Olen 21v nainen, saan lapsen kuukauden kuluttua.. Olen todella masentunut ja pelkään etten pysty huolehtimaan yksin lapsesta, koska mieheni otti jalat alleen kun saimme kuulla yllättävän uutisen='(
En haluaisi luopua rakkaasta pikkuisestani, neuvolassa ollaan puhuttu jos sijoittaisin aluksi lapseni sijaisperheeseen tai laitokseen avohuollon tukitoimeenpiteellä. Saisin itse aikaa hoitaa itseni kuntoon, jotta lapseni saisi kasvaa kanssani. Onko täällä äitejä jotka kokeneet tämän, tai sijaisvanhempia??? En tiedä mitä tehdä, siksi haluaisin kuulla kokemuksia asiasta.
En haluaisi luopua rakkaasta pikkuisestani, neuvolassa ollaan puhuttu jos sijoittaisin aluksi lapseni sijaisperheeseen tai laitokseen avohuollon tukitoimeenpiteellä. Saisin itse aikaa hoitaa itseni kuntoon, jotta lapseni saisi kasvaa kanssani. Onko täällä äitejä jotka kokeneet tämän, tai sijaisvanhempia??? En tiedä mitä tehdä, siksi haluaisin kuulla kokemuksia asiasta.
Vastaukset 54
Vanhimmat
minulla oli vähän samanlainen tilanne raskausaikana ja vauvan syntymän jälkeen. tosin kukaan ei epäillyt jaksamistani, esim. neuvolassa ei puhuttu mitään.
muista että sinulla on aivan älytön hormonimylläkkä päällä nyt, ja synnytyksen jälkeen myös. älä tee mitään hätiköityä. itke itkut rauhassa, vaikka joka päivä. kunhan vain hoidat vauvan samalla. LEPÄÄ! nuku vaikka samalla kun vauva nukkuu. unohda ne kotityöt, teet kun jaksat.
neuvo 1: onko sinulla hyviä ystäviä? jos ei, hanki. vauvan kanssa aika on melko yksinäistä (etenkin yksinhuoltajalla). liiku vauvan kanssa, käy kahvilla, kylässä, kaupungilla.
neuvo2: unohda tuo aluksi sijoitus. siitä se ahdistus vasta alkaisikin. tiedän mistä puhun.
missä päin asut?
Kiitos vastauksestasi, olen satakunnasta.
Ensikoti on paikka, jonne sinun kannattaisi pyrkiä - siellä saat apua, et ole yksin, mutta olet kuitenkin koko ajan vauvasi kanssa.
Toinen mahdollisuus olisi, että pääsisit aluksi yhdessä lapsesi kanssa asumaan tukiperheeseen, mutta tällaisia perheitä en tiedä kuin yhden (Karkkilassa).
Sinun tapauksessasi ei varmaankaan ensisijainen ratkaisu ole lapsen sijoittaminen, sekä sinulle että lapselle olisi tärkeää päästä luomaan kiintymyssuhdetta alusta alkaen. Eikö neuvolassasi osattu kertoa varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta mitään ?
Oletuksenani oli että sinulla ei ole sellaisia vanhempia, joiden luokse voisit mennä vaikkapa kuukaudeksi-pariksi lapsen syntymän jälkeen tai äitiä, joka voisi tulla auttamaan sinua sinun luoksesi. Miten masennustasi on muuten tähän mennessä hoidettu ?
Olemme puhuneet neuvolassa paljon asiasta, vaivalle ei kuulemma ole haitaksi olla 3kk sijaishoidossa, jos näen häntä säännöllisesti. Kiintymys muodostuu viellä hoidon jälkeenkin, mutta onhan se eri asia lapselle kun saa olla äidin luona alusta asti, onhan sentään oppinut tuntemaan äänenikin.
Eniten pelottaa lapsen puolesta, pelkään että en pysty tarjoamaan hänelle kaikkea heti alusta alkaen. Tarvitsee kuitenkin paljon rakkautta ja hoivaa, kaiken hoidon lisäksi.
Äitini on perhepäivähoitaja, joten hänellä on päivittäin 4 pientä lasta hoidettava.. eli tulisi hänelle liian raskaaksi jos asustaisin lapsen kanssa kotona.
Masennustani hoidetaan säännöllisellä juttelulla, koska masennuslääkkeet ajoivat minut itsemurhan partaalle.. ne piti lopettaa. Myös läheiset ja ystävät ovat suurena tukena ja apuna, sekä kuuntelevat huoliani.
jolla olisi jo kaiken työnteon jälkeen aikaa sekä voimia puuhastella sinun ja lapsesi kanssa sekä olla tälläisena ns. "heimo maamona"
eli äidin apuna ja tukena synnytyksen jälkeen.
vaikka sitten luonasi taikka muualla.
ei nyt missään nimessä kannata alkaa mitään sijoituksia puuhastelemaan lapselle.
se on aina äärimmäinen toimenpide ja virallinen sellainen päätöksineen kaikkineen ja sosiaalihuollon puolella pyörii nykyään niin paljon epäpätevää väkeä ettei uskoisi!
mistä tuon 3 kuukautta ajattelit että sijoitus olisi?
laita vaikka äitisi kyselemään sukunne piiristä taikka lapsen isä/anoppi omalta puoleltaan.
elämä voi olla aika yllättävääkin
kun vain osaa aukaista niitä oikeita ovia.
myös seurakunnasta voisivat taikka 3 sektorilta vapaaehtoisväestä tietää jonkun
"varamaamon" juuri teille.
toivotaan että saat ja jaksat löytää
itsellesi ja pienokaisellesi jonkun ihmisen lähellesi ja tueksesi
niin että voitte alusta lähtien nauttia toisistanne ja kasvaa yhdessä äityiden iloihin ja suruihin.
