta ei mahdotonta löytää uutta miestä ja isää. Isyys on muutakin kuin biologiaa.
Minä olen 6-vuotiaan esikoiseni yksinhuoltaja. Ja tämä mies on kyllä täysin erilainen kun esikoisen isä. Ollut tukena alusta asti, lukenut kaikki kirjaset mitä neuvolasta saatu, hakenut netistä tietoa jne. Ei vaan voida vielä muuttaa yhteen. Esikoisen isän kanssa asuttiin yhdessä, mutta silloin aikanaan olin kyllä yksinhuoltaja siitä huolimatta. Ukkoa kun ei kotona koskaan näkynyt ja jos näkyi niin makasi sängyssä krapulaansa pois. Siksipä tiedän pärjääväni. Mieheni ei todellakaan ole pakenemassa vastuutaan.
Aika lapselliselta touhulta kuulostaa, siis lapsen isän puolelta. Olisihan se nyt ehdottoman tärkeää, että asutte yhdessä, jos kerran yhdessä haluatte perheen perustaa. No, jokainen tietty tekee tavallaan...
Me ehdittiin mun mieheni kanssa olla naimisissa 4 vuotta ennenkuin alettiin odottaa lasta, yhdessä ollaan asuttu seitsemisen vuotta. Meillä on siis aivan eri tilanne.
Tsemppiä sinulle!!