Rahoitus hankkeeseen järjestynee myymällä kaupungin omaisuutta esim vuokrataloja, jotka ovat täysin turhaa mamujen ja sosiaalipummien tukemista. Valtiokin voisi osallistua samalla osuudella kuin Hesan musiikkitaloon. Tämä on elintärkeä hanke Turun imagon ja kilpailukyvyn kannalta. Onnistuessaan se voisi tuoda uusia lentoyhteyksiä Keski-Eurooppaan. Eihän Turku voi olla huonompi kuin esim Lahti tai Tampere, joissa on upeat tilat!
musiikki- ja kongressitalo Turkuun
Heireken
9346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kuin Tampere tai Lahti ja kaiken lisäksi lähes vararikon partaalla, kiitos jatkuvasti kasvavien kaupungin demarien suojatyöpaikkojen takia. Tärkeämpiäkin kohteita rahalle olisi!
Turussa on jo Turun konserttitalo, joka ei ainakaan akustisilta ominaisuuksiltaan häpeä Tampereen tai Lahden vastaaville. Helsinkiin valmistuvasta musiikkitalosta ei ole syytä ole kateellinen, sillä se on kansallinen hanke, joka palvelee myös turkulaisia kultturiinharrastajia ja musiikkitaiteenharjoittajia.
Kongressitalon sijaan meillä oli taannoin kokonainen kongressikeskus. Ei ole enää. Eli ketjun aloittaja on pahasti myöhässä oivalluksensa kanssa
Helsingissäkin on yhdistetty musiikki- ja kongressitalo Finlandia-talo, joka ei oikein kunnolla sovi kummaksikaan. Halutaanko Turkuun samanlainen.
Turun musiikkisalia on perusteltu suurilla ooppera- yms. konserteilla, joiden kannattavuus taataan vasta, kun katsojia on näytöstä kohti vähintää 1200 maksavaa. Nykyinen konserttisali on konserttien aikana jatkuvasti puolityhjillään. Kuinka monta itsensä kustantavaa oopperaa Turku saisi tuotettua vuodessa, kun Kansallisoopperakin toimii totaalisen tappiollisesti?
Jos taas hallista suunnitellaan monitoimihallia pallopelejä varten, kuten Turku-halli, voidaan kyllä oikean musiikin esittäminen siellä unohtaa.
Mietitäänpäs nyt vähän mihin parempaan ne hirveät tuottamattoman omaisuuden myyntitulot saataisiin hukattua. Nykyisen konserttitalon näyttämön laajennus ja korjaus olisi yksi varteenmietittävä vaihtoehto?
Todellinen syy rakentaa talo Turkuun on pitkälti vain kongressikaupungin aseman vahvistaminen. Eli kongresseille se halutaan rakentaa, mutta Turku 2011-hankkeen ansiosta sitä on parempi mainostaa musiikkitalona.
Musiikkitalo seisoo tyhjillään aninkaistenmäessä ja messukeskuksessa on tilaa kongresseille.
Annetaan messukeskuksen rakentaa se. Heillä on piirustuksetkin valmiina. Ei maksa silloin kaupungille mitään. Konserttisalissa järjestetään pienemmät tapahtumat alle 1000 henkilöä ja suuremma sitten messukeskuksen areenalle.
Ei ainakaan Aurajoenrantaan, vaikkapa sitten Kakolanmäelle, jos pakko on.
Tallink menee konkkaan kohta. Europan vois päräyttää maihin johonkin Wärtsilän kohille, siinä on kongressitalo.
Kyllä konkurssin partaalla keikkuvalle Turulle löytyy tärkeämpiäkin rahakohteita, kuin joku tuottamaton musiikkitalo. Ajattelisit nyt edes vähän.