Tuntuu uskomattomalta, että perhepäivähoitajana toimiva, muiden lapsia hoitava mummi voisi sallia oman lapsenlapsensa elävän sijoitettuna vauvana jossain vieraassa perheessä. Enpä usko että tapahtuu.
Vanhempani, ystäväni ja molemmat isosiskoni ovat kaikki lupautuneet auttamaan aina kun pystyvät. Mutta heillä kaikilla on työnsä tai koulunsa, sekä omat menonsa. Joten suurimman osan päivistä olen lapsen kanssa kahden ja myös yöt. Ja pelkään että en jaksa niinä aikoina antaa kaikkea huomiota pikkuiselle, minkä hän ehdottomasti tarvitsee.
Sillä en jaksaisi edes pitää nyt huolta itsestäni, ruuan syön vain jotta lapsi saisi tarvittavan ravinnon ja joinain päivinä en pysty nousemaan edes sängystä ylös..=(
Asia/päätös on vain minun.. puhun tietysti asiasta paljon siskojeni ja vanhempieni kanssa, mutta itse teen päätöksen ja he kunnioittavat sitä.
Äitini varmaan ottaisi pikkuisen vaikka täyspäiväiseen hoitoon, mutta minun on pakko lapseni parhaan lisäksi ajateltava myös äitini parasta. Hänen työnsä on todella raskasta ja todella pitkiä ja uuvuttavia päiviä pienten lasten kanssa, en voi antaa hänen kulua loppuun.
antaisit äitisi auttaa, niin annat lapsesi mieluummin sijoitukseen, pois kokonaan?
Okei, asia on vain sinun, kuten sanot.
Uskomatonta.
EN OLE ANTAMASSA LASTANI POIS!!! Vaan harkisen VÄLIAIKAISTA hoitoa.
Haluaisitko itse katsoa vierestä kun äitisi nukkuu pois, taikka sairastuu ennen aikojaan?? Hän on hyvin tressaantunut, joka vaikuttaa jo nyt hänen terveyteensä. Hänellä on kyllä voimia hoitaa lastani viikonloppuisin ja välillä iltaisin, mutta ei öisin taikka päivisin. Jos saan jostain voimia pitää lapseni luonani, niin vanhempani ovat todellakin tukenani aina vapaa-ajallaan.
Jos äiti on vaikeasti masentunut, ei hyödytä sanoa että hoida lapsesi ja lepää. Tai että liiku ja lenkkeile. Masentunut ei pysty eikä jaksa. Jos äiti on masentunut, myös vauva masentuu. Ap on viisas ihminen kun tiedostaa omat rajoituksensa. Äiti ei todellakaan masentuneena pysty antamaan lapselle sitä mitä se tarvitsee. Ensikodissakaan masentunut äiti ei aina pysty olemaan, koska sielläkin vauva pitäisi hoitaa hyvin pitkälti itse. Paras ratkaisu olisi tosiaankin, että löytyisi joku sukulainen avuksi.Vaikkapa asumaan ap:n luokse joksikin aikaa. Itselläni on tällainen kokemus: Vauva on sukulaisen luona avohuollon sijoituksella. Äiti on päivät vauvan luona ja menee yöksi kotiinsa. Jos äiti on kovin väsynyt, ei välttämättä käy ihan joka päivä. Näin vauva saa olla äitinsä kanssa ja oppii tuntemaan hänet, mutta pääasiassa hoidosta vastaa sukulainen. Jossain vaiheessa sitten toivottavasti äiti paranee ja pystyy koko ajan enemmän ottamaan vastuuta ja viimein lapsen kokonaan hoitoonsa.
Kun on uupunut ja masentunut, ei pääse sängystä ylös. Ei jaksa edes välttämättä kättä nostaa.
Toisten on ihan turha tulla sanomaan, että reipastuhan nyt, ulkoile, syö hyvin jne. On todella yleinen harhakuvitelma, että uupunut ja masentunut ihminen on saamaton ja/tai laiska, ei vaan viitsi tms.
Sukulaisen tai tuttavan apu kotona olisi tietysti paras ratkaisu. Vauva saisi olla äidin lähellä ja toisin päin. Kun ei jaksa hoitaa vauvaa, niin toinen hoitaisi. Jos tämä ei ole mahdollista, olisiko ensikoti edes kokeilemisen arvoinen juttu?
Minusta vauvan erottaminen äidistä kokonaan, esim. sijoitukseen, ei kyllä kuulosta kovin hyvältä ratkaisulta. Sallimamman kertoma kokemus olisi tietysti hyvä ratkaisu, jossa äiti saa käydä vauvan luona vapaasti.
Onnea vauvasta ja toivottavasti kaikki sujuu kuitenkin hyvin! Se on jo positiivista, että olet jaksanut hakea apua ja kysellä neuvolassa.
Tuo on todella totta että en aina jaksa edes sängystä nousta ylös, laiminlyön usein itseäni.. mutta lasta ei ikinä saa laiminlyödä.
Olen yrittänyt selvittää pystyisikö joku sukulainen ottamaan lapsen hoitoonsa, mutta kaikilla on työnsä. Tukea ja apua saan heiltä kyllä aina kun kerkeävät.
