Nyt löysät pois

ykkössaneeraaja

Nyt sitten alkaa todellinen säästö kaupungin taloudessa, hyvä! Tekninen toimi alas niinkuin pitääkin, mutta paljon olisi kiristämistä vielä sosiaali-ja terveystoimessa koulutoimesta puhumattakaan! Nämähän ovat kuitenkin kaupungin kontolla pääsääntöisesti, eihän esim kouluja voi ulkoistaa.
Alkajaisiksi sairaalan voisi ajaa alas ihan surutta eikä vain sipistellä. Varkaudelle riittäisi terveyskeskustasoinen hoitosysteemi, saataisiin jopa tällä huonokuntoiset vanhukset muuttamaan asuinpaikkaa!
Kouluja taas voisi huoletta pistää kiinni. Luttila, Puurtila ja Päiviönsaari ovat huonossa kunnossa, oppilasmäärät muutenkin laskevat jonkin ajan kuluessa, joten nyt vain olisi jokunen vuosi tultava toimeen maksimikokoisten luokkien kanssa keskittämällä alakoulutoiminnot Lehtoniemeen, Kuoppakankaalle ja Könönpeltoon ja yläkoulu Könönpeltoon ja Kuoppakankaalle. Kuoppakankaallehan tulee tiloja kun lukio siirtyy ammattikorkean tiloihin.
Mutta mutta, pahoin pelkään, ettei rohkeus nytkään riitä valtuustossa jämäköihin ratkaisuihin!

18

2367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paljonko sitä säästöä tulee?

      koulutoimea yksityistää? ihan yhtä hyvin kuin muutkin.... ei missään sanota että opettaja täytyy olla kaupungin palkkalistoilla! Eri juttu miten palvelun tarjoajia löytyy.
      Ja mitä teknisen puolen yksityistämiseen tulee; niillä mahdollisesti tulevilla säästöillä ei kaupungia pelasteta kun uppoava laiva vuotaa pahasti sosiaali- ja terveyspuolelta!
      Ainut mikä säästö voi tulla tekniseltä puolelta kun homma jää tekemättä kun ei tekijöitä ole tai löydy. Nurmet jää leikkaamatta(vielä enemmän kuin nyt) ja lumet auraamatta. Mutta nekin sulaa sit keväällä

      • niiltä kaduilta

        aurataan, joissa herroja asuu!

      • ykkössaneeraja

        Eiköhän se ole kuitenkin niin, että kunnan on hoidettava tuo perusopetus lakisäänteisenä palveluna. Sitä ei siis voi ulkoistaa, antaa jollekin Oy Perusopetukselle hoidettavaksi. Lukion ylläpito taas on vapaaehtoista.

      • lakiluge
        ykkössaneeraja kirjoitti:

        Eiköhän se ole kuitenkin niin, että kunnan on hoidettava tuo perusopetus lakisäänteisenä palveluna. Sitä ei siis voi ulkoistaa, antaa jollekin Oy Perusopetukselle hoidettavaksi. Lukion ylläpito taas on vapaaehtoista.

        mutta ei edelleenkään niin maikkojen tartte kaupungin palkkalistoilla olla! Samalla lailla kaupungin on huolehdittava katujen kunnossapidosta mutta ei niidenkään tekijöiden tarvitse olla kaupunginpalkkalistoilla. Eri juttu on missä kohti se säästö tulee, vai tuleeko? Ulkoistaminen ei ole = säästö vaikka näin tässäkin kaupungissa nyt kuvitellaan.

    • On helppo sanoa että supistetaan mutta kyllä se säästö tulee muualta. Kun jokin kaupungin palvelu lopetetaan niin aina siinä muuttaa muualle hyviä veron maksajia ja on ne silti ostettava ne palvelut. Tässä pari hyvää säästökeinoa. Terveyspuolen laboratoriot yhteen liikelaitokseen koko keskisavossa ja työt jakautuisi vaikka niin että kemian ja urologian osa Pieksänmäelle sitten hematologia ja viljely Varkauteen. Röntgen samoin jossa naatiivi ja thorax jäisi kaikkiin terveysasemiin mutta kuten titokonetomografia ja magneettitutkimukset toinen Pieksänmäelle sitten toinen Varkauteen. Orttopanttomografia ja mammografia toinen toiseen. Dialyysi myös omaksi liikelaitokseksi jonka kustannukset jakautuisi käyttäjien mukaan eri kunnille. Samoin silmälääkäri-/leikkaustoiminnot. Operatiivinen puoli voisi olla kokonaisuutena liikelaitos joka jakautuisi Pieksänmäen ja Varkauden kesken. Tekninen toimi voisi olla koko keskisavon kattava kaksiosoinen kadunrakennus ja kiinteistö erillään. Sairaalasta voisi vuokrata joutoaika yksityisille leikkaus ja silmäpuolelta. Mm. silmälääkäri pula on ollut siitä kiinni ettei täällä makseta yhtä paljon kuin Kuopiossa sekin korjautuisi näillä toimenpiteillä.

    • vjkj

      ja lisää säästöä iltapäiväkerhot seurakunnalle niin ei rasita kaupungin kukkaroa! Vauras seurakunta ja ammattitaaitoiset hoitajat siellä, ei mitään tukityöllistettyjä pitkäaikaistyöttömiä ym. harjoittelijoita.

      • ip-kerholaisen isä

        Kaupunki ei pyöritä itse yhtään ip-kerhoa, vaan sen tekee pääasiassa MLL. Poikkeuksena on Könönpelto, jossa sen tekee kyläyhdistys ja Kuoppakangas, jossa kerhon pito on seurakunnan vastuulla.

