tuli mieleen sellainen kysymys, että kun olen kuullut että kalkki aiheuttaa kasvuhäiriön, etenkin etjaloissa. Eli kasvavalle dogille ei missään nimessä ylimääräistä kalkkia, piimää, kalkkilisiä tms.
Sitten olen taas kuullut että jos jalat alkavat vääntyä niin anna kalkkia lisää.
Siis täh?
Kasvuhäiriöistä
9
1396
Vastaukset
- =))
Ite oon kuullut myös aika ristiriitaisia ohjeita, mutta oppinut vuosien saatossa, että pelkkä lisäkalkkia siis ei, se on nounou. Piimät, viilit - unohda.
Sen sijaan mikä ratkaisee on kalkki-fosforisuhde. Jos annat kalkkia, annat myös fosforia oikeassa suhteessa. Suhde on jotain (viisaammat korjatkoot) Ca:P = 1,2:1
Omalta olen saanut etukintut oikaistua tuotteella nimeltä Calfosum, on kalkki-fosforivalmiste. Mutta sitä ei saa antaa dogille purkin ohjeen mukaan(menee kilojen mukaan), koska määrä olisi hillitön. Olen antanut 1/3 annostuksesta, esim. jos tabletteja pitäisi antaa 15 kpl päivässä, olen nakannut ruuan sekaan 4-5tbl.
Sitä saa myös jauheena, mutta tabletteina helpompi annostella =)- .,.,.,
on lievästi ulospäin kääntyneet. Oikeaisiko ne mainitsemallasi Calfosumilla? Mistä tuota mainitsemaasi tuotetta saa?
- kasvattajalta
.,.,., kirjoitti:
on lievästi ulospäin kääntyneet. Oikeaisiko ne mainitsemallasi Calfosumilla? Mistä tuota mainitsemaasi tuotetta saa?
Hän tuntee pentusi vanhemmat ja osaa varmasti antaa parhaimmat neuvot. En lähtisi doggien kalkkia ominpäin kovin kevyesti säätämään, en edes jos rotua ilmeisen huonosti tunteva eläinlekuri sellaista suosittelee. Calfosum on apteekkikamaa. Myös joissain elukkapuodeissa myydään, mutta konsultoi ennemmin kasvattajaa, kuin säädät nettipalstojen neuvojen perusteella.
- =))
.,.,., kirjoitti:
on lievästi ulospäin kääntyneet. Oikeaisiko ne mainitsemallasi Calfosumilla? Mistä tuota mainitsemaasi tuotetta saa?
on, että Calfosum on apteekkikamaa, ja totta myöskin, että ihan ensimmäisenä ota yhteys kasvattajaan.
Mutta, ei kasvattajatkaan aina kaikkea tiedä(heitä mitenkään mollaamatta!). Esim. Oman koirani kasvattaja on aivan ihana tyyppi, ystävä, ja tietenkin häneen ollut aina yhteydessä koiran kasvuasioiden tiimoilta. Mutta niinkuin jo mainitsin, eivät hekään kaikkea tiedä. Ésim. hänellä ollut aina "suoraan" kasvaneita koiria, joten ei ole joutunut käyttämään lisäravinteita, ja siksi ei niistä niin tiedä. Aina voi tulla sellainen yksilö vastaan, jollaista kasvattajallakaan ei ole aikaisemmin ollut. Eli kaikki ovat yksilöitä.
Omasta kokemuksesta suosittelen silti Calfosumia sanokoot muut mitä sanovat, omalla kohdalla tulokset puhuvat puolestaan. Ja ei, en ole tätä omasta päästä keksinyt, vaan ohjeen saanut kasvattajalta (joskaan en omalta, kaikella kunnioituksella). Saa apteekista, hinta n. 10 e, kestää n. kuukauden.
- meillä vaan
Meillä on piimää tai muuta hapanmaitotuotetta ollut alusta asti mukana ja pennun (nyt 8kk) etu- ja takajalat on aivan ojennuksessa ja hienot. Tää on varmasti hyvin tapauskohtainen juttu ja riippuu myös alttiudesta kasvuhäiriöihin. Meidän doggi on hiukan hitaammin kasvavaa sorttia ja siten ehkä vähemmän herkkäkin kasvuhäiriöille. Tai näin kasvattajakin jo alussa sanoi ja näin olen huomannut asian myös olevan.