Ensikodista puheenollen, lähin sijaitsee n50km päässä, joten kaikki ystäväni ja perheeni.. jotka ovat tärkein tukeni ja apuni masennuksessa jäisivät kovin kauas, joka voi hidastaa parantumistani=(
Minun poikani tulee isäksi ensi kuussa. Hän on juuri sinun ikäisesi. Hänen avovaimonsa pari vuotta nuorempi. Nuoria ovat, mutta heillä on tilanne parempi, kuin sinulla. Heidän tukiverkko on kunnossa. Mummot, papat, tädit, eno ja muut läheiset asuvat lähellä. Voivat siis auttaa tarvittaessa.Olen kuitenkin monesti miettinyt sitä heidänkin jaksamista vauvan kanssa.
On ilo huomata, että olet tiedostanut jaksamisesi mitan. Haet apua asiaasi hyvissä ajoin, ettei tapahdu mitään ikävää ja peruuttamatonta. Ota selvää olisiko esimerkiksi jossain sijaiperheessä tilaa ottaa vastaan teidät molemmat. Sijaisäiti opettaisi sinulle näitä arjen juttuja. Hoitaisi vauvaa silloin, kun itse et jaksa. Kuntoutuisit ja pikkuhiljaa muuttaisit omillesi, kun vauva olisi vähän isompi. Et ole ainoa yksinhuoltajaäiti tässä maassa. Teitä ei jätetä yksin, vaikka joskus tuntuu siltä. Hae rohkeasti apua. Jossain on varmaan teille hyvä paikka olemassa. Meilläkin olisi tilaa:)
tämä viesti antoi paljon voimia!! kiitos sinulle:')
vaikka lupaisivat mitä.Näin se vaan menee.
Sijareissa on niin paljon lapsettomia
alkavat pitämään omanaan.
ruveta maalailemaan kauhukuvia. Ei mene välttämättä niin, tietenkään. Ennustajaeukkoko kuvittelet olevasi kun tuosta vaan sanot että lasta ei saa takaisin. Ruvetaanko tasapuolisuuden nimissä repostelemaan bioja, jotka eivät halua lapsiaan takaisin?
Miksi pelotella. Minä ainakin olen sitä mieltä, että tämä sijaiskoti asia voisi olla sinun juttusi.Meillä on omia lapsia 5, joten en ainakaan halua omia kenenkään lapsia. Meillä on sijaislapsia mennyt ja tullut. Jokaisesta "lähtijästä" olen onnellinen. Rakastan kaikkia meillä asuvia, mutta tiedän että jonain päivänä he voivat muuttaa pois.Niin muuttavat myös biolapset, kun aika tulee. Ovet ovat kaikille auki myös tänne päin, jos maailmalla ei kaikki onnistu. Olen tosin tavannut sijaisvanhempia, joilla ei ole omia lapsia. Sijaislapsista pidetään kynsin hampain kiinni. Pahimmassa tapauksessa vaikeutetaan lasten ja läheisten tapaamisia. Se on tosi väärin ja tuomittavaa!
onnistuu pitkiksi ajoiksi,jos sijaisvanhempi haluaa.
Mua vaan ärsyttää tämä mustavalkoinen ajattelu ihmisillä, joilla ei ole ilmeisesti kokemusta kuin yhdestä eli omasta tapauksestaan. Jos se on epäonnistunut, koko järjestelmä on mätä.
Kaikkien näiden vuosien aikana, joina meillä on ollut tuki- ja sijaislapsia, yhdet vanhemmat ovat alittaneet kaikki rimat, joita olen kuvitellut olevan olemassakaan. Ei tulla paikalle, petetään lupauksia, valehdellaan, liikutaan lasten kanssa humalassa jne. yms.
Pitäisikö minun nyt sitten tämän pariskunnan perusteella tehdä se johtopäätös, että kaikki biot ovat päihdeongelmaisia, eivätkä ansaitse lapsiaan? Sanonko seuraavalle biolle, joka tuo lapset meille, että "kun et säkään lapsias hoida" tms. älykästä? Ei yksi huono kokemus automaattisesti tee muista huonoja.
Varmasti sijaisperheissä on huonojakin tapauksia, mutta useimmissa tapauksissa hyvä sijariperhe on pelastus ja apu vaikeassa tilanteessa. En todellakaan sulata ja hyväksy sellaisia sijareita, jotka eivät ole sisäistäneet sijaisvanhemmuuden perusolemusta: sijoitetut lapset palaavat omille vanhemmilleen.
Mitä jos aloittaja lukee tuollaisia pelotteluprovoja ja eikä uskallakaan laittaa lasta hoitoon (oli se sitten mikä paikka hyvänsä) vaan yrittää hoitaa lasta itse. Miten käy vauvan ja masentuneen äidin, jos ei uskalla hakea apua, kun joka palstalla huudetaan, että varo vaan huostaan otetaan?
pystyttävä katsomaan totuutta suoraan silmiin ja myönnettävä, että kaikki sijarit eivät ole liikkeellä samalta pohjalta. Kyllä meissä on myös paljon niitä, joilla omat ja vieraat on mennyt ja menee sekaisin.
Silti pitäisi kaikkien ymmärtää, että ne tapaukset ovat kuitenkin poikkeuksia ja valtaosalla on omat lapset, eivätkä toisten lapsia siis tarvitse, vaan tekevät sijarihommaa lähinnä kuin kutsumusammattina.
Ei siis omista tarpeista lähtöisin, vaan yritetään vastata lasten tarpeisiin ja korvata lapsilta puuttuvat vanhemmat ja koti.
