>Mitä johtopäätöksiä vetäisit siitä, että kristikuntaan kuuluvat ovat tappaneet sodissa ja kansanmurhissa enemmän ihmisiä, kuin kaikkiin muihin uskontokuntiin kuuluvat yhteensä?>
Olet toistanut edellä mainittua eri muodoissa muutaman vuoden. Olisiko sinulla väitettäsi tukevaa lähdeviitettä tai edes omaa laskelmaa asiasta?
Olet toistanut edellä mainittua eri muodoissa muutaman vuoden. Olisiko sinulla väitettäsi tukevaa lähdeviitettä tai edes omaa laskelmaa asiasta?
Vastaukset 30
Vanhimmat
...vähänkin kattavammista maailman- ja sotahistorioista, jos hallitsee historiatutkimusta.
Ole hyvä ja tutki. En viitsi nähdä tässä vaivaa kirjallisuusluettelon antamisessa, koska epäilen vahvasti, ettei sinulla ole halua eikä tarmoa ko. teosten läpikäymiseen.
sen sisältö olikin aivan ennakkoarvioni mukainen.
Mm. maailmansodat oli pääosin ns. kristittyjen keskeisiä välienselvittelyjä, myös ristiretkillä tuhottiin ja uhottiin tarpeettomasti. USA on kunnostautunut kautta aikojen verisiin sotiin, kuten atomipommitkin osoittavat, Vietnam ja Irak.
USA on ainakin jossain määrin kristitty valtio, vaikka hyvin maallistunut ja teennäinen sellainen.
Tosin jenkkien demokraattisuuskaan tuskin kestää objektiivisen kriittistä arviointia, eli sen voisi tietysti jättää laskuista pois. Noita uhrilukuja löytyy kaikista lähteistä, jos vain viitsii tympeään aiheeseen perehtyä.
Toisaalta suurimmat yksitttäiset uhriluvut löytyy ateistisina pidetyissä kommunistisissa valtioissa, kuten Stalin mielettämät vainot ja Kiinalaisten massatuhot päihittävät Hitlerin Saksan aikaansaannokset mennen tullen. Hieman henkilökohtaisesta elämänfilosofiasta riippuu, laskeeko ateismin uskonnoksi, kyyninen kannanottohan sekin on.
Islam on siis ainakin tilastojen mukaan rauhan uskonto, aika paljonhan se on pelkkää uhoamista ja kiihkoilua kodin ja uskonnon nimissä. Palestiinalaisten kahinat Israelin kanssa ovat tyypillistä sissisotaa miehittäjää vastaan, eikä Irakin tilanne sinällänsä tullut varmaan kenellekään yllätyksenä, yhteiskuntarakenteen luhistuessa alkaa vastarinta.
Länsimainen media uutisoi nämä kaikki terrorismiksi, vaikka kyse on pikemminkin sotaoperaatioista, eli samasta sissisodasta kuin kotoinen armeijammekin harrastaa sodista totutulla tavalla kriisitilanteissa miehittäjiä vastaan. Kamala mekkala nostetaan yksittäisestä välikohtauksesta toisaalta ja kerrotaan kuin itsestäänselvyytenä, että kokonaisia kyliä on toisaalta tuhottu täsmäpommituksin, eli uutisointi ei ole objektiivista edes Suomessa ja näin saadaan vääristyneitä mielikuvia maailmanpolitiikan tilanteista ja johdetaan passiivisten kansalaisten mielipiteitä tietoisesti jyrkemmiksi.
Viimeaikojen uutisoinneissa on selkeästi sorruttu jenkkien sotapropagandan jalkoihin myös kotoisissa medioissa, etenkin mtv:ssä. Sotavoimiltaan heikomman osapuolen mielipidettä ei tosin ole ennenkään kuunneltu, historia on voittajien historiaa eli ei tasapuolisen kriittistä varmaan koskaan.
