vl:ssa roppakaupalla.
Kysyn varsinkin teiltä palstaa lukevat tytöt ja naiset, oletteko joutuneet vastoin tahtoanne hoitamaan vieraitten uskovaisten lapsia?
Itse jouduin vuosia kausia, kun en osannut sanoa ei. Äitini lupasi puolestani ja siskojeni puolesta aina jonkun meistä niille lukuisille uskovaisille perheille avuksi. Veikkaisin, että satoja tunteja tuli tehtyä vapaaehtoistyötä ala-asteikäisestä kaksvitoseen, jolloin itse laitoin hommalle stopin.
Jäänyt todella ikävät muistot ja traumat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Hyväksikäytetty olo tuolta osin. VL:ssa kun perinteisesti opetetaan kuuliaisuuteen ja yli-kiltteyteen ja korostetaan toisten auttamista jne. varsinkin äitien kuorman keventämistä, mutta jotain rajaa tuolla pikku tyttöjen hyväksikäytöllä pitäisi olla. Tietääkseni nykyisen lain mukaan alle 17-vuotiasta ei saa jättää ala-ikäisten kaitsijaksi.
Kuinkahan paljon tuota rikotaan.
Kysyn varsinkin teiltä palstaa lukevat tytöt ja naiset, oletteko joutuneet vastoin tahtoanne hoitamaan vieraitten uskovaisten lapsia?
Itse jouduin vuosia kausia, kun en osannut sanoa ei. Äitini lupasi puolestani ja siskojeni puolesta aina jonkun meistä niille lukuisille uskovaisille perheille avuksi. Veikkaisin, että satoja tunteja tuli tehtyä vapaaehtoistyötä ala-asteikäisestä kaksvitoseen, jolloin itse laitoin hommalle stopin.
Jäänyt todella ikävät muistot ja traumat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Hyväksikäytetty olo tuolta osin. VL:ssa kun perinteisesti opetetaan kuuliaisuuteen ja yli-kiltteyteen ja korostetaan toisten auttamista jne. varsinkin äitien kuorman keventämistä, mutta jotain rajaa tuolla pikku tyttöjen hyväksikäytöllä pitäisi olla. Tietääkseni nykyisen lain mukaan alle 17-vuotiasta ei saa jättää ala-ikäisten kaitsijaksi.
Kuinkahan paljon tuota rikotaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
uskon tarinasi.
Itse olen suuresti ihmetellyt miten vl:t joilla on lapsia oikein vaatimalla vaativat omia sisaruksiaan hoitamaan lapsiaan vähän väliä.
Ja heidän mielestään noille sisaruksille kuuluu velvollisuuteen olla heitä auttamassa.
Miten kuuluu? Itsehän he ovat valinneet menevänvä naimisiin ja elää vl:n tavoilla eli synnyttää lapsia niin paljon kuin tulee. Ei muita voi laittaa siinä vastuuseen.
pieni kirjoitusvirhe lipsahti tuonne.
Ala-asteikäisenä ei vielä osannut puolustaa itseään, varsinkin kuin äitinikään ei osannut puolustaan lapsiaan. Tuosta vain lupaili oikealle ja vasemmalle.
Muistan taakan tunteen harteillani ja ahdistuksen kurkussa, oli se elämää - voi pojat, te harvoin joudutte tuollaista kokemaan.
Jouduin usein pakosta hoitamaan sisarusten lapsia. Jos yritin vihjailla omista menoistani, minulle heitettiin päin kasvoja oma lapsettomuuteni "et kuule tiedä miten rankkaa...".
Aivan kun se olisi ollut minun syy. Aistin kateutta heissä vapaudestani, olivathan suurin osa jo 19-vuotiaina pyöräyttäneet ensimmäisen.
Jokainen noista lapsista ansaitsee tulla rakastetuksi ja saa syntymälahjana jo rakkauden. Usein näkee, että VL-vanhempi ei toteuta tuota rakkauden opettamista. Tuiskimista ja huutamista.
Kielsin tuon uskon ja enää minua ei pyydetä lapsia hoitamaan, mikä vähän huvittaakin. Ei kyllä ole sen jälkeen kutsuttu kyläänkään. Onkohan minusta tullut saastainen. :)
Ihan totta, ei pyydetä enää, edes kylään?
säälittävää.