Onhan äideillä mahdollisuus tarkistaa sij.perheiden motiiveja siten, että esim. selvittävät ovatko lapsettomia ja miksi vielä omien lasten lisäksi haluavat jne.
Meillä silloin, kun alotimme, oli omat jo aika isoja ja itsellä vielä voimia sen verran, että tuntui sopivalta tarjota koti vieraille lapsille, kun omat olivat jo lentämässä kotoa pois.
Uskon että asiasta on huonoja ja hyviä kokemuksia. Siksi kysynkin ihmisten kokemuksia asiasta, koska ajattelen vain lapseni parasta.
Haluan lapseni kasvavan terveenä ja saavan kaiken hellyyden ja huomion osakseen, pelkään että en itse pysty sitä tarjoamaan heti aluksi masennukseni takia.. Pelkkä rakkaus mitä tunnen lastani kohtaan ei riitä, siksi harkitsen väliaikaista sijoitusta.
Nyt uusi lastensuojelulaki kuitenkin velvoittaa sosiaaliviranomaiset kartoittamaan löytyykö lapsen suvusta ja lähipiiristä sijoituspaikkaa ennenkuin lähdtään aivan ulkopuoliselle vauvaa sijoittamaan. Nämä kartoitukset dokumentoidaan, ja lapsikin saa aikanaan nähdä miten kukakin lähimmäinen on häneen ja sinun hätään reagoinut. En tiedä, katsovatko sossut siinä vaiheessa lapsen edun mukaisesti vaieta hänen syntymästään kokonaan isänpuoleiselle suvulle, kuten niinkin läheisille kuin isän puoleinen isoäiti tai isoisä. Kimurantti juttu myös lastensuojelijalle tuo tilanne. Onko lapsen isä tietoinen mahdollisesta sijoitushankkeesta. Vaikka nyt voi vaikuttaa aika ankealta, niin lapsen myötä moni pojannulikka kuitenkin kasvaa isyyteenkin, se on luonnon laki. Tosiasiassa joillekin isähahmoille menee vaan vähän hitaammin jakeluun, että lapsi todella syntyy ja on osa hänenkin elämäänsä ja siihen on vaan kasvettava tavalla tai toisella. Ymmärrettävästi, kovin nuorille tämä on melko vaikeasti hahmotettava asia, mutta lapsi ei katoa mihinkään, vaikkei isä hänestä kenellekkään haluaisi kertoakaan. Isä tulee huomaamaan tämän tosiasian aikanaan. Vielä on mahdollista, että hänestä jonain päivänä kuoriutuu kunnon isä lapsellenne.
Paras tapa molemminpuolisen kiintymys suhteen kehittymiselle on että lapsi ja äiti ovat yhdessä. Pienen lapsen loppuelämään vaikuttaa suuresti hänen ensimmäiset elinvuotensa. On väärin väittää etteikö muutaman kuukauden sijoitus vaikuttaisi lapseen myöhemmin.
On olemassa erilaisia tukimuotoja jossa äitiä tuetaan.
Ensikoti on paikka, jossa tuetaan perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa. Äiti voi tulla ensikotiin odotusaikana tai pienen vauvan kanssa. Tarvittaessa myös isä voi asua ensikodissa. Asumisaika sovitaan perheen tarpeiden mukaan. Ensikodissa tuetaan vauvan ja vanhemman hyvää suhdetta ja opetellaan arkielämästä ja vauvanhoidosta selviytymistä kädestä pitäen. Hoidon maksamisesta on tehtävä sopimus asuinkunnan sosiaaliviraston kanssa. Ensikodista lähdettyäkin asiakas voi saada tukea itsenäisessä elämässä ensikodin henkilökunnalta.
Lapsen sijaiskotiin sijoittaminen lisää äidin
masentuneisuutta. On elettävä itsesyytöksien kanssa ja huoudentunteen kanssa. Miksi toiset hoitaat lastani enkä minä.
Osoittaa suurta vastuuta olla huolissaan lapsen tulevaisuudesta ja jaksamisesta. Siinä on jo alku selviytymiselle.
Jokainen tuleva äiti pähkäilee pystyykö hän hoitamaan lapsensa kunnolla, vaikka ei olis masentuntu lainkaan. Vauvalla ei ole maailmassa ketään muuta, jos isäkin on häippässyt, joten voimia todella äidiltä tarvitaan, mutta vauvat ovat sitkeetä tekoa, joten pitää antaa vauvalle mielestäni mahdollisuus äitiin, koska vielä ei ole tiedossa, miten hienosti kaikka voikin mennä, kun syntymä on tapahtunut. Minusta tuo aloitus kertoo vastuuntuntoisesta äidistä. Huomautan, että mahdollisen sijoituspaikan hoitajakin voi olla masentunut, masennus on ihan kansantauti nykyään.
kokemusta pienen lapsen sijoituksesta perheeseemme. Perhe sai parin vuoden jälkeen lapsen takaisin. Kannustan kyllä hakemaan apua. Sossut on asiallisia ja kyllä ajattelee lapsen parasta. Sijaisperheessä hoidetaan lapsi hyvin, sehän on meidän kunnia-asia. Meillä oli aika harvakseen tapaamisia vanhemman ja lapsen kanssa. Mutta olen sijaisvanhempana onnellinen, että perhe voi tänäpäivänä hyvin. Sijaisvanhempien tehtävä voi olla lyhyt tai pitkä, eikös tarkoitus ole,että lapsi palaa kotiin. Rakastetaan me näitä lapsia omien vanhempien kanssa se aika kun on tarvis.
vähän samoilla linjoilla.