Ihmiskunnan kehityksen kannalta sodilla on ollut merkittävän innovaatinen vaikutus, eli jossain määrin se on jopa elinehtomme, vaikkei kovin sivistyneeltä tai humaanilta tunnu puolusutuskyvyttömiä siviilejä tappaa.
vain sen vuoksi, kun muslimit tappelevat keskenään. Jos he sopisivat riitansa ja osaisivat hoitaa valtiota, miehittäjät saisivat lähteä.
...sodissa, kansanmurhissa ja vainoissa varovaisten arvioiden mukaan 170 miljoonaa ihmistä. Luultavasti enemmän.
Homman hoitivat ennen kaikkea kristikuntaan ja ateisteihin kuuluvat ihmiset - shintolaiset (Japani) kolmantena. Muslimien osuus tapppamislukujen tuottajana oli varsin pieni, vaikka eihän sekään tietenkään kaunista ollut.
Öljy siellä jenkkejä kiehtoo, myönnä pois faktat.
Kieltämällä itseltäsi tosiasita vääristät maailmankuvaa liian inhimilliseksi. Suurvallat harrastavat suurvaltapolitiikkaa, eli kolonnialismin riistäminen jatkuu, nyt verhoiltuna propagandaan. Miten tavallinen irakilainen on hyökkäyksestä hyötynyt, miten pommien keskellä voi kukaan hyötyä ja miksi jyrkemmät Iranmieliset shiiat nostettiin valtaan, vaarallisia kompromissejä pelkän öljynhimon varjolla.
Valta ja raha, kulta ja kunnia aina on ihmismieltä kiehtonut. Siinä jäävät kansakuntien tasa-arvo toissijaiseksi.
tappamasta toisiaan, he ajaisivat jenkit pois maastaan. Onhan heitä 27 miljoonaa ja aseita arabeilla riittää.
ihmistä on 1900-luvun JÄLKEEN tapettu sen tähden,
että he olisivat arvostelleet tai pilkanneet
kristinuskoa tai Raamattua???????
Onko edes uhattu tappaa?
Vrt islam!
>Homman hoitivat ennen kaikkea kristikuntaan ja ateisteihin kuuluvat ihmiset...>
Tuossa ensimmäisen kappaleen lainauksessa puhuit vielä kristityistä, miten sitä joukkoa nyt alettiin noin laajentamaan?
Voisit muuten laittaa ne laskelmasi väitteidesi tueksi, pelkkä toisto ilman todisteita ei oikein täytä väitteen esittäjän "todistusvelvollisuutta".
tunkeutua toisten maille.... jotain usa siitä saa.... HALOOO.... muka rauhoittamassa tilannetta.... lisätään vaan öljyä tuleen...
kun alkaa mennä liian rauhalliseksi. shiioille sanotaan sunnit ja sunneille shiiat iskujen syypääksi.... siitähän se sitten taas lähtee, syyttelevät toisiaan...
että muslimien hommissa on jotain perusteellisesti vialla? Se riitä alkoi heti Muhammedin kuoleman jälkeen ja jatkuu yhä tänä päivänäkin. Muslimeilla ei ole oppia rauhasta. Koraani on hyvin sotaista ja Muhammed soti kaiken aikaa. Sieltä ne syyt löytyy.
voi aloittaa sotaa ilma syytä? Sodasta päättää kongressi, eikä se ole yksi mies.
Irak olisi helposti voinut välttää sodan, jos Saddam Hussein olisi ollut hiukankin järkevä. Hänen olisi tarvinnut vain sallia kaikki asetarkastukset.
Nyt on Iran täsmälleen samassa tilanteessa ja tilanne saattaa edetä aivan samalla lailla. Näin typeriä ovat paksukalloiset maan johtajat.
Iranin johtajalla onkin tarkoitus aiheuttaa suuri katastrofi. Sehän on vanha ennustus.