Mutta älä sinä lannistu jos he haluavat toimia noin vaikka varmasti vaikeelta tuntuu kun ei sisarukset halua tavata.
Heidän osaltaan tuo ei kyllä ole oikein. Ovat sokeita eivätkä huomaa itsessään vikaa. Kannattaa sanoa heille siitä.
Tässä asiassa vastuu kysymys on minusta vielä tärkeämpi. Alaikäistä ei pitäisi laittaa vastuuseen useamman pikkulapsen kaitsemisesta. Aina voi sattua jotain ja kuka on silloin vastuussa? Lasten kesken nimittäin sattuu ja tapahtuu! Perimmältään vastuussa ovat aina lasten vanhemmat, mutta osaavatko he olla syyllistämättä 11-vuotiasta lapsenlikkaa, jos yksi vahdittavista vaikkapa karkaa ja hukkuu viereiseen jokeen?
Vastuu painaa, enkä itse missään nimessä olisi valmis kantamaan vastuuta toisten lapsista ilman asianmukaista korvausta. Aina onnettomuuksia tai tapaturmia ei lasten vahtija pysty mitenkään estämään, mutta oikeuteen voi silti joutua.
Heitä höpinät nurkkaan, onneksi sinulla on nyt lastenhoitotaidot ja kokemukset, miten pärjäisit muuten ilman niitä kokemuksia?
Luulen, että pärjäisin ihan hyvin ilman noita kokemuksia. En aio tehdä omia lapsia, voi olla että noilla kokemuksilla on jotain tekemistä asian kanssa. Päätin jo lapsena "hoitotyössäni", että en tee omia. Onneksi nyt ymmärrän syvällisemmin naisen itsemääräämisoikeuden suhteessa omaan kehoon.
Se on kyllä totta, että tulen hyvin juttuun lasten kanssa ja kunnioitan heitä. Uskon kuitenkin, että asia olisi niin ilman noita ahdistavia kokemuksiakin. Saattaisin jopa haluta omia lapsia.
työtä. Kiitos sinulle siitä. Palkanmaksu on sinulle tiedossa. Olet myös saanut vapaaehtoistyössä hyvän mielen. Meidän kylän diakoniatoimikunnan väki ja naapurit ovat minuakin paljon auttaneet. Olen heille ikuisesti kiitollinen, Taivaan Isä rakkauden työt palkitsee,!!!
saaneensa hyvän mielen pakkotyöstään?
että en saanut hyvää mieltä työstä. Elikä eipä se tainnut sitten olla rakkauden työtä?
Suurimmaksi osaksi ahdisti ja pidin yllä kiltin tytön roolia joka "suostuu kaikkeen". Nyt aikuisena ymmärrän, että minua on raa'asti käyttäneet hyväksi lukuisat uskovaiset äidit. Myös oma äitini tavallaan, kun aina kysymättä lupasi hoitamaan lapsia. Parhaimmillani saatoin olla 12-vuotiaana kahdeksan itseäni nuoremman kaitsijana kokonaisen päivän.
Vieläkin pystyn tuntemaan sen ahdistuksen vastuusta, jos keskityn muistoihini. Joku antoi joskus vitosen (markka-aikana) illan työstä, suurin osa ei antanut mitään. Eipä sillä, että sitä olisi osannut odottaakaan.
Kun ei niitä töitä enää tekemättömiksi saa. Kyllä ahkeruuden oppimisella pötkii pitkälle tässä elämässä.
Vielä vähä
Mat 25
37. Silloin vanhurskaat häntä vastaavat ja sanovat: Herra, koska me näimme sinun isoovan, ja ruokimme sinun? taikka janoovan, ja annoimme sinun juoda?
40. Niin vastasi Kuningas ja sanoo teille: Sen minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te teitte minulle.
Obelixillw muutama sana.
En ole puhunut katumisesta, kerroin vain kokemuksistani.
Ahkeruudesta ei voida tässä yhteydessä mielestäni puhua vaan hyväksikäytöstä.
Ihan vaan varoituksen sanana muille.
Ahkeruutta opin aivan tarpeeksi kotona - liiallista ahkeruutta myöskin, ylisuorittamista ja ylitunnollisuutta.
Liekö tyypillisiä vl-piireissä?
Rakkaus ja hyväksyntä ostetaan suorittamisen ja kiltteyden kautta...