Ei välttämättä tarkoita, että äiti on edelleen masentunut synnytyksenkin jälkeen.
Noi hormoonit, mitkä naisten mielialoja niin suuresti säätelee, saattaakin heittää ihan toisin päin ja äiti toipuu masennuksesta kuin ihmeen kautta.
Ei siis kannata vielä panikoida tulevan suhteen.
Voi olla, että tässä masentuneessa äitikokelaassa asuukin sisällä pieni äiti joka vain odottaa puhkeamistaan täyteen kukoistukseen ja kun vauvan saa kainaloonsa, on kaikki aivan selvää.
Erittäin vastuuntuntoista tulevalta äidiltä on tietenkin jo etukäteen miettiä pärjäämistään ja jaksamistaan, ettei tule yllätyksiä.
Kuitenkin yllätys voi olla myös positiivinen.
Yh-äiti tarvitsee masentumattakin tukea ystäviltä ja sukulaisilta, mutta silti ei kannata ainakaan suurennella mielessään mahdollisia ongelmia, kun ei niitä ehkä edes tule.
Tee siis se hätävara suunnitelma, mutta vain jos todella tarvitset.
Älä vielä sovi mitään lopullista, esim. että lapsi automaattisesti siirtyisi suoraan laitokselta sij.perheeseen. Ole mieluummin synnytyslaitoksella niin kauan kuin sinua siellä pitävät ja katsele ja kullostele ihan rauhassa miltä tuntuu.
Pyydä joku ystävä tai sisko tai täti kuka tahansa ensimmäisiksi päiviksi ja öiksi teille kotiin.
Yritä nyt edes ensin ihan itse, ellet sitten tunne jo laitoksella, ettei henkinen kantti tule kestämään tuenkaan kanssa.
Mites sen isukin äiti, eli toinen mummo, voisiko häneltä saada apua?
Älä erota lasta isänsä sukulaisista, vaikka olisit kuinka suuttunut isään. Lapsella on oikeus kaikkiin omiin sukulaisiinsa, ketkä vaan hänestä voivat välittää.
Kuka sitä vielä tietää siitä isästäkään. tilanne on aivan toinen joka suhteessa kun lapsi on syntynyt.
Ota heti yhteyttä myös isän puolen sukuun ja kerro heille lapsen syntymästä ja pyydä katsomaan.
Sinä ja lapsi tarvitsette kaikkien avun ja tuen. Yh-äidin kannattaa pitää suhteet kunnossa joka suuntaan. Koskaan ei ole liikaa läheisiä ihmisiä.
Kaikista kauhukertomuksista huolimatta, ei kaikki anopit ole niin kauheita, etteikö voisi olla tekemisissä.
Mulla ainakin oli aivan mahtavat anopit molemmat ja ex-anoppi oli todella suurena apuna lapsenhoidossa myös avioeromme jälkeen.
Olen kärsinyt vakavasta masennuksesta jo ennenkin, puhkesi uudelleen eron jälkeen.. eli en usko masennuksen johtuvan raskaudesta, ikävä kyllä.
Ja lähin ensikoti todella sijaitsee n50km päässä, eli kaukana tukiverkosta, jonka tähden jaksan päivästä toiseen pinnistellä masennusta vastaan väkisin. Joten pelkään parantumisen pahimmassa tilanteessa tyssäävän siihen=(
Mitä lapsen isään tulee, en ole hänelle vihainen.. olen kertonut hänellekkin tilanteestani ja sanonut että hän on enemmän kuin tervetullut lapsen elämään, en aijo sulkea häneltä ovia.
Hänen perheensä, eikä sukunsa tiedä tulevasta lapsesta mitään=( heillä olisi oikeus mielestäni tietää asiasta, mutta en näe itselläni oikeutta puuttua asiaan.. jos isä ei halua heille kertoa.
puhua lapsesi puolesta, jolla ei itsellä vielä pitkään aikaan ole sanoja ja puhekykyä.
Itse myös isovanhempana haluaisin ehdottomasti tietää. Voit olla myös varma, että rientäisin myös apuun, jos avun tarpeesta jotain vihiä saisin.
Tunnetko nämä isän vanhemmat?
Mikä heillä mahtaa olla elämäntilanne?
Voisitko kenties sieltä saada apua?
Siellä on kuitenkin lapsen toinen mummo, joka varmasti rakastaa lapsenlastaan ja haluaa myös lapsen parasta.
Tunnen kyllä hänen vanhempansa. Ovat todella ihania ihmisiä, haluaisin kyllä heidän kuuluvan lapsen elämään. Jotenkin vain pelkään mitä lapsen isä asiaan suhtautuu. En kuitenkaan haluaisi lapsen joutuvan keskelle miinakenttää=(
jos isän vanhemmat ovat järkeviä, niin laittavat poikansakin ojennukseen, usko vaan.
Voihan olla niinkin, että poika toivoo, ettei itse tarvis kertoakaan,vaan vanhemmat sais tietää muuta kautta.
Ota ihmeessä yhteyttä. Heistä voi olla vielä sulle ja lapsellesi suuri apu ja tuki.
Sinun kannattaisi ottaa yhteyttä ensikotiin. Sinne pääsee myös masentuneet äidit jolla on isompiakin lapsia. Ystävättäreni tytär oli siellä kahden lapsen (1v ja 4v)kanssa melkein vuoden. Sai apua ja pärjää taas omillaan.
