RAKAS PÄIVÄKIRJA,
NYT SE ON SITTEN TODISTETTU. MÄ OLEN SYNTYNYT PELKÄSTÄÄN SEN TAKIA, ETTÄ JUMALA HALUSI KERRANKIN ANTAA IHMISILLE KUNNON NAURUT.
-JOTTA KAIKKI OLISIVAT ONNELLISIA JA HYVÄLLÄ MIELELLÄ, NIIN LUONPA NYT TUOSTA KUJANPÄÄN TYTÖN JA ANNAN SEN SÄHLÄILLÄ JA TUHOTA PAIKKOJA MUUTAMAN VUOSIKYMMENEN AJAN. SIITÄ TULEE HAUSKAA KATSOTTAVAA!
SIIS SYNNYIN MÄ, JA TÄNÄÄN MYÖSKIN TAJUSIN OLEVANI TÄYSIN SE NAURUNALAINEN EPÄOLENNAISUUS, JOKSI JUMALA ON MUT SUURESSA VIISAUDESSAAN LUONUT.
-ÄLÄ KYSY MIKSI, MÄ EN TODELLAKAAN TIEDÄ.
Nina katseli hiljaa portaita alas astelevia oppilaita, jotka olivat jostain kumman syystä saaneet päähänsä pukeutua valkoisiin kaapuihin ja laittaa kynttiläkruunun yhdelle heistä päähän. Pyhä Lucia-kulkue, pah. Mitä pyhää noissakin tytöissä oli. Kaikki ne olivat samanlaisia, sellaisia blondeja, jotka keikuttivat takapuoltaan niin teennäisen näköisinä, että Ninaa alkoi oksettaa. "Siis oikeesti, hei daa..." Nina irvisti. Feikkibarbeja, täysin. Ja mikä pahinta, se tuntui vielä uppoavan kaikkiin. Opettajat taivastelivat "oi niitä suloisia tyttöjä!" ja kundit pyörivät ympärillä kuin mehiläiset nähdessään kasan hunajaa. Hunajaa... Nina kuvitteli ison nallepuhhunajatölkin kulkueen päiden yläpuolelle, ja kallisti sitä niin paljon, että koko tahmainen aine valui tyttöjen päälle hukuttaen alleen kirkkailla äänillä lauletut taivaiset kirkkaudet. Ninaa hymyilytti mielikuvansa. Valitettavasti hänellä ei ollut kykyä luoda asioita tyhjästä. Eikä voimaa muuttaa olemassaoleviakaan, sen puoleen. Mikään, mitä Nina ajatteli, ei muuttanut sitä tosiasiaa, että varmaankin 90 prosenttia himmennetyssä porraskäytävässä olevista ihmisistä oli kerääntynyt töllistelemään silmät ihastuksesta pyöreinä ihanaisia enkeleitä; Nooraa, Heliä, ja muita heidän kaveripiiristään.
Ninan katse siirtyi portaiden alapäässä seisovaan Joonakseen, ja hänen silmissään leimahti. Kas vain, itse Koulun Suosituin Kundi oli tullut seuraamaan, kun Lucia-neito Noora toi valoa talven pimeyteen. Ei niin, että mitään muuta olisi ollut odotettavissakaan, kun katseli päivän pari Joonasta ja Nooraa, kun he välkillä kaulailivat ja tuijottelivatr toisiaan niin sokerisesti että... Mutta toisaalta, Nina huokaisi, mitä sillä enää oli väliäkään. Mennyt oli mennyttä, eikä sille mitään voinut.
Kun kulkue oli siirtynyt kerrosta alemmalle käytävälle, biologian lehtori Seppälä sytytti valot ja oppilaat alkoivat valua hitaasti käytäviltä takaisin luokkiinsa. Nina laskeutui muutaman rappusen alemmas, ja asteli hitaasti takaisin englannin tunnilleen. Jassu istui jo pulpetissa kun Nina lysähti hänen vierelleen. "Taasko sinä murjotat", Jassu kysyi ohimennen kopioidessaan verbien taivutusta taululta. Nina potkaisi pöytää. "En, oli vaan niin kaunista, että oikein sydämestä otti", Nina huokaisi liioitellusti ja räpsytti silmäripsiään. Jassu käänsi katseensa häneen päin. "Joonas ja Noora?" Jassu kysyi. Nina tuijotti mustana taululle ja ei vastannut. Jassu tutkaili hetken pilke silmäkulmissaan ystäväänsä. "Sinä olet kuule yksi mustasukkainen teinikana", Jassu sanoi, ja Nina ei voinut enää hillitä itseään. He alkoivat hihittää kuin viisivuotiaat. "Onko teillä vaikeuksia olla paikallanne", lehtori kysyi kärsivän näköisenä tyttöjen keskeytettyä hänen opetuksensa. Jassu nyökkäsi vedet silmissään, ja Nina piteli mahaansa. "No menkää sitten jonnekin muualle!" lehtori huudahti ja avasi luokan oven. "Selvä sitten", Nina sanoi naurunsa lomasta, " bye bye."
Kun kello soi varsinaisen tunnin päättymisen merkiksi, tytöt alkoivat kävellä käytävältä kohti ruokalaa...
NYT SE ON SITTEN TODISTETTU. MÄ OLEN SYNTYNYT PELKÄSTÄÄN SEN TAKIA, ETTÄ JUMALA HALUSI KERRANKIN ANTAA IHMISILLE KUNNON NAURUT.