        Iltapäiväkerhotoiminnan järjestäminen 1-2 -luokkalaisille on käsittääkseni lakisääteinen tehtävä, josta kaupunki ei voi luikerrella pois. Se on siis järjestettävä jollain tavalla.

        IP-kerhotoiminnan kulut kaupungille olivat viime vuonna kaupungille noin 43 500 €, joka rasitti koulutoimen budjettia. Koska ip-toiminta järjestettiin, sai kaupunki valtionapua sitä varten melkein eurolleen 43 000 €, mutta tämä avustus tuli korvamerkitsemättömän kaupungin pohjattomaan kassaan - ei suinkaan koulutoimelle. Eli jos ip-kerhotoiminta lakkautettaisiin, tulisi siitä kaupungille ruhtinaallinen noin 500 € nettosäästö. Tietty tämän lisäksi kerhotoimintaa järjestävät organisaatiot joutuisivat irtisanomaan kerhotoiminnassa mukana olevat henkilöt ja he sitten vuorostaan olisivat työttöminä ja pahimmoillaan sosiaalitoimen asiakkaina hakemassa asumis- toimeentulo ym. tukia. Olisikos tuossa säästössä järkeä.

        Lisäksi on huomattava, että ip-kerholaisen vanhaemmat maksavat kerhon järjestäjille 60 - 80 € /kk osallistumismaksua.

        Ohjaajille asetetut vaatimukset kiristyivät tänä syksynä (tai kiristyvät vuoden alusta). Jokaisen toimipisteen vastaavalta vaaditaan hyväksyttävä koulutus sekä myös muiden ohjaajien pätevyysvaatimuksia kiristetään.

      • ip-kerholaisen äitee
        ip-kerholaisen isä kirjoitti:

        Joopa, jos työntekijät irtisanotaan joutuisivat he hakemaan tukia,,,,heh, käsittääkseni nykyisellä palkalla ei juuri eletä ilman jonkinlaista tukea yhteiskunnalta. Paitsi jos on niin onnekas, että on hyvin toimeentuleva puoliso taloudessa.
        Ja työntekijöiden ammattitaito pitäisi ehdottomasti ollakkin vaaditulla tasolla, eikös se ole kaikkien lasten parhaaksi. Onkos ip-ohjaajan ammattikoulutuksen saaneita henkilöitä jo kuvioissa mukana. Käsittääkseni koulutusta on suomessa annettu jo joitain vuoisia.
        Ja 500e voitto, taisit unohtaa tilojen vuokrakulut laskelmastasi.
        Ja parastahan tässä olisi hoitajille ammattitaito ja kunnon palkka tekemästään työstä ja lapsethan todella tarvitsevat hoitoa.

    • 20% palkkoja alas

      Olisiko 20% alennus mitään palkoissa ?

      • maksamaan

        vuorostaan veroja.

      • Keskusta City
        maksamaan kirjoitti:

        vuorostaan veroja.

        Paljonko Varkaudessa asuu kepulaisia ?

    • Lapinlahden bussi kuski

      No haloo! Että oli järkevä ja oikein ajatuksen kanssa mietitty komentti talouden pönkittömiseksi. Jos tuossa oli sun syljen mukanaan tuomat ajatukset, niin mie vien ilmasin sinut samalle pysäkille Lapinlahdelle valmennukseen kuin Sundmankin pistäyty.

      Mitä järkeä on romuttaa jo olevaa? Ja taas rakentaa (navitas) tai saatika yllä pitää organisaatiota joka ei ole tuloksellinen (kaupungin talo) Mitä taas tulee sairalaan tai nää koulut jotka nyt on käytössä, EI niihin ole kenenkään syytä sormellaan koskea. Sillä lapsilla pitää olla, kuten kaupunkilaisillakin niin palveluja tarjoava organisaatio. Ja sitä nykyinen on aivan riittävästi, ja nostetaan vero % niin nautimme samasta tasosta "jos" kuuluisimme kuopioon.

      VARKAUS KUVA ON HYVÄ NÄIN!!

      • Järki käteen

        ja muita yritysmaailman hankkeita ei tueta tätä vähää, voidaan heittää hyvästi myös terveydenhuollolle!
        Ne on työssäkävijät ja Varkaudessa asujat jotka maksaa veroillaan terveydenhuollon yms.
        Terveydenhuolto on suurin syyllinen Varkauden ahdinkoon! Siellä on laitettu rahaa haisemaan surutta. Vastaavat hoidot on muualla onnistuttu järjestämäään huomattavasti huokeammin

      • vastuuseen
        Järki käteen kirjoitti:

        Kirvesrinta vain hänen höynäpoika.

      • haaveet kaatuu
        vastuuseen kirjoitti:

        Kirvesrinta vain hänen höynäpoika.

        Niillä kavereilla visioita riitti. Pää oli pilvissä ja tosiasiat unohdettiin; tässä lopputulos

    • 60 & 70 & 80 luvulla

      Varkaus voi tiivistää ja ottaa käyttöön

      monta säästävää - ihmistä !

      Miten olisi jos jokainen kävisi vaikka

      bussilla töissä ?

    • No Smoking Varkaus

      Miten olisi jos tupakointi kiellettäisiin

      Varkaudessa ?

      Rahat voisi panna vaikka sairaalaan ?

      • Tosi F

        se raha tulee jos tupakointi kiellettäisiin? Meinaatko, että ne jotka lopettaa tupakoinnin, laittavat rahansa sairaalan pihalle asetettuun säästölippaaseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45231
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25986
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      324
      15673
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      10823
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      169
      10802
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9641
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      222
      6489
    Aihe