Ensikoti kuitenkin tukisi ja auttaisi ja sitten voisit katsoa miten jatko menee. Ensimmäiset ajat ovat niin lapselle kuin äidille tärkeät. Siinä syntyy se kiintymyssuhde ja rakkaus.
Olen myös ensikodin kannalla. Valitettavasti kaikki sijaisperheet eivät hoida lapsia kunnolla. Perustarpeista huolehditaan, mutta esim. kummilapseni kohdalla joka on sijoitettuna joutuu mielestäni kokemaan´henkistä kiusaamista. Mitätöidään ja vastataan rumasti. Jos hän ikävöi mummoaan ja kysyy kuulumisia, sijäisäiti vastaa "onhan sulla mummo täälläkin vai eikö se riitä!" Senkin olen huomannut että sijoitusta ei laukkauteta vaikka bio äidillä olisi asiat kunnossa. Perustellaan kuinka lapsi on jo kiintynyt uuteen sijaisperheeseen vaikka näin ei oikeasti edes ole. En todellakaan halua pelotella ketään, mutta tämä on fakta ja näin asia ikäväkyllä on.
"Mieti tarkkaan jos luovut!" en ole kuitenkaan lopullisesti luopumassa lapsestani, jos hänet annan muualle hoitoon.. hän palaa pienenä takaisin luokseni, eikä tule edes muistamaan asiaa. Ajattelen tässä vain tosiaan lapseni parasta.
Lähin ensikoti sijaitsee n50km päässä, joten ei välttämättä ole myöskään paras mahdollinen keino. Paranemiseni voi pysähtyä, kun tukiverkko on kaukana ja ei ole varmaa että jaksan sielläkään sen paremmin. Toisaalta on myös mahdollista että jaksaisin, kaikki vaihtoehdot ovat kyllä harkinnassani.
Mielestäni jokainen joka on sijoittamassa lastaan voisi kaivaa esiin faktat, kuinka moni sijoitus on lakkautettu, esim. montako prosenttia kaikista sijoituksista lakkautettiin viimeisen 10 vuoden aikana. Se tieto on olemassa ja se on julkista tietoa, tosin minä en sitä tiedä vaikka haluaisinkin. Virkamiesten velvollisuus on tietää tiedottaa tämä lakkauttamisprosentti.
kun ny vauhkoot joka puolella noista sijotuksista,niin onko sulla omakohtsta kokemusta sellsesta tilanteesta?Onko sulta otettu lapsi pois,koska et oo pärjänny sen kanssa?
Mikä ois sitten sun tapas auttaa perheitä,kun yhteiskunta ei siihen rahaa anna.
Ootko tehny vapaaehtoistyötä lapsperheiden auttamiseks?Entä käytkö duunissa lainkaan,kun sull on aikaa täällä mielipiteitä jaella...
En voi tyydyttää uteliaisuuttasi kaikilta osin, mutta kysymykseesi; mikä olisi minun tapa auttaa perheitä, kun yhteiskunta ei siihen rahaa anna vastaan mielelläni. Vastaukseni on sama kuin YK:n Suomelle jo vuosia sitten toistuvasti ehdottama ratkaisu, että verotusta kevennetään lapsiperheiden osalta siten, että heille jää käteen rahaa säädylliseen, nykyaikaiseen elämään. Muutenkin tulonsiirtoja tulee suunnata lapsiperheille riittävästi, eikä riittämättömästi kuten nyt. Sillä autetaan ainakin taloudellisen ahdingon vuoksi epätoivon partaalle uuvutettuja lapsiperheiden vanhempia. Tietenkin myös lasta ja perhettä pitää auttaa sairauden tai jonkin menetyksen kohdatessa siellä kotona kodinhoitajan avulla. Kaiken lastensuojelutyön pitää mielestäni pyrkiä pitämään perhe yhdessä. Näin resursseja riittäisi paremmin niille tosiasiallisesti ja aiheellisesti huostaanotetuille lapsille, jotka ovat esim. vanhempiensa väkivallan uhreja tai muuten kaltoinkohtelemia, jottei tarvitse ihmetellä, testailla tai pähkäillä mutu-tuntumalla, että oiskohan sitä huostaanoton tarvetta vai eikö ois. Selvät tapaukset kyllä on ihan selviä.
Tietenkin hoidolliset huostaantot tulee välittömästi lakkauttaa ja lapsille taata sairaanhoito ilman huostaanottoon joutumista siten kuin muillekin kansalaisille. Tässä nää oli, pähkinänkuoressa, muutakin toki on tehtävissä ja paljon, mutta en ala romaania asiasta kirjottamaan tänne keskustelupalstalle.
hoidossa säännöllisesti?
vai pelottaako sinua vain yksin lapsen kanssa jääminen?
pyydä äitiäsi selvittämään oman sukusi innokkaat lastenhoitajat/avustajat
ja jos vain jaksat ja haluat
ota yhteys myös isän puolen mummoon
ja hänen kauttaan isän puolen sukuun.
uusi syntyvä lapsi on aina iloinen tapahtuma myös suvussa ja nykyisin aika harvinaistakin.
joten ole rohkea lapsesi puolesta.
aukaise silmäsi näkemään myös ystävissäsi taikka serkuissasikin piilevä voimavara
jota voit mahdollisesti itsesi ja lapsesi hyväksi hyödyntää.
syö terveellisesti, liiku ja ulkoile niin paljon kuin vain voimiesi mukaan jaksat
ja ole avoin kaikille mahdollisuukislle sinun ja lapsesi yhteisen tulevan hyväksi.
ennenkaikkea usko itseesi lapsesi äitinä.
vastuu tulevasta lapsestahan on valtava
niinkuin se on ollut sinunkin äidilläsi
ja äitisi äidillä.