Nehän YK:n asetarkastajat moneen otteeseen itsekin totesi, ettei siellä mitään joukkotuhoaseita ollut. Minkään maan hallitsijan ei tarvitse sellaista vainoharhaisia hupatuksia sietää, että todisteet rahdataan rapakon takaa Washingtonista käsin. Ja suomalaiset kaikkiko muka nieli ton hapatuksen noin vain, pöh sua Esko, missä kriittisyytesi nyt luuraa.
US:n kongressia höynäytettiin pahan kerran,
pressa mukaanlukien, niin oli pakkomielle saada Saddam hengiltä ja sota pystyyn, jotta aseteollisuudella menisi paremmin.
maasta useaan otteeseen. Hän venytti asiaa jatkuvasti, niin ettei tarkastajat päässeet haluamiinsa kohteisiin, eikä loppuraporttia päästy tekemään ennenkuin hyökkäyksen jälkeen. Bushilla oli kova kiire hyökkäämään, eikä hän jaksanut odottaa kauempaa. Juuri tästä syystä Saddam teki typerästi, kun jätti Bushille tilaisuuden. Jos asetarkastukset oli tehty nopeasti, Bushilla ei olisi ollut syytä hyökkäykseen.
Iranin presidentti on nyt aivan yhtä typerä. Se on uskomatonta, mutta älykkyys ei ole hänen vahvoja puoliaan. Iranin pitäisi näyttää, ettei ole mitään syytä hyökätä. Nyt hän on tehnyt täsmälleen päinvastoin. Hän on rehennellyt ja uhitellut tuhoavansa Israelin. Sitä ei voi tehdä ilman seurauksia.
Arvioita sotien uhreista läpi historian:
http://en.wikipedia.org/wiki/Most_lethal_battles_in_world_history
Mitä kuolleitten määrät merkitsevät? Aikaisemmin miekoilla tappaminen oli aika raskasta työtä. Tekniikan kehittyminen on helpottanut sitä jatkuvasti. Nykyään se on kuin tietokoneella pelaamista.
Miten nämä asiat liittyy islamiin tai kristinuskoon/länsimaisuuteen? Lienee vaikea vetää näistä jotain johtopäätöksiä murhanhalusta/rauhantahdosta/sotaisuudesta. Ihmiset vain käyttää niitä välineitä, mitä heillä on käytettävissään.
Olet oikeassa. Minä en osaa sanoa, mitä tilastoista voisi suoraan päätellä.
Suuri ero Jeesuksen ja Muhammedin välillä oli rauhan arvostamisessa ainakin sanoman välittämisessä. Jeesus kielsi tappamisen ja pyysi lähtemään pois, jos Herran sanaa ei haluttu vastaanottaa. Vastaavassa tilanteessa Muhammed otti esille miekan ja teurasti vastaanhangoittelijat.
Vuodatettu veri ei muutu miksikään ajan saatossa. Ihmiset ovat kenties viisastuneet myös islamin sydänmailla, mutta oppi-isien häpeällinen historia pysyy ja tahrattu maine myös. Sellaista se elämä on. "Luurankoja" löytyy kaikkialta.
Uskontojen kannattajilla on tapana seurata oppi-isänsä esimerkkiä. Kuvitelma omasta oikeaoppisuudesta on ollut minusta suurin syy toisen tappamiseen uskontojen alueella. Olisiko jo aika oppia jotain ihmiskunnassa?
Ainakin se osoittaa sen, että Islam-usko on ollut modernina aikana paljon rauhanomaisempaa kuin kristinusko, aivan kuten olemme useaan kertaan tienneet sanoa. Kristinuskon ja ateismin nimissä suurimmat tuhot on tehty ja oikeastaan ennen atomiaikaa.
Uutisointi vääristää rankasti ja ihmisille tulee mielikuva muslimeista vihollisena, kun jenkkipropagandaa liikaa seuraa.
ole ollut voimakkaita armeijoita eikä sotakalustoa.