- ja kalkista
Niin kun kuulin niin että liian moni kasvattaja neuvoo antamaan piimää nappuloiden kanssa ja EI missään nimessä saa antaa! Kun silloin ei tiedä tarkkaa kalkin määrää. Ja siitä liiasta kalkista voi sitten seurata tämä etujalkojen luu-rustohäiriö.
Mutta niin se kalkki-fosfori-suhde... Se fosfori ilm. vaikuttaa kalkin imeytymiseen jotenkin...?
Joskus vaan kun on saanut tehdä sellasia testejä, että sisrukset on ollut koekaniineja ja toiselle pennulle annettu ruokaa jonka kalkkipitoisuus 1,1% ja toiselle sellaista jossa 3,3% niin sen penturaukan etujalat vääntyivät hirveiksi, jonka ruuan kalkkipitoisuus se 3,3%. - =))
ja kalkista kirjoitti:
Niin kun kuulin niin että liian moni kasvattaja neuvoo antamaan piimää nappuloiden kanssa ja EI missään nimessä saa antaa! Kun silloin ei tiedä tarkkaa kalkin määrää. Ja siitä liiasta kalkista voi sitten seurata tämä etujalkojen luu-rustohäiriö.
Mutta niin se kalkki-fosfori-suhde... Se fosfori ilm. vaikuttaa kalkin imeytymiseen jotenkin...?
Joskus vaan kun on saanut tehdä sellasia testejä, että sisrukset on ollut koekaniineja ja toiselle pennulle annettu ruokaa jonka kalkkipitoisuus 1,1% ja toiselle sellaista jossa 3,3% niin sen penturaukan etujalat vääntyivät hirveiksi, jonka ruuan kalkkipitoisuus se 3,3%.katsomassa http://www.kotiposti.net/casse/Skutiluento.htm
Tuolla ihan asiatietoa kasvusta ja kalkki-fosforista =) - ...oli hyvä löytö
=)) kirjoitti:
katsomassa http://www.kotiposti.net/casse/Skutiluento.htm
Tuolla ihan asiatietoa kasvusta ja kalkki-fosforista =)Tykkääpi piimänjuottaja ;) Meillä koiraa onkin liikutettu vapaana pienestä pitäen. Niin paljon on saanut juosta, kuin on jaksanut. Ja nimenomaan vapaana ja oman jaksamisensa mukaan. Aikuisruokaa naudanmahalla terästettynä on koko ajan syönyt, siksi ehkä piimälisänkään kalkilla ei ole ollut niin paljoa merkitystä ?
- taavi
...oli hyvä löytö kirjoitti:
Tykkääpi piimänjuottaja ;) Meillä koiraa onkin liikutettu vapaana pienestä pitäen. Niin paljon on saanut juosta, kuin on jaksanut. Ja nimenomaan vapaana ja oman jaksamisensa mukaan. Aikuisruokaa naudanmahalla terästettynä on koko ajan syönyt, siksi ehkä piimälisänkään kalkilla ei ole ollut niin paljoa merkitystä ?
Itsellä on vuotias doggityttö ja liuta muun rotuisia. Pennusta asti olen syöttänyt raakaruokaa. Tämä ei todellakaan olen niin vaikeaa tai kallista kuin kuvitellaan.
Keitä puuroa kattilallinen, jokaiseen annokseen laitat puuroa puolet ja puolet raakaa lihaa ja loraukset tehosekoittimessa survottuja vihanneksia ja koira voi hyvin.
Varsin hyvillä mielin laita sekaan kermaviiliä (että koira saa varmasti tarpeeksi rasnaa) ja piimää, niin paljon kuin haluat. Lisäksi yksi raaka kananmuna / päivä.
Tämä vähän yksinkertaitettuna, mutta todellakin toimii. Minulla on 4 muun rotuista koiraa, jotka on kaikki syotetty näin ja kaikilla on a-lonkka tulokset. Tietenkin myös dogin jalat ovat suorat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14813137Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729591Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949074Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137705Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153104En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911169Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71123YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84970