Teet aina ne tehtävät, mitä kunakin päivänä eteen tulee. Sitä tuntee itsensä pieneksi ja epävarmaksi lähtiessään nyytin kanssa kotiin laitokselta. Siitä se kuitenkin lähtee, ensimmäinen vaipanvaihto ja syöttäminen ja muuttuu rutiiniksi. Taannoin tuossa epävarmuuttaan puheli muuan tyttö, kuinka pärjää ja jos ja jos. Kuitenkin puhkesi sivullisen silmin kukkaan lapsen saatuaan. Nauttii lapsestaan, ei kuulema pois antaisi kun on totta. Kaksikymppinen hänkin. Sitten taas jossitteli miten pärjää kun oli päässyt opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Ja taas pärjää, lapsi päivähoidossa. Seurustelee toisen pojan kuin lapsen isä on.
jäivät sodan jäljiltä seitsemän pienen lapsensa kanssa yksinhuoltajiksi tiettömien taivalten taakse
lehmien ja muiden eläinten kanssa sekä kaiken muun maalaistalojen töiden keskelle.
Sieltä lähihistoriasta ja -menneisyydestä
se suomalainen sisu myös naisille ja äideille nousee, geenien tuoma vahvuus ja usko siihen,
että kaikesta selvitään;
välillä loistavasti ja välillä vähemmän loitokkaasti!
Käyn ihan viikoittain lääkärissä masennukseni takia, välillä myös useammin, jos tuntuu että hajoan siihen paikkaan. Sekä puhun läheisten kanssa.
En pelkää jäädä yksin lapsen kanssa, tiedän että pystyn olemaan hyvä äiti lapselleni ja hän saa todella paljon rakkautta osakseen.
Mitä tulee tähän päivittäiseen rytmiin, siinä se vaikeus juuri onkin.. en millään jaksaisi arkea. Laminlöyn itseäni, syön vain lapsen tähden ja useana päivänä en jaksa nousta edes väkisin sängystä ylös.. tämä ei tule kuuloonkaan lapsen kanssa. Pelkään että romahdan lopullisesti, jolloin lapsi kärsii.
Onko sinulle ehdotettu sellaista vaihtoehtoa, että menisit jonnekkin vauvasi kanssa kuntoutukseen?
Eli asuisitte vauvan kanssa kahden, mutta henkilökuntaa olisi koko ajan saatavilla ja saisit opastusta vauvan ja muunkin hoitoon sekä samalla henkistä apua, terapiaa?
Tiedän,että tälläisiä paikkoja on ja niillä on ollut hyvät seuraukset. Kun äiti vähän kuntoutuu ja on saanut olla kuitenkin vauvan kanssa turvallisessa ympäristössä.
Samalla sinulle yritetään etsiä tukiverkosto, joista saat tukea sitten kotiuduttua. Jos tarvetta on, voidaan tukevia kontrollikäyntejä vielä tehdä kotiin, kun olet kotiutunut.
Kysele ihmeessä näitäkin mahdollisuuksia!
Tähän haluan kommentoida. Joillekin varmaan on sopiva ratkaisu tuollainen perhekuntoutus. Todella masentuneelle sekään ei välttämättä riitä. Vauva täytyy hoitaa itse. Henkilökuntaa on paikalla, mutta hyvin vähän. Tarkoitus on että äiti hoitaa lapsen itse. Sama periaate on ensikodissa. Ei sielläkään henkilökuntaa riitä olemaan vierellä koko ajan. Tietenkin samassa talossa on aina joku ohjaaja, mutta äidin odotetaan hoitavan lapsensa hyvin pitkälle itsenäisesti. Jos on masentunut kovasti, ei jaksa eikä pysty tähän. Tällaisesta on valitettavasti kokemusta.
Ensikotejahan mainostetaan auttavana ja tukevana paikkana. Jos siellä kerran ei ole henkilökuntaa, niin huomattavasti parempi paikka aloittajalle on oma kotinsa. Ei mitään sossuja laske sisälle ja tekee välttämättömät hommat ensialkuun. Ruokaa itselle ja lapselle ja puhdasta päälle. Sukkia ei tartte parsia silloin eikä hyllyjä paperoida. Ja saa hoitaa lapsensa rauhassa. Ja ennenkaikkea, ei joudu lastaan luovuttamaan sijoitukseen. Varmaan jo adoptio haukatkin ovat tulevan äidin bonganneet. Paljon vähemmällä näköjään pääsee, kun ei ole missään tekemisissä sossun kanssa. Lähtee vain rahat ja lapset.
Mihinkäs raha-automaattiyhdistyksen ja keräysrahat menevät, jos ensikoti ei vastaakaan sitä mitä antavat ymmärtää. Onko se jokin mahojen propaganda toimisto.
toimintaperiaate ja he vastaavat erilaisiin tarpeisiin.
Mulla on se käsitys, että ensikoti on tarkoitettu äideille, joilla ei ole esim. paikkaa mihin mennä lapsen synnyttyä, ei ketään kehen voisi tukeutua, ovat ensikertalaisia kaikessa ja tarvitsevat pientä tukea ja opastusta ja siihen tarpeeseen on mitoitettu myös henkilökunta. Siellä opastetaan äitejä vauvojen hoidossa ja kannustetaan ottamaan äidin vastuu ja hoitamaan itse lapsensa, kuten terveiden ihmisten pitääkin.