Silloin ei lähdetä sotimaan. Teknillinen kehittymättömyys on siis selitys muslimien rauhallisuudelle.
Eli siis jos muslimit ovat rauhallisia,
ne eivät ole siis sotaisia, vaikka heidän uskontonsa on kovaänistä.
No, hei hei! Minä en nyt suoraan sotien uhrien tilastoista vetäisi johtopäätöksiä uskonnoista. Miksi? Suurimmat sodat viime vuosisatoina eivät ole olleet uskonnollisia, vaan poliittisia tai taloudellisia. Siksi minä sanoinkin aluksi, etten tiedä, mitä johtopäätöksiä vetäisin suoraan tilastoista.
Ensimmäistä ja toista maailmansotaa ei käyty minusta uskontojen takia, vaan sotaan ryhtyneiden päättäjien mielessä pyörivät minusta muut asiat. Napoleonkaan ei lähtenyt uskonnollisista syistä valtaamaan Eurooppaa.
Oleellista on perehtyä pyhien kirjoitusten historiallisiin opetuksiin, koska ne antavat lähtökohdan uskontojen arvioinnille. Tulkinnat muuttuvat sivistystason noustessa kun ihmiset eivät enää kehtaa kannattaa vanhentuneita ja sivistymättömiä opetuksia. Näin uskonnot uudistuvat käytännössä hitaasti mutta varmasti.
Ihmiset ovat kummallisia eläimiä. Toisinaan ei haluta millään noudattaa hyviä opetuksia, toisinaan selitellään kaikki paha hyväksi.
Määrä saattaa olla yli 200 miljoonaa.
Tässä yksi osin eritelty arvio:
Ensimmäinen maailmansota 13 – 15 miljoonaa
Armenian kansanmurha n. 1 miljoona
Venäjän sisällissota ja Puolan ja Neuvostoliiton välinen taistelu 1918 – 1922, venäläisiä n. 12,5 miljoonaa (ynnä puoilalaiset)
Paraguain ja Bolivian sota n. 3 miljoonaa
Espanjan sisällissota 600 000
Siirtomaasotia ennen toista maailmansotaa n. 1,5 miljoonaa (Kongo vain osittain mukana)
Toinen maailmansota 55 – 65 miljoonaa,
Juutalaisten joukkotuho 5 - 6 miljoonaa.
Neuvostoliiton kollektivisointi ja ns. kulakkien tuhoaminen n. 16 - 50 miljoonaa
Sodat ja konfliktit 1945 – 2000 (Vietnam - Yhdysvallat, Korean sota, Ranska Algeriassa, Ruanda, Kongon sisällissota jne.) , n. 40 miljoonaa,
Maon aikaiset teloitukset, kuolemat vankileireillä ym. n. 16 – 30 miljoonaa
Määrä siis saattaa olla yli 200 miljoonaakin. Useiden muiden laskelmien mukaan vielä suurempi.
Epätarkkuudet johtuvat ennen kaikkea vaikeuksista saada tietoa Neuvostoliiton ja Kiinan surmista, osin myös siirtomaasurmista.
Mutta nämä asiat opetetaan osin jo nykyisessä peruskoulussa, viimeistään lukiossa. Jos ei ole nukkunut tunneilla, asioiden pitäisi olla nämä oppilaitokset läpikäyneille tuttuja. Historiaa opiskeille ne ovat ilman muuta tuttuja.
Opiskele, arvoisa Eihän!
...mukana ovat hyvin olennaisina ja useimpien tutkijoiden mielestä kaikkein olennaisimpina vaikuttajina muut tekijät kuin uskonto tai vaikkapa rotu. Myös silloin, kun uskonnosta tai rodusta pidetään isoa ääntä.
Joten itse asiassa kun sotien, kansanmurhien jne. syitä lähdetään tutkimaan, eri uskontojen pyhinä pidettyjen kirjoitusten tutkimisella on melkoisen epäolennainen merkitys - samoin kuin vaikkapa rotuominaisuuksien tutkimisella.