-JOTTA KAIKKI OLISIVAT ONNELLISIA JA HYVÄLLÄ MIELELLÄ, NIIN LUONPA NYT TUOSTA KUJANPÄÄN TYTÖN JA ANNAN SEN SÄHLÄILLÄ JA TUHOTA PAIKKOJA MUUTAMAN VUOSIKYMMENEN AJAN. SIITÄ TULEE HAUSKAA KATSOTTAVAA!
SIIS SYNNYIN MÄ, JA TÄNÄÄN MYÖSKIN TAJUSIN OLEVANI TÄYSIN SE NAURUNALAINEN EPÄOLENNAISUUS, JOKSI JUMALA ON MUT SUURESSA VIISAUDESSAAN LUONUT.
-ÄLÄ KYSY MIKSI, MÄ EN TODELLAKAAN TIEDÄ.
Nina katseli hiljaa portaita alas astelevia oppilaita, jotka olivat jostain kumman syystä saaneet päähänsä pukeutua valkoisiin kaapuihin ja laittaa kynttiläkruunun yhdelle heistä päähän. Pyhä Lucia-kulkue, pah. Mitä pyhää noissakin tytöissä oli. Kaikki ne olivat samanlaisia, sellaisia blondeja, jotka keikuttivat takapuoltaan niin teennäisen näköisinä, että Ninaa alkoi oksettaa. "Siis oikeesti, hei daa..." Nina irvisti. Feikkibarbeja, täysin. Ja mikä pahinta, se tuntui vielä uppoavan kaikkiin. Opettajat taivastelivat "oi niitä suloisia tyttöjä!" ja kundit pyörivät ympärillä kuin mehiläiset nähdessään kasan hunajaa. Hunajaa... Nina kuvitteli ison nallepuhhunajatölkin kulkueen päiden yläpuolelle, ja kallisti sitä niin paljon, että koko tahmainen aine valui tyttöjen päälle hukuttaen alleen kirkkailla äänillä lauletut taivaiset kirkkaudet. Ninaa hymyilytti mielikuvansa. Valitettavasti hänellä ei ollut kykyä luoda asioita tyhjästä. Eikä voimaa muuttaa olemassaoleviakaan, sen puoleen. Mikään, mitä Nina ajatteli, ei muuttanut sitä tosiasiaa, että varmaankin 90 prosenttia himmennetyssä porraskäytävässä olevista ihmisistä oli kerääntynyt töllistelemään silmät ihastuksesta pyöreinä ihanaisia enkeleitä; Nooraa, Heliä, ja muita heidän kaveripiiristään.
Ninan katse siirtyi portaiden alapäässä seisovaan Joonakseen, ja hänen silmissään leimahti. Kas vain, itse Koulun Suosituin Kundi oli tullut seuraamaan, kun Lucia-neito Noora toi valoa talven pimeyteen. Ei niin, että mitään muuta olisi ollut odotettavissakaan, kun katseli päivän pari Joonasta ja Nooraa, kun he välkillä kaulailivat ja tuijottelivatr toisiaan niin sokerisesti että... Mutta toisaalta, Nina huokaisi, mitä sillä enää oli väliäkään. Mennyt oli mennyttä, eikä sille mitään voinut.
Kun kulkue oli siirtynyt kerrosta alemmalle käytävälle, biologian lehtori Seppälä sytytti valot ja oppilaat alkoivat valua hitaasti käytäviltä takaisin luokkiinsa. Nina laskeutui muutaman rappusen alemmas, ja asteli hitaasti takaisin englannin tunnilleen. Jassu istui jo pulpetissa kun Nina lysähti hänen vierelleen. "Taasko sinä murjotat", Jassu kysyi ohimennen kopioidessaan verbien taivutusta taululta. Nina potkaisi pöytää. "En, oli vaan niin kaunista, että oikein sydämestä otti", Nina huokaisi liioitellusti ja räpsytti silmäripsiään. Jassu käänsi katseensa häneen päin. "Joonas ja Noora?" Jassu kysyi. Nina tuijotti mustana taululle ja ei vastannut. Jassu tutkaili hetken pilke silmäkulmissaan ystäväänsä. "Sinä olet kuule yksi mustasukkainen teinikana", Jassu sanoi, ja Nina ei voinut enää hillitä itseään. He alkoivat hihittää kuin viisivuotiaat. "Onko teillä vaikeuksia olla paikallanne", lehtori kysyi kärsivän näköisenä tyttöjen keskeytettyä hänen opetuksensa. Jassu nyökkäsi vedet silmissään, ja Nina piteli mahaansa. "No menkää sitten jonnekin muualle!" lehtori huudahti ja avasi luokan oven. "Selvä sitten", Nina sanoi naurunsa lomasta, " bye bye."
Kun kello soi varsinaisen tunnin päättymisen merkiksi, tytöt alkoivat kävellä käytävältä kohti ruokalaa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
...mutta miten toi alku liitty mitenkään siihen muuhun tarinaan???
Kuitenkin tota tarinaa olis kiva lukea enemmänkin....jos se nyt oli tarkotettu jatkettavaks!!!
Tarkoitettu jatkettavaksi, siis. Mä en jaksanut tuolla hetkellä kirjottaa enempää, niin laitoin vaan kolme pistettä. Mutta kyllä mä nyt sitten varmaan... :) Katso tohon yläpuolelle vaikka puolen tunnin päästä niin sitten.