Se ei siksi ehkä oleparas mahdollinen masentuneen äidin paikka, koska äidin avuntarve on aivan eri luokkaa. Sanoisin, että prosentuaalisesti masentunut äiti tarvii just apua päinvastoin, kuin terve äiti. Siihen ei ensikotien resurssit luultavasti riitä.
Pitäisikin löytyä sellainen paikka mikä on tarkoitettu erityisen väsyneille ja masentuneille äideille, jos synnytyksen jälkeen vielä tuntee tarvetta olevan.
Aivan liian pitkälle vietyä hätävarjelua olisi minusta antaa lapsi heti sijoitukseen. Varmasti joutuisi katumaan. Sitten ei enää riitä, että itse sanoo jaksavansa, vaan siitä pitää myös vakuuttaa sossut ja kaikkihan tiedämme, miten kirjavia heidän käytäntönsä ovat olleet.
Olen lääkärihoidossa, joten saan diaknoosin parantumisestani/jaksamisestani kyllä tarvittaessa.
Ensikodista olemme kyllä puhuneet neuvolassa, mutta ei mistään muusta tälläisestä vastaavasta, joka olisi tarkoitettu oikein masentuneille.
Otankin tämän puheeksi, jos tälläisiä paikkoja todella on. Koska mieluiten tietenkin näkisin lapseni kasvavan syntymästä asti jokaikinen päivä.
siellä on ohjaajia koko ajan paikalla ja heillä on psykiatrista osaamista. Siellä on lääkäripalvelut sekä etsitään äidin omia voimavaroja ja tietenkin annetaan äidille kaikenlaista apua.
Lääkäripalvelutkin on sielä. Nykyajan lääkkeistä löytyy varmasti sinulle oikea lääke joka auttaa, eikä tuo tuollaisia sivuvaikutuksia.
Kertomuksesi mukaan luulen, että ensihätään tarvitset jonkin lääkityksen. Tukiverkostoon sieltä voit pitää yhteyttä ja kyläillä. Mistä päin olet kotoisin?
Kummallista, että tuollaisessa sairauden tilassa ei tarjota hoitopaikkaa äidille vauvoineen. Eihän paranemista ole odotettavissa, jos synnytyksen jälkeen lapsi on poissa äidiltä ja äiti yksinään tyhjässä kodissa. Eikö nyt mitään hoitolaitosta ole, jossa äidin sairaus hoidetaan kuntoon yhdessä vauvan kanssa. Toinen vaihtoehto on kodinhoitopalvelut, jossa sairaanhoitaja tai perushoitaja on paikalla äidin kotona päivystämässä yötä päivää äidin paranemista ja hoitaa lasta tarvittaessa siellä, jotta imetys on mahdollista.
Pöyristyttävää yksinäisen masentuneen odottavan äidin tilanne maassamme, jossa vankilaankin voi sentään ottaa vauvan mukaan ja vartijat katsovat hoidon perään. Tämä ei ole mielestäni nyt edes lastensuojelun tai sosiaaliviranomaisten asia vaan kuuluu terveydenhoidon toimialaan. Kyse on paitsi äidin, myös vauvan terveydestä.
yksityisesti
Olen raumalta, tuollainen paikka voisi olla juuri täydellinen ratkaisu minulle. Koska ehdottomasti mieluiten itse hoitaisin lapseni kunnialla alusta asti.
jo piristyä. Oletko ollenkaan ajatellut, että kaikki väsymys ei ehkä johdukkaan pelkästä masennuksesta, vaan yksinkertaisesti raskaudesta.
Kun itse odotin esikoistani, niin olisin vain nukkunut kaiket päivät.
Sen verran just olin hereillä, et sain syötyä ja jotain pientä tehtyä ja taas nukkumaan.
Masennuksesta ei ollut tietoakaan.
Kun poltot sitte illalla alkoivat, niin en jaksanut niitäkään ajatella, vaan menin nukkumaan.
Havahduin vasta, kun tajusin, että polttojen väli käväs jo välillä kolmessa minuutissa, vasta sitten
nousin ylös. Sairaalassa oltiin seitsemän aikaan ja kymmeneltä oli jo lapsi syntynyt.
Ota rohkeasti yhteyttä Rauman sosiaalitoimeen ja kerro murheesi. Tunnen Rauman asioiden hoidon aika hyvin. Siellä ollaan "ajan hermolla".Siellä ymmärretään, että kaikenlainen ennalta ehkäisevä tuki antaa parhaan lopputuloksen. Itsellä ainakin vain hyvia kokemuksia heistä!Olen tosin sijaisvanhempi, joten eri asioiden kanssa olen ollut heidän kanssa tekemisissä! Minulla on tukilapsia Rauman läheltä, joten aika lähellä ollaan!
Sosiaalivirasto ei hoida terveyspalveluja. Sairauteen saa hoidon ja hoitopaikan terveyskeskuksen kautta, soita sinne ja ilmoita, että hoitopaikkaan tulee vauva mukaan vauvan terveyden ja ravinnon varmistamiseksi (imetys). Tämä ei ole ollenkaan sosiaalitapaus vaan terveydenhoidon alaan kuuluva.
Ikävä kyllä kyse on masennuksesta, eikä vain raskauden väsymyksestä. Mutta lapsi antaa hieman voimia, potkii niin kovasti että muistuttaa tarvitsevansa minua ja että on riippuvainen minusta, pakottaa puskemaan eteenpäin väkisin.