Tuollaista ei voi kouluopetus olla. Olet aivan mieletön.
Aikanaan Suomen koululaitoksessa en muista koskaan lukeneeni/kuulleeni:
1. Ensimmäinen maailmansota 13 – 15 miljoonaa
- että tätä sotaa olisi perusteltu kristillisyydellä, sen sijaan ennen ns. "edistyksellistä" opetusta tästä opetettiin lähinnä "siellä henki riistettihin arkkiherttualta, josta vaati hyvitystä iso Itävalta". Sarajevo muuten on Bosniassa joka on muslimialue, ei tullutkaan aiemmin mieleen.
Tosin en ole käynyt ehkä samoja sisältöjä kuin sinä sillä olen käynyt normaalin suomalaisen opetussysteemin ilman ns. edistyksellistä ja luovaa opetusta.
2. Armenian kansanmurha n. 1 miljoona
- oliko sinun mielestäsi Turkin, jossa muslimien osuus yli 98%, järjestämä kansanmurha kristikunnan sota? Oma ymmärrykseni ei moiseen tulkintaan veny
3. Venäjän sisällissota ja Puolan ja Neuvostoliiton välinen taistelu 1918 – 1922, venäläisiä n. 12,5 miljoonaa
- mitenkähän tässä näkyi se esittelemäsi uskonnollinen sota? Sinänsä tuossa Puolan osuudessa katolisuuden ja ortodoksien osalta jopa mahdollinen.
Paraguain ja Bolivian sota n. 3 miljoonaa
- väitätkö siis katolisten tappaneen uskonnollisessa sodassa vääräuskoisia eli toisia katolisia?
Espanjan sisällissota 600 000
- vasemmistokapinalliset yrittivät vallankaappausta
Siirtomaasotia ennen toista n. 1,5 miljoonaa (Kongo vain osittain mukana)
- siirtomaiden luonnonvarojen ryöstöä, mutta myönnän että joissain tapauksissa uskonnollisella lähetystyöllä tuettua
Toinen maailmansota 55 – 65 miljoonaa,
- missä näet tässä kristikunnan sodan?
Juutalaisten joukkotuho 5 - 6 miljoonaa.
- natsit, ei kristillisiä arvoja
Neuvostoliiton kollektivisointi ja ns. kulakkien tuhoaminen n. 16 - 50 miljoonaa
- ns. "edistykselliset", osin kristityt uhreina
Sodat ja konfliktit 1945 – 2000 (Vietnam - Yhdysvallat, Korean sota, Ranska Algeriassa, Ruanda, Kongon sisällissota jne.) , n. 40 miljoonaa,
- pitäisi eritellä tarkemmin, tosin Korean voi pudottaa listalta saman tien "edistyksellisten" aiheuttamana
Maon aikaiset teloitukset, kuolemat vankileireillä ym. n. 16 – 30 miljoonaa
- kommarit
Lista siis supistuu kristikunnan osalta rajusti.
Srebrenican 8000 olisin kyllä ottanut listalle.
>Mutta nämä asiat opetetaan osin jo nykyisessä peruskoulussa, viimeistään lukiossa. Jos ei ole nukkunut tunneilla, asioiden pitäisi olla nämä oppilaitokset läpikäyneille tuttuja. Historiaa opiskeille ne ovat ilman muuta tuttuja.>
Olen varsin huolissani mikäli nuo opetetaan nykyisin lukiossa kristikunnan aiheuttamina sotina. Oma historianopettajani halusi tuoda esiin faktatiedot eikä ollut niinkään kiinnostunut kehittämään ajatteluamme minkään yksisuuntaisen tulkinnan suuntaan. Siten meidän historianopetustamme ei vääristelty noin rajusti vielä omana aikana, vaikka kaiken maailman taksvärkkejä sosialististen maiden hyväksi ängettiin jo silloin kouluohjelmiinkin ja Neuvostoliittoa väitettiin edistykselliseksi ja rauhantahtoiseksi.
Ulkomailla tuo aika tunnettiin suomettumisen aikana, mutta opetukseen se ilmeisesti tuli vain joissain kouluissa, joihin meidän koulu ei kuulunut.
...jota yrität kommentoida, sen sijaan että hankkisit tiedot ko. teksteistä selvännäkijältäsi.
Lueppas tämä kohta uudestaan ja yritä sitten kommentoida uudestaan tekstiä, jonka kirjoitin - ei siis tekstiä, jonka selvännäkijäsi luulee minun kirjoittaneen:
"Homman hoitivat ennen kaikkea kristikuntaan ja ateisteihin kuuluvat ihmiset - shintolaiset (Japani) kolmantena. Muslimien osuus tapppamislukujen tuottajana oli varsin pieni, vaikka eihän sekään tietenkään kaunista ollut."
PS.
Jos et jaksa itse lukea, vaihda ihmeessä selvännäkijääsi. Hänen näkynsä teksteistä, joita yrität kommentoida, ovat sangen epäselviä.
Aloitusviestini (toisen ketjun viestisi kopio):
>Mitä johtopäätöksiä vetäisit siitä, että kristikuntaan kuuluvat ovat tappaneet sodissa ja kansanmurhissa enemmän ihmisiä, kuin kaikkiin muihin uskontokuntiin kuuluvat yhteensä?>
Sinun:
>Homman hoitivat ennen kaikkea kristikuntaan ja ateisteihin kuuluvat ihmiset...>
Minun:
>Tuossa ensimmäisen kappaleen lainauksessa puhuit vielä kristityistä, miten sitä joukkoa nyt alettiin noin laajentamaan?>
Sinun:
>Hänen näkynsä teksteistä, joita yrität kommentoida, ovat sangen epäselviä.>
Seli seli. Oletko siis sitä mieltä että olet aiemmin antanut tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa tietoa puhumalla ainoastaan kristikunnasta ja nyt yrität paikata lisäämällä mukaan ateistit. Johdonmukaisuutta, Aapo hyvä, kiitos.
Kristinusko näyttää tekevän ihmisistä rikollisia.
Se kirja [Raamattu] on selvästi kehittymättömän ihmisen mielikuvituksen tuotosta.
Kun naisilla kun on alapää ommeltu kiinni, niin turha niille on huudella. Se tapa on yleinen kristityissä Itä-Afrikan maissa vaikka onkin alun perin egyptiläinen tapa.
Kristinusko on myös riski koko maailman turvallisuudelle.
Monet hyssyttelevät, eivätkä halua nähdä kristinuskoa pahana.
Kristinuskossa on muutakin mätää ja aivan rikollista oppia.
Eikö kristittyjä ajettu ennen piiskan kanssa kirkkoon joka sunnuntai rukoilemaan?
Paavalin yhteys taivaaseen päin ei ollut kovin hyvä, kun hän ei opettanut aikalaisilleen parempia tapoja, eikä itsekään elänyt esimerkillisesti.
Kuitenkin vähäiselläkin lukemisella löytyy siitä [Raamatusta] aivan järjetöntä opetusta.
Olen sitä mieltä etä suomen pitäisi typerät kansalliset "tunteet" hylätä ja vetää itsenäisyyspäivänä vaikkapa Ghanan lippu salkoon kuten norja eräs viisas ministeri ehdotti.
Suvivirsi Turkin polkaksi yms yms yms!;)Konsensusta ja suvaitsevaisuutta hyvät "kristityt
Olen jatkuvasti kirjoittanut sekä kristityistä että ateisteista että muslimeista. Tarvittaessa myös muista uskontokunnista. Että en selvännäkijäsi ja sinun iloksesi joka kerta erikseen viitsi kirjoittaa koko luetteloa, on toinen asia.
Vaihda vihdoinkin selvännäkijääsi.